torstai 20. elokuuta 2015

Koulut, työt ja muut vapaa-aikaa sotkevat

Tuntuu että mä en pysty nyt kirjoittamaan kuin tästä meidän arjesta. Tää on nyt jotenkin niin iso juttu. Ihan hirveästi uutta ja liikaa liikkuvia osia!  Tai oikeastaan tuntuu että mä en pysty nyt kirjoittamaan yhtään mistään mutta arjesta saan nyt edes jotain tekstiä aikaan. Kolmeen vuoteen meillä ei ole ollut tilannetta että perheen molemmat aikuiset olisi töissä. Ja silloin edelliskerralla yksi perheenjäsen ei vielä pyörinyt mukana muuten kuin mahan perukoilla. Eli tämä on nyt ihan kokonaan uusi juttu ja kuvio meille kaikille. Ja siksi se nyt on pinnalla ja paljon.

Mä leivon taas maanisesti. Marjoja on niin saatanasti ja muutenkin saan ajatukset keittiössä muualle. Nämä oli suklaamuffinsseja puolukkatäytteellä. Ihan jees. Tuossa kuorrutteessakin oli muistaakseni puolukkaa.

Koulut starttasi Kaksikollakin. Kundit viettää nyt päivät taas saman katon alla, eivät kuulemma kuitenkaan aina edes näe päivittäin toisiaan. Ovat samassa kotiryhmässä (tuossa koulussa siis opiskellaan vuosiluokkiin sitoutumatta eli kaikki on yhdessä sopivasti sekaisin. Luokat korvaa kotiryhmä joka kokoontuu kerran viikossa ja niissä on seiskoja, kaseja ja ysejä sekaisin) joka siis tarkoittaa hurraahurraahurraaaaa sitä että mun ei tarvitse enää juosta kahta luokkaa edestakaisin vanhempainilloissa! Eikä keskustella lasteni jutuista kuin yhden opettajan kanssa! Ihan parasta. Johan sitä luokkarallia tuli aika monta vuotta vedettyäkin.

Maailman parasta mustikkapiirakkaa, joka on vaan järjettömän vaivalloista tehdä. Vähän sellainen sitruunaan nojallaan oleva. Tässä tarjolla vaniljajäden kanssa.

Tokan yläkoulu on startannut kivasti. Poika tykkää, toki ihan hirveästi on uutta ja opittavaa. Rakennus on uusi, lukkaria pitää vielä opetella lukemaan ja paljon on käytännön juttuja vielä ihmeteltävänä. Mutta kuten uumoilinkin, jotenkin Toka reagoi koulun alkuun. Ensimmäisen koulupäivän jälkeen poika kotiutui todella pahan migreenikohtauksen kanssa. Muistelen edellisen yhtä pahan kohtauksen tuonne neljän vuoden taakse. Viiden tunnin ja kahden särkylääkkeen avulla kohtaus onneksi vihdoin laukesi. Tokasta näki samantien kun se tuli kotiin että nyt on kohtaus päällä. Mä en ole koskaan nähnyt että kukaan hikoilee niin paljon, kuin Toka silloin kun sillä on migreenikohtaus. Se oikeasti tekee minuutissa ympärilleen hikilammikon. Lisäksi se on ihan kamalan värinen, sellainen harmaan valkoinen. Tekee pahaa katsoa kun näkee että toinen kärsii tosissaan. Nähtäväksi jää että oliko tämä kertaluontoinen pamaus vai pysyvämpi kumppani taas. Toisillahan murrosikä pahentaa näitä tämmöisiä. Tokalla oli kevään mittaan päänsärkyjä mutta ei kuitenkaan kohtauksia.

