lauantai 31. lokakuuta 2015

Karkkipossu ja mole-kastike

Noniin, haasteen viimeistä postausta pukkaa. Ja vaikka kyse on ollut lihattomasta lokakuusta, niin viimeinen postaus on lihaa. Kuten on pari aiempaakin lauantaipostausta ollut.

Ylikypsä liha on ollut viime vuodet keittiöiden the thing. Ja onhan se hyvää! Lisäksi siinä mun mielestä ollaan juuri sen kulinaristisen filosofian äärellä, joka mua puhuttelee hyvin paljon. Ylikypsäksi lihaksi kelpaa nimittäin juurikin ne "roskapalat" jota ei yleensä syödä. Ei aina tarvitse syödä sisäfilettä syödäkseen hyvin. Vaan ehdottomasti kannattaa hyötykäyttää lihasta kaikki syötäväksi kelpaava. Valmistustavat vaan vaihtelee.

Meillä eritoten Toka on ollut ylikypsäksi valmistettujen lihojen ystävä. Ne ovat hänen suurta herkkuaan ja aina kun on hänen vuoro päättää mitä syödään isommin, on toiveena useimmiten ylikypsää lihaa. Me ollaan testattu aika montaa eri reseptiä ja sekä kanalla että eri porsaanlihan osilla, mutta meidän suosikiksi on muotoutunut Jenni Häyrisen Katukeittiö-kirjan Karkkipossu. Sitä voi laittaa mihin vaan! Hampurilaisen tai tortillan väliin, kastikkeisiin tai muhennoksiin tai iskeä vaan sellaisenaan leivän päälle.

Ylikypsän lihan salaisuushan löytyy jo nimestä. Lihan yksinkertaisesti annetaan hautua ylikypsäksi matalassa lämpötilassa. Ollaan kokeiltu ohjeita, jossa lihan on annettu olla uunissa viitisen tuntia mutta Karkkipossu saa köllötellä lämpimässä koko yön!

Tarvitset:
500g porsaan kassleria tai muuta edullista ja rasvaista ruhon osaa
2 rkl ruokosokeria
yhden limen mehu
3 dl meksikolaista olutta
suolaa
pippuria

Osa possu huoneenlämpöön tuntia ennen paistamista. Hiero lihan pintaan ruokosokeria, reippaasti suolaa ja vähän pippuria.
Aseta liha kannelliseen uunipataan (jos sulla ei ole sellaista niin uunipannu ja foliokin käy) ja purista päälle limen mehut. Kaada padan pohjalle desin verran meksikolaista bisseä.
Paista ensimmäinen tunti possua ilman kantta 180 asteisessa uunissa. Laske sen jälkeen lämpötila sataan asteeseen. Laita kansi päälle (tai se folsu). Valele lihaa välillä oluella, käännä liha kerran ympäri ja lisää pintaan vähän sokeria. Anna hautua vähintään viisi tuntia mutta mielellään yön yli.
Aamulla riivi possun liha haarukalla, sekoittele hyvin vielä paistonesteeseen. Anna jäähtyä hyvin ja laita jääkaappiin. Ennen syömistä lämmitä vielä uudestaan uunissa.

Karkkipossun makupariksi sopii aivan mielettömän hyvin mole-kastike. Jos karkkipossu on Tokan herkkua niin mole-kastike on taas sitten mun. Tunkisin sitä ihan kaikkeen!

Mole-kastikkeeseen tarvitset:
2 punaista chiliä, siemenet ja kalvot poistettuna
2 sipulia
4 valkosipulinkynttä
400g tomaattimurskaa
2 tl korianterinsiemeniä
2 rkl manteleita
3 mausteneilikkaa
1 tl oreganoa
ripaus kanelia
2 tl hunajaa
1,5 dl kasvislientä
70g vähintään 70% suklaata
3 kokonaista pippuria
suolaa
öljyä paistamiseen

Murskaa korianterinsiemenet, mantelit, mausteneilikat, oregano, kaneli ja pippurit huhmareessa. Paahda murskatut mausteet kuivalla pannulla. Siirrä sivuun odottelemaan.
Kuullota öljyssä silputtu chili, sipuli ja pilkotut valkosipulinkynnet. Lisää tomaattimurska, kasvisliemi, paahdetut mausteet ja hunaja. Hauduta 30 minuuttia.
Rouhi suklaa ja sekoita joukkoon. Soseuta sauvasekoittimella sileäksi. Lisää vettä tarvittaessa.
(tästä tulee aika iso annos. Puolikaskin riittää tosi hyvin!)

Aivan poskettoman hyvää myös erinäisten papuruokien kylkiäisenä! Ohje myös Katukeittiö-kirjasta.

perjantai 30. lokakuuta 2015

La Bourride

Mä en ole mikään suuri ranskalaisen keittiön fani, mutta jos ne jotain osaa, niin kalaruoat. Mä en yleensä pelkää kokeilla uutta tai tarttua haasteisiin, mutta ranskalainen keittiö on sellainen, joka mua on vähän pelottanut kokeilla. Poikkeuksena kalaruoat. Ja padat.

La Bourride on pataruoka kalasta. Lopputulos on oikeastaan valkosipulinen kalamuhennos. Toisten mielestä se on kai enempi keitto mutta mun mielestä se on pataa ja koska tämä on mun blogi niin mä sanon viimeisen sanan ja se on muhennos. Homman jujuna toimii suurus. Valmistuksen loppuvaiheessa sekaan vatkataan kananmunan keltuaisista valmistettu majoneesimainen seos, joka tekee ruoasta ihanan kermaisen. Tämä ehkä kuulostaa vähän työläältä mutta ei tämä mahdoton ole! Jo pelkän tuoksunsa takia tämä on ihan kaiken vaivan arvoinen!

Tarvitset:
ruokalusikallisen oliiviöljyä
yhden sipulin viipaleina
yhden fenkolin viipaleina
kolme valkosipulinkynttä viipaleina
puolikkaan appelsiinin kuoren raastettuna
maustekimpun (esim persiljan ja timjamin oksia, laakerinlehtiä ja palan sellerinvartta. Helpoin on jos nämä solmii kimpuksi mutta mä olen joskus nakannut ihan pelkiltäänkin ja sitten vaan poiminut laakerinlehdet ja sellerin pois, tuoreet yrtit olen jättänyt)
2,5 dl valkkaria
puolitoista litraa kalalientä
suurinpiirtein puolisentoista kiloa jotain valkolihaista kalaa suuriksi paloiksi leikattuna
4 munankeltuaista
yhden valkosipulinkynnen murskattuna
desi oliiviöljyä
merisuolaa ja pippuria

Kuumenna öljy suuressa padassa (tai isolla paistinpannulla, jos sulla ei ole sellaista uunipataa jonka voi laittaa liedellekin) ja lisää sinne sipuli, valkosipuli, fenkoli, appelsiininkuori (kannattaa suosia luomua silloin, kun käyttää kuoriraastetta. Ne torjunta-aineet ja muut kun tuppaa kerääntymään just niihin kuoriin) ja maustekimppu ja paista viitisen minuuttia kuitenkaan ruskistamatta mitään.
Lisää viini ja keitä nestettä kokoon kunnes jäljellä on pari kolme ruokalusikallista. Lisää kalaliemi, kuumenna kiehuvaksi ja mausta sitten suolalla ja pippurilla.
Jos jouduit käyttämään paistinpannua niin pilko kalanpalat tässä vaiheessa reilunkokoisiksi ja laita uunivuoan pohjalle. Kaada paistinpannulta neste kalojen päälle. Jos taas käytät uunipataa, jota voi käyttää myös liedellä, pieni kalanpalat (edelleen reilunkokoisiksi) ja lisää nesteen sekaan. Laita 175 asteiseen uuniin 20-25 minuutiksi. Jos käytät uunipataa niin laitappa kansi päälle.
Ota pata pois uunista. Ja nyt tulee pikkasen hankala kohta. Nimittäin sun pitää kaataa liemi varovasti suureen kasariin tai paistinpannuun. Ei haittaa jos fenkoleita ja muita härpäkkeitä tulee mukana mutta kalat pitäisi pysyä siellä uunipannussa. Heitä foliota (tai kansi) siihen kalojen päälle että pysyvät lämpöisinä. Maustekimpun voi myös tässä välissä poistaa.
Tarkista liemen maku ja jos susta tuntuu että se on liian pliisu niin mausta. Suolalla, pippurilla, valkosipulilla. Mitä kaikkea tässä nyt käytettiinkään. Kannattaa myös tällöin vähän kuumentaa lientä ja antaa sen porista muutama minuutti, jotta ne juuri lisätyt maut sieltä nousee kunnolla esiin.
Laita keltuaiset ja puserrettu valkosipuli pieneen muovikippoon. Tai hei jos sulla on yleiskone niin voit laittaa ne sinnekin. Sekoita hyvin keskenään ja ala lisäämään oliiviöljyä (normisti majoneesiin kannattaa käyttää auringonkukkaöljyä, oliiviöljy nimittäin maistuu sieltä läpi todella selvästi mutta tähän tarkoitukseen on oliiviöljy parempi) tippa kerrallaan. Tässä menee aikaa kaikenkaikkiaan semmoinen 10-15 min koska oikeasti se on tippa kerrallaan mitä sitä öljyä lisäät. Ja koko ajan sekoitat joko vatkaimella tai sillä yleiskoneella. Siinä vaiheessa kun kananmunaseos alkaa selvästi paksuuntumaan ja muuttumaan majoneesimaiseksi (yleensä siinä vaiheessa kuin n. puolet öljystä on lisätty tipotellen), voit kaataa lopun öljyn nauhana varovasti seokseen. Edelleen koko ajan sekoittaen.
Vatkaa majoneesiseos pikkuhiljaa liemen joukkoon. Ala kuumentamaan seosta hellalla ja sekoittele varovasti koko ajan. Kuumenna kiehumispisteeseen asti, älä kuumemmaksi koska kananmuna hyytyy silloin.
Ota liemi pois liedeltä (ja siivilöi halutessasi, mä en jaksa yleensä siivilöidä mitään...) ja kaada varovasti kalapalojen päälle. Tarjoa keitettyjen perunoiden kanssa.

Valmis! Mä syön muuten perunat kuorineen aina.

torstai 29. lokakuuta 2015

Kaaliröstit

Röstiperunat on musta ehkä paras perunalisuke mitä on olemassa. Aivan järjettömän hyvää!! Röstejä voi tehdä helposti monesta muustakin juureksesta tai kasviksesta. Äkkiseltään tulee ainakin mieleen porkkana, lanttu, nauris, bataatti, palsternakka, punajuuri (törkeen sotkuista mutta silti) ja periaatteessa miksei myös mustajuuresta. Röstit on meillä ollut sellainen, joka on maistunut oikeastaan aina lapsille. Kaaliröstit on kaikkien herkkua ja ne menee huomaamatta aina kaikki.

Kaali on meillä sellainen raaka-aine, jota tahtoo aina jäädä vähän yli. Välillä jääkaapissa pyörii useampikin kaalilajike odottamassa jatkojalostusta. Yksi hyvä vaihtoehto kaalille on tehdä niistä röstejä. Kaikki keräkaalit käy hommaan ainakin. Kaalin maku rösteissä on tosi mieto.

Tarvitset:
500g keräkaalia, voit sekoittaa useampaa eri keräkaalia halutessasi esim. valkokaalia, punakaalia, savoijin kaalia
3 kananmunaa
1 tl suolaa
0,5 tl maustepippuria
tuoretta oreganoa n. kolme ruokalusikallista
2 tl currya
voita paistamiseen

Sanottakoon nyt heti ensi alkuun että kaalin raastaminen on ehkä vittumaisinta hommaa keittiössä jonka tiedän. Eli jos sulla on joku keittiölaite, jolla on voi raastaa niin käytä nyt hyvä ihminen sitä tähän! Puolisoa voi myös käyttää tähän työvaiheeseen. Raasta kaali karkeaksi raasteeksi (mä olen joskus upottanut tänne myös kaalikääryleistä ylijääneen keitetyn kaalin. Sen olen pilkkonut pieneksi, kokonaan röstejä ei voi tehdä keitetystä kaalista koska rakenne on niin erilainen, mutta mukaan sitä voi toki upottaa). Vatkaa munien rakennetta sekaisin ja sekoita ne kaaliraasteen sekaan. Lisää massaan suola ja mausteet.
Kuumenna paistinpannu ja laita sille nokare voita sulamaan. Helponta nämä on paistaa blini- tai lettupannulla, mutta jos ei sellaista omista niin aivan hyvin voi käyttää tavallistakin paistinpannua.
Nostele kuumalle pannulle kaaliseosta kahden lusikan avulla. Tasoita pinta ja paista miedolla lämmöllä pihveiksi, yritä saada vähän paistopintaa.
Nosta röstit uunivuokaan ja kypsennä vielä kymmenisen minuuttia 170 asteisessa uunissa. Tällä määrällä saa n. kaksitoista röstiä.

Meillä kaaliröstit tarjoillaan erilaisten pihvien kylkiäisenä tai esimerkiksi lihaisan makkaran lisukkeena. Mitä vaan voi käyttää!

Onpas huono kuva! No jokatapauksessa, uuniin menossa.

