tiistai 11. elokuuta 2015

Vesikidutusta

Äh, voi internetsi. Teit sen jälleen!

Meinaa taas olla niin että nettimaailma ahdistaa enempi kuin antaa. En ole yhtään varma tykkäänkö siitä suuntauksesta, mihin meno on menossa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Mistähän tätä vyyhtä alkaisi edes purkamaan?

Meinaa bloggaaminen ahdistaa. Eihän tätä kukaan toki pakota tekemään mutta en haluaisi hommaa lopettaakaan niistä syistä, jotka ahdistaa. Ensinnäkin meinaa ahdistaa vähän se ajatussuunta, että vain omalla nimellä ja naamallaan bloggaavat voi ottaa tosissaan. Ja vain omalla nimellä ja naamalla bloggaavia voi lukea. Että mitäkä? Luopukaa vaan yksityisyydestänne mutta alkaa pitäkö sitä minään arvomittarina. Toki ymmärrän pointin anonyymeistä ilkeilijöistä ja nillittäjistä mutta mun mielestä se on kokonaan eri keskustelu. Sitten meinaa ahdistaa myös vähän se miten bloggaajia riepotellaan. Miten ihmisistä blogien takana kirjoitetaan milloin missäkin palstalla. Mua hävettää pelkkä palstojen lukeminen enkä voi ymmärtää minkä kaiken kirjoittamansa jälkeen ihminen ihan suvereenisti painaa enteriä. Eikä mua edes ole riepoteltu missään koskaan ja olen enempi kuin tyytyväinen blogini pienuuteen, koska en ole yhtään varma haluaisinko ikinä edes muuttua niin kovaksi keitetyksi että toisten rumat sanat ei tuntuisi missään. Välillä tuntuu että en halua olla osa blogikulttuuria, en kirjoittajana, en lukijana, en minään.

No sitten tää yksityisyys. Mikään ei tunnu enää olevan yksityistä, yksityisyydelle ei ole ilmesesti enää tarvetta. Ja se on ihan ok? Se on muka nyt sitten tätäpäivää että voit räpsiä omasta mielestäsi "oudon" näköisistä tai "silmiinpistävästi" pukeutuneista ihmisistä valokuvan someen ja julkaista sen ihan millaisen kuvatekstin kera vaan. Arvostella, haukkua, ilkeillä. Että kun nyt olet julkisella paikalla ollut noin niin se on muka ihan sallittua että luvatta voi räpsiä ja julkaista. Vaikka kasvot ei näkyisikään eikä ihminen olisi tunnistettavissa kuvasta niin se ei ole okei! Ikinä! Se on vain ja ainoastaan kiusaamista. Muita esimerkkejä en ala nyt edes kirjoittamaan koska en vaan tajua.

Lisäksi kuka nämä yksityisyyden rajat on edes mennyt kumittamaan? Ihan sujuvasti ne sellaiset seikat, joiden pitäisi ihan oikeasti olla yksityisiä, kuten avioero ja muut parisuhdekiemurat, puidaan yksipuolisesta vinkkelistä pitkin somea. Mä en vaan ymmärrä enkä oikeasti edes halua ymmärtää. Ei hei näin! Mikä saa ihmisen edes haluamaan että ne omat yksityisasiat puidaan julkisesti loppupeleissä vieraiden ihmisten kanssa? Miksi kaikesta täytyy tehdä niin julkista? Joku vastuu on hei ihan oikeasti meillä kaikilla. Ja kun se ei aina ole kyse vain siitä omasta yksityisyydestä. En myöskään halua ymmärtää yhtään sitä hyvin somemaista piirrettä, että nälvitään toisia ja sen toisen kurjuuden kautta tuodaan omaa itseään esille.

Nyt oikeasti hei sitä media- ja somekasvatusta opettamaan, vauvasta vaariin! Sille ihan oikeasti on tarvetta enemmän kuin me edes älytään. Toisaalta, se hyvä tässä on taas tullut huomattua että jos mä mietin ja pohdin omia mediakriittisyyden puutoksia niin aika hyvillä vesillä sitä itse vielä kuitenkin kelluu. Eipä tarvitse kuin visiteerata parilla keskustelupalstalla niin reality check on sillä hoidettu.