Siippa alkaa olla takaisin työruodussa. Senverran tämä muuttunut arkikuvio näkyy Siipallakin painavan että kotona haahuilee melkoisen väsynyt puolisko iltaisin. Pinnaa sillä ei ole nimeksikään mikä on tosi ennenkuulumatonta koska Siippa on yleensä meillä se joka ei hermostu mistään. Sekin jännittää Kolmosen kuvioita ja tätä muutakin. Se vaan reagoi tähän erilailla kuin mä. Mä koitan sitten täällä välissä palloilla ja erotuomaroida, yrittää tsempata porukkaa jaksamaan. Koville ottaa arki, näemmä meillä kaikilla. Tosi kurjaa. Tuntuu että kaikki kiva jää vähän jalkoihin. Tai kivuudesta ei oikein pysty innostumaan.

Mustikkapullaa. Pitkosta tuli aivan hillitön jööti joka oli pakko leikata moneen osaan jotta se mahtui pakastimeen.

Arjen myötä on taas käyty järjetön paperisota ja byrokratia läpi. Kaikki kolme lasta on kantaneet mukanaan sellaisen määrän paperia himaan täytettäväksi, että sitä varten on jostain kaadettu pieni metsä. Mulla alkaa olla kädessä joku jännetupintulehdus tai kramppi kaikesta kirjoittamisesta. On tarkisteltu yhteystietoja (jotka ei koskaan edes näytä päivittyvän mihinkään, Kaksikon isän osoitteena on edelleen viisitoista vuotta vanha osoite ja valehtelematta olen sen jo yhdeksänä vuotena korjannut. Aaeerrgghhh), annettu lupa siihen tähän ja tuohon, täytetty tulotietoja, ilmoitettu hoitoaikoja (väärään sähköpostiosoitteeseen, tietenkin) ja tehty Wilman siirtoa. On infottu Kelaa ja muita tahoja muuttuneista systeemeistä. Säädetty ja viilattu verokortteja. Suurinosa on jo takana mutta vielä ensiviikosta tarvitsee omassa duunissa hoitaa parkkiluvat ja muut ja oiskohan sitä sitten paperit pyöritelty edes hetkiseksi.

Arjen myötä kisutkin joutuu opettelemaan siihen että ei olla koko ajan kotona. Lisääntyneet perheenjäsenten poissaolot näkyy jo sillä että meillä ei kovin montaa hetkeä saa pötkötellä ilman että mahan tai jalkojen päälle päätyy kissu.

Kun koulua oli käyty muutaman päivän, hokasi Kaksikko vihdoin puuttuvat koulutarvikkeet. Meillä ei toimi laisinkaan se sellainen että ennen koulunalkua käyttäisin Kaksikkoa kaupoilla tai kyselisin että mitä tarvii. Koska ei ikinä muka mitään puutu tai tarvitse uusia ja joojoojoo vaan vastataan kaikkeen. Aina se menee niin että viikko, pari koulun alkamisen jälkeen aletaan huomaamaan mitä kaikkea puuttuu. Käytiinkin tuossa viikonloppuna sitten keskustassa hankkimassa penaalit ja vähän kyniä ja kumeja. Mä ostin samalla itselleni stressin poistajaksi aikuisten värityskirjan ja kynät. Kerkesinköhän puoli sivua väritellä kunnes Kaksikko nappasi kirjan ja kynät itselleen ja nyt mulla ei ole mitään käsitystä koko värityskirjan fyysisestä sijainnista. Että se siitä rentoutumisesta sitten. Samalla reissulla käytiin Kampin kansainvälisillä markkinoilla jotka oli ihan omnomnom! Maisteltiin vähän kaikkea. Jätin miesväen sinne keskenään ja ne kotiutui kahdeksan salamin kanssa. Ei kuulemma osattu päättää mitä olisi jätetty ostamatta.

Kuumalla ei kovin kummoiset pöperöt maistu. Tässä Siipan taiteilema frittata. Oli ihan järjettömän hyvää!