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Sieni-saksanpähkinäpiirakka ja Satokausi-info; Vahverot

Mä olin aina luullut että sienet on ehdottomasti syksyn juttu, mutta olin väärässä. Tai no on ne toki syksynkin hommia mutta sieniä voi alkaa bongailemaan jo heinäkuussa. Silloin nimittäin ilmestyy ensimmäiset pienet tatit. Näin lokakuussa metsistä voi löytää erilaisia vahveroita, nyt on niiden satokausi. Mä olen tosi amatööri sienien suhteen, sekä käyttämisen että tunnistamisen. En ole koskaan lähtenyt omin päin metsään, vaan useimmiten haen sieneni torilta tai kaupasta. Pitäisi kyllä oikeasti opetella tunnistamaan edes niitä yleisimpiä metsäsieniä. Metsiemme sienisadosta nimittäin hyödynnetään vain muutama prosentti.
Sienet ei meillä mikään suuri hitti ole, osa tykkää ja osa ei yhtään. Kovin menekki meillä on kantarelleilla ja muilla erilaisilla vahveroilla. Ja koska vahveroita nyt saa, niitä syödään meillä jonkun verran.

Hyvänä sienivuonna osa sienistä kannattaa kuivata. Näin sulla riittää satoa pitkälle talveksi. Erityisesti suppilovahverot on hyvä sieni kuivaamiseen. Kuivattuja sieniä voi myös murskata, saat niistä kivan sienimausteen jota voi käyttää esimerkiksi keittoihin, kastikkeisiin ja pataruokiin. Vahveroista varsinkin suppilovahvero on myöhäis-syksyn sieni ja suppiksia voi metsistä löytyä aina lumien tuloon asti. Muista että poimi vain sellaisia sieniä, jotka tunnistat varmasti!

Vahverot on mun mielestä yksi monikäyttöisimmistä sienistä. Niistä voi tehdä ruokaa sellaisenaan, aika harva aines tarvitsee vain voita ja paistinpannun päätyäkseen maistuvaksi lopputulokseksi. Mutta esimerkiksi kantarelli on parhaimmillaan just noin! Vahverot taipuu myös säilöttäväksi tai vaikka pateeksi. Niistä saa pääruoan tai lisukkeen. Sieniä voi kuivaamisen lisäksi myös pakastaa tai säilöä marinadissa. Suolaaminen on vanha tapa säilöä sieniä, mutta nykyään sitä ei enää suositella liian suolankäytön terveyshaittojen vuoksi.

Sienet on varsinaista lähiruokaa, jos vain tietää mitä tekee ja mistä hakee. Ravintoarvoiltaan sienet painii myös ihan omassa luokassaan. Nimenomaan vahverot on erityisen hyviä D-vitamiinin lähteitä. Kovin laajoja tutkimuksia aiheesta ei ole tehty mutta jotain osviittaa on saatu siitä, että sienet laskevat esimerkiksi kolesteroliarvoja, erityisesti haitallista LDL-kolesterolin pitoisuutta. Sienet sisältävät myös betaglukaani-nimistä ravintokuitua, jolla on yleisesti tunnettuja terveysvaikutuksia. Osa tutkijoista on jopa sitä mieltä, että aktiivinen sienten syöminen voisi jopa vähentää riskiä sairastua syöpään. Niin tai näin, sienet ovat varsinaisia antioksidanttipommeja ja niitä olisi hyvä suosia vihannesten tapaan.

Mä en tykkää sienistä yhtään. Syön niitä silti. Mun mielestä aina ei ole tarve syödä vain sitä mistä tykkää. Vaan sitä mitä on tarjolla. Sienien sesonki on nyt joten niitä löytyy meidän ravintoympyrästä. Lisäksi mä koen että osittain ihan kasvatuksellisistakin seikoista aikuisten on hyvä syödä välillä jotain, josta eivät välttämättä nyt tykkää ihan ässänä. Lapsilla on kausia kun ne ei tykkää mistään ja on ihan hyvä että näkevät esimerkistä, että silti voi vähän syödä. Ja että aina ei ole ruokana vain sitä, mistä tykkää. Enempi ja enempi alan olla myös sitä mieltä, että mikä vaan on hyvää ruokaa, jos se vaan on oikein valmistettu ja maustettu.

Seuraavan piirakan juju löytyy sekä pohjasta että täytteestä. Pohja on nimittäin tehty kevyemmäksi ja osa voista on korvattu raejuustolla. Tätä kikkaa voi huoletta hyötykäyttää muidenkin piirakoiden kanssa, jos haluaa tehdä ne kevyemmäksi. Monestihan piirakkapohjissa on rasvaa tosi paljon. Mä olen myös tykännyt tehdä tämän spelttijauhoista. Täytteessä taas purupintaa antaa saksanpähkinät, joka on hyvä makupari sekä sienien että pinaatin kanssa.

Sieni- Saksanpähkinäpiirakkaa varten tarvitset

Taikinaan:
4 dl vehnä- tai spelttijauhoja
75g pehmeää voita kuutioituna
100g raejuustoa
yhden kananmunan

Täytteeseen:
Kantarelleja tai suppilovahveroita (tai mitä sieniä nyt haluat käyttää) maun mukaan. En osaa sanoa määriä, voi laittaa paljon tai vähän. Jos käytät kuivattuja sieniä niin niitä desin verran.
1 punasipuli
100 g tuoretta pinaattia vähän suikaloituna
1 keltainen paprika kuutioituna, siemenet ja kalvot poistettuna
pieni pussillinen saksanpähkinöitä
reilusti tuoreita yrttejä, esim. persiljaa ja timjamia
pari, kolme desiä juustoraastetta
pari kananmunaa
pari desiä täysmaitoa
suolaa ja pippuria

Sekoita keskenään jauhot, voi ja raejuusto. Lisää viimeiseksi kananmuna. Painele taikina isoon piirakkavuokaan. Esipaista 200 asteisesa uunissa n. 10 min.

Jos käytät kuivattuja sieniä niin liota niitä vartin verran vedessä.
Silppua sipuli. Laita paistinpannulle reilu nokare voita (oikeesti älä himmaa! Sekä sipuli että sienet imee sitä rasvaa itseensä ja sitä täytyy olla pannulla reilusti!) sulamaan ja kuullota sipulisilppu. Pieni sieniä (paitsi jos käytät kuivattuja) ja kippaa ne pannulle sekaan. Paista pari minuuttia. Lisää sekaan pienitty pinaatti ja freesaa. Pieni paprika ja laita pannulle muiden sekaan. Saksanpähkinöitä voit pieniä ihan vaan kämmenessä sitä mukaa kun lisäät niitä pannulle. Niissä saa olla ihan kunnolla purupintaa. Lisää tässä vaiheessa täytteeseen vähän suolaa. Kaada täyte pohjan päälle ja levitä tasaisesti. Silppua yrtit ja ripottele täytteen päälle

Vatkaa muna ja maito keskenään. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää juustoraaste munamaidon sekaan ja kippaa koko seos piirakkaan ja tasoita. Paista 200 asteisessa uunissa n. puoli tuntia.
Valmista on kun juusto on saanut kivasti väriä

tiistai 27. lokakuuta 2015

Läpi repaleisen lokakuun

Siis mitä? Joko on lokakuun vika viikko? Aivan posketon kiire sekä töissä että himassa. Kotona onneksi työllistää pääsääntöisesti kivat jutut (meillähän loppuvuodesta 3/5 porukasta synttäröi, joita juhlitaan kaikkia tänä vuonna vähän eri voluumeilla) mutta johonkin kaikki aika taas tuntuu valuvan. Itseasiassa loppuvuosi tuntuu kaikesta kiireestä huolimatta olevan niin täynnä kaikkea kivuutta, että ei millään jaksaisi elää läpi näitä pelkkiä arkiviikkoja.

Tiistai-illat näyttää taas jonkunaikaa tältä; teetä, skonsseja ja Downton Abbey. Ja näköjään joku karjalanpiirakkakin.
Lokakuu on pitänyt sisällään paljon huonosti nukuttuja öitä. Sekä mä että Siippa ollaan selkävaivaisina. Mä en ole kahteen kuukauteen pääsääntöisesti jaksanut liikata mitään ja siitä kärsitään nyt. En tiedä kuinka isoksi sitä pitää elää ennenkuin se menee jakeluun että mun ruoto ei suvaitse mitään taukoja, ei ainakaan sellaisia joista puhutaan kuukausina. Vaikka mulla nyt sinänsä on paljon vapaapäiviä niin Kolmashan pyörii mukana. Mä en niin vaan pääse menemään ja liikkumaan. Lisäksi vapaapäivinä on ollut jos mitä asioiden hoitoa ja hammaslääkäreitä ja optikoita niin ei tässä nyt vaan ole joutanut. Siis kärsin kärsin. Oman selkäsäryn lisäksi on valvottanut Kolmosen satunnaiset yökauhuilut. Jotka onneksi ei nyt ole olleet ihan samoissa mittaluokissa kuin keväällä.

Tänä vuonna syksykään ei oo tuntunut niin perseilyltä kuin aiempina vuosina. Johtuen ehkä pitkälti siitä että nyt on ollut sellainen syksy, millainen syksyn mun mielestä pitääkin olla. Kuivaa, lämmintä, paljon värejä, aurinkoakin välillä. Taisin mainitakin jo aiemmin että oon seonnut hilloamisesta. Säilöisin about kaiken. Kakarat, lähinnä Kaksikko, ei ole yhtään innostuneita tästä. Mä olin jo niin suunnitellut miten nyt loppuu meillä hillojen ja marmeladien osto mutta teinit on sitä mieltä että ei käy. En tajua koska ne kuitenkin tykkää noista mitä mä oon tehnyt.

Syksy on tarjonnut huikeita värejä suoraan olkkarin
sohvalle. Harmi etten älynnyt ottaa kuvia
esim. pari viikkoa sitten. Kuvitelkaa
tähän ainakin oranssia, punaista ja
keltaista
Keittiöstä vielä vähän näkyy väriä
























Vapaapäivät Kolmosen, ja tietty muidenkin lasten kanssa, on kivoja mutta voi elämä miten mua risoo tyypin syömiset tällä hetkellä. Kolmas kyllä syö ja pääsääntöisesti hyvin, uteliaasti ja monipuolisesti. Mutta voi vittu kun se istuu helposti pöydässä tunninkin. Haaveilee ja karkaa välillä touhuamaan ja tekemään ties mitä. Meillä kyllä saa hei syödä omaa tahtia mutta joku roti tuossakin. Aamupalat se venyttää helposti puolitoistatuntisiksi. Harvoin meillä mikään kiire mihinkään on mutta onpahan vaan ärsyttävää.

Pakko muuten tuoda täälläkin ilmi eräs seikka, jota olen joutunut myöntämään noille irl-kavereillekin.. Nimittäin meillä on ollut oikeastaan koko syksyn vaihe, jossa teinit on helppoja ja ihania ja mahtavia ja uhmaikäinen sitten taas se "kamalin" lapsi. En tiedä teistä mutta mä olen ainakin aina törmännyt niihin "oota vaan kun se on teini"-heittoihin, jos on itse sattunut urputtamaan jotain pikkulapsen kehitysvaihetta. Ja varmaan olen tuontyyppisiin fraaseihin sortunut ihan itsekin! No sanottakoon nyt kuulkaa että ei se teini-ikä välttämättä ole se pahin ja haastavin. Siellä on varmasti ne omat ja erilaiset juttunsa mutta ei ne välttämättä ole vanhemman näkövinkkelistä sellaisia, jotka kysyy eniten. Ainakin meillä on ollut nyt näin. En mä tiedä onko tämä mikään lohduke mutta jos nyt suoraan vedän kaikki kolme lasta riviin ja törkeästi vertailen, niin ei Kaksikon uhma ollut lähimainkaan tuota tasoa mitä Kolmosella se on nyt. Uhmaikäinen on todella, todella, todella haastava kaikin puolin, teinien kanssa ei taas ole ollut moneen aikaan oloa ettäkö ei selvittäisi tai osattaisi. Nyt kun sanon näin niin niistä jompi kumpi kömpii saletisti kännissä Halloweenina kotiin....

Toki paljon vaikuttaa kaikkien osapuolien luonteet ja muut härpättimet. Meillä esimerkiksi Kolmosella on ihan selviä Aurinkokuninkaan piirteitä. Jos joku ei anna periksi niin hän lampsii seuraavan luo ja yrittää uudestaan. Hän ymmärtää kyllä olevansa se pienin ja jonka kanssa on vähän eri jutut kuin isompien kanssa. Ihan mahdotontahan näille on pitää täysin samat jutut ja kuviot, kun ikäeroa on välissä 10 ja 12 vuotta. Ei kolmevuotiaalta voi vaatia ihan samoja juttuja. Ja kolmevuotias on huomannut sen itsekin ja hyväksikäyttää tätä törkeästi. Noh, se kasvaa koko ajan ja vaatimustaso nousee... Tosin toivon että siihen mennessä täällä oppii muutkin pitämään kiinni sovituista seikoista! Musta tuntuu edelleenkin välillä että mä olen ainoa joka pitää kuria tuolle pätkälle. Tämäkin on muuten hassu seikka. On tosi hankala vetää suuntaviivoja sille, mitä kasvatuksellisia seikkoja isoilta veljiltä voi vaatia. He kun ovat kuitenkin sisaruksia Kolmoselle, eivät vanhempia. Tätä voisin koittaa joskus pohtia oman postauksen verran...