Mä tiedän että tietenkään näitä hommia ei tarvitse ottaa niin vakavasti. Enkä oikeasti otakaan. Oon huolestunut. Mutta kyllä mua mietityttää tämä sähköinen viestiminen ihan senkin takia kun se on ihan todettua, että esimerkiksi sähköposti on tosi huono viestinnän muoto. Niin mitenkä se sähköinen viestintä olisi somen muodossa yhtään sen parempi ja toimivampi? Hurjan moni mediatyöläinen työllistää itsensä ainakin osittain somen kautta. Ja ihan varmana se suuntaus tulevaisuudessa on juurikin joku sen suuntainen. Mutta ehkä se on vertailukohtana kuitenkin vähän eri. Ja ehkä sen oppimiseen kiinnitetään tulevaisuudessa jo media-alan koulutuksissa toisella tapaa huomiota. Tai josko edes viidakkorumpu tarjoaisi apuvälineitä töistä selviytymiseen sometyöläisille. Vanhat konkarit jakaisi sitä omaa osaamistaan ja tietouttaan eteenpäin.

No viestimisestä ja sähköisen keskustelun huonoudesta onkin oikein passeli esimerkki tuosta menneeltä viikonlopulta. Ne oli Weekend Festivaalit tuossa kivenheiton päässä. Joka vuosi intterin netin keskusteluryhmät täyttyy keskusteluista, kuinka nyt taas on musiikit kovalla ja mölyä jne jne. Oikeasti jopa ihan hyvin perusteltuja ja argumentoituja juttuja eikä mitään turhaa nillitystä, koska let's face it, tottakai sitäkin netissä on. Mutta ei kaikki valitus ole turhaa. Ja se tuntuu ihmisiltä unohtuvan. Saa valittaa, saa pahoittaa mieltä, saa purkaa sitä omaa mielipahaa. Silloinkin toki, niinkuin aina keskustellessa, pitää miettiä että miten puhuu. Jos joku valittaa ja purkaa sitä mielipahaa ihan asiallisesti niin joka kerta sieltä hyppää esiin ne nimbykortin heiluttelijat, ei kandee asuu kerrostalossa ja Helsingissä jos ei kestä meteliä-kommentaattorit sekä taas nillitetään turhasta-tuomitsijat. Niinkuin kaikki pitäisi vaan aina hiljaa hyväksyä. Monesti jo se helpottaa, että saa sanoa sen harmituksensa ja mielipahansa ääneen. Ihan oikeasti siellä ymmärretään että nojoo täällä nyt on tämmöset festarit ja sitä ääntä kuuluu mutta saahan se silti vituttaa! For the record, meillä harmiteltiin kun se musa kuului niin hiljaa, se kuului meille sellaisena epämääräisenä puurona, kiva olisi jos kuuluisi selvästi. Miksi sitä harmia ei saisi sanoa ääneen ilman että samantien tarjotaan ratkaisuna että muutappa pois jos et kestä. Tosi hyvää vuorovaikutusta ja keskustelua hei! Muakin vituttaa ihan suunnattomasti parveketupakointi mutta en ole ajatellut että asian ratkaisuna kuitenkaan olisi se että muutetaanpa muualle. Ihmiset netissä on kyllä oikeasti välillä ihan kyrväkkeitä (opin uuden hienon sanan True Detectivestä).

No toki on ehkä rankkaa väittää että some on syynä tähän kaikkeen. Ihmisethän siellä somen takanakin on. Mutta miksi some sitten tekee ihmisistä tällaisia? Välinpitämättömämpiä, itsekkäämpiä, tunteettomampia. Somessa on paljon hyvääkin, miksei ne puolet tunnu leviävän kulovalkean lailla? Vain ne huonot ja tyhmät puolet. Ja voikun nämä olisikin jotain teinien villityksiä vaan kun ei ole. Isot, aikuiset ihmiset muuttuu somessa ihan tunnistamattomaksi.