Inkkarikesä on yllättänyt ja hellinyt meitä. Tosin sillä seurauksella että Kaksikko nukkuu öitänsä olkkarissa koska heidän makkarit kuumenee ihan saunaksi. Varsinkin tuon Tokan migreenin jälkeen oon ollut tosi tarkkana siitä, että muksut saa riittävästi lepoa ja unta. Itsehän en toki saa koska stressaan ja valvon mutta se on eri asia. Siipalla on huomenna vapaapäivä ja ajateltiin suunnata aamupäivästä rannalle, josko se vesi olisi vihdoin niin lämmintä että mäkin tarkenisin uida. Käytiin pari viikkoa sitten Pirkkolan Plotilla ja siellä kyllä uin mutta sitä ei kuulemma lasketa talviturkin heitoksi. Lämpö on myös hellinyt meidän tomaatteja, ekat on kypsyneet syötäväksi asti. En usko että koko sato ruokapöytään asti päätyy jos kelit tästä piankin viilenee mutta onpahan päästy vähän maistelemaan jotain, joka on alustapitäen kasvatettu itse.

Siellä niitä möllöttää. Kypsykää, kypsykää! Ja kyllä, ne sisustusvalot on edelleen...

Kolmas onnistui lukitsemaan itsensä viime viikolla vessaan lukkojen taakse. Oltiin osattu sitä vähän odottaakin, tyyppi kun on sitä lukkoa ränkännyt jo pidemmän aikaa. Hommasta teki mielenkiintoisen se, että meidän vessanovia ei saa auki sillä avaintempulla. Kolmas pysyi jonkun aikaa rauhallisena, kunnes tuli hätä kun ei saanut lukkoa avattua eikä ovea auki. Oltiin jo irroittamassa koko ovea saranoiltaan kunnes hoksattiin että saksilla sen lukon saa auki. Nyt onkin jokainen perheenjäsen harjoitellut lukon avaamista ulkopuolelta, jos Kolmas alkaa osoittaa enemmänkin Houdinin piirteitä. Toivon kyllä että tämä nyt olisi mennyt kerrasta pienelle perille, että lukkoon ei kosketa jos ollaan yksin vessassa.

Arjen myötä on tullut kosolti myös uusia asioita eteen, joita ei ihan osannut etukäteen ajatellakaan. Kuten mun siirtyminen päiväkodilta työpaikalle. Tai no toki tuota oli ajatellut mutta sitä ei ehkä ihan hahmottanut millaisen ruuhkasuman läpi mun pitäisi yrittää selviytyä. Onneksi en päivittäin ole ruuhka-aikaan liikkeellä mutta jotain turnajaiskestävyyttä tässä pitäisi alkaa haalimaan. Lisäksi vähän hakusessa myös sen hahmottaminen, että miten paljon työmatkat vaikuttaa Kolmosen hoitoaikaan..

Marjarahkapiirakkaa, jota meillä tehdään vain silloin kun saa tuoreita vadelmia. Tämä nousee nimittäin makunsa puolesta ihan eritasolle kun sen tekee tuoreista, eikä pakastemarjoista.

Sellaisia uusia vanhoja yllätyksiäkin on tullut vastaan. Kuten pommiin nukkuvat teinit. Miten vaikeaa se herääminen ihan oikeasti on?? Jännä miten ne on aina meidän lapset joiden puhelin ei herätä aamuisin vaikka kuinka on muka laitettu se illalla soimaan. Vielä jännempää on se että kyllä mulla ainakin herätys toimii ihan aina kun sen vaan laitan päälle. Koulua on käyty hikisesti kaksi viikkoa ja mulla räjähtää kohta pää näiden kanssa. Ihan en ajatellut töistä alkaa varmistelemaan yläkouluikäisiä että ootteko heränneet. Terveisin nimimerkki Tänäänkin kaihtimet aukesi 5.30. Enkä todellakaan ole mikään aamuvirkku!

