keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Hyppää beibi hyppää

Mulla on eräs ystävä, joka on jo vuosikausia siinä syys-lokakuun vaihteessa pistänyt kämpän vuokralle, pakannut rinkan ja suunnannut seuraavaksi puoleksi vuodeksi maailmalle. Jos nyt en ihan omiani puhu niin löytyy vain yksi manner, jolla kaverini ei ole käynyt. Tyyppi tekee tiliä Suomessa sen puoli vuotta ja elelee sitten maailmalla vähän vaatimattomammin. Hän on vuosien varrella luonut itselleen ympäri maailmaa aivan hillittömän verkoston. Kuukaudet ulkomailla menee lähes poikkeuksetta aina kaverin tai kaverin kaverin tai samana aamuna tavatun tyypin sohvalla. Kaikki tämä vaatii toki aivan poikkeuksellisia sosiaalisia taitoja, sopeutumiskykyä sekä vilpittömän halun kohdata ihmiset sellaisena kuin ovat. Tämä vaatii myös ehkä hieman naiivin maailmankuvan ja vahvaa luottoa siihen, että kaikki kyllä järjestyy. Sekä tietysti sen taidon että osaat markkinoida itseäsi ja antaa itsestäsi aivan vastustamattoman kuvan. Ei varmaan tule kenellekään yllärinä jos kerron että kaveri tekee sekalaisesti myynnin ja markkinoinnin hommia leipätyökseen. Hän ei ole kuitenkaan miltään osin kiero tai tuppautuva vaan vilpitön ja rehellinen. Niin maailmalla kuin työssään. Ehkä juuri siksi hänelle löytyykin aina majapaikka lähestulkoon pelkällä facebookissa huutelulla, aina sieltä Nepalin perimmäisestä kylästä kuin myös maailman metropoleista. Musta alkaa tuntumaan enempi ja enempi että just tuossa on ne salaisuudet mitä onneen ja hyvään elämään tarvitaan. Uskalla vilpittömästi.

Tänä syksynä oli itseasiassa eka kerta kun kaveri tokaisi että vuosi vuodelta lähteminen on vaikeampaa. Että nyt jos lähtisi ekaa kertaa niin varmaan jäisi tekemättä. Perhe sitoo meitä monia ja antaa tavallaan syyn sille että "ei tarvitse" uskaltaa. Että kun ei ole ihan varma niin on helpompi vedota siihen perheeseen ja turvaan ja jättää uskaltamatta. Musta tuntui hirveän hyvältä kuulla perheettömän suusta että vuosi vuodelta se rohkeus muuttuu. Että se meneminen ja tyhjän päälle hyppääminen ei ole niin itsestäänselvä vaihtoehto. Koska mä olen just niitä, jotka hakeutuu sinne varmimman vaihtoehdon ääreen, jotka hakee perheestä niitä tekosyitä ja jotka haluaisi kuitenkin uskaltaa enemmän. Jokatapauksessa, yritän ottaa tyypistä esimerkkiä. Edes noiden sen verkostojen luomistaitojen suhteen. Koska kun ne on kunnossa niin uskaltaa hypätäkin. Vilpittömyyttä ja avoimuutta!

Mutta ei mun pitänyt itseasiassa kaveristani kertoa. Tuli vaan mieleen kun katselin juuri tyypin kuvia Boliviasta. Hän tuli mieleen koska mun oli tarkoitus kirjoittaa viharakkaudestani syksyyn. Hän tuli mieleen koska toisaalta ymmärrän ihmisiä jotka kokee tarpeelliseksi oman mielenterveytensä kannalta viettää tämän pimeimmän ja kylmimmän ajan jossain muualla kuin Suomessa. Ja toisaalta en sitten ymmärrä yhtään.

Mulla on tosi ristiriitaiset fiilarit syksystä. Toisaalta en tykkää siitä harmaasta ja sateesta yhtään. Siitä syksyn kosteudesta joka on niin helvetin kylmä että sitä et pääse millään pukeutumisella karkuun. Inhoan sitä kun oikeasti alkaa olla jo niin kylmä että kämpässä saisi olla lämmitys päällä mutta patterit on aina vaan ihan jääkylmät. Kun on ihan pilkkopimeää ja se katujen pimeys nielaisee kaiken sisäänsä. Kun ei vaan voi pukeutua kuin väärin. Kun kumppareissa on reikä.

Ja sitten toisaalta tykkään hirveästi kun voi taas vetää villasukat jalkaan. Keittää iltaisin teetä ja polttaa suitsukkeita. Hautautua viltin alle ja sytyttää partsille valot. Kaivaa kynttilät esiin ja lukea kirjaa niiden valossa. Kotoilla hyvällä omalla tunnolla ja kutsua kavereita meille makoilemaan. Syksy on ihan yhtä kiireinen vuodenaika kuin muutkin, mutta silti silloin on ehkä jotenkin näennäisesti muka enempi aikaa. Mä ainakin pysähdyn syksyllä enemmän. Rauhoitun ja kai keskitynkin paremmin asioihin. On olo että kiireisen kesän jälkeen on taas aikaa.

Että niin. En tiedä mihin suuntaan se vaaka tässä kallistuu. Että mitä se syksy on. Kivaa vai tyhmää. Ei se ainakaan ihan perseestä ole. Toisin kuin talvi. Sitä mä kyllä ihan vilpittömästi inhoan. Lumella tai ilman.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?