sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Marraskuiset morottelut

Siis mikä on nyt hei tämä ainakin miljuunatta päivää kestävä myräkkä? Päivällä jo vähän paistoi eikä ollut kamalan kylmäkään mutta jo taas tuuli meuhuaa ja vettä vihmoo. En tykkäis.

Mun ei enää kahvia aamuisin tyhjään mahaan uusi elämä on kestänyt nyt joku parisen kuukautta. En itseasiassa ole mitään mullistavia muutoksia huomannut olossa. Mutta kahvia kuluu kyllä aamuisin varmaan puolet vähemmän. Ilmeisesti aiemmin täytin sitä tyhjää mahaa kahvilla. Ja ehkä mulla jollain tapaa on vähän parempi olo. Muutos ei ole niin iso että osaisin varmaksi sanoa mutta ehkä, varma ehkä. Ja vaikka olossa ei ihmeempiä muutoksia tunnu niin meinasin nyt jatkaa jatkossakin näin. Eihän se oikeasti ole kovin fiksua kaataa tyhjään viemäristöön akkuhappoa ekana.
Lämpimällä sitruunamehulla aloitan aamut edelleen. Ja se itseasiassa kyllä tuntuu, kroppa tuntuu paremmalta kun päivät alkaa sitruunaa hörppien. Suurimmat erot huomaa yövuorojen aikana. Se sitruuna ihan oikeasti virkistää ja herättelee siitä yövuorokoomasta. Ja tuntuu tyhjässä mahassa tosi miellyttävältä. Suosittelen kokeilemaan!

Musta tuntuu että nämä kuulumiset on multa aina yhtä rutkutusta ja marinaa mutta ihan sama. Rutkutan ja marisen vähän lisää! Here goes.

Mun lempparityövuorot eli yövuorot on muuttuneet jotenkin tosi vaikeiksi. Ensinnäkin on tosi iso ero, että valvonko arkena vai viikonloppuna. Arkisin haen Kolmosen hoidosta iltapäivästä ja sepä ei aina ihan näpsäkkä temppu olekaan. Liekö ikävän purkautumista vai mitä mutta Kolmas melko usein saa ihan järkyttävän slaagin siinä vaiheessa kun häntä haetaan. Monesti hurahtaa puoli tuntia, joskus tuntikin päiväkodilla ennenkuin päästään lähtemään. Se ei normaalisti nyt ihan älyttömästi haittaa mutta yövuorodarrassa imee kyllä energiaa aivan helvetisti. Vaihtoehtona toki olisi että Siippa nappaisi Kolmosen kotimatkallaan töistä mutta se tarkoittaisi taas pidempiä hoitopäiviä Kolmoselle ja ylipäätään mulle vähemmän aikaa lapsen kanssa yövuorojen välissä. Että enempi toivotaan että tämä nyt on joku ohimenevä juttu. Joskus sen saa huijattua ja se huuto ei ala mutta harvemmin onnistuu. Sitten kun kotiudutaan pitäisikin alkaa saman tien tekemään ruokaa, joka ei sekään normisti ole ongelma, vaan kun tosiaan yövuorojen välissä jos noita raivareita tulee niin mun jaksut menee siinä että saan lapsen kotiin. Onneksi mulla on ens viikolla vikat yövuorot ennen lomaa. 

Muutenkin yövuorot tuntuu nyt syövän tosi paljon. En meinaa ehtiä nukkumaan missään välissä kun on noita hirmun huutokohtauksia ja sitten sitä perusarkea ja nyt on joka yövuoron väliin osunut jotain kokouksia ja ties mitä härpäkkeitä jossa mun on pakko ollut olla paikalla. Varmaan tosi hyviä päätöksiä tullut taas tehtyä! Vaikka aina ei saisi niin hyvin nukuttuakaan niin jo pelkästään möllöttelyllä ja sillä, että ei tarvitse tehdä mitään kovin ihmeitä, saa levättyä sen että yövuoroista selviää. Mutta jos yövuorojen välissä pitää hiihtää siellä ja täällä niin väsyttää kahta enemmän. Eikä ne Siipallekaan arkisin ihan helppoja nakkeja ole koska hänen kotiutuessa töistä mä yritän nukkua lisää siihen asti että pitää lähteä taas töihin. Ylipäätään mä kestän väsymystä ja univelkaa nyt tosi huonosti. Harmittaa että ne lempparityövuorot tuntuu nyt vaikeilta, vaikuttaa motivaatioon tosi paljon.

