maanantai 16. marraskuuta 2015

Maailmaa, meiltä ja muualta


Hohhoijakkaa. Ihana pitkä kaunis ja lämmin syksy vaihtui sitten... noh, tähän kissanoksennukseen. Joka näkyy samantien sekä mussa että muksuissa. Ja varsinkin se näkyy noissa koululaisissa.

Ylipäätään muksujen vaiheethan menee sykleissä. Mä olen kuukausitolkulla hehkuttanut miten meidän teinit on aivan mahtavia ja miten en olisi koskaan ikinä uskonut että teinien vanhempana on näin kivaa. Että taapero on meillä se hankala, ei teinit. Nuoriso ilmeisesti ammentaa sitä mahtavuuttaan ja yhteistyökykyisyyttään valosta, lämmöstä ja auringosta. Koska samantien kun tuo keli vaihtui pilkkopimeäksi tiskirätiksi, muuttui Kaksikolla ääni kellossa. En tajua miten meillä kestää päät kasassa vielä viisi viikkoa ennen lomaa.

Otettiin kovat keinot käyttöön Kolmosen kuivaksiopettelussa. Hän valitsi tarrat huolellisesti ja hartaasti. Kotona ne ei sitten kiinnostaneet enää pätkääkään.
Kolmas ei ole tällä hetkellä onneksi ihan niin kokovartaloisesti EI, kuten oli oikeastaan koko kesän ja syksyn. Uhmaa kyllä on mutta jotenkin nyt onnistuu taas harhauttaminen ja muihin juttuihin johdattelu, mikä ei toiminut tuossa yhtään moneen aikaan. Hänen kanssaan pyyhkii aika kivasti (mitä nyt päivähoitoon lähteminen ja sieltä hakeminen on vähän... noh, haasteellista mutta en uskalla kirjoittaa niistä yhtään mitään just nyt koska näköjään pelkkä luonnoksiin kirjoittaminen kutsuu paikalle Mr. Murphyn). Mutta teineistä mä tarvisin nyt ihan oikeasti konkreettisesti vähän lomaa. Ne kinaa keskenään ihan joka helvetin hetki. Ne puhuu toisilleen ihan kamalalla tavalla. Ne saa riitaa aikaiseksi ihan kaikesta. Ne perseilee vaan koko ajan. Ne nukkuu pommiin ja myöhästelee koko ajan. Ja mulle ei nyt syyksi ihan riitä se että toi on maailman ärsyttävin. Tai ehkä mä en niinkään tarvitse lomaa teineistä vaan ne tarvitsee lomaa toisistaan. Kai me ollaan taas jo kaikki loman tarpeessa.

Kolmas rakastaa piirtämistä. Nykyään se piirtää onneksi jo muuallekin kuin seiniin. Ja se jaksaa touhuta esimerkiksi tämän piirtotaulunsa kanssa tuntikausia. Ehkä paras kirppariostos ikinä,
Otin taas jokavuotisen influenssarokotuksen duunissa. Mähän otan sen joka syksy koska omatunto ei anna olla ottamatta. Pyörin työpäivät pitkälti tyyppien kanssa, joilla on syystä tai toisesta vastustuskyky alentunut tai käytännössä kokonaan poissa. Nukun oikeasti yöni paremmin kun tiedän että rokotus löytyy. No, ei siitä enempää. Jokatapauksessa, tällä kertaa homma ei mennyt ihan putkeen. Pistos sattui ihan törkeästi, tuntui että se on suoraan hermossa tai jotain. Teki mieli huitoa tyyppi neuloineen hemmetisti kauemmas. Seuraavana päivänä käsivartta komisti iso mustelma ja viikonloppuna sain flunssan. Tästä lähtien mun rokotukset hoitaa vain tutut ihmiset. Mun mielestä se pistäjä ei katsonut yhtään mihin se sen neulansa survaisi. Sama olisi ollut itse hoitaa tuokin.

Tässä pimenevinä iltoina ja syksyisessä säässä oon taas hurahtanut hörppimään teetä. Jos viime vuonna haalin meille kaikki maailman suitsukkeet, niin tänä vuonna yritän näköjään täyttää meidän kaapit erilaisia kahveilla, kaakaolla ja teellä. Yritän ihan tosissaan vähentää kahvinjuomista ja oon hokannut että juju tässä ei ole niinkään kofeiinissä vaan siinä, että juon jotain lämmintä. Ihan sama mitä, kunhan se on lämpöistä. Ja isona plussana on tietty hyvä maku. Suklai-chaiteestä oon seonnut aivan totaalisesti ja vanhaa luottokumppania kamomillaa freesasin hunajalla ja johan taas toimii.

