tiistai 14. heinäkuuta 2015

Sukupuolisensitiivistä vinkkeliä teinien äidiltä

Mä olen tässä muutaman blogivuoden aikana lukenut aina suurella mielenkiinnolla keskusteluja sukupuolisensitiivisyydestä. Joskus olen osallistunut keskusteluun itsekin. Koen keskustelun sukupuolisensitiivisyydestä ja tiettyyn pisteeseen asti myös sukupuolineutraaliudesta hyvin tärkeäksi. Tosin toki molempien suhteen on törmännyt myös niihin keskusteluihin joissa ammutaan reippaasti yli ja tartutaan lillukanvarsiin jotka eivät ole osa alkuperäisaihetta. On ihan todettua että tietynlaiset kipupisteet ja kasvukivut nuorena on sukupuolisidonnaisia. Niitä sukupuoleen sidottuja odotuksia ei tarvitse eikä saa vahvistaa vanhempien puolelta.
Vaikka sekä sukupuolisensitiivisyydessä että sukupuolineutraalissa on pitkälti kyse yksilön edusta, koen molemmat tärkeiksi myös yhteiskunnan kannalta. Molemmat tasoittaa esimerkiksi tietä kaikille sukupuolille työmarkkinoilla. Molemmat tukee yksilöä olemaan sellaisia kuin oikeasti tuntuu. Molemmat tukee sitä tasaveroista maailmankuvaa, joka on mun mielestä se millaisessa haluan olla ja elää.

Näiden kaikkien vuosien aikana, kun keskustelua oon seurannut, huomio on kiinnittynyt isosti siihen että tämä aihe kiinnostaa erityisen paljon pikkulasten vanhempia. Vanhempia, joiden lapset ovat vielä niin pieniä että vanhemmat pukevat heidät ja ylipäätään päättävät perushoidollisista sekä muistakin jutuista. En muista vielä kertaakaan lukeneeni keskustelua sukupuolineutraaliudesta, jossa joku vanhempi ei toteaisi että niin kauan kuin minä päätän lapsen vaatteista niin värimaailma on tätä ja tätä jne. Mä en ihan rehellisesti sanoen ymmärrä miten ne vaatteet liittyy siihen keskustelun kokonaisuuteen. Tottakai vanhemmat pukee vauvan/pikkulapsen ja huolehtii muistakin perustarpeista koska se lapsi ei osaa vielä itse pukea. Kyse on kuitenkin pitkälti ihan muusta kuin siitä, mitä vaatteita lapsi käyttää. Tai tyttöjen ja poikien väreistä.

Sukupuolisensitiivisyys on eri asia kuin sukupuolineutraalius. Vaikka viljelen molempia nyt tässä kirjoituksessa niin en liputa niitä saman aihion alle. Kuitenkin molemmat tuntuu olevan ihan älyttömän kuuma peruna nimenomaan pienten lasten vanhemmille. Miksi näin? Pelkääkö vanhemmat  että siihen heidän päätösvaltaan oltaisiin jotenkin puuttumassa? Tai että sen lapsen sukupuoli nyt jotenkin mystisesti muuttuisi? Isompien lasten ja teinien vanhemmat loistavat poissaolollaan. Ehkä ihan syystä.

Tuossa suurinpiirtein viisitoista vuotta sitten liityin Ekan odotusaikana sellaiseen netin äitiryhmään. Pidetään sen saman porukan kanssa yhä edelleen satuinnaisesti yhteyttä. Meitä kaikkia yhdistää joulukuussa viisitoista vuotta täyttävät lapset. Niistä lapsista löytyy tätä nykyä niin tyttömäisiä poikia, poikamaisia tyttöjä ja ihan kaikkea siltä väliltä. Arvatkaapa miten paljon me keskustellaan ikinä mistään sukupuolisensitiivisyydestä? Arvatkaapa miten paljon kenenkään lapsen piirteitä ja mieltymyksiä, oli ne nyt sitten nojallaan mihin suuntaan tahansa, laitetaan yhtään minkään normin tai käsityksen alle? Ne lapset on, koska ovat sellaisia kuin ovat. Huolimatta siitä mitä me vanhemmat ollaan. Arvatkaa miten paljon me saadaan enää päättää juuri mistään? Ihan on muut asiat tapetilla kuin "tyttöjen ja poikien" vaatteet. Kotona kyllä keskustellaan tyttöjen ja poikien eroista, paljonkin. Mutta kun perheestä löytyy isompia lapsia, joilla se persoona on jo ihan toisella tapaa muodostunut ja kasvanut, myös se sukupuolisensitiivisyys sisältää aika hitokseen paljon muita juttuja kuin vaatemieltymyksen. Sukupuolen kasvu on aika älyttömästi monimuotoisempi juttu kuin vain se, mitä ilmennät vaatteilla. Ja nimenomaan, aika hemmetin paljon muutakin kuin vanhemman mieltymys ja halut. Oman identiteetin (sukupuoli- ja muu) kasvuun tarvitaan tilaa. Vanhempien duuni on antaa sitä, jo silloin kun vanhempi vielä pukee lapsen.