Mä olen aivan koukussa Croissants aux amandesiin. 
Nyt kun palkkapäiviä alkaa olla takana useampi (viisi jos oikein laskin), ihmetyttää isommin ja isommin että miten me pärjättiin taloudellisesti hoitovapaalla. Täällä kuitenkin hoitovapailtiin puolin ja toisin yhteensä kaksi vuotta. Toki kaikesta aina selviää ja ratkaisuja kykenee keksimään yllättävän moneenkin seikkaan (mä olen velho tekemään ruokaa mistä vaan ja Siippa taas osaa venyttää penniä) mutta kyllä vaan silti jaksaa ihmetyttää joka tilipäivä että miten paljon sitä rahaa oikeasti jää. Mä olen kuitenkin tässä lyhentänyt nyt aika reilulla kädellä velkoja ym. pois ja silti vaan tilillä makaa käteistä. Ehkä mä loppuvuoteen mennessä totun tähän ja lakkaan hämmästelemästä. Ja heiheihei mä olen saanut säästettyäkin jo hirmuisen hyvän summan rahaa! Josta aasinsiltana kyselisinkin matkavinkkejä. Me ei olla reissattu kolmeen vuoteen mutta nyt haluttaisiin tehdä isojen poikien kanssa keväällä joku kaupunkireissu. Mitä kautta matkoja (lähinnä siis lennot ja majoitus) kannattaisi tsekata? Ne omat reitit, mitä aiemmin käytin, tarjosi vain järjettömän hintavia vaihtoehtoja. Kannattaako jättää touhu viime tinkaan ja satsata äkkilähtöihin? Tekeekö matkamessuilta mitään löytöjä? Kertokaa kaikki tärpit mitkä nyt kannattaisi hyödyntää! Ei olla vielä just nyt heti varaamassa mitään mutta huvittaisi pikkuhiljaa alkaa tutkailemaan ja vertailemaan....

Rahakkaamman elämän myötä on ollut taas kiva kaivaa sitä omaa itseäänkin enempi esille. Pistin parit itseä kiinnostavat lehdet tilaukseen (juuri kun pääsin lehtimyyjistä eroon sitkeällä kolmen vuoden "oon hoitovapaalla, ei oo rahaa"-vakuutteluilla) ja joka viikko tulee selailtua keikkatarjontaa. Lippuja on tullut hankittua jo muutamallekin keikalle. Lisäksi ainakin Talvisirkukseen täytyy päästä, pariin raflaan olisi kiva mennä syömään kunnolla ja pitkällä kaavalla ja joku liikuntaan liittyvä kulttuuripläjäys kiinnostaisi kanssa.

Kirjamessuilla ja Ruokamessuillakin tuli käytyä. Viinimessut jouduin skippaamaan ajanpuutteen vuoksi, halusin panostaa mielummin ajan kanssa noihin kahteen ed. mainittuun. Kirjamessuilla touhu pysyi aika kivasti lapasessa, tein löytöjä mutta en kotiutunut perinteisesti minkään Joulupukin säkin kokoisen kirjakassin kanssa. Kiertelin tarkemmin lähinnä divareita ja keskityin kuuntelemaan haastiksia. Bongasin kavereita, osa oli messuilla töissä ja osa muuten vaan kiertelemässä.
Ruokamessuilla sensijaan meinasi fillari karata pahemman kerran mutta tein onneksi sitten kuitenkin vain hyviä löytöjä. Muutama juttu jäi kismittämään mutta onneksi näitä ruokatouhuja on koko loppuvuosi täynnä. Koska kohta on joulu!

Ruokamessujen löytöjä. Aivan ä-lyt-tö-män hyvää!
Joulusuklaiden ilmestyttyä kauppojen hyllyille (jes!!!!!!), aloin odottamaan joululomaa ihan tosissaan. Tänä vuonna kaikki lapset on kotona ja toivonmukaan paremmassa hapessa kuin vuosi sitten. Haluan että tänä vuonna syödään hyvin ja paljon ja kaikkea ihanaa (as always) mutta en halua että kaikki aika menee keittiössä. Kohta saa varmaan aloittaa perinteisen kinauksen kotona että onko meillä kinkkua vai ei (mä yleensä voitan tämän eli ei ole kinkkua) ja muutenkin funtsimaan että mitä me syötäisiin. Kyllä, lokakuussa! Muistan että vuosi sitten lupailin kehitellä täydellisen jouluhalon, sen työstö alkaa piakkoin. Että PING Elsa-Aalia! Joulun suhteen aloin myös jo kartottamaan ensiluokkaista lomalukemistoa. En halua että arvokasta lomailua menee hukkaan ainakaan paskoilla kirjoilla.

kuva täältä
Kuun vaihtumisen myötä vetelee Lokakuun ruokahaastekin viimeisiään. Alkuperäinen tahohan lopetti oman jauhelihattoman lokakuunsa muutaman päivän jälkeen ja olen koko kuun pyöritellyt mielessä että postaanko asiasta jotain vai en. Päädyin siihen että en, totean vaan että Lihaton lokakuu on saanut joka vuosi osakseen myös kritiikkiä. Ihan joka vuosi. Siksi se on mun mielestä tosi huono syy luovuttaa kesken kaiken.
Jännitin vähän etukäteen että mitenkä jaksan postata joka päivä jotain mutta ihan hyvin tämä meni. Ei tehnyt tiukkaa. Nyt viimeisellä viikolla on pikkasen motivaatio hukassa lähinnä siksi, että materiaalia olisi vielä niin paljon ja en tiedä mitä tähän viimeisille päiville rykäisisi. Saa nähdä riittääkö ensi vuonna paukkuja vastaavaan, tänä vuonna sain ainakin tosi kivaa palautetta asiasta eli kiitos siitä :) Tuntuu kivalta että oon antanut inspiraatiota keittiöihin ja ruokapöytiin!

Kuulumisia ja asiaa löytyisi älyttömästi lisääkin mutta tämä postaus venyisi taas ihan mahdottomiin mittaluokkiin jos jatkan. Koitetaanpa siis saada aikaiseksi toinen kuulumisrykäisy tälle viikolle!


Lämpöä koteihin! Mulla tuoksuu täällä juuri mausteinen kaneli, joka antaa energiaa ja virtaa kylmänä päivänä
(Pitäis varmaan joskus tyhjentää tuo teline...)

Uunipuuro

Puuro on viime vuosina nostanut onneksi osakkeitaan. Mun mielestä se oli jossain vaiheessa aivan turhaan parjattua, koska oikeastihan puuro on tosi hyvää! Aamiaisena ihan omaa luokkaansa ja ruokanakin silloin tällöin hyvä vaihtoehto. Tykkään siitä, että puuroa pystyy muuttelemaan tosi helposti. Siitä saa makeaa tai suolaista. Kevyttä tai tosi täyttävää.

Mä olen syönyt puuroa aamupalaksi niin kauan kuin muistan, toki on ollut välillä taukojakin. Se vaan on niin helppo vaihtoehto koska ei tarvitse juurikaan miettiä mitä söisi. Mikropuuron olen hionut viidentoista vuoden aikana ihan omaan luokkaansa, kattilassa meillä ei tehdä koskaan puuroa. Uunia sensijaan hyödynnetään aina silloin tällöin puuron kohdalla. Erityisesti maitopohjaisiin puuroihin uuni on ässä valinta, koska sillä välttää pohjaanpalamisen.

Varsinkin silloin, kun meistä jompi kumpi oli hoitovapaalla, oli päiviä kun puuroa syötiin päivälliseksi. Joskus jokin ylimääräinen ylläri oli tyhjentänyt tilin tai jostain toisesta syystä kaapit kumisi tyhjää. Puuroon tarvittavia vermeitä meiltä sensijaan löytyy aina! Puuro on halpa ja helppo, joskaan ei nopea ruoka. Meillä harvemmin harmitellaan sitä, että ruoanvalmistuksessa kestää liian kauan, koska pyritään aina ennakoimaan. Mutta joskus työmäärät risoo ja silloin tämmöiset "kaikki sekaisin ja uuniin vaan"-vaihtoehdot on mahtavia.

Lasten suosikkihan on ehdottomasti riisipuuro. Sitä meillä tehdäänkin näin loppuvuodesta se pari kertaa jouluaaton lisäksi mutta muuten meillä on tapana tehdä uunipuuro ohrasta. Ohra on tosi maistuvaa ja hyvä vaihtoehto ruoanlaitossa esimerkiksi riisin tilalla.

Tarvitset:
2 desiä puuroriisiä tai ohrasuurimoita (tulipahan nyt tässä mieleen että miltähän maistuisi noiden sekoitus, hmm...)
litran maitoa (jos teet ohrasuurimoista niin puolitoista litraa), kannattaa kokeilla muuten esim. mantelimaitoa uunipuuroihin. Tai muita kasviperäisiä, maku on heti vähän erilainen. Varmista vain että kestävät kuumaa.
1 tl suolaa
voita pinnalle

Aloita voitelemalla uunivuoka, johon puuron teet. Näillä mittasuhteilla vetoisuus saisi olla parin litran verran. Lisää ohrasuurimot tai puuroriisi vuokaan, kippaa perään maito ja suola ja sekoita hieman varovaisesti. Laita pinnalle muutama voilastu. Kypsennä 175 asteisessa uunissa, riisipuuroa puolisentoista tuntia ja ohrapuuroa pari tuntia. Sekoita muutaman kerran kypsennyksen aikana.

Anna vetäytyä hetki ennen tarjoilua. Tarjoa minkä kanssa nyt puuroa tykkäät syödä! Hilloa, mehukeittoa, pähkinöitä, hedelmäraasteita jne jne.

maanantai 26. lokakuuta 2015

Hernekeitto

Mä olen aivan hernekeittotraumainen. Jos mun pitää nimetä joku kouluruoka tai eines-ällötys niin hernekeitto on ekojen mielleyhtymien joukossa. Paksu, vähän jo jäähtynyt, epämääräisiä kinkunpaloja sisällään pitävä moska. En tykkää että ruoasta sanotaan hyi mutta tuo ei ole mun mielestä ruokaa joten hyi! Yllättäen meidän miesväki rakastaa sitä purkkihernaria, jota kaupoista saa. Sinappia sekaan ja ne on tyytyväisiä. Monen vuoden väsytystaiston jälkeen olen onneksi saanut heidätkin luopumaan tuosta vauvan kakasta. Itsetehty hernari on nimittäin järjettömän hyvää ja myös tosi nopea tehdä! Eikä vaadi kovin ihmeitä kulinaristisiä taitoja.

Mä olen itsetehtyä hernekeittoa kehunut blogissani ennenkin, mutta olen vähän jatkojalostanut sitä aiempaa ohjetta. Alunperinhän bongasin itsetehdyn hernarin Lauran tähdestä, josta tein oman versioni, jota olen edelleen kehitellyt eteenpäin. Vaikka tämä on nopea tehdä arkenakin niin muistakaahan että sosekeittojen maku vain paranee jääkaapissa. Eli sosekeiton, tämänkin, voi tehdä etukäteen ja syödä vasta seuraavana päivänä.

Itsetehtyyn hernariin tarvitset:
800g pakasteherneitä
Yhden sipulin
2 valkosipulinkynttä
pari perunaa kuorittuna ja kuutioituna
pienen fenkolin pienittynä, voit käyttää fenkolista ihan kaiken tähän keittoon, ne tillin näköisetkin osat
oliiviöljyä
n. 8 dl valmista liemipohjaa tai 8 dl vettä + liemikuutio
yhden mozzarellapallon (mä en tiedä minkä kokoisia ne on, oisko 125g?)
tuoretta basilikaa ja minttua. Älä luista näistä, täytyy olla tuoretta, sen huomaa maussa
valkopippuria ja suolaa
limemehua

Kuori sipuli ja pilko se pieneksi. Pieni myös fenkoli. Kuullota niitä öljyssä kattilassa. Lisää jäiset herneet, kuutioidut perunat sekä liemipohja. Keittele vartin verran, kunnes perunat ja herneet ja fenkolit on pehmentyneet niin että ne on helppo soseuttaa. Nakkaa sekaan mozzarellapallo sekä tuoretta basilikaa ja minttua reilusti!! Vinkkinä muuten, aina jos johonkin täytyy laittaa tuoretta minttua niin ostakaa mielummin vahvaa minttua kuin pelkkää minttua. Jälkimmäinen ei maistu miltään. Soseuta sileäksi soseeksi. Mausta ja maistele että maut on kohdallaan. Syö ruisleivän kanssa. Nam!


EDIT Kuva lisätty myöhemmin. Kolmas hernarin kimpussa.

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Tortillapata

Tortillapata on pataruoaksi nopea tehdä, mutta ihan yhtä mahtavan makuinen kuin pataruoat yleensäkin. Sen saa myös helposti taiteiltua lihaversioksi tai kasvisversioksi, kumpaa nyt haluaa syödä. Ja erilaisilla kermoilla ja juustoilla saa vaihtelua makuun. Me syötiin tätä aikanaan Kaksikon kanssa ollessamme kolmisin aika useinkin, koska tortillalettuja jäi helposti yli fajitoista tai burritoista. Mutta tätä nykyään tortillapataa varten on ostettava tai tehtävä omat letut, ylijäämää ei enää jää. Jos sulla jää niitä ylimääräisiä tortillalettuja niin tämä on hyvä kohde, mihin niitä saa upotettua.

Tarvitset:
soijarouhetta, hernerouhetta tai quornia (lihaversioon jauhelihaa). Esikäsittele valitsemasi lihankorvike (soijarouheessa keittäminen, hernerouheessa liottaminen ja quorn voisi olla vähän vähemmän umpijäinen kun alat tätä tekemään)
yhden sipulin
suolaa ja pippuria
tölkin paseerattua tomaattia
yhden purkillisen jotain maustettua ruokakermaa. Esim kolmen sipulin tai grillattu paprika tai mustapekka. Mitä näitä nyt on. Melkein kaikki käy, sellaiset mitkä toimii tomaatin kanssa sopii tähän.
juustoraastetta
paketillisen tortilloja

Ruskista sipuli sekä valitsemasi lihankorvike. Mausta ja lisää sekaan paseerattu tomaatti ja ruokakerma. Hauduta kymmenisen minuuttia. Kokoa vuokaan järjestyksessä kastike -> juustoraaste -> tortillalettu. Kaikkia aina vuorotellen, vikaksi kerrokseksi sitten juustoraastetta. Paista 225 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia. Tee kylkeen salaattia ja syö!

lauantai 24. lokakuuta 2015

Sataykana ja kind of Som Tam-salaatti

Meillä syödään aina silloin tällöin kanaa. Vaikka se kaikin tavoin onkin varmaan se lihamaailman eettisesti kyseenalaisin teko. Hyvää omaatuntoa on ostettu sillä, että ostetaan pakastealtaasta kokonainen luomukana, joka keitetään. Yhdestä kanasta meidän posse saa kaksi ateriaa itse lihasta ja liemestä taasen syntyy pohja 1-2 keitolle sekä jollekin kastikkeelle. Aika taloudellista, eikö?