Käväisin tuossa perjantaina muutaman kaverin kanssa istuskelemassa ja grillaamassa. Piti olla vähän isommin ilakoimassa mutta päätinkin sitten suunnata mestoille autolla ja ajoissa himaan. Arki on vaan ottanut nyt niin koville että ei huvita olla poissa. Jotenkin tosi ankeaa suunnata väkisin illanviettoihin. Kun mieli on ihan muualla. Ja kun ei se nyt niin sanottua ole että sitä silloin pääsisi menemään kun haluaisi. Mutta näin kavereita ja sain maristua murheita ja supistua stressistä. Yhden siiderinkin join! Syötiin ja hihiteltiin. Muisteltiin nuoruutta ja kuunneltiin Antti Tuiskua. Valokuvista päätellen hauskaa näkyi olevan aamuun asti ja baarissa kuuma. Mä krebaan sitten kun arki ahdistaa vähemmän. Ja sitten kun kotona ei ole samana viikonloppuna yhtä paljon lapsia todistamassa mun krapulaa.

Malmilla ollut International Airshow näkyi tähän meillekin kivasti mutta suunnattiin kuitenkin sunnuntaina vähän lähemmäksi ihmettelemään. Ja wow miten hienon näköistä olikaan! Ensi kerralla ehdottomasti paikan päälle, kunnon kuulosuojainten kanssa. Jösses mikä meteli hornetista lähti! Tosi hienoa kun tämmöisiä järkätään, osa esityksistä oli aika once in a lifetime-tasoisia. Kotimatkalla suunnattiin vielä ravintolapäivään. Tällä kertaa käytiin vain yhdessä paikassa mutta herkuteltiin siellä sitten sekä makealla että suolaisella, meidän asukastalolla kun oli Vohvelikahvila. Kiva kun ihmiset jaksaa ravintolapäiväänkin vielä osallistua ja innostua.

Siinä illalla katselin että aika moni kavereista oli Stadikalla Siltsua juhlimassa. Itselle ei ole Siltsu sillä lailla kolahtanut, onhan se huikea tyyppi mutta noin musan puolesta ei kolise. Meinasi itseasiassa iskeä vähän ikäkriisi siinä että ihanko sitä ollaan jo senikäisiä että pitäisi tuollaista kuunnella ja siitä seota? Pitänee tentata isommin paikalla olleita ikätovereita jahka nähdään että mikä juttu tämä nyt on.

Marjoista tehtiin myös triffle. Jota en älynnyt laittaa läpinäkyvään kulhoon jotta ne kerrokset erottuisi. Hyvää oli sinisestäkin kulhosta syötynä.

Vaikka mua aika isosti ärsyttikin tämä että meidän arki käynnistyy hitaasti ja monen viikon syklinä niin on se oikeasti ollut vaan hyvä juttu. Väsyneitä ollaan mutta olisi voinut olla monin verroin rankempaakin jos olisi kerralla hypätty kaikki samaan junaan. Mulle itselle oli tärkeää esimerkiksi olla himassa Tokan migreenin aikana. Jouduin pojan pumppaamaan niin täyteen kipulääkkeitä että pakko sitä oli seurata. Eipä tarvinnut töihin tai mihinkään selitellä mitään. Toka tietää kyllä itsekin miten toimia jos tuntuu että kohtaus tulee mutta nyt se pääsi niin pahasti päälle. Tämä muu porukka kerkeää tottumaan siihen omaan arkeensa ennenkuin mä aloitan. Kohtahan sitä sitten mennään. Vähän plääääh ja vähän jee.

Onnistuin kuvia lisäillessä poistamaan lähes kaiken kirjoitetun tekstin. Hyvä minä! Kirjoittelin siis ulkomuistista nyt jotain mitä tässä oli mutta pidän oikeuden itselläni editoida niitä juttuja tähän jälkikäteen jos palaa mieleen että mitähän ihmettä mä alunperin kirjoittelin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?