keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Syysterveiset, syysterveiset, syysterveiset

Ja niinku minä oon tuulettanu että niin ollaan terveenä oltu. Syyskauden eka flunssa iski sitten meidänkin porukkaan. Kolmas aloitti laryngiitillä viime viikolla ja me muut tässä ollaan nyt sitten siitä lähtien kasvateltu vaikka mitä jänniä juttuja poskiontelon perukoilla ja kehitelty kaktuksia kurkkuun. Ärsyttävää tämä tämmönen että on ihan helvetin karsea olo mutta ei kuitenkaan sitten vielä sellainen että jäisi kotiin sairastamaan. Ihme kärkkimistä, joko ollaan kipeänä tai ei.

Ai pizza ja punkkua?! No hei kyllä kiitos!
Nyt kun tässä ollaan taas vähän eteenpäin elettynä niin on tullut huomattua miten rankkaa on, jos menee monta viikkoa niin että meillä ei ole Siipan kanssa yhteisiä vapaapäiviä. Että mä olen monta viikonloppua putkeen töissä ja mun kaikki vapaat on arkena. Vaikka tehdään kumpikin lyhennettyä työaikaa niin silti. Kun joutuu olemaan tässä kotona tirehtöörinä yksin, niin kyllä vaan imee paukkuja sekin aika lailla. Että vinkkinä vaan muillekin vuorotyöläisille perheille! Koittakaa järkätä edes silloin tällöin ne aikuisten vapaapäivät samaan aikaan. Saa kumpikin vedettyä keuhkot täyteen ilmaa edes pari kertaa vapaiden aikana. Meidän jatko koko kuvion suhteen on edelleen ihan kysymysmerkkinä. Se on jännä miten toisissa työpaikoissa nämä touhut on vaan niin saatanan hankalia että pitää monta viikkoa olla sormi suussa sen suhteen että mikä nyt sopii ja mikä ei. Pikkasen alkaa ottamaan henkeen ja hermoon tässä vaiheessa kun aletaan olla siinä tilanteessa että tätä nykyistä kuviota on jäljellä enää kolme viikkoa. Miten tästä eteenpäin?

Kaksikollakin vaihtui kakkosjakso. Itku meinasi tulla ja vähän rytmihäiriökin kun katsoin Tokan uutta jaksoa. Kamalan pitkiä päiviä ja hurjasti lukuaineita. Onneksi nyt meneillään oleva syysloma lyhentää koko touhua viikon verran. Ja kun tämä jakso on ohi niin Tokalla on se rankin jakso takana. Sitten kun on itsekin ihan syys-ällötys-masis-down niin on tosi haastavaa psyykata toista jaksamaan ja yrittämään. Mäkin haluaisin vain hautautua johonkin sohvan uumeniin ja syödä suklaata.

Mulla oli tossa muutaman viikon totaalinen lukulakko, ei vaan huvittanut. Nyt oon taas yrittänyt vähän aktivoitua mutta jotenkin on osunu kohdalle vaan kamalasti kirjoja jotka ei vaan lähde. Missä vika ja missä vaiheessa saa hei luovuttaa? Tuntuu tuhlaukselta käyttää aikaa kirjaan joka on ihan kauheaa kuraa mutta yhtälailla tuntuu tuhlaukselta jättää lukematta. Varsinkin jos kyseessä on kirjailija, jonka aiemmista hengentuotoksista on tykännyt. Tällä hetkellä työn alla on Jouko Heikuran Joki kaupungin alla ja vaikkei tämäkään nyt mikään verkkokalvojen laajentaja ole ollut niin tulee sentään luettua loppuun. Hyvät kirjat, missä lymyilette??

Käytiin Korkeasaaressa kansainvälisenä eläinten päivänä. Siellä näkyi käyvän silloin myös kaikki turistit sekä pääkaupunkiseudun lapsiperheet. Hurja petoeläin on karannut.

Kissaeläimet oli kerrankin kaikki vilkkaana
ja liikenteessä.
Kolmas käväisi tuossa viikko sitten yökylässä mummolassa. Poju ei ole tosi pitkään aikaan ollut yökylässä koska haluttiin rauhoittaa tämä syksy uuden arjen takia. Nyt tuntui että aika (ja me) oli riittävän kypsä joten Kolmas pääsi nauttimaan one-on-one lellimisestä ja me saatiin taaperovapaata. Suunnattiin muulla porukalla sitten seuraavana päivänä hakemaan Kolmosta takaisin kotiin ja tyyppi sai ihan poskettoman slaagin. Siellä se huutonsa seasta yritti työntää meitä takaisin ulos ja osoitteli ovelle päin ja ilmaisi kaikin keinoin että häipykää ja oli vallan sitä mieltä että hän ei lähde mihinkään. Voisi olettaa että oli onnistunut yökyläily? Ilmeisesti hän on arkeensa sopeutunut.