Mä en ole kokenut kanan keittämistä mitenkään työläänä. Eipä vaadi paljoa vähän huuhtaista sitä kanaa, heittää se kattilaan ja perään vähän kasviksia ja mausteita ja sitten keitellä koko komeutta 2,5 tuntia hiljalleen. Oon itse sitä mieltä että keitetyn kanan liha on paljon mureampaa ja pehmeämpää. Makukin on parempi. Lisäksi kun sen kanan on keitellyt niin se liha on syömistä vaille valmista. Monesti keittelenkin kanasen vapaapäivänä ja sitten kiirepäivinä ne kanapohjaiset ateriat syntyy tosi nopeasti kun ei tarvitse kuin kyhätä siihen lihan ympärille muut vermeet. Kun sen kanan keitinliemen laittaa jääkaappiin, hyytyy pintaan kananrasva, jonka voi senkin hyötykäyttää vaikka munakkaan paistamiseen. Ainoa minkä koen vähän mälsäksi koko hommassa on se kananlihan askartelu irti luista ja muista härpäkkeistä mutta kun sekin on tullut rutiiniksi, niin eipä siinäkään hommassa kauaa nokka tuhise.

Kanan keittely ihmetyttää meillä aina lapsia. Oon toisaalta ajatellut tuon aika hyvänä kasvatuksellisenakin hetkenä. Että tuolta se kana oikeasti näyttää, tuossa on siivet ja tuossa on koivet. Ketään ei ole vielä toistaiseksi ällöttänyt.

Kävin alkuvuodesta Kolmosen kummitädin kanssa Tampereella Masussa syömässä. Syötiin aivan poskettoman hyvää Sataykanaa. Mä olen joskus ennenkin kotikeittiössä tehnyt sataykastiketta mutta olin unohtanut sen moneksi vuodeksi. Masu palautti sen taas mieleen ja siitä lähtien sitä onkin syöty meillä aina silloin tällöin, viimeiksi viime viikonloppuna kun ruokittiin käymässä ollut Kolmosen kummitäti.

Sataykanaan tarvitset:
n. 500g kanan lihaa. Mä käytän keitetystä kanasta tähän aina rinta- sekä koipipalat ainakin.
Voiteluun:
3 rkl appelsiinimehua
teelusikallisen sambal oelek-kastiketta
2 rkl öljyä
yhden murskatun valkosipulinkynnen
Sataykastikkeeseen:
Pussillisen suolapähkinöitä. Voi käyttää tavallisiakin pähkinöitä mutta ne pitää ehdottomasti paahtaa ensin! Kokeilin kerran paahtamatta ja eron huomaa liian selvästi maussa.
Yhden sipulin
pari valkosipulinkynttä
puoli tölkillistä eli 200 ml kookosmaitoa
1 1,5 rkl raastettua inkivääriä
1 tl sambal oelekia
1 rkl soijakastiketta
1 rkl inkkarisokeria

Laita kypsä kana uunipannulle. Sekoita voiteluun tarvittavat ainekset keskenään ja nakkaa kypsän kananlihan sekaan. Sekoittele hyvin. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Kuori ja paloittele sipuli ja valkosipulinkynnet ja vedä hienoksi joko sauvasekoittimella tai yleiskoneella. Laita suolapähkinät sekaan ja surruuta hienoksi ja jauhemaiseksi. Kaada kookosmaitoa sekaan, osissa jos käytät sauvasekoitinta ja ohuena nauhana jos käytät yleiskonetta, kunnes saat sakean ja lusikoitavan kastikkeen. Mausta kastike inkiväärillä, sambal oelekilla, soijakastikkeella ja sokerilla. Maistele että kaikki maut tukevat sopivasti toisiaan, eikä mikään maistu liian voimakkaana. Lisää kookosmaitoa jos joku maku meinaa tunkea läpi, älä kuitenkaan tee kastikkeesta lurua, sen pitää olla vähän sellaista maapähkinävoimaista.

Levitä kastike kanojen päälle, älä sekoittele kanoja kastikkeeseen vaan anna kastikkeen olla lihojen päällä. Nosta uuniin ja anna lämmetä siellä Som Tamin teon ajan.

Kind of Som Tam-salaattiin tarvitset:
Palan valkokaalia
vihreitä pitkulaisia papuja
kirsikkatomaatteja
yhden porkkanan niin ohkaisina suikaleina kuin saat tehtyä
pähkinöitä (cashew, suolapähkinöitä tms)
3 rkl osterikastiketta
inkkarisokeria
chiliä, joko kuivattua tai tuoretta
puolikkaan-yhden limen mehun
yhden silputun valkosipulinkynnen
tuoretta korianteria

Suikaloi valkokaali ja porkkana. Porkkanan saa hyvin suikaleiksi ihan perunankuorimaveitsellä. Tuohon suikalointiin on olemassa joku superhieno keittiövälinekin joka on vain suikalointia varten olemassa mutta mä oon käyttänyt ihan vaan kotikutoista perunankuorimaveitseä. Pilko pavut vähän pienemmäksi.
Laita nämä komponentit johonkin kulhoon ja hakkaa niitä vähän puisella perunansurvimella tms. välineellä. Kasvisten mehu nousee näin pintaan. Jos sulla sattuu olemaan kovastikin tuoretta kaalia siinä niin ihan hirveästi ei kannata murjoa ettei tule liian mehustunutta. Ei ole tarkoitus että nämä lilluu omissa nesteissään.
Puolita kirsikkatomaatit ja nakkaa ne sekaan, pähkinät myös. Sekoita hyvin.

Tee sitten kastike. Laita ensin kaikki kastikkeen ainekset, eli osterikastike, inkkarisokeri, chili, limemehu ja valkosipuli pieneen kuppiin ja sekoita hyvin. Lähde sitten maistelemaan makuja kohdalleen. Tähän on mahdotonta antaa tarkkoja määreitä, kokonaisuus syntyy vain maistamalla. Suussa pitäisi olla sellainen suolaisen ja happaman sekä makean ja tulisen sopiva yhdistelmä. Kaada kastike salaatin päälle, sekoita hyvin ja silppua päälle korianteria. Ota kana pois uunista ja tarjoa heti salaatin kera.
Kuola alkoi valumaan. Namnam!

perjantai 23. lokakuuta 2015

Suolaiset vohvelit ja kurpitsatäyte

Vohvelit on musta aivan ihania. Niitä tulee aina vaan syötyä makeilla täytteillä, vaikka niistä saa ihan älyttömän hyvän ateriankin. Tai sekä aterian että jälkkärin, jos vaan jaksaa käryttää riittävästi vohveleita.

80-luvulla varmaan jokaisesta perheestä löytyi vohvelirauta. Mäkin keikkasin omasta lapsuudenkodista vohveliraudan meille muutama vuosi sitten. Vaikka meillä syödäänkin useimmiten suolaiset lettutaikinapohjaiset ruoat pannarina, aina silloin tällöin kaivetaan vohvelirauta esiin.

Vohveleihin tarvitset:
4 dl maitoa
yhden kananmunan
3 dl vehnäjauhoja
1 dl kauraleseitä
1 tl leivinjauhetta
1 tl inkkarisokeria
1/2 dl rypsiöljyä

Sekoita kaikki keskenään sekaisin ja anna taikinan hetki tekeytyä.

Täytteeseen tarvitset:
2 dl spelttihelmiä, ohraa tai kvinoaa. Keitä ohjeen mukaan kypsäksi
puolikkaan kasvisliemikuution
2-3 dl paahdettua kurpitsaa. Ohje paahtamiseen täällä. Kuutioi paahdettu kurpitsa kun kädet kestää käsitellä kuumaa kurpitsaa
2 rkl voita
iso sipuli
paketillinen chilituorejuustoa (se Musta Pekan on hyvä, sellainen jos sitä vielä saa. Muistelen kuulleeni että sen valmistus lopetettaisiin??)
tilkka vettä
pippuria ja suolaa
paprikajauhetta
punainen paprika
tuoretta basilikaa
juustoraastetta

Paista hieman paahdettua kurpitsaa pannulla voissa. Lisää sekaan spelttihelmet, ohra tai kvinoa sekä sipuli, chilituorejuusto, puolikas kasvisliemikuutio sekä tilkka vettä. Mausta. Sekoita sitten mukaan pilkottu paprika sekä basilika. Anna tekeytyä vohveleiden paistamisen ajan.
Paista vohvelit juuri ennen tarjoilua. Laita vohveleiden sisään ensin kurpitsapaistosta ja sitten juustoraastetta. Ässähyvää jos teet vielä jonkun salaatin siihen kylkeen.

torstai 22. lokakuuta 2015

Vuorotyön hyvät ja huonot puolet

Noniin. Nyt on haettu lyhennettyä työaikaa taas puoleksi vuodeksi eteenpäin. Olo tuntuu hyvältä ja päätös oikealta. Vaikka mä olen ollut töissä vasta pari kuukautta, niin oon ehtinyt jo huomata että oma stressinsietokyky on aika matalalla. Tämä on nyt määrällisesti se minkä mä hallitsen ja mistä selviän. Syksy meni oman työn aloituksen ohella Kolmosen päivähoitoa opetellessa ja Tokan yläaste tohinoissa. Tiedän että keväällä Eka tarvitsee mua enemmän kuin varmaan parin viime vuoden aikana yhteensä, vuodenvaihteen jälkeen kun pitäisi ihan tosissaan alkaa miettimään jatko-opintoja ja yhteishakua. Tyypin mieli vaihtuu melkein päivittäin. Se ei tiedä yhtään mitä se haluaisi ja siitä oikein huokuu se ahdistuneisuus asian suhteen. Onhan se iso juttu. En mäkään tiennyt silloin ysiluokkalaisena mitä haluan. En tiedä vieläkään.

On ollut hyvä huomata nämä omat rajat. Ehkä mä olen työntekijänä vähän vajaampi mutta kaverina, puolisona ja äitinä olen parempi kun teen vähemmän töitä. Tämän enempää mä en halua. Tämän enempään en nyt pysty. Kestän tosi huonosti stressiä ja väsymystä. Musta tulee silloin kiukkuinen, inhottava ja epäreilu kaikille. Tuntuu hyvältä että nyt mä voin olla siellä omien rajojeni sisäpuolella, enkä venyä jatkuvasti niiden rajojen yli.

Siitä lähtien, kun palasin elokuussa takaisin töihin, oon kyseenalaistanut itseni vuorotyöläisenä. Musta kyllä tuntuu että tällä hetkellä vuorotyö on mun juttu, mutta en usko että se on sitä mun lopun tyelämäni. Mä haluaisin olla ihminen, joka tykkäisi olla töissä virka-aikaan. En tunne olevani nyt just sellainen mutta haluaisin olla. Uskon kyllä että tottumuskysymys sekin loppupeleissä olisi. Varmasti tottuisin. Haluaisin olla ihminen, jolla on ne työpäivät ja vapaapäivät selkeästi. Tällä hetkellä kaikki päivät on potentiaalisia työpäiviä.

Koska jatkuvasti mietin opiskelua ja alanvaihtoa ja ties mitä oloneuvostelua, on hyvä pysähtyä miettimään asioita joka kantilta. Kokosinkin omia ajatuksia helpottamaan vuorotyön hyviä ja huonoja puolia. Aloitetaan hyvistä.

+vaihtelevat työajat. Mahdollistaa esimerkiksi virka-aikaan auki olevissa paikoissa käymisen ja asioiden hoitamista ilman, että pitää ottaa vapaapäivä tai tehdä työtunnit takaisin sisään.

+vähän edelliseen liittyen arkivapaat. Ehkä parasta mitä vuorotyö tarjoaa.

+päiväkotilaisten hoitoajat saa pidettyä aika kivan lyhkäisinä. Onkohan Kolmosen pisin hoitopäivä ollut tähän mennessä seitsemän tunnin mittainen. Ja yhdellä kädellä voi laskea ne kerrat kun se on sen seitsemän tuntia hoidossa ollut. Useimmiten hoitopäivillä on pituutta viisi tuntia. Ei huono jos ottaa huomioon että käydään molemmat töissä

+päiväkotilainenkin saa arkivapaita.

+toki riippuu vähän siitäkin mitä tekee, mutta aika usein vuorotyö mahdollistaa työn erilaisuutta. Aamuvuorot ei ole samanlaisia kuin iltavuorot. Iltavuorot ei ole samanlaisia kuin yövuorot. Työssä on vaihtelua eikä päivät ole ihan samanlaisia keskenään. Ainakaan aina.

Ja sitten niitä huonoja puolia.

-hahmotushäiriöt. Mikä päivä on? Monesko päivä on? Kuka mä olen? Vaikka meilläkin Kaksikko huolehtii pitkälti omat koulujuttunsa, täytyy siellä kuitenkin olla vähän takapiruna häärimässä. Ei mene päivääkään ettenkö saisi sydäriä jostakin apua mikä päivä oli tänään, oliko tänään se joku koe jollakin ja jos oli niin mikä, pitikö tänään hakea tai viedä joku johonkin, jne

-jatkuva univelka. Mitä vanhemmaksi tulee, sen vaikeampaa on palautua jatkuvasti epäsäännöllisestä työrytmistä. En ihmettele yhtään ihmisiä jotka tekee esimerkiksi pelkkää yövuoroa. Sulla on silloin kuitenkin selkeä rytmi siinä arjessa. Nyt ei ole ja se vie voimia välillä tosi paljon. Varsinkin tällaisena vuodenaikana. Onneksi on se 75% työaika!

