torstai 22. lokakuuta 2015

Vuorotyön hyvät ja huonot puolet

Noniin. Nyt on haettu lyhennettyä työaikaa taas puoleksi vuodeksi eteenpäin. Olo tuntuu hyvältä ja päätös oikealta. Vaikka mä olen ollut töissä vasta pari kuukautta, niin oon ehtinyt jo huomata että oma stressinsietokyky on aika matalalla. Tämä on nyt määrällisesti se minkä mä hallitsen ja mistä selviän. Syksy meni oman työn aloituksen ohella Kolmosen päivähoitoa opetellessa ja Tokan yläaste tohinoissa. Tiedän että keväällä Eka tarvitsee mua enemmän kuin varmaan parin viime vuoden aikana yhteensä, vuodenvaihteen jälkeen kun pitäisi ihan tosissaan alkaa miettimään jatko-opintoja ja yhteishakua. Tyypin mieli vaihtuu melkein päivittäin. Se ei tiedä yhtään mitä se haluaisi ja siitä oikein huokuu se ahdistuneisuus asian suhteen. Onhan se iso juttu. En mäkään tiennyt silloin ysiluokkalaisena mitä haluan. En tiedä vieläkään.

On ollut hyvä huomata nämä omat rajat. Ehkä mä olen työntekijänä vähän vajaampi mutta kaverina, puolisona ja äitinä olen parempi kun teen vähemmän töitä. Tämän enempää mä en halua. Tämän enempään en nyt pysty. Kestän tosi huonosti stressiä ja väsymystä. Musta tulee silloin kiukkuinen, inhottava ja epäreilu kaikille. Tuntuu hyvältä että nyt mä voin olla siellä omien rajojeni sisäpuolella, enkä venyä jatkuvasti niiden rajojen yli.

Siitä lähtien, kun palasin elokuussa takaisin töihin, oon kyseenalaistanut itseni vuorotyöläisenä. Musta kyllä tuntuu että tällä hetkellä vuorotyö on mun juttu, mutta en usko että se on sitä mun lopun tyelämäni. Mä haluaisin olla ihminen, joka tykkäisi olla töissä virka-aikaan. En tunne olevani nyt just sellainen mutta haluaisin olla. Uskon kyllä että tottumuskysymys sekin loppupeleissä olisi. Varmasti tottuisin. Haluaisin olla ihminen, jolla on ne työpäivät ja vapaapäivät selkeästi. Tällä hetkellä kaikki päivät on potentiaalisia työpäiviä.

Koska jatkuvasti mietin opiskelua ja alanvaihtoa ja ties mitä oloneuvostelua, on hyvä pysähtyä miettimään asioita joka kantilta. Kokosinkin omia ajatuksia helpottamaan vuorotyön hyviä ja huonoja puolia. Aloitetaan hyvistä.

+vaihtelevat työajat. Mahdollistaa esimerkiksi virka-aikaan auki olevissa paikoissa käymisen ja asioiden hoitamista ilman, että pitää ottaa vapaapäivä tai tehdä työtunnit takaisin sisään.

+vähän edelliseen liittyen arkivapaat. Ehkä parasta mitä vuorotyö tarjoaa.

+päiväkotilaisten hoitoajat saa pidettyä aika kivan lyhkäisinä. Onkohan Kolmosen pisin hoitopäivä ollut tähän mennessä seitsemän tunnin mittainen. Ja yhdellä kädellä voi laskea ne kerrat kun se on sen seitsemän tuntia hoidossa ollut. Useimmiten hoitopäivillä on pituutta viisi tuntia. Ei huono jos ottaa huomioon että käydään molemmat töissä

+päiväkotilainenkin saa arkivapaita.

+toki riippuu vähän siitäkin mitä tekee, mutta aika usein vuorotyö mahdollistaa työn erilaisuutta. Aamuvuorot ei ole samanlaisia kuin iltavuorot. Iltavuorot ei ole samanlaisia kuin yövuorot. Työssä on vaihtelua eikä päivät ole ihan samanlaisia keskenään. Ainakaan aina.

Ja sitten niitä huonoja puolia.

-hahmotushäiriöt. Mikä päivä on? Monesko päivä on? Kuka mä olen? Vaikka meilläkin Kaksikko huolehtii pitkälti omat koulujuttunsa, täytyy siellä kuitenkin olla vähän takapiruna häärimässä. Ei mene päivääkään ettenkö saisi sydäriä jostakin apua mikä päivä oli tänään, oliko tänään se joku koe jollakin ja jos oli niin mikä, pitikö tänään hakea tai viedä joku johonkin, jne

-jatkuva univelka. Mitä vanhemmaksi tulee, sen vaikeampaa on palautua jatkuvasti epäsäännöllisestä työrytmistä. En ihmettele yhtään ihmisiä jotka tekee esimerkiksi pelkkää yövuoroa. Sulla on silloin kuitenkin selkeä rytmi siinä arjessa. Nyt ei ole ja se vie voimia välillä tosi paljon. Varsinkin tällaisena vuodenaikana. Onneksi on se 75% työaika!

-tämä menee myös vähän hahmotushäiriöiden alle. Mutta kun jokainen päivä on potentiaalinen työpäivä niin arjessa ja viikonlopussa ei ole mitään eroa. Joskus tuntuu että olisi kiva jos olisi.