Villit suunnitelmat lapsen ollessa yökylässä. Siippa tietää paikkansa.
Meillä oli tarkoitus vaan levätä mutta intouduttiin siivoamaan. Osui kerrankin hormonien sanelema siivousinto oikeaan väliin ja muu miesväki sitä sitten mukaili. Itseasiassa homma lähti siltä osin vähän lapasesta että mä päätin pistää keittiötä vähän uusiksi ja karkasin Ikeaan hakemaan puuttuvia tykötarpeita muiden jäädessä siivoamaan. Tarjosin kyllä jokaiselle mahdollisuutta tulla mukaan mutta jäivät mielummin kotiin siivoamaan kuin suuntasivat Ikean lauantairuuhkaan. Jännä! Meidän keittiön säilytystilat on tosi huonot joten suuntasin hankkimaan jonkunlaista sivupöytää tai pientä saareketta. Sopiva löytyi ja nyt on paaaaaljon kivempi keittiö. Tavaroille on omat paikkansa ja työtilaakin on. Huonosti mutta kuitenkin. Nakuttelin myös puuttuvia tauluja seinille (mitäs siitä muutosta on aikaa, vuosi?) ja itseasiassa osa jäi vielä odottelemaan että saan visioitua ne paikoilleen.

Mä olen aina inhonnut siivoamista mutta tässä vuosien varrella on tullut huomattua se että aika paljon hommaa helpottaa se, jos on toimivat välineet. Meidän lattiat on tosi ärsyttävät puhdistaa ja kun muutaman viikon kuuntelin naapurien vakuuttelua siitä, että höyrymoppi on näiden lattioiden the thing puhdistamisen suhteen, kävin kotiuttamassa moisen härpättimen meillekin. Ja pakko myöntää, eipä vituta lattioiden kuuraus enää! Päinvastoin nyt kun on oikeat välineet niin touhuhan on edes joskus ihan mukiin menevää. Nyt vielä kun saadaan imuri uusittua niin josko se alkaisi sekin touhu vähän maistumaan? Epäilen mutta aina saa haaveilla. Se on kyllä ihan varma juttu että jahka nämä muksut kasvaa lentämään kotiseinien ulkopuolelle niin me muutetaan pienempään asuntoon! Näiden neliöiden puhdistamisessahan menee puoli päivää! Vähän hommaa on saatu nopeutettua sillä, että oikeasti yritetään siivota vähän useammin (mitä vähemmän siivottavaa, sen nopeammin valmista jne) sekä myös sillä, että Kaksikolle on organisoitu myös aika isoja vastuualueita siivoamisesta. Mutta sitten joutuu nielemään sitä faktaa että se lopputulos on välillä mitä on. Tosin mitenkä muuten ne oppii kuin tekemällä? Ehdoton peukku kyllä höyrymopille! Seuraavaksi hankin vastaavan ikkunoita varten. Josko ne saisi kerta vuosikymmeneen sitten pestyäkin!

Oli muuten ihan hassua, samaisella Ikean reissulla kaveri pisti mulle viestiä. Oli tapaamassa ensimmäistä kertaa poikaystävänsä teini-ikäistä lasta. Oikeasti, ollaanko me jo senikäisiä että meidän poikaystävillä saattaa olla aiemmista liitoista noin isoja lapsia??!! Okei onhan mullakin mutta se nyt on ihan eri asia. Pieniä lapsia on ollut aina mukana kuvioissa. Missä välissä ne on kasvaneet teineiksi? Ja missä välissä me on muututtu senikäisiksi että meidän poikaystävillä voi olla teini-ikäisiä?? Hyvä hyperventiloida näin viime hetkillä ennen omia synttäreitä.

Onnea on asua kahvipaahtimon naapurissa
Sain päähäni vähentää kahvinjuontia. Oon aina aloittanut aamuni isolla kupillisella kahvia, just väärin eli tyhjään mahaan. Musta se lämpimän lipittely on ollut jotenkin vaan kivaa vähän unisena mutta viime aikoina on jotenkin tuntunut että se kahvi tyhjään mahaan tekee sisuskalut jotenkin lötköiksi. Tuntuu että maha sulaa pois. Vaikka en edes juo kovin vahvaa kahvia. Muutinkin aamurutiinit nyt niin, että aloitan aamut lämpimällä sitruunavedellä. Hippiystäväni San Franciscosta sai vakuutettua että just se on sitä mitä just mun kannattaisi tehdä, joten kokeilin. Faktaa hommasta täällä. Mitään mielenlaajentumista en ole kokenut mutta pakko myöntää että toi on kiva ja lempeä tapa herätellä kroppaa uuteen päivään.
EDIT Kuva lisätty myöhemmin
Lisäksi olen opetellut syömään aamupalan ennen kahvia. Niinä aamuina, kun pitää suoriutua aikaisin ovesta ulos, on vähän haasteita että miten kerkiää kaiken mutta tässä nyt sorvataan ja kokeillaan. Muutenkin päätin että tästä lähtien nautin kahvistani ja juon vain laadukkaita kahveja. Nautinto se on sekin. Juon mielummin kahvini rauhassa ja nautiskellen kuin kiireessä kitaten. Mä tavoittelen jatkuvasti elämässä parempaa hyvinvointia joten heippa huono kahvi!

Selfie ala taapero. Näitä löytyi puhelimesta joku sata. Joista puolet se oli laittanut suosikeiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?