Mun on hyvin vaikea, oikeastaan lähes mahdotonta ymmärtää sitä, miten ketään voi haitata se, että erottelun sijaan puhuttaisiin lapsista. Lasten vaatteista, lasten leluista, lasten jutuista. Unohdettaisiin sieltä se sukupuolen ja muiden piirteiden korostaminen. Yksilö korostaa itse halutessaan tiettyjä asioita ja piirteitä, se ei ole vanhempien duuni. Uskokaa pois, kun ne lapset kasvaa sieltä pikkulapsivaiheesta pois niin se on kaikkien etu ja helpotus kun sieltä ei eritellä sukupuolta tai muutakaan, vaan puhutaan lapsista. Meidän perhe on tässä kuluneen vuoden aikana päässyt seuraamaan millaista on transihmisen arki. En ymmärrä inkutusta siitä että mieheksi tai naiseksi synnytään. Hohhoijaa, oikeesti. Ehkä synnytään mutta se ei tarkoita sitä että oltaisiin valmiita siihen sukupuoleen. Niinkin vaativassa prosessissa kuin sikiön kehittymisessä pienestä soluryppäästä ihan valmiiksi pieneksi ihmiseksi sattuu fiboja. Luonto ei ole muotoutunut virheettömäksi. Miten mahtava rikkaus onkaan että niitä fiboja pystytään nykyään tarvittaessa korjaamaan, jotta jokainen pystyy olemaan sitä mitä tuntee olevansa. Eikä se liity vanhempien haluun millään lailla.

Me vanhemmat kasvetaan lasten mukana. On hirveän hyvä että me ei olla valmiita vanhempia vaan kehitytään kaiken aikaa. Silti mua ihmetyttää eritoten tämän sukupuolisensitiivisyyden kanssa se, että miten lyhytkantaisesti näitä tunnutaan ajattelevan. Se pikkulapsuus on aika lyhyt vaihe siinä lapsen elämässä. Ja jos se sukupuolisensitiivisyys vedetään sen alle että nyt vielä kun minä saan päättää niin miten vaikeaa se vanhemman muutos ja kasvu sitten on kun lapsi haluaakin päättää itse? Jos se lapsen maku sitten eroaakin niistä vanhemman mieltymyksistä. Voitaisiinko siis jo unohtaa se vaatetus sen sukupuolisensitiivisen keskustelun ulkopuolelle? Ne on _vain_ vaatteita, asenteita ja ajatuksia et voi pukea tietyn värisiksi. Ja sen neuvolakortinkin idea on lähinnä se että samojen kansien välissä on tiedot esimerkiksi lapsen kasvusta ja rokotuksista.


EDIT Täällä lisäpohdintaa aiheesta.

6 kommenttia:

  1. Hyvä postaus. Ja niin asiaa. Juuri tuota mä tässä neuvolakorttiasiassa hain; tuota, että otettaisiin neuvolakortti ihan vain neuvolakorttina eikä liitettäisi siihen sen kummempia syvällisyyksiä, antipatioita tai sympatioita. Eiköhän tuo tarkoituksensa täytä, olipa se sitten vihreä, keltainen, vaaleanpunainen, sininen tai mitä hyvänsä. Lasta itseään neuvolakortin väri tuskin haittaa ja tämä tuskin vaikuttaa neuvolakäyntien laatuunkaan, joten mun on vaikea käsittää, miksi tästä asiasta pidetään niin isoa meteliä :D (Vaikka niinhän se on, ettei ne lapset vaan niiden vanhemmat...)

    Hyviä pointteja muutenkin. Ehkä tuo vaatetus liitetään sukupuolisensitiivisyys- keskustelun alle niin sitkeästi, koska ajatukset väreistä - tai siitä, kenen minkäkinlaista vaatetta tulisi tai ei tulii käyttää - istuvat ihmisissä niin sitkeästi. Mutta hyvähän se olisi ymmärtää, että tuon ajattelun taustalla on niin paljon muutakin - ja että oikeastaan vaatteet on hyvin pieni osa koko juttua. Tai ylipäätänsä yhtään mitään.