-tämä menee myös vähän hahmotushäiriöiden alle. Mutta kun jokainen päivä on potentiaalinen työpäivä niin arjessa ja viikonlopussa ei ole mitään eroa. Joskus tuntuu että olisi kiva jos olisi.

-hahmotushäiriöitä edelleen... koska arjessa ja viikonlopussa ei ole selkeää eroa, ei myöskään koskaan hahmota mitä päivää eletään. Vähintään kerran päivässä tulee panikoitua että mitä päivää eletään sekä sitä että oliko tänään työpäivä ja jos oli niin monelta.

-krooninen väsymys joka pahenee vuosi vuodelta. Ja joka saa sekoilemaan isosti. Kauppalistassa lukenut kalkkuna muuttuu karitsaksi ja taloussokeri talouspaperiksi. Ajelen sujuvasti vika paikkoihin vika aikaan. En muista mitään enkä ketään. Joudun jatkuvasti kertaamaan mitä vuotta nyt edes eletään. Muistin pätkiminen ja asioiden sotkeminen ärsyttää välillä isosti. Tuntuu että on jatkuvasti sellainen vauvavuoden aivotahma päällä. Joka ei helpotu tai lähde pois vaikka perheessä ei vauvoja enää olekaan.

Noin, äkkiseltään keksin kasaan 5 ja 5 molemmista. Mites muut vuorotyöläiset, tuleeko muita mieleen?

Bataatti-palsternakkapiiras ja Satokausi-info: Palsternakka

HeVi-maailman hylätty yksilö on ehdottomasti palsternakka. Aikanaan sitä on syöty paljonkin mutta peruna ja porkkana on ajaneet ohi. Mikä on sääli koska palsternakka on tosi monipuolinen ja muuntautuva kaveri. Palsternakka sopii kaikkeen mihin porkkanakin eli sitä voi syödä raakana tai raasteena, siitä voi tehdä sosetta tai sen voi paahtaa. Siitä saa myös hyvän osan liemipohjiin. Kaverini liputtaa aina palsternakka-sipsejä, mulla ne on vielä kokeilematta mutta uskon kyllä että ovat ihan älyttömän hyviä. Yksinkertaisesti palsternakka sopii ihan kaikkeen ruoanlaittoon.

Palsternakka on vähän makea, kuten porkkanakin. Se sopiikin siis tosi hyvin suolaisen makupariksi ruoanlaitossa mutta sitä voi hyödyntää myös leivonnassa. Vaikka palsternakkaa verrataankin porkkanaan, on se itseasiassa tietyiltä osin paljon ravintorikkaampi juures kuin porkkana. Palsternakka sisältää sekä C- että E-ryhmän vitamiineja ja B-ryhmän vitamiineja paljon enemmän kuin porkkana. Siinä on vain puolet perunan hiilareista ja erityisen paljon foolihappoa. Se on myös erinomainen kaliumin ja kuidun lähde.

Palsternakkaa valittaessa valitse napakka yksilö. Vältä pehmeää ja vetistä. Kotimaista palsternakkaa on varmasti tarjolla koko loppuvuoden ja itseasiassa se onkin parhaimmillaan muutaman viikon kylmävarastoinnin jälkeen. Palsternakka säilyy hyvin joten varastovihanneksena sitä voi saada kotimaisena vielä keväälläkin.

Seuraava ruoka on ollut meillä tarjolla lukemattomissa juhlissa ja illanistujaisissa. Lasten nimet on juhlittu ja tyttöporukalla hypitty Haddawayta tätä samalla syöden. Oon välillä tehnyt sen vain bataatista mutta nyt tarjoan ohjetta, joka sisältää myös palsternakan. Tätä on monet lihansyöjätkin kehuneet ja maku onkin ihan huikea. Suolaisen kautta kermaisen makea. Menee ehdottomasti pääruokanakin mutta sopii myös tarjoilupöytään. Pikkujouluihin erityisen maistuva!

Meillä syödään aika paljonkin erilaisia suolaisia piirakoita sekä ruokana että tuhdinpana iltapalana. Kylkeen joku ihana salaatti ja ateria on valmis! Katsotaan ehtiikö joku toinenkin piirakkaohje uunista ulos ennenkuin lokakuu on ohi.

Bataatti-palsternakkapiirakkaan tarvitset:
suolaisen piirakkataikinan ja 25-30 senttisen vuoan (meinasin että en laita mitään ohjetta pohjalle mutta laitetaan nyt kuitenkin. Ota 100g voita pehmenemään huoneen lämpöön tuntia ennen, tai pehmitä sitä vähän mikrossa jos unohdit. Nypi voi 3,5 dl:n vehnäjauhomäärän sekä 1 tl:n suolaa kanssa. Kun seos on ryynimäistä, lisää puoli desiä kylmää vettä. Painele taikina tasaiseksi. Voitele vuoka ja levitä taikina sinne)

1 punasipuli
yksi bataatti kuorittuna, kuutioituna ja keitettynä
pari palsternakkaa kuorittuna, kuutioituna ja keitettynä
1 tl suolaa
pippuria
tuoretta rosmariinia, basilikaa ja oreganoa
2-4 valkosipulinkynttä (musta valkosipuli on ihana makupari kermaisen makealle. Kaikki ei tykkää eli laita vähemmän tarvittaessa)
2 dl creme fraichea
1 rkl sitruunamehua
2 kananmunaa
150g fetajuustoa
1 dl pinjansiemeniä

Paista punasipuli renkaina tai silputtuna pannulla. Makuasia, mä tykkään enempi silputtuna mutta tähän sopii renkaatkin hyvin. Survo bataatti ja palsternakka soseeksi. Mausta suolalla, pippurilla ja yrteillä. Sekoita soseen sekaan ranskankerma, silputut valkosipulinkynnet, sitruunamehu ja kananmunat. Levitä soseseos piirakkapohjan päälle. Laita päälle paistettu sipuli, fetakuutiot ja pinjansiemenet. Paista uunissa 200 asteessa alimmalla tasolla 30-40 min.

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Kasvislasagne

Kasvislasagnen täytteet voi tehdä helposti raasteista ja sinne voi raastaa käytännössä mitä vaan. Porkkanaa, kesäkurpitsaa, lanttua, palsternakkaa. Viime vuosien hittihän on ollut korvata lasagnelevyt kesäkurpitsan siivuilla. Ihan jees ruokaa sekin on mutta me on tykätty pitää lassu lassuna. Tehdään kyllä välillä vähän lasagnen tyyppisiä paistoksia, jossa pastan korvaa kesäkurpitsa mutta lasagne ehdasti kaipaa kyllä sisäänsä niitä pastalevyjä. Ja tokihan lassulevujä ja kesäkurpitsasiivuja voi latoa sekaisinkin. What ever works!

Kasvislasagneista on meillä muodostunut hävikkiruokaa. Sinne ladotaan kaikkea mitä kaapista löytyy. Jos tehdään lassua kalasta tai lihasta niin sitten noudatetaan sisälmyksiä orjallisemmin mutta kasvisten kanssa voi fiilistellä sen mukaan mitä kaapeista löytyy. Samaten erilaisilla juustoilla saa muuteltua lassun makua.

Lihasta tehty lasagne, oikein sellainen italialaisen mamman versio, on ihanaa. Mutta liputan kyllä ehdottomasti kokeilemaan lasagnea myös kasviksista. Lopputulos on todella maistuva ja täyttävä. Perusidea on ihan sama kuin lihalassussakin, tomaattinen kastike (jossa lihan tilalla siis kasviksia) ja valkokastike, sekä lasagnelevyjä.

Tarvitset:
Lasagnelevyjä
Erilaisia kasviksia ja juureksia. Raastettavia kuten porkkana, punajuuri, lanttu, kesäkurpitsa (huom jos käytät kesäkurpitsaa tai muita vetisiä kasviksia niin muista että ne sisältävät paljon nestettä ja silloin kastiketta saattaa joutua keittämään kasaan vähän pidemmän aikaa). Ja pilkottavia kuten paprika, pinaatti (voi käyttää pakasteenakin, sulata ja valuta ennen käyttöä. Tuore pinaatti täytyy ryöpätä) tai lehtikaali (ruodi ja höyrytä ennen käyttöä)
oliiviöljyä
ison sipulin
pari valkosipulinkynttä
fetajuustoa
jotain voimakasta juustoa raasteena, sekä valkokastikkeeseen että kuorrutteeksi
400g paseerattua tomaattia
tuoreita yrttejä (esim. basilika, oregano, timjami, persilja)
vettä tarvittaessa
suolaa ja pippuria
sokeria
puoli litraa maitoa
puoli desiä vehnäjauhoja
voita

Aloita kuorimalla ja raastamalla juurekset. Sen jälkeen hienonna sipulit ja paloittele kasvikset. Laita paistinpannulle oliiviöljyä ja kuullota sipuli (valkosipulit lisätään vasta myöhemmin!). Lisää joukkoon juuresraasteet ja pilkotut kasvikset ja kääntele hetki pannulla. Sekoita joukkoon paseerattu tomaatti, valkosipuli, yrtit ja muut mausteet. Anna kiehua 5-10 min. Jos kastike on kovin vetistä niin pidempään. Tarkoitus ei ole että lopputulos on ihan jankkia mutta ei tämän ihan vetistä luruakaan pitäisi olla. Jos meinaa jankkiintua niin lisää sekaan vähän vettä.

Seuraavaksi valmistetaan valkokastike. Huom, jos on kovasti kiire tai laiskotus tai joku muu syy niin valkokastikkeen voi jättää valmistamatta. Tällöin lasagnevuokaa täyttäessä aina kastikekerroksen päälle ripotellaan fetan lisäksi juustoraastetta, muutoin vuoka täytetään ihan normaalisti. Lopuksi valuta vuoan reunaa pitkiin maitoa senverran että nestepinta nousee näkyviin, varo ettet kaada maitoa kuorrutejuuston päälle. Suosittelen kuitenkin että valmistat sen valkokastikkeen, parempaa tulee sillä.

Sulata rasva pinnoitetussa kasarissa. Sekoita joukkoon vehnäjauhot ja paista hetki, älä kuitenkaan ruskista! Lisää maito pienissä erissä koko ajan sekoittaen. Jos kastike menee liian löysäksi niin ei haittaa, juusto suurustaa sitä lisää. Anna kiehua hiljalleen viitisen minuuttia. Lisää lopuksi 0,5-1dl juustoraastetta, sekoittele samalla että juusto sulaa tasaisesti.

Ota esiin vuoka, johon lasagnen kokoat. Laita ensin pohjalle ohut kerros tomaattikastiketta, murusta päälle fetaa, sitten valkokastiketta, sitten laita kerros lasagnelevyjä. Tällä kaavalla täytät vuoan täyteen asti. Viimeiseen kerrokseen jätä feta laittamatta, laita tomaatti- ja valkokastikkeen päälle loppu juustoraaste. Paista 200 asteisessa uunissa n. puoli tuntia.

tiistai 20. lokakuuta 2015

Palak Paneer tai ei sinnepäinkään

Mä rakastan nepalilaista ruokaa. Eritoten tykkään Paneer-juustoisista ruokalajeista ja syönkin lähes aina jotain sellaista kun ollaan nepalilaisessa ravintolassa. Ne peruna-pinaattipyörykät on kanssa ihan törkeän hyviä! Intialainen ruoka on mun makuun vähän turhan tulista mutta nepalilainen on just hyvä!

Oli aika kun mulla oli koko ajan himo nepalilaiseen ruokaan. Vuosikausia tein kotona Paneer butter masalaa (ohje löytyy sieltä postauksen keskeltä kun vähän selaa) mutta jostain syystä mä en ole enää viime vuosina pystynyt syömään ruokia, joissa on pohjana joku eineskastike. Tulen ihan tosissani kipeäksi ja kun se tuli muutamaan kertaan kokeiltua niin oli pakko luovuttaa. Mikään ruoka ei ole sen arvoista että vietät loppuillan sikiöasennossa kipujen kourissa. Nykyään Tikka Masalat jää siis hyllyyn ja ollaan kikkailtu nepalilaisemme kotikeittiöön muuten.

Meidän nykyiset nepalilaiset ruoat taitaa muistuttaa eniten Palak Paneeria mutta ehkä joku nepalilainen kokki pyörtyisi jos näkisi mitä kaikkea sinne nakataan.. siksi tämä on vähän mutta ei sinnepäinkään!

Tarvitset:
Riisiä senverran kun syötte
öljyä
puolikkaan sipulin, voi olla punasipulia tai keltasipulia tai salottisipulia
pari valkosipulinkynttä
sambal oelekia tai tuoretta chiliä maun mukaan (tämän ei tarvitse olla kovin tulista!)
tandoori-tahnaa maun mukaan
jämäkasviksia jääkaapista esim. paprikaa, munakoisoa, kesäkurpitsaa jne. Paahda halutessasi!
pinaattia, joko tuoretta pussillinen ryöpättynä ja silputtuna tai sitten pussillinen pakastettua
paseerattua tomaattia puoli purkillista
kookosmaitoa puoli tölkillistä
leipäjuustoa, kotijuustoa tai paneer-juustoa paketillinen
garam masalaa maun mukaan
hippuselliset neilikkaa ja kardemummaa
suolaa maun mukaan
cashew-pähkinöitä

Laita riisivesi kiehumaan ja keitä riisit kypsiksi ohjeen mukaan. Voit valmistaa Palak Paneerin riisien kypsyessä. Lisää valutettujen, kypsien riisien sekaan lusikallinen voita.