Mulle on muutenkin tullut vähän yllärinä se, että miten vielä nytkin arki on tosi hakusessa. Vaikka tässä on eletty tällä lailla jo se reilu kolme kuukautta. Koska me opitaan ja totutaan? Tuntuu että oikein millekään työpäivälle ei ole syntynyt sellaista pomminvarmaa toimintamallia vaan kaikki on sellaista arvailua ja hakemista. Että toimiskohan tällä kertaa näin tai näin. En jotenkin osannut yhtään ajatella että tämä olisi näin stressaavaa. Tiesin että varmasti on rankka syksy mutta että näin rankka? Kun kuitenkin kaikesta alkujännityksestä ja -paniikista huolimatta sitä uutta arkea odotti tosi paljon. Eikä se nyt tunnukaan niin kivalta kuin kuvitteli, Ainakaan vielä. Ja jos ei vielä niin koska sitten?

Viikko sitten vietettiin onneksi ihanaa voimaviikonloppua. Ei ollut mitään suunnitelmia, ei mitään menoja, ei mitään aikatauluja. Syötiin hyvin, tehtiin mitä huvitti ja oltiin myös tekemättä mitään. Loppuvuoden viikonloput on ihan täynnä, pitkälti myös arkipäivät. Isoksi osaksi kalenteri on täynnä vaan kivoja juttuja mutta kyllä musta tuntuu että jaksaakseen tarvitsee myös niitä ihan tyhjiä päiviä. Kun ei ole mitään. Ja nimenomaan päiviä perheen kanssa. 

Vapaiden päivien takia odotan tosi kovasti sekä joulua että lomaa. Vaikka töitä ei älyttömästi takana olekaan niin ollaan kyllä kaikki aivan loman tarpeessa. Kolmen viikon päästä näihin aikoihin oon ollut jo muutaman tunnin lomalla. Mulla on jotenkin niin ikävä mun perhettä vaikka näen niitä tyyppejä päivittäin ja istutaan päivittäin alas saman pöydän ääreen. Niin jotenkin sitä sellaista ajattomuutta ja vapautta spontaaneihin juttuihin. Me ei olla loman ajaksi suunniteltu mitään. Syödään, möllötellään ja lautapelaillaan. Riittää että ollaan vaan himassa, kunhan ollaan yhdessä. Varmastikaan ei tule olemaan niin harmonista kuin mä mielessä maalailen mutta ihan sama. On meillä tilaa sille kiristelyllekin sitten, kunhan vaan ollaan yhdessä himassa.

Teini ja hampurilaismallin hyödyntäminen viestissä
Jos mä olen aivan kypsä lomalle niin sitä on myös Kaksikko. Onneksi molemmilla vaihtui juuri jakso ja kummallakin on pari myöhäisempää aamua arkisin. Ja lyhkäisempiä päiviä. Tuntuu että Kaksikko on taas jo niin väsyneitä että eivät ehdi palautumaan ja lepäämään pelkän viikonlopun aikana. Josko nyt tämä viimeinen kolmisen viikkoa saadaan sitkutettua sillä että molemmilla on mahdollisuus nukkua pitkään useampana päivänä viikossa, kuin on pakko herätä ajoissa. Unta ja lepoa ne molemmat tarvii, useamman päivän. Wilman kautta tuleva palaute, varsinkin Tokasta alkaa olemaan sitä tasoa että saa nähdä miten jannu jaksaa nämä vikat viikot. Joka joulukuu on ihan sama juttu. Toka on jo niin väsynyt että ei jaksa ja se purkautuu sitten perseilynä. Ja vaikka sen itse ymmärtää niin ei ole ihan helppoa koittaa ohjailla jannua oikeaan suuntaan. Kun ei se loma sieltä yhtään aikaisemmin tule vaikka kuinka törppöilisi. Ja kun tähän väsymykseen kuuluu myös ihan aina Ekan ylenpalttinen kiusaaminen ja ärsyttäminen niin tahtoo välillä vanhempanakin olla jaksut vähissä.

