lauantai 11. heinäkuuta 2015

Pidä suusi

Kesä on kyllä kummaa aikaa. Musta ainakin tuntuu että silloin tulee muihin vuodenaikoihin nähden enemmän kurjia uutisia lähipiiristä. Vakavia sairastumisia, eroja, kuolemaakin. Tilanteita joissa on vaikea olla olkapäänä ja tukemassa. Sitä jotenkin haluaisi osata sanoa jotain oikeaa. Mutta silloin kun elämästä isketään kehiin niitä karikkoisempia juttuja niin harvemmin mikään sanottu auttaa. Läsnäolo ja myötätunto sensijaan tekee ihmeitä. Selkeitä tekoja sanojen sijaan. Haasteellista nykypäivänä, kun niin iso osa kommunikoinnista käydään sähköisesti ja siinä on vähän hankala ilmaista ainakaan sitä läsnäoloa.

Vaikka perheväkivaltaa ei olekkaan nyt omassa lähipiirissä noussut tietoisuuteen asti (varmastihan sitä siellä kuitenkin on, tilastot puhuvat yleisyydellään niin karua kieltä että todennäköisesti jokainen tietää jonkun perheväkivaltaa kokeneen, sinäkin) niin on se silti mietityttänyt. Aihe on sattunut uutisvirrasta silmiin viime aikoina useaan otteeseen ja nimenomaan tuo aiheesta puhuminen on mietityttänyt.

Mä olin ja olen oikeastaan vieläkin sitä mieltä että esimerkiksi perheväkivallan keskustelun yhteydessä sitä koko keskustelua halvaannuttaa ne no entäs ne väkivaltaiset naiset, pahoinpiteleehän naisetkin-heitot. Kuitenkin mä olen myös sitä mieltä että tottakai siitäkin pitää keskustella. Ja pitäisi voida keskustella ihan samassa asiayhteydessä, kuin perheväkivallasta ylipäätänsä. Että puhuttaisiin perheväkivallasta perheväkivaltana, ei vain hakkaavista miehistä tai naisista. Tarvitaanko sitä erottelua sinne vai voitaisiinko keskittyä puhumaan siitä yhteisestä ongelmasta? Mä jäin ihan miettimään tätä koska mua oikeasti vaivaa se asia (vaikka en konkreettisesti ole perheväkivaltaa koskaan kokenut, kumpanakaan osapuolena) että miksi niitä rajoja pitäisi vetää keskustelulle. Ja tulinkin siihen lopputulokseen että ehkä kyse ei ole niinkään sitä että samaan aikaan ei voitaisi keskustella pahoinpitelevistä naisista ja miehistä. Kyse on enemmänkin siitä sävystä, jonka keskustelu saa kun heitetään tuo pahoinpiteleehän naisetkin-suuntaus mukaan.

Avaan tätä vähän enemmän. Mä olen itse törmännyt tuohon naisten pahoinpitely-droppailuun sellaisissa tilanteissa, kun perheväkivaltaa kokenut nainen on kertonut tarinaansa. Vaikka tämä uhri olisi miten voimiintunut ja ehjiintymään päin, niin se puhuminen niistä asioista on varmasti todella vaikaa, vaikka aikaa olisi ehtinyt kulumaan miten paljon itse tapahtumista. Siinä tietyllä tapaa riisut ja revit itsesi henkisesti alastomaksi. Jos nyt et revi haavoja auki niin raaputtelet jollakin terävällä arpikudosta. Voisin kuvitella että niistä asioista puhuttaessa ihmisellä on jopa vähän heikko olo. Ja siinä sun heikolla hetkellä sieltä joku heittää tämän no mutta entäs ne pahoinpitelevät naiset-nyanssin. Joka varmasti tuntuu pahoinpitelyn uhrista uudelta iskulta naamaan. Tuolla yhdellä lauseella tavallaan mitätöit sen ihmisen kokemukset. Ei tässä mitään jos nyt sait vähän turpaan, kato kun naisetkin pahoinpitelee. Että ihankuin se perheväkivalta jotenkin oikeutettaisiin. Perheväkivalta on ongelma, oli uhrina mies tai nainen. Ehkä vastakkainasettelua ei tarvita mutta hienotunteisuutta sitäkin enemmän!

