maanantai 6. heinäkuuta 2015

Sitkun

Mietittekö te paljon tulevaisuutta? Onko teillä paljon sellaisia sitkun-ajatuksia? Sitkun oon lomalla, sitkun lapset on isoja, sitkun on enemmän rahaa, sitkun sitkun sitkun.

Mä olen aikanaan tullut niin nuorena äidiksi, että oikeastaan oon samaan aikaan kasvanut sekä aikuiseksi että vanhemmaksi. Vaikka mä olen siinä vanhemmuuden lomassa päässyt tekemään ja kokemaan niitä aikuisuuteen liitettäviä juttuja, niin tottahan vanhemmuuden takia paljon on jäänyt tekemättä tai asiat on sijoittuneet jonnekin tulevaisuuden haaveisiin. Sitkun-sektorille. En mä koe että ne asiat mitä nyt en mutsijuttujen takia päässyt touhuamaan, kummittelisi mielessä mitenkään sellaisina että olisin jäänyt jostakin paitsi tai jotakin olisi jäänyt kokematta. Mutta joskus vaikeina hetkinä, varsinkin yksinhuoltajana ollessani, sitkuttelu lohdutti. Että vaikka nyt ei joku juttu onnistu niin sitten joskus. Että mikään ei ole tavallaan kokonaan menetettyä. Vaan siirrettynä jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Sitkun. Mutta ehkä johtuen tuosta, mä harrastan sitkuttelua aika paljon vieläkin. Kun ei enää tarvitsisi, ainakaan samoissa mittasuhteissa. Suorastaan oikein heittäydyn sitkuttelemaan ja lohduttaudun että voin sitten joskus. Jos nyt ei onnistu. Ja tahtoisin sinänsä vähän oppia pois tuosta tai ainakin kohdentaa sen sitkuttelun myös toteutukseksi, koska sitkuttelen ennemmän kuin uskallan. Annan itselleni luvan sitkuttelulla venyttää ratkaisuja ja päätöksiä.

Sitkuttelua on oikeastaan aika mahdoton välttää. Mun mielestä. Me haaveillaan nykyään niin paljon ja niin isoista jutuista, mutta kaikkea ei voi saada samaan aikaan. Ja sitähän sitkuttelu pitkälti on, haaveilua. Sitkuttelulla on musta ihan turhaan huono maine. Aina jauhetaan että ei pitäisi sitkutella kun pitäisi elää nyt. Toteuttaa nyt. Tehdä nyt. Mutta ei se oikeasti mene noin. Kaikki ei onnistu nyt. Ihan turhaa kusetusta väittää muuta. Se on osittain aika itsekästäkin toteuttaa kaikkihetinyt. Tai olettaa että kaiken voi toteuttaa just heti nyt. Miksi ne minun haaveet on muiden haaveita isompia ja juuri ne pitäisi saada toteuttaa heti? Sitkuttelulla ei luovuta tai unohda haaveitaan mutta siirtää niitä parempaan aikaan.

Haaveilua ei pitäisi ihmisen lopettaa ikinä, oli minkä ikäinen tahansa. Haaveilu kannustaa ja voi toimia tavoitteena. Ruokkii mielikuvitusta ja herättää toiveita. Toisaalta, kun me voidaan nykyään haaveilla isosti niin käy helposti niinkin, että sitten on vaihtoehtojakin ihan älyttömästi, mistä haaveilla ja mitä sitkutella. Niin paljon että menee jo vähän sormi suuhun. Ja sitten sitkutellaan lisää mutta ei tehdä valintoja tai ratkaisuja. Haaveillaan ja sitkutellaan, kunhan saataisiin jostain vähän rohkeuttakin.

