lauantai 26. syyskuuta 2015

Järjestäjä

Mä rakastan Antti Holmaa. Onko mitään mitä se ei osaa? Siellä se vaan näyttelee ja houstaa omaa ohjelmaa ja sivussa kirjoittelee kirjoja. Antti Holma on Twitterissä juurikin niitä tyyppejä, jotka saa mun sisäisen fanitytön niin sormi suuhun että en kehtaa twiitata mihinkään sen juttuihin mitään, ettei se vaan pidä mua ihan idioottina. Varsinkin kun lapsuudenkaverini kävi aivan hulvattoman hauskan sanailun Antin kanssa morsiamista. Ja hei entäs Antti Holma Show? Ihan hauskinta huttua mitä telkkarista on vähään aikaan tullut. Tsekkaappa muuten Sande ja Suvi-Tuuli-pätkät. Oon nauranu noille ihan hulluna.

Mutta nyt piti kirjoittajaa Järjestäjästä. Joka on siis Antti Holman kirjoittama kirja. Jonka lukaisin tossa kesällä.


Järjestäjä kertoo Tarmosta, joka on.. no sanotaanko näin että mä pystyin ainakin samaistumaan häneen täysin. Hermoileva, hermoilusta hikoileva, sosiaalisesti kömpelö. Osui kyllä ihan kohdilleen. Kirja tarjosi Tarmosta kyllä niitäkin ihmisyyden puolia, joita en tunnistanut, mutta ennenkaikkea Tarmo oli tyyppinä jotenkin tosi maanläheinen ja helposti lähestyttävä näin lukijan vinkkelistä.

Mä en sinänsä ehkä halua nyt kirjan tarinasta sen ihmeemmin jauhaa, lukekaa itse mitä kaikkea Tarmo touhuaa. Mutta tämä kirja sai mut taas ajattelemaan sitä, miten vaikeaa mun on jotenkin ymmärtää kirjailijoita. Miten ne voi kirjoittaa jotain ihan uutta ja ihan uudella tyylillä? Kun jotenkin sitä ajattelee että tässä maailmassa on jo kaikki kirjoitettu ja kerrottu. Että ei voi enää tulla uusia tyylejä ja uusia tapoja tarinoida. Ja sitten tuleekin kohdalle jotain ihan kokonaan uutta! Ja se on ihan mahtavaa!

Antti Holma kirjoittaa sellaisella tyylillä, jollaiseen mä en ole ennen törmännyt, ainakaan identtisenä. Vähän sellaista Markus Kyrömäistä kielenkäyttöä, mutta ei yhtä mukanokkelaa. Mä en kestä yhtään Markus Kyrön kynänjälkeä, se on musta ärsyttävää. Järjestäjässä teksti on tosi soljuvaa mutta sen lukemiseen on kuitenkin keskityttävä. Se on kepeää mutta tarkkaavaisuutta vaativaa ja paikoin jopa liian intensiivistä. Kirja tekee mieli ahmia, mutta toisaalta teki mieli lukea mahdollisimman vähän, ettei kirja vaan pääse loppumaan. Jos rakastin Kissani Jugoslaviaa, niin Järjestäjää jumaloin.

Mua vähän ärsytti siinä lukiessani, kun törmäsin tosi monessa paikassa siihen, että Järjestäjää markkinoitiin että no nyt on joo tässä tosi hauska kirja. Ei huumorilla saa kaupata mitään, koska huumori on niin vaikea laji. Ja kaikkiin ei uppoa samat läpät. Eikä Järjestäjä sitäpaitsi ole tarinana mikään kepeä. Lammastelen kyllä senverran että kirja ON hauska, kurkunpää oli kipeänä kihertämisestä. Mutta kirjan edetessä vedetään kyllä läpi sellaisia tunnetiloja ja tapahtumia, joista on huumori kaukana. Tuli läpikäytyä ihan kaikki ilosta valtavaan pelkoon ja ahdistukseen. Tarinan sävy muuttuu kirjan edetessä ja ensipuremalta en jopa tykännyt tästä käänteestä, se upposi vasta myöhemmin. Tarina sekä juonenkäänteet ovat hyvin ei ennalta-arvattavia.

Aika moni kirja-arvio on spekuloinut että onko Järjestäjä kenties tarina Antti Holmasta? En tiedä mutta mä pohdin kirjan luettuani lähinnä sitä että päähenkilö oli jotenkin tosi kakkakeskeinen, kakka on kirjassa esillä reippaasti. Mietiskelin väkisinkin että onko Antin oma suhde kakkaan minkälainen vai oliko tämä nyt vaan sitten enempi Tarmon touhuja? Mutta kakka on tärkeää, ehdottomasti.

Vaikka en Antti Holmaa henkilökohtaisesti tunnekaan niin kirja oli ihan Antin kuuloinen. Kirjaa lukiessa pystyi kuvittelemaan Antti Holman lukemassa sitä ääneen. Tekstinpaino ja kaikki oli silkkaa Antti Holmaa. Tykkäsin!

Hupsista luikkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?