sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Syömäääään!!!!

Ruoka on puhuttanut paljon viime päivinä ja hyvä niin. Ruoka on homma, mikä on länkkäriarjessa niin itsestäänselvää, että sitä ei mun mielestä mietitä ja arvosteta riittävästi. Se on niin itsestäänselvää että ei nähdä vaivaa riittävästi sen eteen, että mietittäisiin ruoan arvoja. Musta on tärkeää tietää mitä syö. Ymmärtää mitä raaka-aineita ruoassa on. Ruoka on mulle jollain tasolla pyhää. Mitä vanhemmaksi tulen, sen enempi huomaan miten paljon siihen kokonaisuuteen ja hyvinvointiin vaikuttaa se, mitä syö. Nuorempana puntari oli enempi kallellaan liikunnan suuntaan. Jos ei liikannut säännöllisesti, ei voinut hyvin. Nykyään se menee taas niinpäin että se on aivan sama miten paljon liikkuu, jos ei syö hyvin.

Meillä syödään monipuolista ruokaa. Se on jotenkin niin selkärangassa että siihen ei kovin älyttömästi kiinnitä edes huomiota. Koska siihen on tottunut ja se on rutiini. Meillä syödään pääsääntöisesti kasvisruokaa ja paljon hedelmiä tai marjoja aamupalalla, välipalalla ja iltapalalla. Se puoli kiloa päivässä tulee aika helposti täyteen. Musta tuntuu että jos jotain haastetta ruokahommissa on, niin se, että saadaan riittävästi proteiineja.

Käydään kaupassa kerran, kaksi viikossa. Toki täydennysreissuja joudutaan tekemään koska meidän jääkaappi on niin pieni että esim maitoa ei saa tuotua riittävästi viikon tarpeisiin. Mutta ruoat ja muut härpäkkeet haetaan kerran viikossa. Käytettiin aikaisemmin paljonkin kauppapalvelua mutta... no en tiedä. Mä tykkään käydä ruokakaupassa. Jos on aikaa ja rauha tehdä se. Tykkään katsella ja tutkia raaka-aineita. Inspiroitua. Meillä on aina tarkka ostoslista mukana mutta saatetaan kyllä heräteostostella. Mutta harvoin ne herikset on herkkuja. Niitäkin tulee ostettua joskus joo mutta oon ainakin itse huomannut että aika harvoin tekee mieli mitään varsinaista hyvää. Meillä on joka päivä päivällisen jälkeen jälkkäri eli jos on makeanhimoa niin se useimmiten menee tolla ohi. Ja kun ravinto on riittävän monipuolista niin ei ole mitään elimistön puutostiloja, jotka herättää sitten niitä mässäilyn himoja. Lisäksi tässäkin tulee vastaan se ikääntyminen. Mun ruoansulatus kestää aina vähempi ja vähempi mitään tosi rasvaista. Itsetehtynä kyllä menee kun siinä pystyy itse säätelemään sekä rasvan että suolan määrän. Mutta ei niitäkään enää pysty loputtomiin vetämään. Tän syksyn hitti omiin herkkuhetkiin on olleet itse tehdyt punajuurisipsit.

Viikon mittaan saatetaan myös tehdä kotona olevista raaka-aineista jotain ihan muuta, kuin alunperin piti. Vaikka rakastan meidän ateriasuunnitteluja ja sen pohjalta tehtyjä ostoslistoja, tykkään myös siitä että ei se touhu ole mitään kiveenhakattua. Meillä on raaka-aineita aina tosi paljon ja pyritään aina vähän ennakoimaan niiden loppumista. Että tavallaan niistä peruskamppeista mikään ei koskaan olisi loppu. Sekin motivoi inspiroitumaan ja tekemään ex temporena syömisiä kun ei ekana tarvi todeta että no se-ja-se-ja-se muuten puuttuu.

Ollaan siinä mielessä onnekkaita että tässä meidän lähellä on paljon vaihtoehtoja. Siitä syystä me haetaan esimerkiksi lihat suoraan lihakaupasta. Meillä syödään lihaa niin vähän että ne kerrat kun syödään, niin panostetaan laatuun. Lihassakin monipuolisuus houkuttelee. Ettei aina jauhelihaa. Ja monipuolisuutta sen suhteen saa parhaiten lihakaupasta. Lihan suhteen pyritään suosimaan luomua. Mä myös rakastan asioida kaupoissa, jossa työntekijät jotenkin on osa sitä kaupan elämää. Me käytetään kyllä toki ns. isoja automarkettejakin mutta ei niissä ole yhtään samaa henkeä kuin pienissä kaupoissa. Ystävällistä palvelua olen saanut kyllä ihan kaikkialla, oli kyseessä ison ketjun kauppa tai pienempi pulju mutta henki on niissä hyvin erilainen. Varmaan mainitsemattakin selvää että ruoka näyttelee meillä tosi isoa roolia päivittäin ja se ei ole meillä pelkästään polttoainetta?