Mä ajattelen paljon esimerkiksi sitä aikaa, kun oon jo eläkkeellä. Että mitä sitä sitten tekisi. Tiedän, aika pöljää koska työvuosista puhuttaessa puhutaan vuosikymmenistä, joita mulla on vielä edessä ennenkuin eläkkeelle pääsee. Mä sitkuttelen tiettyjä asioita sinne eläkepäiville, esimerkiksi matkustelua. Vaikka tykkään touhuta lasten kanssa paljon niin matkustelusta lasten kanssa en liiemmälti tykkää. Ei se ihan täysin nounou ole mutta ei nyt niitä asioita joita mä itse varsinaisesti haluaisin tehdä. Ja mä olen niin mukavuudenhaluinen, että siirrän sinne sitkun-sektorille omat matkusteluhaaveet. Tähänkin on muuten tosi hankala vetää se raja. Että mikä menee uskaltamisen piikkiin ja mikä sitten taas mukavuudenhalun alle. Ehkä ne on joskus sama asia?

Ylipäätään mun sitkutteluun liittyy aika vahvasti se aika, kun lapset on jo isoja. Ne on joko lentäneet pesästä tai ovat viittä vaille omillaan. Mulla on silloin toisella tapaa vaihtoehtoja vapauden muodossa. Musta on toisaalta hämmentävää että ei saisi haaveilla siitä ajasta ilman lapsia. Siitä kun ne on jo isoja ja omillaan. Pitäisi aina kieriä niissä tiloissa ja nauttia siitä kun lapset on vielä pieniä. No mitä jos ei aina nauti? Mitä jos tiettyjen ikävuosien yli haluaisi hypätä kokonaan. Ei se sitä tarkoita että rakastaisi yhtään sen vähemmän.

Toivon vähän että omat lapset aikanaan saisi omia lapsia, vaikka en osaakaan yhtään visioida itseäni mummona. Vaikka vanhemmuus on musta aina tuntunut hirveän luontevalta osalta elämää niin isovanhemmuutta en osaa ajatella yhtään. Ainakaan vielä. Enkä kai haluakaan, koska mä en oleta että saisin lapsenlapsia. Se ei ole varsinaisesti mun haave tai asia päättää moisia. Ja siksi mä en osaa visioida sinne omaan tulevaisuuteen lastenlapsia.  Mä en osaa aina visioida mun tulevaisuuden hommiin mukaan edes Siippaa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä että erottaisiin tai että en hoitaisi niitä mahdollisia lapsenlapsia. Mutta en vaan osaa visioida tiettyjä sitkutteluja kuin omalle kohdalleni. Asioita joita mä teen sitkun on oikea aika ja mahdollisuus. Mun juttuja, mun haaveita. En oleta että ne on automaattisesti myös muiden haaveita ja niitä olisi muutkin toteuttamassa.

Sitkuttelu on myös siitä turvallista haaveilua, että sitä ei tarvitse määrittää minkään tiettyjen aikamääreiden sisälle. Sitkun saa taas nukuttua, sitkun on riittävän lämmintä, sitkun mahdun noihin housuihin. Sitkuttelu voi olla haaveilua pienistä jutuista tai haaveilua isoista, lähes perustuksia järisyttävistä jutuista. Sitkuttelu antaa huonon syyn olla toteuttamatta unelmiaan mutta myös turvallisen hyväksynnän miettiä vielä hetki. Sitkuttelulla voi kasvattaa haaveita niin isoksi että ne toteuttaa tai sitten antaa niiden kutistua niin pieneksi että ne haaveet katoaa. Ei kaikki haaveet ja toiveet päädy toteutukseen asti.

Sitkun mä keksin mitä mä teen isona, sitkun mä haen kouluun, sitkun mä valmistun. Sitkun me saadaan vielä yksi vauva, sitkun kaikki lapset on isoja, sitkun ne asuu omissa kodeissa. Sitkun mä jaksan nousta tästä sohvalta, sitkun mä maltan mennä nukkumaan, sitkun Kolmas nukkuu omassa huoneessa. Ehkä nykyihmisen pitäisi sitkutella vähän enemmän, sensijaan että se syöksyy suinpäin aina ja kaikkeen. Haaveilla välillä ihan rauhassa. Sitkun.

8 kommenttia:

  1. Jepjepjep! Enpä voisi olla enempää samaa mieltä!Niin totta joka sana. En minäkään koe, että haaveilu ja sitkuttelu olisi välttämättä huono asia tai tarkoittaisi sitä ettei elä tässä hetkessä.