Mä olen kehityksen kannalla sekä myös ehdottomasti mediakasvatuksen kannalla. Mutta koen oikeasti aika pelottavaksikin sen, että esimerkiksi yksityisyyden rajoja netissä heilutellaan ja vedotaan sitten sillä, että tää tulee olemaan hei sitten joskus ihan arkipäiväistä. Että ikäänkuin oikeutetaan se toiminta jollain, jota ei ole vielä olemassakaan ja siksi voisi toimia kuten toimii. Nojataan sokeasti oletukseen. Niin siis mitenkä se nyt jo tiedetään mihin suuntaan asiat tulee menemään? Kuka sen voi niin varmaksi tietää, että voi jo nyt vedota siihen? Tulee ikäänkuin olo että on jo päätetty että kyllä joo näin se tulee menemään. Kuka on päättänyt ja miksi? Mutta mitä jos ei menekään niin?

Se on ihan totta että kautta aikojen ihminen on suhtautunut kaikkeen uuteen tosi skeptisesti. Radio, telkkari, tietokone, netti, you name it. Mutta ei se skeptisyys ja varovaisuus ole pelkästään huono asia. Musta tuntuu että vaikka sitä miten hoetaan, että netissä oleva pysyy siellä aina ja netissä ihan kaikki on kaikkien nähtävillä, niin ihmiset ei vaan sisäistä ja tajua sitä. Se on asiana niin iso että se ei vaan uppoa sinne selkäytimeen. Jostain syystä niiden väärien asioiden kohdalla halutaan sulkea silmät. Joskus varmaan vahingossa mutta tuntuu että enenevissä määrin ihan tarkoituksella. Turhauttaa isosti. Enkä suostu myöntämään että turhaan.

8 kommenttia:

  1. Mitähän toimittajainetiikka tai muu sanoo siitä, kun vaikka Kodin Kuvalehdessä Mirja Muistomanner kertoo elämästään entisenä alkoholistin vaimona ja millainen lapsuuden perhe oli. Ihanko totta näistä saa puhua ilman viitattujen lupaa??

    Kaislakerttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tota mä en ole edes osannut ajatella. Mutta tottahan toi on. Toisaalta nyt kun tätä alkaa miettimään niin aika kinkkinen homma. Ihmiset vaikenee ihan liikaa asioista joista pitää puhua mutta missä menee se raja kun pitäisi vaieta?

      Poista
    2. Mitäköhän mulla oli mielessä tähän sun postaukseen kommentoida. Aika pitkälti siis olen samaa mieltä. Musta anonyymius sais näytellä suurempaa osaa blogeissa.

      Niin. Helppohan se on nimen takaa huudella. Mutta musta anonyymius on oikeasti parempi, paljon parempi. Jotenkin vain itse pelkään kirjoittaa anonyymina. Että kyllähän sitä halutessaan ongitaan ihmisestä vaikka mitä selville. Ja jos sitten olisin kirjoittanut suojaisasti nimimerkin takaa, voisi anonyymiuden paljastuminen olla todella raskasta. Kun taas se että lähtökohtaisesti kirjoitan omalla nimellä, laittaa miettimään mitä voi kirjoittaa julkisesti. Eipähän tarvitse sitten vedellä kohupaljastuksia myöhemminkään.

      Mutta tuo kodin kuvalehtijuttu. Tuo on kyllä sellainen aihe, josta mielestäni tulisi voida puhua. Toki ymmärrän sen toisenkin puolen, mutta jos niistä ei puhuta ongelmia ei ymmärretä eikä niihin osata puuttua. Sama pätee niin monessa muussakin vastaavassa tapauksessa, esim. mitä voi omasta lapsuudestaan ja perheestään, kasvatuksesta, kodin ilmapiiristä kertoa. Mikä on "vain perheen sisäinen asia" mikä sellainen, josta tarvitsisi puhua enemmänkin, jne.