Lämmitä paistinpannulla öljyä, laita levy keskilämmölle. Silppua sipulin puolikas ja kuullottele sitä vähän. Lisää sekaan silputut valkosipulinkynnet. Laita pannulle chili tai sambal oelek. Ja hetken kuluttua myös tandoori-tahna. Paahda kasvikset uunissa, jos haluat. Mä paahdan, maku on parempi! Sulata pinaatti, jos käytät pakasteversiota, puristele liiat vedet pois ja lisää pannulle. Lisää paseerattu tomaatti ja kookosmaito ja anna tekeytyä kokoon hetki. Lisää kuutioidut juustot. Kannattaa huolehtia että liesi ei ole liian kuumalla, korkeintaan keskilämmöllä, koska juusto muuten pehmenee liikaa. Mausta ja tarkista maku. Jos tuntuu liian tuliselta (mitä tämän ei kyllä pitäisi olla mutta jos) niin lisää kookosmaitoa. Laita lopuksi päälle cashew-pähkinöitä.
Tarjoa riisin kanssa tai autenttisesti naan-leivän kera.
Naan-leipä hankittu tällä kertaa valmiina kun bongasin yhdestä etnisestä kaupasta valmiita. 

maanantai 19. lokakuuta 2015

Ahvenet sienikastikkeessa

Seuraava ohje on oikeastaan kesäruoka. Muttakun syksy on jatkunut lämpöisenä aika pitkään, niin sieniä saattaa vielä löytyä muualtakin kuin kaupan tiskiltä. Mä olen hirveän huono syömään sieniä mutta yritän niistä aina jotain taiteilla, koska nekin on hurjan hyvä raaka-aine. Ja pikkuhiljaa olen alkanut tykkäämään ja haluan kokeilla uusia sienijuttuja.

Meillä ollaan kalaa syöty aika kivasti aina, mutta ollaan just niitä perheitä jotka puputtaa aina vaan lohta. Kirjolohi on toki ympärivuotinen kala, mutta kun muutakin kotimaista kalaa on tarjolla satokausittain, niin onhan se vähän tylsää ja yksitoikkoista vetää aina sitä yhtä ja samaa. Vaikkakin se lohi on aina pomminvarma ja maistuva. Kalan yksitoikkoisuus on nimenomaan ollut musta kiinni. Mä olen juurikin niitä sihtikurkkuja ja nirsoilijoita, jotka ei muka kestä yhtään ruotoa ja joiden mielestä kalan käsittely on jotenkin ällöä. Oikeastihan kala on ihan mahdottoman hyvä raaka-aine ja on aika kaupunkilaista typeryyttä kiukutella jostain ruodoista. Se nyt vaan on elämän tosiasioita, että kaloissa niitä ruotoja on.

Kun aikanaan kotiutin meille Vappu Pimiän Vapun reseptikirjan, olin tosi iloinen että kirja sisälsi niin paljon kalaohjeita. Ja nimenomaan muustakin kuin lohesta. Tämä seuraava on osoittautunut tositosi hyväksi herkuksi.

Tarvitset:
2-5 ahvenfilettä per syöjä. Kannattaa pyytää että siellä kalatiskillä käsittelevät ne sulle paistovalmiiksi. Ahven on pieni kala ja sen perkaaminen on aika piperrystä. Mä delegoin nämä hommat aina Siipalle mutta ei sekään siitä kalan perkuusta niin paljoa tykkää, ettäkö tätä ei kannattaisi pyytää hoitamaan siinä ostovaiheessa.
suolaa ja pippuria
voita

Kastikkeeseen tarvitset:
1-1,5 litraa tuoreita kantarelleja tai muita metsäsieniä
1 sipulin
ison nokareen voita
2 rkl vehnäjauhoja
2 dl kuumaa vettä
2 dl kermaa
puolikkaan sitruunan mehun
suolaa ja pippuria

Puhdista sienet. Silppua sipuli ja pienennä isoimpia sieniä. Sieniä ei tarvitse silputa mutta kantsut varsinkin tuppaa olemaan joskus tosi isoja niin niitä kannattaa vähän pieniä. Sienet saa kuitenkin jäädä ihan kunnon kokoisiksi. Laita voi pannulle sulamaan ja kuullota sipuli. Lisää sienet pannulle ja paista niin kauan, kunnes niistä irtoava neste on haihtunut. Lisää pannulle vehnäjauhot ja kypsentele tovi. Lisää perään vesi ja kiehuttele sitä hetki. Pikkuhiljaa pannulle alkaa muodostua kastike, jos tässä vaiheessa kastike sakeentuu jo tosi paksuksi, voit lisätä pannulle kerman. Muuten anna kiehua miedolla lämmollä hetki. Lisää kerma, sitruunamehu ja mausteet. Tarkista maku ja anna tekeytyä miedolla lämmöllä rauhassa.
Kuumenna paistinpannu tosi kuumaksi ja lisää sitten pannulle reilu nokare voita. Ripottele ahvenfileiden päälle hieman suolaa ja pippuria ja pistä ne sitten pannulle paistumaan. Kaikki eivät välttämättä mahdu kerralla eli paista tarvittaessa erissä, korkeintaan minuutti per puoli. Koita saada pintaan hyvä väri ilman että kala kuivuu. Voit lisätä kypsät fileet sienikastikkeen sekaan tai tarjota ne erikseen. Nämä maistuu hyvältä ihan tavallisten keitettyjen perunoiden kanssa. Ja valkoviinin.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Pohjoisafrikkalaiset paahdetut kasvikset

Syksy on täällä, joten pataruoat valtaa meidän keittiön! Musta on ihanaa tulla kotiin kun siellä tuoksuu uunissa muhiva ruoka. Ne on loppupeleissä myös hemmetin helppoja ruokia tehdä, koska kun saat kamppeet uuniin, uuni hoitaa loput. Aikaa toki pitää varata. Paahtamista olenkin vouhottanut täällä jo useammankin ruokalajin kohdalla, ja tämänpäiväinen ohje perustuu juurikin paahtamiseen. Se vaan yksinkertaisesti tuo esiin kasvisten makua ihan toisella tapaa. Tänään myös tehdään pataruokaa kasviksista, aika yleinen luulo tuntuu olevan että pataruoat olisi aina automaattisesti lihaa, mutta kyllä pataruokia saa aikaiseksi kasviksistakin. Nyt alkaa!

Tarvitset:
3 punasipulia lohkoina
18 kirsikkatomaattia (tarkkaa, tarkkaa)
yhden suuren kesäkurpitsan lohkoina
neljä pientä punaista perunaa halkaistuna
2 punaista paprikaa lohkoina
yhden keltaisen paprikan lohkoina
2 fenkolia lohkoina
6 rkl oliiviöljyä
6 valkosipulinkynttä puserrettuna
1/2 tl harissatahnaa
1 tl jauhettua roomankuminaa
1 rkl punaviinietikkaa
1 rkl hienonnettua tuoretta minttua
1 rkl hienonnettua tuoretta korianteria
2 tl merisuolaa
5 dl kreikkalaista jogurttia

Laita syrjään yksi sipuli ja 4 kirsikkatomaattia. Laita kaikki muut kasvikset (paitsi valkosipuli!) leivinpaperin päälle uunipellille, pirskota päälle 4 rkl oliiviöljyä ja paahda 225 asteisessa uunissa n. 20-25 minuuttia. Kunnes alkavat olla hiiltyneen näköisiä.

Laske uunin lämpötila 175 asteeseen. Ota kasvikset pois uunista ja kippaa ne matalaan uunivuokaan. Laita valkosipuli pieneen kulhoon ja sekoita sen kansa harissa, kumina ja loput öljystä. Lisää etikka, minttu ja korianteri. Sekoita tahna kasvisten joukkoon. Nakkaa sekaan myös viimeinen sipuli ja ne neljä kirsikkatomaattia. Sipottele koko komeuden päälle reilusti suolaa ja laita vuoka takaisin uuniin n. 25 minuutiksi.

Jos tuntuu, että nestettä on liian paljon, kaada se pieneen kasariin, kuumenna kiehuvaksi ja keitä nestettä kokoon. Kun nestemäärä on vähentynyt ja maku voimistunut, kaada se takaisin vuokaan. Tarjoa kasvikset jogurtin kera.

lauantai 17. lokakuuta 2015

Chili con carne

Ensimmäisen liharuoan aika! Meidän perhe syö sekaruokaa, mutta tehdään kotona liharuokia hyvin harvoin, koska lapset saa päivittäin lihaa sekä koulussa että päiväkodissa. Uskon itse vakaasti siihen, että suomalaiset syö lihaa liikaa. Joten ollaan sitten kotikeittiössä vähennetty sen määrää. Kalaa kyllä syödään kotonakin mutta lihaa kokataan ehkä kahdesti kahdessa viikossa. Ja silloin kun syödään lihaa, panostetaan laatuun.

Suomalaisittain chili con carne tuntuu esiintyvän aina jauhelihasta tehtynä. Nopeaa varmasti, mutta alunperin chili con carne on teksasilainen klassikko, joka tehdään naudanpaistista. Chili con carne on myös pataruoka ja pataruoat ei ole mitään pikaruokaa. Syksyn saapuessa ja ilmojen viilentyessä pataruoat on ihania ja koska nyt on viikonloppu, on ruoanlaittoon toivonmukaan vähän paremmin aikaa. Mä pidän jauhelihaa ihan hyvänä raaka-aineena, mutta jos lihaa syö niin ihan jokaisen suulle ja purutuntumalle tekisi hyvää syödä lihaa muussakin kuin jauhetussa muodossa.

Tarvitset:
500g kuivattuja kidneypapuja
1/2 tl suolaa
2 rkl juoksevaa voita
2 sipulia viipaloituna
3 valkosipulinkynttä viipaloituna
kilon naudanpaistia puolentoista sentin kokoisiksi kuutioiksi leikattuna
2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl tomaattipyrettä
1-4 chiliä siemenet poistettuna (säädä tulisuutta näillä!) ja silputtuna
1 vihreä paprika pilkottuna
1/4 tl jauhettua roomankuminaa
litra lihalientä
merisuolaa maun mukaan

korianteria ja smetanaa
tortilloja, keitettyjä perunoita tai riisiä. Minkä kanssa nyt haluat chili con carnen tarjoilla

Laita kidneypavut likoamaan edellisenä iltana. Muista laittaa vettä reilusti, pavut turpoavat. Vesi kannattaa vaihtaa aamulla. Huuhtele ja valuta pavut liottamisen jälkeen.

Laita pavut kattilaan, peitä kylmällä vedellä ja kuumenna liedellä. Keitä 1-2 tuntia, kunnes ovat kypsiä. Lisää vettä tarvittaessa. Lisää 1/2 tl suolaa kypsennyksen loppuvaiheessa. Siirrä pavut syrjään odottelemaan.

Laita voi suureen paistinpannuun ja sulata. Lisää sipulit ja paista miedolla lämmöllä ne pehmeiksi, ruskista vain kevyesti. Siirrä lautaselle odottamaan.

Paista naudanpaistikuutiot erissä. Ruskista joka puolelta. Siirrä kaikki ruskistetut naudanpaistit pannulle ja lisää vehnäjauho, sekoita hyvin. Lisää tomaattipyree, chilit, paprika, roomankumina ja lihaliemi. Voit siivilöidä sekaan myös papujen keitinliemen, saat lisää makua kokonaisuuteen. Kuumenna seos kiehuvaksi, siirrä se pataan tai uuninkestävään kattilaan ja laita 150 asteiseen uuniin puoleksitoista tunniksi.

Ota pois uunista,  mausta ja sekoita joukkoon myös pavut. Laita koko höskä vielä uuniin puoleksi tunniksi. Ripottele lopuksi pinnalle hienonnettua korianteria. Tarjoa valitsemasi lisukkeen kanssa.


EDIT Kuva lisätty myöhemmin

perjantai 16. lokakuuta 2015

Kasvukipuja

Tuossa kesällä, kun tuli vietettyä enempi aikaa muksujen kanssa, tuli paljon pohdittua tätä omaa vanhemmuutta. Että miten sitä haluaisi olla mutsina samanlainen jokaiselle lapselle, mutta ei se oikeasti mene niin. Mä olen Kolmoselle aika erilainen äiti, mitä olin taaperoikäisille Ekalle ja Tokalle. Enkä voi sille mitään, vaikka miten haluaisin. Ja onhan se ihan tutkittuakin, että vaikka vanhemmat miten haluaisi olla samanlaisia vanhempia jokaiselle lapselle niin se ei mene niin.

Toki meistä jokainen kasvaa vanhempana, puolisona, siskona, ihmisenä, jne koko ajan. Eihän me pysytä samanlaisina, oltiin millaisessa roolissa tahansa. Ja ehkä se on vaan hyväkin juttu. Mä olen kasvanut aikuiseksi ollessani samalla jo vanhempi. Jonkun äiti. Olin niin hurjan nuori silloin Ekan syntyessä että en ollut ehtinyt kamalan kauaa asumaan poissa lapsuudenkodista. Väkisinkin ajan myötä eteen tuli juttuja, jotka oppi siinä hetkessä ja vasta kun oli omillaan. Oon sinänsä hirveän tyytyväinen siihen, että sain lapsia nuorena koska se pakotti mut tietynlaiseen vastuunottoon. En nyt todellakaan liputa mitää teiniäitiyttä (mähän en ollut teiniäiti, vaikka nuori äiti olinkin) mutta koen että mulle se vanhemmuuden vastuu oli vain hyvä juttu nuorena. Oli pakko kasvaa ja ottaa vastuuta. Luulen että ilman lapsia mun elämä näyttäisi kovastikin erilaiselta tänä päivänä. Toivon kyllä että omat lapset ei lähde sille tielle yhtä nuorena kuin mä. Tietyt asiat kun on helpompi elää ilman vastuuta toisesta ihmisestä.