    Ja yhtä lailla haave siitä että tekee jotain kun lapset on isompia, on ok kuin haave tahallisesti lapsettomalla siitä että tekee joitain asioita (kuten lapset) sitten myöhemmin. Ihan ok siitä ajasta hetkestä on silti nauttia joka vallitsee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hei tuo on kanssa yksi mikä mua ihmetyttää. Miten sitkuttelu ja haaveilu ja muu tarkoittaisi sitä ettäkö ei eläisi hetkessä? Onko hetkessä eläminen vain sitä että päättömästi syöksyy ja ajattelematta ja harkitsematta tekee ja toimii? Ei tietenkään. Mun mielestä haaveilu ja unelmointi kuuluu ihan kaikenikäisille ja sitä _pitää_ tehdä. Ei siinä ole mitään huonoa.

      Musta ehkä se sellainen haaveilu asioista, kun lapset on isompia, auttaa jaksamaankin siinä pikkulapsi-arjessa. Ja musta se on hyvä että haaveilee siitä ajasta kun lapset on isompia. Eikä tavallaan jumahda sinne valvottuihin öihin ja huudettuihin päiviin ja falskanneisiin vaippoihin. Vaan optimisesti haaveilee siitä ajasta kun helpottaa ja jutuista joita voi sitten tehdä. Eihän se tosiaan sitä tarkoita ettäkö ei nauttisi siitä senhetkisestä.

      Poista
  2. No itseasiassa mä en sitkuttele juuri ollenkaan, tai jos niin teen niin hyvin lyhyellä aikavälillä. Erinäisistä asiain haaroista johtuen elämä on tässä ja nyt ja korkeintaan ensviikolla :D hehheh no siis joo vakavasti puhuttuna onhan niitä haaveita, mutta ne on hyvin hassuja, ei todellakaan sellaisia "tämän teen sitten kun lapset on lentäneet pesästä". Jos jotakin haluan tai haaveilen niin se on nyt se aika niitä toteuttaa.

    VastaaPoista
  3. En oikeastaan. Haaveilen kyllä, mutta en Sitkuttele, enkä haaveile realistisista asioista :D Mun haaveet on puhdasta daydreaming tasoa... ei realismin häivääkään :)
    Muuten elän päivä ja viikko kerrallaan. Varmaankin elämä läpsinyt lättyyn niin monta kertaa, aina kun on uskaltanut haaveilla jostain tuolla tavalla niin ne haaveet on romuttuneet elämän käänteiden vuoksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta hei ehkä haaveilua on monenlaista? Niitä sellaisia jotka päätyy toteutukseen ja jotka on realistisia, sitten sitä sellaista vähän sitkuttelua joka on ehkä enempi vitkuttelua ja sitten justiinsa noita sun mainitsemia haaveita, mitkä on enempi daydreamia eikä ollenkaan toteutuskelpoisia :)

      Poista
  4. No kyllä täällä on pohdittu tuota,sitkun lapset on isompia- aikaa. Jos se tekee minusta huonon äidin,kun edes ajattelen tehdä jotain ilman lapsia, niin sitten tekee. Mutta ei minun koko elämä ole vaippojen vaihtoa ja imetystä ,lasten hoitoa yleensäkään. Vaikka ekana tuleekin aina lapset, niin itsekkäästi seuraavaksi olen minä. :) Että haaveilua sinne 10 vuoden päähän (ainakin) jatkan! Sit me matkustetaan Pohjois- Italiaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä olen kanssa törmännyt tohon että ei saisi haaveilla ajasta kun lapset on isompia ja erinäiset asiat on helpompi toteuttaa. Toki ilman lapsia pystyy toimimaan silloin kun ovat pieniä mutta just vaikka tuo sun mainitsema matkustaminen ilman lapsia on kivempi toteuttaa kun lapset on isoja ja asiasta voi jutella. Mun mielestä on ihan tervettäkin haaveilla asioista ja ajasta ilman lapsia. Koska aika tyhjää on sitten siinä vaiheessa kun pesästä lentävät, jos on koko elämänsä haaveita myöten painottanut vain lapsiin liittyen.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?