      Poista
    3. Musta on outoa että se anonyymius on niin negatiivisen leiman alla. Toki siihen on syynsä että niin on mutta eihän se anonyyminä perseily nyt mikään ainoa puoli anonyymiudessa ole. Mun mielestä yhtä lailla anonyyminä voit seistä tekstiesi takana ja voit ottaa sen linjan että kirjoitat vain asioista jotka pystyisit sanomaan myös naamallasi. Mä ainakin itse koen että olen nimimerkin takana lähinnä perheen takia, en itseni. Mä en vielä tiedä mihin suuntaan internet ja muut härpäkkeet vie esimerkiksi yksityisyyttä, halutaanko sitä kenties tulevaisuudessa kiristää vai onko koko yksityisyys ihan samantekevää. Niin kauan kun mun jutut sivuaa edes puolikkaalla lauseella muitakin kuin itseäni, mä en voi ottaa sitä riskiä että heitän sen muiden yksityisyyden framelle, vaikka omani heittäisinkin. Ja koska koen että tietyistä asioista haluan kirjoittaa niin sitten se tehdään näin. Musta olisi ihanaa laittaa esimerkiksi lapsista enemmän kuvia, sellaisia joista heitä ei tunnista, mutta en saa. Koska lupaa ei heltiä. Mä olen esimerkiksi facebookista joutunut poistamaan aivan järjettömän satsin kuvia koska lapset on halunneet että ne ei ole esillä. Niissä kuvissa ei ole mitään ihmeellistä mutta lapsen itsensä mielestä ne on noloja, kamalia, tms. Kuuluu ikävaiheeseen ja sitä täytyy kunnioittaa. Aika moni pienen lapsen bloggaava äiti ei ehkä ymmärräkään sitä, että vaikka vanhempien mielestä ne kuvat on kivoja eikä niissä ole mitään ihmeellistä, niin tulee aika kun lapsen mielestä jokaikinen kuva hänestä on nolo ja kamala. Kun se kehonkuva siinä vasta kehittyy ja se arvostus itseään kohtaan muodostuu jne. On helpompaa blogata kuvitta koska nyt niitä ei tarvitse olla napsimassa pois kun lapsi toteaa että ne on kamalia. Lapsi saattaa itse olla hyvinkin höveli sen oman yksityisyydensä suhteen netissä ja se voi olla vanhemman hankala ymmärtää että miksi vanhempi ei sitten saa laittaa kuvia. Mutta niin se menee. Mulla ei ainakaan ole aikaa eikä mahdollisuutta alkaa sitten kahlaamaan vuosikausien tekstejä läpi ja napsimaan niistä kuvia pois.

      Se on totta että vaikka miten oisit nimimerkin takana niin tottahan sulta henkilöllisyys selville saadaan aika todennäköisesti, jos halutaan. Mutta mä nyt ajattelen niin että en mä niin valtionsalaisuuksista kirjoita. Eipä tästä mun henkilöllisyydestä paljoa irti saa, ihminen muiden joukossa. Kyse on enempi siitä viestistä, jonka annan esimerkiksi juurikin noille omille kasvaville nuorille.

      Tuo Kaislakertun esimerkki on kyllä pysäyttävä. Tottahan alkoholistien kanssa eläneiden ääni pitää tulla julki. Mutta on tosi vaikea punnita sitä, että mikä menee minkäkin edelle. Meneekö alkoholistin yksityisyys sen edelle että esimerkiksi alkoholistin lapsi puhuu julkisesti siitä, miten se vanhemman alkoholismi on vaikuttanut ihan kaikkeen elämän varrella. Millaista on ollut elää perheessä joka ei ole ns. normaali perhe. Jossa roolit on ihan vääristyneitä ja joka on jättänyt sellaiset jäljet minuuten, joita ei voi korjata mutta niiden kanssa on pakko oppia elämään. Meneekö perheväkivaltaisen puolison yksityisyys sen edelle, kun uhrit yrittävät saada ääntänsä julki? Nää on tosi vaikeita juttuja miettiä.

      Poista
    4. Siis ajattelen ihan samoin noista, kukkis. :) Ja mustakin se anonyymius blogissa on nimenomaan niiden muiden perheenjäsenten yksityisyyden takia hyvä. Että sitten pystyy kirjoittamaan asiaa - vähän tarkemminkin, kun ei ole nimet ja kuvat kaikki jaossa. Ja uskon, että jos tulevaisuuden suunnitelmat olisivat toisenlaiset, olisin jatkanut anonyymilinjalla.