    Mun mielestä lapsen mielipiteitä olisi hyvä huomioida mahdollisimman varhain. Ajatteleva ihminenhän lapsikin on, ja mielipiteensä hänelläkin. Eikö lapsen itsetuntoonkin vaikuta, mikäli saa kokea, että hänen mielipiteillään on väliä, niitä arvostetaan ja etteivät ne ole sen väärempiä kuin aikuistenkaan. Tämä tietysti kohtuuden rajoissa; aikuisen tehtävä on asettaa rajat ja pitää huoli siitä, että lapsen paras niiden rajojen puitteissa toteutuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hyvä kommentti ;)

      Musta on ihan käsittämätöntä mihin kaikkeen aikuiset saa iskettyä ne omat estonsa ja asenteensa. Ja ne on nimenomaan aikuisten, ei lasten. Ja ne ajatukset ja asenteet on tosi tiukassa, se on ihan totta. Mutta mun mielestä se on osittain kyllä valintakin että kuinka sitkeästi niistä pitää kiinni. Että avartaako sitä omaa mieltä vai eleleekö sujuvasti sitä suppeakatseista eloa. Ihminen voi halutessaan valita että ei alistu siihen lokerointiin.

      Tuo sun viimeinen kappale on niin totta!

      Poista
    2. Sekin on totta. Mä voin kyllä tunnustaa, etten todella itse ole kaikkein paras esimerkki asenteiden avartumisesta; tietyt asiat istuvat munkin mielessä tiukasti... ei muuten, mutta kun on tottunut tiettyyn ja ei taas ole tottunut johonkin muuhun. Mutta toisaalta mun ajatusmaailma ja ylipäätään tietämys ja ymmärrys asioista on laajentunut ihan jo pelkästään kuuntelemalla ja haluamalla ymmärtää, kyselemällä, jos on ollut kysymysten aika. (Ja blogissa onkin sulle sitten yksi kysymys.) Miettimällä asioita laajemmin. Ja just niin kuin sanoit, niin kyllä tämän pitää lähteä ihmisestä itsestään; halusta oppia, halusta kuunnella, halusta ymmärtää. Koska ihminen on vapaa valitsemaan, miten on ja elää ja toimii. Ei kukaan pakota vanhoihin muotteihin - toki paineita on ja moni mukautuu niihin - mutta itsehän se ihminen on, joka lopulta päätöksen X tekee.

      Poista
    3. Sekin on totta. Mä voin kyllä tunnustaa, etten todella itse ole kaikkein paras esimerkki asenteiden avartumisesta; tietyt asiat istuvat munkin mielessä tiukasti... ei muuten, mutta kun on tottunut tiettyyn ja ei taas ole tottunut johonkin muuhun. Mutta toisaalta mun ajatusmaailma ja ylipäätään tietämys ja ymmärrys asioista on laajentunut ihan jo pelkästään kuuntelemalla ja haluamalla ymmärtää, kyselemällä, jos on ollut kysymysten aika. (Ja blogissa onkin sulle sitten yksi kysymys.) Miettimällä asioita laajemmin. Ja just niin kuin sanoit, niin kyllä tämän pitää lähteä ihmisestä itsestään; halusta oppia, halusta kuunnella, halusta ymmärtää. Koska ihminen on vapaa valitsemaan, miten on ja elää ja toimii. Ei kukaan pakota vanhoihin muotteihin - toki paineita on ja moni mukautuu niihin - mutta itsehän se ihminen on, joka lopulta päätöksen X tekee.

      Poista
    4. Mä luulen että sellainen oman mielen avartaminen ja tietyistä asenteista irti päästäminen on ihan jatkuva osa ihmisen kasvua. Helpompaahan se olisi olla päästämättä irti ja kaikessa rauhassa kangistua kaavoihin. Mä joskus aiemmin pidin jotenkin "hävettävänä" sitä jos muutinkin mieltäni jostain. Nykyään pidän sitä ihan mahtavana juttuna. Että olen saanut mieltäni avartumaan ja avautumaan niin paljon että näen ihan uusia näkökantoja. Sehän on ihan mahtavaa!
      Ei siinäkään mitään väärää oo että on tottunut johonkin tiettyyn ja elää sen mukaan mutta ehkä sitä tuttua voi joskus vähän kyseenalaistaa. Ja jos sen kyseenalaistamisenkin jälkeen on vielä sen tutun kannalla niin sitten on. Mutta se että tarkastelee avoimin mielen elämää ja asioita. Eikä ehkä reagoi kaikkeen uuteen tuomitsevasti vaan uteliaasti.

      Poista
  2. Hyvin kirjoitettu, samoilla linjoilla kaikesta.

    VastaaPoista

Mitä sullon syrämmellä?