Meillä myös tykätään että ruoan eteen nähdään vaivaa ja käytetään siihen aikaa. Esimerkiksi meillä hyvin harvoin ostetaan kanaa valmiina suikaleina tai fileinä. Vaan ostetaan pakkasesta kokonainen kana, joka keitetään ja siitä saadaan meidän perheelle 3-5 ruokaa. Riippuen vähän mitä tekee. Kanaa ei syödä usein mutta sitten kun syödään niin se ei ole mitään pikaruokaa. Aikaa menee poskettoman paljon mutta se on sen lopputuloksen arvoista aina. Kotona on huikea tuoksu koko päivän.

Kananmunat ostetaan suoraan kasvattajalta. Samaten käytetään jonkun verran kauppahalleja ja ostetaan kalaa, vihanneksia ym. suoraan tuottajilta. Haasteena näissä reissuissa toimii se, että jos pyrit ostamaan viikon ruoat kerralla niin säilyvyys on se minkä kanssa joudut painimaan. Meillä monesti saatetaankin kauppareissujen jälkeen syödä se 2-3 päivää kala- ja liharuokia ja sitten monta päivää kasvisruokaa. Lähi- ja luomuruoka on meillä tärkeä arvo, toki välillä painitaan myös hintojenkin kanssa. Mutta lähtökohtaisesti ei yleensä tuijoteta sitä paljonko mikäkin maksaa. Jonkinverran joo mutta se ei ole meillä se tärkein kriteeri. Ruoka on ollut aina se seikka, jonka laadusta ei ole haluttu tinkiä. Ja on oltu valmiita maksamaan laadusta. Eettisyys on noussut meillä yhä isommaksi ja isommaksi tekijäksi. Laadun lisäksi ruoan alkuperä kiinnostaa. Mausteita, tahnoja ja vähän eksoottisempia raaka-aineita haetaan etnisistä kaupoista.

No tässä nyt on tullut ilmi se, että meillä ei välttämättä käydä kovin usein kaupassa, mutta meillä käytetään useampaa eri kauppaa. Meidän kaupassakäymiset ei ole koskaan mitään nopeita täsmäiskuja. Tai no on joskus, mutta silloin tuntuu että koko touhu on ihan ahdistavaa. Vaikka me käydään kaupassa vain kerran, kaksi viikossa, niin käytetään kuitenkin kaupassa käymiseen tunteja joka viikko. Koska oikeasti katsellaan ja kysellään ja perehdytään. Uhmaisen taaperon kanssa tämä on haaste mutta alkaa tuntua että hänkin nauttii kauppareissuista. Esittää toiveita raaka-aineiden suhteen (kesällä kun porkkanoita myytiin nipuittain, ei mennyt yhtäkään kauppakertaa ettäkö Kolmas ei olisi toivonut sellaista itselleen. Ja sitten se narskutteli niitä ihan onnessaan) ja on utelias maistelemaan. Ja Kaksikko on ihan rutinoitunut siihen että kaupoissa kierrellään ja katsellaan ja asioidaan rauhassa. Hekin esittävät toiveita, joista toki nyt kaikki ei toteudu (saaks sipsei herkkui karkkei keksei) mutta ruokahommissa heitäkin kuunnellaan. Erityisesti etniset kaupat on sellaisia, joissa esimerkiksi Toka viihtyy ja tykkää tulla mukaan. Ja kauppahallit.

Viime päivien hitti; lohi-rapukääryleet. Tästä tykkäsi kaikki ja nämä olikin aivan tolkuttoman hyviä! Ei nyt ehkä se nopeiten valmistunut ruoka mutta ehdottomasti älyttömän hyvää!

Mua viehättää ajatus, että ruoanlaitossa ainekset pyritään hyödyntämään viimeiseen asti. Että rippeetkin hyötykäytetään. Vaikka meillä on jääkaappi ja ruokakaapit ylipäätään aina ihan piukassa, ei meillä synny kuitenkaan juurikaan ruokahävikkiä. Ennakoidaan ja on opittu käyttämään kaikki pois. Mä saan oikeasti lähestulkoon kiksini siitä, kun saan käytettyä kaiken pois ja mitään ei tarvitse hävittää. Toki tässä jeesaa sekin että perhe jakaa mun kanssa rakkauden ruokaan.

Pidän myös siitä filosofiasta, että ruoanlaittoon käytetään aikaa ja nähdään vähän vaivaa. Että sitä arkea ei aina ekana helpoteta siitä ruoanlaitosta. Meillä tehdään jo ihan älyttömän paljon itse ja tekisin vieläkin enemmän, mutta jonkun verran tulee vastaan sitten säilyminen. Kun kuitenkin eletään nyt tätä oravanpyörää niin on turha vääntää järjettömät satsit mitään, jos ei olla niitä syömässä. Pakkaseen saa toki jotain mutta sekään ei musta aina voi toimia ratkaisuna. Vaan pitää osata miettiä ja ennakoida. Tavallaan ruokkia tarpeeseen. Tykkäänkin ihan hirveästi ruokkia myös muita kuin oman perheen jäseniä. Sillä lailla saa heilua keittiössä vielä vähän enemmän ja valuttaa sitä rakkautta ruoan kautta tärkeille ihmisille.