      Mutta sitten kun katsoo kärkipolitiitikkoja, kuinka sieltä eletystä elämästä kaivetaan kaikki mikä kaivettavissa on.. laittaa se miettimään asiaa uudestaan. Kirjoitan sitten vähemmän perheestäni, vähemmän lasteni luonteesta, terveydestä, kasvusta, enemmän omista ajatuksistani. Silti vaikkei minusta koskaan tulisi "mitään sen isompaa". :)

      Mutta noita kuvia enemmän minua tosiaan hirvittää se lasten terveydestä ja sairauksista kertominen. Että onpa kiva sitten kun kaikki tietää, että esim. sulla on sairaus, jonka takia et voi biologisia lapsia saada tai sulla on sairaus joka vaikuttaa näin ja näin.. toki ihan sama juttuhan se on noissa lastenklinikan kummien keräyskonserttien lähetyksissäkin.

      Mutta kun ei ihmiset lahjoita rahaa kasvottomalle organisaatiolle. Ei. Ehei. Sama näkyy nyt tuossa iltalehdessä olleessa keskosvauva jutussa jossa tuli isot laskut kun perhe oli ulkomailla joutunut sairaalaan. Ja se superisä 875g juttu.

      Ihmiset on uteliaita. Halutaan nähdä kuvat, kuulla nimet, jne. :/

      Poista
    5. Mä ymmärrän tosi hyvin tuon pointin että duunin kannalta on sama olla avoimena ja omalla nimellään. Itseasiassa se on pointti mitä jokaisen olisi ihan hyvä miettiä. Nythän se tuntuu että julkisuudessa olevat henkilöt menee aika ääripäänä; joko et ole ollenkaan somessa tai sitten olet ja oksennat sinne _kaiken_ ilman mitään isompaa mietintää. Ehkä jokaisen olisi syytä miettiä myös sitä pointtia että onko somesta haittaa vai hyötyä työminän kannalta. Jossain postauksessa joskus mietiskelin sitä että musta on tosi ristiriitaista että toisaalta somea pitäisi käyttää itsensä markkinoimiseen ja verkostoitumiseen työjutuissa mutta samalla kuitenkin viestitään että työ pitäisi pitää nettiminästä sivussa. Tää koko kuvio on vasta niin muodostumassa että jännä nähdä mihin suuntaan se menee.

      Mä jotenkin kuvittelisin että noiden lasten sairauksien ym. kohdalla halutaan vertaistukea. Mäkin olen jotain lasteni terveysjuttuja tänne kirjoitellut, lähinnä siitä vanhemman vertaistuellisesta näkökulmasta. Mutta tokihan se ylittää jonkun yksityisyyden rajan. Ja tuo tuossa onkin justiinsa se hankala pointti; vertaistuki on tärkeää mutta millä kustannuksella? Uskon myös että noissa julkisissa kampanjoissa on vilpittömästi hyvät tarkoitukset. Hankalaksi näen lähinnä sen että media on hallitsematon. Et voi päättää mihin suuntaan se lähtee ja ne alkuperäiset tarkoitusperät saattaakin joskus kääntyä itseään vastaan. Some ja media ylipäätään tänä päivänä on huono isäntä.

      Poista
  2. Hyvä teksti ja parempi pointti! Ps, muakin ärsyttää parveketupakointi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kelaa että partsilla grillaaminen on kuitenkin kielletty! Röökiä saa sensijaan vetää niin paljon kuin huvittaa. Mä en välttämättä edes haluaisi mitään täyskieltoa, ei haittaa jos joskus nyt vähän savua pukkaa. Mutta tuossa parina päivänä tuli kahden tunnin sisään viidesti röökinsavut sisään niin kyllä se pisti vituttamaan. Musta se tuntui jo vähän kohtuuttomalta. Mutta miten tostakin nyt sitten alat keskustelemaan silleen rakentavasti ja ettei kukaan ottaisi nokkiinsa? Meidän talonyhtiöllä on oma facebook-ryhmä ja mietin jo että sinne nakutan jonkun hassunhauskan sävyisen, en syyllistävän vaan jotenki sellasen kepoisan. Muttakun sähköinen viestintä on huono keino niin jätin sitten kuitenkin kirjottamatta. Varsinkin kun ne savut puskee meille useammasta osoitteesta. Ärsyttävää kuitenkin. Tupakki on yäk!

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?