Jos tästä asiasta halutaan keskustella samassa asiayhteydessä, niin ehkä sen sävynkin pitäisi olla samanlainen. Nyt se ei sitä ole. Kun se keskustelu käydään aina sillä pahoinpiteleehän naisetkin-tyylillä, niin ei ihmekään että koetaan että nämä ei mahdu saman keskustelun alle. Mun näkökanta on se, että sävy näissä keskusteluissa on naisille sallivampi. Miehistäkin yritetään kyllä leipoa (pun intended) uhreja sillä, että vedotaan myös siihen että naisetkin pahoinpitelee. Mutta siinä kyllä epäonnistutaan rankasti. Perheväkivaltaa harjoittavaa naista kyllä paheksutaan mutta siinä keskustelun sävyssä on kuitenkin joku hyväksyntä. Naiset tavallaan uhriutetaan, ovat missä roolissa tahansa. Mielikuvat "heikommasta sukupuolesta" on tosi tiukassa. Ehkä se on ollut itsepuolustusta, ehkä mies on ollut uhkaava, ehkä tilanne on ollut sellainen että naisen on täytynyt olla hyökkäävä. Niin, ehkä. Tai ehkä ei. Ehkä perheväkivaltainen nainen tarvitsee apua koska ei ole löytänyt muita keinoja tilanteen ratkomiseksi kuin perheväkivalta. Miksi naisten kokemalle perheväkivallalle yritetään hakea syitä ja oikeutuksia? Miksi perhesurmaavia naisia ymmärretään?

Perheväkivallan tultua ilmi, myös ystäväpiiri saattaa mennä uusiksi. Kenen joukoissa seisot? Vaikka voisi kuvitella, että uhri saa osakseen sympatia-aallon niin yllättävän usein on saanut ainakin itse huomata sen että ei se niin mene. Ymmärtäminen kääntyy helposti tuomitsemiseksi. Miksi et lähtenyt? Miksi et kertonut? Ja aika usein myös se Mä lähtisin kyllä jos lyötäisiin kerrankin. Niin. Aika usein ihminen alkaa miettimään sitä miten itse toimisi kriisien kohdalla. Inhimillistä, ehkä. Se vaan ei välttämättä ole yhtään sama asia kuin todellisuus. Eikä varmaan ääneen sanottuna kyllä lohduta ketään osapuolta. Sitä en osaa sanoa miten perheväkivaltaiseen ihmiseen pitäisi suhtautua. Teko on väärin mutta onko ihminenkin väärä? Se pitäisi kuitenkin ymmärtää että uhri ei välttämättä pysty suhtautumaan siihen perheväkivaltaiseen henkilöön objektiivisesti ja neutraalisti. Enää koskaan.

Väkivalta rakkaan ihmisen taholta on aina traumatisoivaa. Voisin uskoa että melko traumatisoivalta tuntuu sekin, jos se oma kokemus kuitataan sillä kyllä naisetkin pahoinpitelee-argumentilla. Se tuntuu varmaan lähestulkoon uudelta iskulta. Eikä herätä kamalasti haluja keskustella. Vaikka sitä nimenomaan tarvittaisiin. Sukupuolesta huolimatta. Tuo kommentti, noin sanottuna on vähättelevä, sitä et saa pureskeltua minkään muun sävyiseksi. Ethän siis vähättele! Et perheväkivaltaa kokenutta tai muitakaan kriisejä kohdanneita. Joskus on oikeasti parempi olla vaan ihan hiljaa ja antaa sitä läsnäoloa. Pahaa ei pysty puhumaan pois muutamalla lohduttavalla korulauseella. Eikä missään nimessä vähättelemällä tai hymistelemällä.

Loppuun vielä muutama linkki artikkeleihin, jotka on viime aikoina osuneet omiin silmiin ja jotka on ajatuksia aiheesta herättäneet. Täällätäällä ja vielä täällä. Mä olen aiemmin aiheesta kirjoittanut täällä ja täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?