-hahmotushäiriöitä edelleen... koska arjessa ja viikonlopussa ei ole selkeää eroa, ei myöskään koskaan hahmota mitä päivää eletään. Vähintään kerran päivässä tulee panikoitua että mitä päivää eletään sekä sitä että oliko tänään työpäivä ja jos oli niin monelta.

-krooninen väsymys joka pahenee vuosi vuodelta. Ja joka saa sekoilemaan isosti. Kauppalistassa lukenut kalkkuna muuttuu karitsaksi ja taloussokeri talouspaperiksi. Ajelen sujuvasti vika paikkoihin vika aikaan. En muista mitään enkä ketään. Joudun jatkuvasti kertaamaan mitä vuotta nyt edes eletään. Muistin pätkiminen ja asioiden sotkeminen ärsyttää välillä isosti. Tuntuu että on jatkuvasti sellainen vauvavuoden aivotahma päällä. Joka ei helpotu tai lähde pois vaikka perheessä ei vauvoja enää olekaan.

Noin, äkkiseltään keksin kasaan 5 ja 5 molemmista. Mites muut vuorotyöläiset, tuleeko muita mieleen?

4 kommenttia:

  1. Kiitos siitä, että kirjoitit tekstin, jossa on sekä vuorotyön hyviä että huonoja puolia!
    Nyt kun sosiaalinen media on täyttynyt kirjoituksista, missä vuorotyöläisten elämä on yhtä kärsimystä, ja nyt vielä viedään palkanlisätkin.

    En viittaa nyt siis siihen, että ei saisi vastustaa lisien leikkaamista (tai no, mun mielestä koko palkkaus pitäisi uudistaa ja siinä yhteydessä luopua esim. pyhälisästä, korvata vaikka vkonloppulisällä), vaan siihen, että samalla kun on puolustettu lisiä, omasta työstä on maalattu kertakaikkisen kärsimyksen kuva. Aina ollaan sunnuntait töissä, minimimiehityksellä. Ikinä ei päästä mihinkään. Perhettä ei nähdä koskaan. Ei pystytä tekemään sitä eikä tätä.
    ...Unohtaen onnellisesti mm. mahdollisuus sunnuntaitöihin äitiyslomalla, halvemmat arkipäivien kampaajat/uimahallivuorot/kuntosalit, arkivapaat joina lapsikin saa päikkyvapaata tai isompi lapsi tulla koulusta ei-tyhjään kotiin. Tai ylipäänsä mielekäs työ.

    Suuri kiitos siis tästä tekstistä, missä muistetaan myös ne hyvät puolet. Ja kaikki kunnia vuorotyöläisille, mun kroppa ei siihen venyisi. Nyt jo poikkeuksellisten kahden 12h päivän jäljiltä keho on aivan sekaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista :)

      Mä olen myös sitä mieltä että koko palkkaus pitäisi pistää uusiksi. Enkä jaksa sitä uhriutumista ja rutinaa mitä nyt viime viikot on kuultu. En ajattele että "itsehän olen duunini valinnut" enkä myöskään että "jonkunhan ne työt täytyy tehdä". Kyllä saa valittaa ja arvostella mutta voisko sitä tehdä jotenkin rakentavasti. Ihan varmasti löytyy monia muitakin töitä, jossa oikeasti saa tehdä töitä ihan niska limassa. Ja ihan jokaisessa duunissa on ne huonot puolensa, se pitää vaan punnita ja miettiä että onko ne ylitsepääsemättömiä. Se on ihan totta että ne lisien pienenemiset kyllä tuntuu tilipussissa. Mutta ihan oikeasti tekeekö ne siitä työstä mielekästä? Mä jätin ihan tarkoituksella rahapuolet pois tästä postauksesta koska... no toki rahalla on vaikutusta elämänlaatuun. En kuitenkaan jotenkin halua tehdä siitä liian isoa tekijää, oli kyse hyvistä tai huonoista puolista.

      Poista
  2. Tämäpä olikin mielenkiintoinen postaus, koska tuo tuleva ammattikin on sellainen, että vuorotyötähän siinä tehdään. Mulla tuli jotenkin mukava tunne noista päiväkotilaisen lyhyemmistä päivistä; jostain syystä ajatellin sitä lukiessani, että jes, just näin. Kumpa näihin ratkaisuihin päädyttäisiin enemmän. Harmittaa, että meillä lasten hoitopäivät tahtoo välillä venyä liiaksi. Nyt ovat onneksi olleet aiempaa lyhyempiä aikoja, mutta silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä vuorotyöläisyys on etu ja hyvä juttu eritoten jos perheessä on pieniä lapsia. Koska hoitopäivistä voi pitää vapaata myös viikolla ja näin ollen saa sitä yhteistä aikaa. Sitten kun lapset on jo koulussa niin vuorotyö ja perhe on haastavampi yhdistää. Mä itse en halua vuorotyötä tehdä ainakaan koko Kolmosen koulutaivalta mutta nyt kun hän on pieni, on vuorotyö ehdottomasti hänen kannaltaan parempi vaihtoehto. Ja koen sen kyllä itsekin siis etuna ja hyvänä puolena.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?