Tämä aika vuodesta <3 pipareita ja cheddaria!

Kolmas rikkoi mun rillit tovi sitten. Niitä ei saa enää korjattua, sanka pitäisi vaihtaa kokonaan eikä tuon mallin sankoja enää saa. Tällä hetkellä mulla keikkuu päässä 15 vuotta vanhat kakkulat jotka on tosi kuluneet ja pysyvät juuri ja juuri päässä. Uusia oon himoinnut jo kauan ennenkuin ne mun käyttörillit edes hajosi mutta nyt kitsastelen. Haluan just ne täydelliset mutta en halua maksaa ihan älyttömiä. Tää on just tätä. Ostin kahvia, teetä ja kaakaota eilen joku viidellä kympillä mutta uusiin rilleihin sitten en raaski sijoittaa. Saisikohan nuo kotivakuutukseen...

Tätä valmistettiin eilen tuntikausia hartaudella ja rakkaudella. Ja oli muuten joka palan arvoista! Chili con carneen resepti täällä
Maailmalla on taas sattunut ja tapahtunut. Ikäviä isoksi osaksi. Aika monesta paikasta olen lueskellut että miten näistä jutella lasten kanssa. Mistään en ole löytänyt yhtä konkreettisia ohjeita sille, miten näistä jutellaan teinien kanssa, kuin löysin pikkulapsille. Teineille kun ei oikein voi sanoa että älä lue lehtiä tai älä mene nettiin tai älä katso uutisia. Kyllä ne lukee ja menee ja katsoo. Me ollaan aika paljon juteltu maailman epäkohdista vuosien aikana joten tällä kertaa kysyin vain että pelottaako sua. Ei kuulemma pelota kumpaakaan. Kovin syväluoteista keskustelua ei nyt käyty koska tuntui että kummallakaan ei ole kysymyksiä just mielessä. Sen sanoin ihan suoraan että kaikkia videoita ja kuvia ei tarvitsisi sitten katsoa. Että ei aikuistenkaan tarvitsisi. Mä ymmärrän sen että asioita uutisoidaan reaaliajassa mutta en ymmärrä miksi pitää ladata jotain kännykkävideoita tapahtumapaikalta nettiin. Ei se oikeasti helpota yhtään mitään että me kotisohvalta katsotaan miten ihmisiä ammutaan. Ja vaikka Kaksikkoa ei pelota niin mua kyllä vähän pelottaa. Enkä voi luvata että me täällä ollaan ihan varmasti turvassa.

Ylipäätään tämä maailman pahuus saa mut pikemminkin vaikenemaan verkossa aiheesta kuin kommentoimaan. En ymmärrä syyttelyä tekopyhyydestä. Se, että Ranskan tapahtumat sai ihmismassat sähköisesti liikkeelle, ei tarkoita sitä ettäkö muut vastaavat tapahtumat eivät hetkauttelisi ja heilauttaisi. Ettäkö Beirut ja Syyria ei tuntuisi yhtä pahalta. Mutta ainakin näin omalla kohdalla kun lauantaina selvittelin omien Pariisissa asuvien ystävien kohtaloa ja katselin työkaverin helpottunutta olemusta kun Pariisissa asuva tytär poikaystävineen oli kunnossa, tuntuu kieltämättä aika ikävältä se syyttely, että olisi jotenkin väärällä tavalla järkyttynyt. Kuolema surettaa samalla tavalla aina, tapahtuu se viattomille missä vaan. Mutta kun se konkreettisesti vilahtaa vähän lähempää, tottakai se itse järkytys on käsinkosketeltavampaa. Jostain syystä ihmisillä on kova tarve olla neuvomassa miltä pitäisi tuntua. Tekopyhää ei ole reagoida maailman tapahtumiin, tekopyhää on syytellä siitä että reagoi niihin.

Pariisin tapahtumat on ainakin omalla somefeedillä paljastaneet sen, että ihmiset ei ihan osaa ilmaista itseään tekstin välityksellä siten kuten haluaisivat. Sitä itseilmaisua ilmeisesti hämmentää shokki, järkytys mutta myös puutteelliset kirjoitustaidot. Moni on antanut kirjoituksillaan rasistisemman kuvan, kuin oikeasti on ollut tarkoituskaan. Tämän vuoksi musta tuntuu entistä paremmalta vaihtoehdolta jättää tietyt aiheet pois sosiaalisesta mediasta ja jutella niistä kasvotusten. Hiljeneminen ei ole aina huono juttu. Eikä hiljeneminen ole sama asia kuin hiljaa oleminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?