Kolmosen syntyessä mulla taas oli takana niitä aikuisiakin vuosia jo. Toki ne vuodet olin samalla myös vanhempi mutta olin ollut omillani jo pitkään. Ihan eri tavalla ja ihan eri tilanteessa kuin silloin joskus Ekan syntyessä. Vastaan oli tullut paljon juttuja, joista piti osata aikuisena selviytyä. Oikeastaan tuntui ja tuntuu, että ei sellaista juttua olekaan mitä ei saisi selvitettyä. Sormi on suussa ja mieli solmussa vähän väliä milloin minkäkin jutun takia, mutta kuitenkin on sillä lailla aikuinen olo, että tietää miten pitää toimia. Ja mitä pitää tehdä.

Kaksikon kanssa olin putkeen kotona nelisen vuotta. Nyt olen ollut välillä se töissäkäyvä vanhempi joten samanlaista mun on pakko päästä pois-oloa ei ole päässyt syntymään. Silloin polte töihin oli niin kova että sitä ei sammuttanut edes pelko päivähoidon aloituksesta. Mutta kun tässä oli aika pitkä aika, kun lapsina oli vain Kaksikko, niin oli aika järkkyäkin huomata mikä kaikki pelotti sitten Kolmosen myötä. Jutut joita ei Kaksikon kanssa koskaan osannut pelätä tai kyseenalaistaakaan. Vaikka sitä kuvitteli olevansa jo ihan "valmis vanhempi" pienimmän syntyessä niin kyllä vaan sitä joutui käymään läpi jonkun vanhemmuuden identiteettikriisin. Ei sitä ollutkaan enää sellainen pienen vauvan äiti, kuin luuli olevansa. Ja itseasiassa, kun katseli taaksepäin sitä millainen vanhempi sitä oli ollut, niin sen identiteettikriisin myötä oli tosi vaikea ymmärtää tiettyjä juttuja siitä aiemmasta vanhemmuudesta. Millainen oli ollut ja millaisia ratkaisuja oli tehnyt. Tuo käynnisti melkein uuden kriisin.

Lisäksi 24-vuotias minä oli hyvin erilainen kuin 34-vuotias minä. Ihmisenä mutta erilainen äitinäkin. Mä olen paljon miettinytkin sitä. Että olenko parempi äiti kolmannelle taaperolle kuin olin kahdelle aiemmalle. Nyt kun on kontrastia ihan toisella tapaa ja kun ihan konkreettisesti sen on nähnyt miten äkkiä aika hujahtaa ja tietyt kehitysvaiheet on ohi. Niin sitä miettii että olisi voinut joskus toimia toisinkin. Toisaalta tuntuu pöljältä potea huonoa omaatuntoa. Koska tottakai siinä vanhemmuudessakin kasvaa ja kehittyy. En mä ole ihmisenäkään enää täysin samanlainen kuin silloin. Lisäksi mua mietityttää sekin että miksi pitäisi olla parempi? Kyllä sen pitäisi riittää että on jo hyvä. Toki sellainen tietynlainen inventaario elämän osa-alueilla ja oman itsensä suhteen tekee varmasti ihan hyvää aina silloin tällöin. Mutta jos kuitenkin tuntuu että jää plussan puolelle niin mitä turhaan synkistelemään ja syyllistymään?

En tiedä tapahtuiko siinä vähän reilu kolmekymppisenä se viimeinen järkiintyminen vai tekikö Kolmosen syntymä mulle sen, että tajusin voivani olla nuori ilman että mun tarvitsee olla "parikymppinen". Tätä on nyt vähän hankala avata mutta tunnistan omissa aiemmissa toimissani paljon sellaista, joka nyt tuntuu tosi vieraalta. Sekä ihmisenä, että äitinä. Mä olen esimerkiksi vielä tuossa muutama vuosi sitten ollut ihan hullunrohkea. Ajattelematon ja varomaton. Heitetään nyt esimerkkinä vaikka se että kiivennyt katolle, jotta näkisin Proteuksen keikan paremmin. Nykyinen minä on ihan kauhuissaan tuosta. Se ei ollut tuttu talo ja kaikenlisäksi liukastuin ja meinasin tippua. Mitä ihmettä mä ajattelin?

No nyt kun olen vihdoin tässä järkiintynyt ja oppinut vähän ennakoimaan ennenkuin toimin niin oon alkanut pelkäämään että mitä jos omat lapset on samanlaisia? Yhtä ajattelemattomia ja hullunrohkeita? Pitääkö se vaan hyväksyä että mennä huiskivat ja sitten ehkä voi käydä kuten mullakin, että aika kasvattaa sitä järkeä päähän. Jännä muuten miten yksiä isoimpia vanhemmuuden pelkoja on ne seikat, joita on itsekin tehnyt. Pelko astuu mukaan kun tarkasteleekin niitä juttuja vanhemman vinkkelistä.

Vaikka mä haluaisin olla jokaiselle lapselle samanlainen vanhempi, niin huomaan kyllä itsekin miten erilailla heihin suhtautuu. Vaikka jokaista rakastaa yhtä paljon niin ei se rakkaus ole kuitenkaan samanlaista. Henkilökemiat vaikuttaa ihan älyttömästi ja on jotenkin tosi pysäyttävää jatkuvasti huomatakin miten erilaisia tyyppejä nuo on keskenään. Kun niin helposti meinaa itse lokeroida ne sinne "mun lapset"-tägin alle. Ja onhan ne mun lapsia mutta kun se leima itsessään ei tee heistä samanlaisia lapsia keskenään. Huomaan että lapsista Eka on mulle läheisin. Toka taas on se ehdottomasti ärsyttävin mutta myös rakkain. Kolmatta taas haluaisin aina pitää lähellä. On jotenkin tosi hassua miten eri tavalla sitä voi rakastaa ihan yhtä paljon.

Sitäkin mietiskelin että jos kaikki lapset olisi syntyneet ihan perätysten niin huomaisiko näitä eroja. Tajuaisiko sen näin selvästi? Toisaalta tuntuu että pelaa tämä homma kyllä molempiin suuntiin. Kun tuossa oli se pitkä väli, että lapsia oli vain Kaksikko, pystyn ihan toisella tapaa näkemään tätä omaakin vanhemmuutta. Ja sitä kasvua ja kehitystä. Sekä näkemään sen eron. Että ei se vanhemmuus ole samanlaista vuodesta toiseen. Vanhemmuutta on takana nyt melkein viisitoista vuotta. Enpä olisi silloin aikanaan arvannut millaista tämä on. Ja parasta on kun nytkään ei tiedä mitä esimerkiksi kymmenen vuoden kuluttua on edessä. Silloinkin perheessä on teini-ikäinen. Mutta myös kaksi jo aikuista lasta. Jotka ovat senikäisiä, että saattavat itsekin olla jo vanhempia. Olinhan mäkin. Apua!

Kardemummainen kesäkurpitsa-omenahillo

Mä olin ajatellut puskea koko kuukauden vain ruokareseptejä. Mutta teen nyt yhden poikkeuksen, koska oon itse niin totaalisen rakastunut kesäkurpitsa-omenahilloon, jota tein tuossa kuukausi sitten. Tämä on älyttömän hyvää, maistuu niin kakun välissä, pannarin ja skonssien kanssa kuin leivän päälläkin. Ja tätä ehtisi vielä hei tekemään satokauden antimista! Kotimaisia omppujahan vielä saa ja mua itseasiassa huvittaisi kokeilla tehdä tätä myös kotimaisista päärynöistä. Tai joku omena-päärynähillo. Ongelma on vaan se että meidän jääkaappiin ei mahdu enää yhtäkään purnukkaa, koska intouduin vähän säilömisen suhteen....

Mutta, tässä yksi hyvä vinkki mihin puskea sekä kesäkurpitsaa että omenaa. Molempien kanssahan tulee helposti eteen se ongelma että tahtoo olla vähän ylituotantoa.

Tarvitset:
puolitoista litraa kesäkurpitsaa kuutioituna
5 omenaa
paketillisen hillo-marmeladi sokeria
2 sitruunaa
1-2 tl kardemummaa rouhittuna (yhdellä lusikallisella maistuu sellaiselta "hei mikä tää maku on" eli täysin selvästi ei puske läpi, laita enemmän jos haluat selvän kardemumman maun)
1,5 dl vettä

Huuhtele kesäkurpitsat ja omenat ja lohko ne pieniksi paloiksi isoon kattilaan. Sekoita joukkoon hillo-marmeladi sokeri. Anna mehustua yön yli viileässä.

Yön yli mehustumisen jälkeen näyttää tältä
Pese sitruunat hyvin. Raasta sitruunoista kuori ja purista mehu. Lisää kuoriraaste ja sitruunamehu omppujen ja kesäkurpitsan sekaan. Lisää kardemumma ja pistä hellasta levy päälle. Anna kiehua ilman kantta vartin verran. Nosta kattila pois liedeltä ja soseuta seos. Lisää vesi kattilaan ja sekoittele, jatka keittämistä vielä viitisen minuuttia.

Desinfioi lasinen (tai lasiset, jos laitat useampaan purnukkaan. Mä tein yhteen älyttömän isoon purkkiin) hillopurkki. Tähänhän on olemassa useampi niksi. Jos käytät pienempiä purkkeja niin ne voi keittää, kannet ja mahdolliset muoviosat myös. Toiset luottaa astianpesukoneeseen. Isot purkit taas kannattaa desinfioida uunissa. Niin tai näin, tähtää desinfiointi niin että purkit on ihan kuumia vielä siinä vaiheessa, kun täytät ne. Kuumaa kamaa kuumiin purkkeihin niin sanotusti. Siirtele purkkeja patakintaiden avulla, niiden pitää olla niin kuumia että käsin ei kestä käsitellä.

Kun sulla on siinä niitä desinfioituja purnukoita, niin kaada niihin kuumaa hilloa kattilasta, purkit saa täyttää aika piripintaan asti. Ota desinfioidut kannet kattilasta ja sulje purkit hyvin heti. Pyyhi mahdolliset vesi- tai hilloroiskeet ja anna purkkien jäähtyä huoneenlämmössä. Nosta jääkaappiin tai kellariin. Syö, älä säästele!

torstai 15. lokakuuta 2015

Pestolohi

Maailmankaikkeuden helpoin (ja jos meiltä kysytään niin myös maistuvin!) kalaruoka tulee tässä. Nopeimmaksi kalaruoaksi tätä ei voi tituleerata, mutta tämä vaatii niin vähän esivalmisteluja että se tunnin paistoaika uunissa ei tunnu missään!

Tarvitset:
reilun palasen lohta. Meidän posselle ostetaan aina sellainen 700gramman ja kilon välillä oleva möhkäle.
purkillisen punaista pestoa (voi tehdä itsekin!! Kuivatut tomaatit sopii tähän ässähyvin!)

Laita kala nahkapuoli alaspäin sopivan kokoiseen uunivuokaan. Napsi isoimmat ruodot pois (mä käytän apuna sellaista mansikoiden kantojen poistamiseen tarkoitettua välinettä) ja levitä pesto tasaiseksi kerrokseksi kalan päälle. Paista uunissa 175 asteessa tunnin verran. Taivaallista muussin kanssa!
EDIT Kuva lisätty myöhemmin

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Syysterveiset, syysterveiset, syysterveiset

Ja niinku minä oon tuulettanu että niin ollaan terveenä oltu. Syyskauden eka flunssa iski sitten meidänkin porukkaan. Kolmas aloitti laryngiitillä viime viikolla ja me muut tässä ollaan nyt sitten siitä lähtien kasvateltu vaikka mitä jänniä juttuja poskiontelon perukoilla ja kehitelty kaktuksia kurkkuun. Ärsyttävää tämä tämmönen että on ihan helvetin karsea olo mutta ei kuitenkaan sitten vielä sellainen että jäisi kotiin sairastamaan. Ihme kärkkimistä, joko ollaan kipeänä tai ei.

Ai pizza ja punkkua?! No hei kyllä kiitos!
Nyt kun tässä ollaan taas vähän eteenpäin elettynä niin on tullut huomattua miten rankkaa on, jos menee monta viikkoa niin että meillä ei ole Siipan kanssa yhteisiä vapaapäiviä. Että mä olen monta viikonloppua putkeen töissä ja mun kaikki vapaat on arkena. Vaikka tehdään kumpikin lyhennettyä työaikaa niin silti. Kun joutuu olemaan tässä kotona tirehtöörinä yksin, niin kyllä vaan imee paukkuja sekin aika lailla. Että vinkkinä vaan muillekin vuorotyöläisille perheille! Koittakaa järkätä edes silloin tällöin ne aikuisten vapaapäivät samaan aikaan. Saa kumpikin vedettyä keuhkot täyteen ilmaa edes pari kertaa vapaiden aikana. Meidän jatko koko kuvion suhteen on edelleen ihan kysymysmerkkinä. Se on jännä miten toisissa työpaikoissa nämä touhut on vaan niin saatanan hankalia että pitää monta viikkoa olla sormi suussa sen suhteen että mikä nyt sopii ja mikä ei. Pikkasen alkaa ottamaan henkeen ja hermoon tässä vaiheessa kun aletaan olla siinä tilanteessa että tätä nykyistä kuviota on jäljellä enää kolme viikkoa. Miten tästä eteenpäin?