Mä olen paljon miettinyt näitä ruokajuttuja siitä vinkkelistä, että miten saada lapset syömään. Sehän on tosi monessa perheessä haaste, meilläkin välillä. Uskon että ihan jokaisella ihmisellä, lapsella tai aikuisella, on kausia kun se ruoka ei maistu samalla tavalla. Mä olen sitä mieltä että syömisestä ei tarvitse tehdä numeroa. Kuulostaa ehkä hassulta koska meillä nähdään kuitenkin keskivertoa enempi vaivaa ruoan eteen. Mutta tarkoitan nyt nimenomaan syömistä. Että ei tehdä numeroa siitä että syökö lapset vai ei. Menee se lautanen tyhjäksi tai ei. Mun mielestä se on yksi avainjuttu, joka auttaa siihen nirsoiluun. Maistaa toki täytyy mutta itse syöminen on juttu, jota ei nosteta jalustalle. Mä myönnän että näen punaista esimerkiksi Tokan tyylille kysellä mitä mikäkin ruoka sisältää. Kyse ei ole niinkään siitä ettäkö ei saisi kysyä, tottakai saa. Muttakun se tulee sellaisella sävyllä että yöööök mitä tää on. Tuo on musta sellainen mistä toivon että opeteltaisiin pois, koska tosi usein käy niin että kun Toka vaan maistaa niin sitten uppoaa. Mutta ärsyttää kun etukäteen jo aletaan nirsoilemaan ja ollaan sitä mieltä että ei voi olla hyvää. Onneksi tuo tuntuu olevan vähän vähenemään päin. Ja tuo on Tokan luonteenpiirre monen muunkin jutun suhteen. Mutta aiheuttaa ehdottomasti haasteensa näissä ruokahommissa sen suhteen, kun ei halua tehdä siitä syömisestä liian isoa numeroa.

Meillä syödään mun yövuorojen välissä aina pizzaa tai hampurilaisia. Tällä kertaa tehtiin lammas-naudanlihasta cheddarilla täytettyjä pihvejä sekä quacamolea, jotka iskettiin briossisämpylän väliin. Voihan rakkaus!

Samaten olen miettinyt että miten paljon ne arvot vaikuttaa siihen, että maistuuko ruoka. Mä uskon, että jos ruoka tehdään niin nopeasti kuin mahdollista ja tyyliin eineksistä, se ei maistu yhtä hyvälle eikä välttämättä ole laadullisesti yhtä hyvää. Siihen ei ehdi välittyä rakkaus. Jos se ruoka on siellä arjessa sellainen "välttämätön paha" niin tottakai siitä välittyy lapsillekin sellainen "onks pakko". Lisäksi ruoan ulkonäkö vaikuttaa ihan järjettömän paljon siihen, tekeekö mieli syödä vai ei. Ootteko miten paljon syöneet koskaan hyvännäköistä eines- tai pikaruokaa? Joka oikeasti houkuttelee luokseen.

Myönnän että mua ärsyttää ihan älyttömästi se, että kun on kiinnostunut syömisistä ja haluaa panostaa laatuun, saa samantien jonkun ruokanatsin leiman. Jos minä haluan syödä hyvin ja haluan että meidän perhe syö hyvin niin mitenhän se tarkoittaa sitä että olisin jotenkin jyrkästi ääripäinen? Jos haluat välttää vaikka piilosokereita ja -rasvoja niin automaattisesti olet muka jotenkin outo. Lisäksi mua ihmetyttää sekin että vaikka kaikki tutkimukset puoltaa sitä, että ihmiset syö vaikka nyt noita piilosokereita liikaa ja jatkuvasti tulee uutta faktaa sen suhteen että miten paljon esimerkki vaikuttaa näidenkin suhteen, niin silti vaan sitkeästi inkutetaan että eikun tämä näin on normaalia ja oikein.

Jos elo on aina sitä voi vitsi hei mitä me syötäisiin niin siitä välittyy vähän sellainen pakkopullamainen lähtökohta. Siitä puuttuu se fiilistely ja rakkaus. Ja mä uskon että ne on avainsanoja sen suhteen, että maistuuko ruoka vai ei. Myös niille lapsille. Hyvistä raaka-aineista syntyy vähälläkin vaivalla hyvää. Tärkeää on että syödään yhdessä mutta ihan yhtä tärkeää on myös se MITÄ syödään. Että läsnäolon lisäksi tarjotaan laatua. Meidän lapset on riippuvaisia meistä, myös ravinnon suhteen. Se on meidän aikuisten ja vanhempien käsissä huolehtia siitä että se ravinto on ensiluokkaista kasvavalle elimistölle. Eikä siitä haittaa ole meille isoillekaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?