maanantai 5. lokakuuta 2015

Kasviswokki

Mä tykkään aivan järjettömästi erilaisista wokeista. Vaikka tekotapa on sama niin vaihtelua saa tosi kivasti kun käyttää erilaisia komponentteja. Nuudeleita on joku kolmesataa erilaista ja jo pelkästään niillä saa sekä rakenteeseen että makuun muuttujia. Wokeissa on myös helppo käyttää eri sesonkien kasviksia eli ehdottomasti kannattaa kauppareissuilla tutkailla halpojen hintojen perään. Wokkiin voi nimittäin upottaa oikeastaan mitä vaan.

Musta wokki on parasta nimenomaan kasvisversiona. Kevyttä mutta täynnä makuja. Erilaiset wokit on musta myös kivan muuntautumiskykyisiä. Niistä saa kookoksella kivan kermaisia, chilillä napakan tulisia tai erikoisemmilla kasviksilla (esim lootuksen juuri tai keittobanaani) eksoottisia. Vaikka wokin sisältö muuten vaihtelisikin, mä laitan osaksi wokkia aina pähkinöitä. Ne antaa vähän toisenlaista purupintaa kuin kasvikset sekä huolehtivat riittävästä proteiinista.

Wokki on ehdottomasti ruokaa, joka täytyy syödä heti valmistamisen jälkeen. Se ei yksinkertaisesti ole hyvää uudelleen lämmitettynä tai seisseenä. Pilkkomista ja pienimistä voi tehdä jo etukäteen, jos haluaa nopeuttaa ruoan valmistumista. Kun edellisenä iltana esivalmistelee rehut kippoihin ja kuppeihin jääkaappiin odottelemaan, voi paistohommiin alkaa aika samantien kun haluaa wokkia valmistaa. Pilkkomisten kanssakin wokki on aika nopeaa valmistaa ja siihen voi hyödyntää muutakin perhettä, olettaen että ovat senikäisiä että uskaltaa iskeä kuorimaveitseä kouraan.

Tarvitset esim.

250 g munanuudeleita
kukkakaalia sen verran kun maistuu
keräkaalia, voi olla vaikka sekoitus punakaalia ja valkokaalia. Tai jotain muuta
pari porkkanaa
pienen kesäkurpitsan
2-3 valkosipulinkynttä
3 cm:n pala tuoretta inkivääriä
1-2 tuoretta punaista chiliä
kevätsipulia
1 punasipuli
3 rkl soijaa
1 rkl kalakastiketta
rasiallinen pavunituja
1 dl cashew- tai jotain muita pähkinöitä
tuoretta korianteria vähän silputtuna, käytä myös halutessasi varret
seesam- tai rypsiöljyä paistamiseen

Keitä nuudelit ohjeen mukaan. Jätä ne mielummin hieman napakaksi, kuin keität liian kypsäksi.
Pieni ja valmistele sillä aikaa kaikki kasvikset. Eli erottele kukkakaalin kukinnot pieniksi, silppua kaalit suikaleiksi, pieni porkkanat ja kesäkurpitsa ohkaisiksi tikuiksi, silppua tai suikaloi sipulit (valkosipulin voi viipaloida ohkaisiksi siivuiksi), pilko chilit ja raasta inkivääri. Muista poistaa chileistä siemenet!

Paista punasipulia, inkivääriä, valkosipulia ja chilejä öljyssä kuumassa wokissa tai isolla paistinpannulla. Lisää joukkoon kukkakaalin nuput sekä porkkanatikut. Paista hetki ja lisää kesäkurpitsa. Paistele vielä hetki ja lisää keräkaalit. Ja vielä taas paistelua hetki ja lisää kevätsipuli. Sekoittele koko ajan. Tarkoitus olisi että wokin kasvikset kypsentyvät, mutta jäävät rapeiksi ja napakoiksi. Keräkaalit esimerkiksi eivät saisi kuullottua läpikuultavaksi koska sitten niistä tulee sellaista lötköä sössöä. Wokin suhteen maku on parempi jos kaikki jää vähän liian raa'aksi kuin että menisivät liian kypsiksi. Trust me, tämä on niin kantapään kautta kokeiltu! Wokkailu ei ole mitään rakettitiedettä mutta voi olla että menee pari kertaa ennenkuin oppii ajottamaan koska kannattaa lisätä mitäkin pannulle ja minkälaisista paistoajoista puhutaan. Se ei ole onneksi niin vakavaa, yksi ruoanlaiton parhaita puoli on juurikin se uuden oppiminen ja onnistumisen tunteet.

Lisää lopuksi joukkoon soija ja kalakastike sekä valutetut nuudelit. Kuumenna. Sekoittele lopuksi joukkoon idut, pähkinät ja heitä koko komeuden päälle lopuksi tuore korianteri. Syö välittömästi ja ota lisää koska tämä on niin kevyttä että sitä voi syödä huoletta vähän enemmän.


Yksi wokkiversio kesältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?