Kaksikollakin vaihtui kakkosjakso. Itku meinasi tulla ja vähän rytmihäiriökin kun katsoin Tokan uutta jaksoa. Kamalan pitkiä päiviä ja hurjasti lukuaineita. Onneksi nyt meneillään oleva syysloma lyhentää koko touhua viikon verran. Ja kun tämä jakso on ohi niin Tokalla on se rankin jakso takana. Sitten kun on itsekin ihan syys-ällötys-masis-down niin on tosi haastavaa psyykata toista jaksamaan ja yrittämään. Mäkin haluaisin vain hautautua johonkin sohvan uumeniin ja syödä suklaata.

Mulla oli tossa muutaman viikon totaalinen lukulakko, ei vaan huvittanut. Nyt oon taas yrittänyt vähän aktivoitua mutta jotenkin on osunu kohdalle vaan kamalasti kirjoja jotka ei vaan lähde. Missä vika ja missä vaiheessa saa hei luovuttaa? Tuntuu tuhlaukselta käyttää aikaa kirjaan joka on ihan kauheaa kuraa mutta yhtälailla tuntuu tuhlaukselta jättää lukematta. Varsinkin jos kyseessä on kirjailija, jonka aiemmista hengentuotoksista on tykännyt. Tällä hetkellä työn alla on Jouko Heikuran Joki kaupungin alla ja vaikkei tämäkään nyt mikään verkkokalvojen laajentaja ole ollut niin tulee sentään luettua loppuun. Hyvät kirjat, missä lymyilette??

Käytiin Korkeasaaressa kansainvälisenä eläinten päivänä. Siellä näkyi käyvän silloin myös kaikki turistit sekä pääkaupunkiseudun lapsiperheet. Hurja petoeläin on karannut.

Kissaeläimet oli kerrankin kaikki vilkkaana
ja liikenteessä.
Kolmas käväisi tuossa viikko sitten yökylässä mummolassa. Poju ei ole tosi pitkään aikaan ollut yökylässä koska haluttiin rauhoittaa tämä syksy uuden arjen takia. Nyt tuntui että aika (ja me) oli riittävän kypsä joten Kolmas pääsi nauttimaan one-on-one lellimisestä ja me saatiin taaperovapaata. Suunnattiin muulla porukalla sitten seuraavana päivänä hakemaan Kolmosta takaisin kotiin ja tyyppi sai ihan poskettoman slaagin. Siellä se huutonsa seasta yritti työntää meitä takaisin ulos ja osoitteli ovelle päin ja ilmaisi kaikin keinoin että häipykää ja oli vallan sitä mieltä että hän ei lähde mihinkään. Voisi olettaa että oli onnistunut yökyläily? Ilmeisesti hän on arkeensa sopeutunut.

Villit suunnitelmat lapsen ollessa yökylässä. Siippa tietää paikkansa.
Meillä oli tarkoitus vaan levätä mutta intouduttiin siivoamaan. Osui kerrankin hormonien sanelema siivousinto oikeaan väliin ja muu miesväki sitä sitten mukaili. Itseasiassa homma lähti siltä osin vähän lapasesta että mä päätin pistää keittiötä vähän uusiksi ja karkasin Ikeaan hakemaan puuttuvia tykötarpeita muiden jäädessä siivoamaan. Tarjosin kyllä jokaiselle mahdollisuutta tulla mukaan mutta jäivät mielummin kotiin siivoamaan kuin suuntasivat Ikean lauantairuuhkaan. Jännä! Meidän keittiön säilytystilat on tosi huonot joten suuntasin hankkimaan jonkunlaista sivupöytää tai pientä saareketta. Sopiva löytyi ja nyt on paaaaaljon kivempi keittiö. Tavaroille on omat paikkansa ja työtilaakin on. Huonosti mutta kuitenkin. Nakuttelin myös puuttuvia tauluja seinille (mitäs siitä muutosta on aikaa, vuosi?) ja itseasiassa osa jäi vielä odottelemaan että saan visioitua ne paikoilleen.

Mä olen aina inhonnut siivoamista mutta tässä vuosien varrella on tullut huomattua se että aika paljon hommaa helpottaa se, jos on toimivat välineet. Meidän lattiat on tosi ärsyttävät puhdistaa ja kun muutaman viikon kuuntelin naapurien vakuuttelua siitä, että höyrymoppi on näiden lattioiden the thing puhdistamisen suhteen, kävin kotiuttamassa moisen härpättimen meillekin. Ja pakko myöntää, eipä vituta lattioiden kuuraus enää! Päinvastoin nyt kun on oikeat välineet niin touhuhan on edes joskus ihan mukiin menevää. Nyt vielä kun saadaan imuri uusittua niin josko se alkaisi sekin touhu vähän maistumaan? Epäilen mutta aina saa haaveilla. Se on kyllä ihan varma juttu että jahka nämä muksut kasvaa lentämään kotiseinien ulkopuolelle niin me muutetaan pienempään asuntoon! Näiden neliöiden puhdistamisessahan menee puoli päivää! Vähän hommaa on saatu nopeutettua sillä, että oikeasti yritetään siivota vähän useammin (mitä vähemmän siivottavaa, sen nopeammin valmista jne) sekä myös sillä, että Kaksikolle on organisoitu myös aika isoja vastuualueita siivoamisesta. Mutta sitten joutuu nielemään sitä faktaa että se lopputulos on välillä mitä on. Tosin mitenkä muuten ne oppii kuin tekemällä? Ehdoton peukku kyllä höyrymopille! Seuraavaksi hankin vastaavan ikkunoita varten. Josko ne saisi kerta vuosikymmeneen sitten pestyäkin!

Oli muuten ihan hassua, samaisella Ikean reissulla kaveri pisti mulle viestiä. Oli tapaamassa ensimmäistä kertaa poikaystävänsä teini-ikäistä lasta. Oikeasti, ollaanko me jo senikäisiä että meidän poikaystävillä saattaa olla aiemmista liitoista noin isoja lapsia??!! Okei onhan mullakin mutta se nyt on ihan eri asia. Pieniä lapsia on ollut aina mukana kuvioissa. Missä välissä ne on kasvaneet teineiksi? Ja missä välissä me on muututtu senikäisiksi että meidän poikaystävillä voi olla teini-ikäisiä?? Hyvä hyperventiloida näin viime hetkillä ennen omia synttäreitä.

Onnea on asua kahvipaahtimon naapurissa
Sain päähäni vähentää kahvinjuontia. Oon aina aloittanut aamuni isolla kupillisella kahvia, just väärin eli tyhjään mahaan. Musta se lämpimän lipittely on ollut jotenkin vaan kivaa vähän unisena mutta viime aikoina on jotenkin tuntunut että se kahvi tyhjään mahaan tekee sisuskalut jotenkin lötköiksi. Tuntuu että maha sulaa pois. Vaikka en edes juo kovin vahvaa kahvia. Muutinkin aamurutiinit nyt niin, että aloitan aamut lämpimällä sitruunavedellä. Hippiystäväni San Franciscosta sai vakuutettua että just se on sitä mitä just mun kannattaisi tehdä, joten kokeilin. Faktaa hommasta täällä. Mitään mielenlaajentumista en ole kokenut mutta pakko myöntää että toi on kiva ja lempeä tapa herätellä kroppaa uuteen päivään.
EDIT Kuva lisätty myöhemmin
Lisäksi olen opetellut syömään aamupalan ennen kahvia. Niinä aamuina, kun pitää suoriutua aikaisin ovesta ulos, on vähän haasteita että miten kerkiää kaiken mutta tässä nyt sorvataan ja kokeillaan. Muutenkin päätin että tästä lähtien nautin kahvistani ja juon vain laadukkaita kahveja. Nautinto se on sekin. Juon mielummin kahvini rauhassa ja nautiskellen kuin kiireessä kitaten. Mä tavoittelen jatkuvasti elämässä parempaa hyvinvointia joten heippa huono kahvi!

Selfie ala taapero. Näitä löytyi puhelimesta joku sata. Joista puolet se oli laittanut suosikeiksi.

Kyssäkaaliranut ja Satokausi-info: Kyssäkaali

Mä olen kirjoitellut jo parin vuoden ajan kuinka kyllästyin nirsoiluuni ja päätin alkaa tykkäämään kaalista. Se ei varsinaisesti ollut rakkautta ensipuraisulla mutta kun vauhtiin päästiin, se oli menoa. Tätä nykyä kaali kuuluukin meidän viikoittaiseen ruokavalioon. Paljon on vielä kokeilematta ja opettelematta mutta monia kivijalkoja on jo löytynyt meidän ruokavalioon. Perhe jakaa myös mun ihastusta kaaleihin, tosin makueroja tässäkin on. Osa tykkää kaaleista rapeana, osa taas pehmeäksi hautuneita. Kaalista tehdään meillä ihan perusruokaa kuin myös vähän eksoottisempia kokeiluja. Esikoinen omaa valtaisan rakkauden kimchiin, kuopus taas tykkää kotikutoisesta kaalilaatikosta. Keskimmäinen taas tykkää mun tavoin thaisalaateista, joissa on kaalia. Siippa taas sekoaa erilaisista coleslaw-salaateista.

Hesari uutisoi alkuvuodesta kaalien nousukiidosta. Kaikki tuskin menee meidän perheen piikkiin, kaali on yksinkertaisesti löytynyt ihmisten ruokavalioon. Ja hyvä niin. Koska se on monipuolista, melko helppoa ja ympärivuoden saatavaa perusruokaa. Kaaliperhe lisäksi tarjoaa tosi monipuolisia tyyppejä lautasille, kaikki kaalit ei todellakaan maistu samalta tai ole rakenteeltaan samanlaisia. Esimerkiksi kyssäkaalista saa ihan mahtavia ranskalaisia kun taas kukkakaali taipuu muussiksi. Kiinankaali maistuu raakanakin ihan mahtavalta mutta esimerkiksi lehtikaali vaatii vähän kypsennystä, jotta se maistuu edukseen. Kaalilla tuo helposti lähes ruokaan kuin ruokaan kivan ja ennenkaikkea terveellisen lisän. Muista siis kaaliperhe ensi kerralla kaupassa käydessä!

Me (tai minä, mä innostun aina ekana ja perhe sitten pikkuhiljaa perässä) on viimeisimpänä innostuttu kyssäkaalista. Jo pelkkä nimi on niin hulvaton että pakkohan sitä oli kokeilla ja sehän osoittautui vallan kivaksi makuelämykseksi. Kyssäkaali on aika miedon makuinen, ainakin jos vertaa kaaleihin noin yleensä. Mieleen tulee vähän lanttu mutta ei sitten kuitenkaan. Hyvä kyssäkaali on makuisimmillaan tennispallon, korkeintaan greipin kokoisena. Sitä isommat saattavat maistua jo aika kitkeriltä. Kyssäkaali sopii niin salaatteihin, gratiineihin, keittoihin kuin grilliinkin. Sanotaan että se ei raaka-aineena ole ihan yhtä monipuolinen kuin muut kaaliperheen kasvatit mutta kyllä me on siitä taiottu yhtä sun toista. Suosikiksi on muotoutuneet kyssäkaalista tehdyt ranskalaiset, joiden ohjeen vinkkaan tämän papatukseni päätteeksi. Kyssäkaali on ehkä hieman työläs käsitellä, sitä pitää nimittäin kuoria ennen käyttöä vähintään 2-3 millin paksuudelta koska pintakuoren alla on vielä puumainen osa. Sen alta paljastuu valkoinen malto, joka on siis se syötävä osa.

Mutta, ne ranut! Kyssäkaalista! Toimii.

Tarvitset:
yhden kyssäkaalin (ja bataatti- tai perunaranuja kylkeen. Yhdestä kyssäkaalista ei aterian verran ranuja synny)
suolaa ja pippuria

Friteeraukseen:
1,5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl pankojauhoja (niitä japanilaisia korppujauhoja)
pari kananmunaa
öljyä uppopaistamiseen

Kuori kyssäkaali ja leikkaa se ranskalaisien mallisiksi pötkylöiksi. Sormen paksuinen on aika hyvä mitta. Jos ei ole kamalan paksusorminen. Levitä vehnäjauhot yhdelle lautaselle ja pankojauhot toiselle. Riko munat kuppiin ja sekoita niiden rakenne rikki. Suolaa ja pippuroi kyssäkaalit.
Kuumenna öljy uppopaistamista varten syvässä kattilassa (muista sammutuspeite tai kattilan kansi tms. sammutusvälineistö lähelle!). Paistolämpötila saisi olla n. 175 astetta. Mittaa mittarilla tai testaa vaalealla leivän palalla. Kun leipäpala jää pinnalle ja alkaa ruskistua, lämpötila on just eikä melkein.

Pyöräytä kyssäkaalipaloja ensin vehnäjauhossa, kaste ne sitten kananmunassa ja lopuksi pyöritä pankojauhoissa. Tiputa palat paistoöljyyn ja paista n. minuutti per puoli. Kaikki kyssäkaalit ei todennäköisesti mahdu kerralla joten paista osissa. Siirrä kypsät kyssäranut talouspaperin päälle valumaan. Ripottele pinnalle vielä suolaa ja pippuria. Friteerauskamppeita jää todennäköisesti yli joten jos huvittaa ahkeroida niin tee itse kyssien kaveriksi ranuja bataatista, porkkanasta tai perunasta. Muuten samat sävelet, paitsi paistoaika on pidempi.

Syö ranut vaikka itsetehtyjen kalapuikkojen ja aiolin kanssa! Yksi herkullinen ohje kalapuikkoihin esimerkiksi täällä. Niissäkin kannattaa korppujauhoina käyttää pankoa.
Kokkauskaljan kyljessä poseeraa pilkotut kyssät ja perunat, friteerausta vailla.