Tämä viesti mua jo nauratti aika reippaasti. Meidän oma Matti Pikkuvanhanen.
Jouluakin on vähän alettu miettimään. Mä varasin eilen kalkkunan ja pikkuhiljaa on mietitty muitakin syötäviä. Pitänee haastattaa lapsiltakin toiveet. Meillähän jouluun panostaminen tarkoittaa ensisijaisesti ruokia ja syömisiä. Meillä ei vaihdeta jouluverhoja, tuoda joulukukkia eikä todennäköisesit meille tule joulukuustakaan. Mutta meillä syödään, voi jehna että meillä syödäänkin. Siippa suorittaa vielä ennen jouluja ruoanhakumatkan Tallinnaan ja mä yritän sykkiä niin monet joulumarkkinat läpi kuin kykenen. Tänä viikonloppuna olisi ollut kotikulmilla kolmet mutta työt osui kellonajallisesti niin huonosti että väliin jäi. 

Mietin aluksi että olisinko toteuttanut blogin kaikkien aikojen ekan joulukalenterin mutta lihattomasta lokakuusta ja päivittäisestä postailusta on vielä niin lyhyt aika että nyt ei irtoa. Varmasti tuon joulua kyllä lähiviikkoina esille. Ajattelin vinkkailla muutamia reseptejä, osa tuttuja juttuja pienillä twisteillä ja osa sitten itse kyhäiltyjä ja hyväksi todettuja. Katsellaan sitä joulukalenteria sitten vuoden päästä. Huomennahan toiset meistä lähtee laukkaamaan lähimyyntipaikkoja läpi että josko vielä jostain saisi partiolaisten joulukalenterin. Jotenkin oon taas ihan kalenterisolmussa ja tuli ihan yllärinä että se joulukuu alkaa tosiaan nyt alkavalla viikolla...

Satuin muuten tuossa olemaan perjantaina vapaalla ja siinä oli muutama hetki luppoaikaa joten ajantapollisesti aloin sitten surffaamaan läpi Black Friday-tarjouksia vähän sieltä ja täältä. Ja pakko sanoa, vaikka en yleisesti liputa mitään hallitsematonta kerskakuluttamista saatika arvosta jotain alennuspäiviä niin nyt tuli kyllä tehtyä oikeasti tarpeellisia löytöjä edullisesti. Oon tosi tyytyväinen että nielin vähän omia ennakkoluuloja ja tutkin ja vertailin. Koska säästettiin oikeasti pitkä penni ja saatiin hankittua useampi oikeasti pakollinen juttu. Sellaista mieli tekis ostelua en liputa harrastamaan Black Fridayn tyyppisinä ajankohtina mutta oikeasti tarpeellisia juttuja on näköjään aika näppärä hankkia noinkin.

Nyt mä lähden metsästämään niinkin pakollisia asioita kuin teatterilippuja. Sekä Billy Elliotista että Mamma Miasta menee viimeiset näytökset ja kumpaakin haluttaisi nähdä...

2 kommenttia:

  1. Tuntuu, että tämä on yhtä opettelua koko kuvio. Jotenkin ehdin itse tottua rytmiin, johon työssäoppimassa mukauduin ja huomenna mennäänkin taas takaisin koulunpenkille uuden opin kimppuun. Ja taas koko perheen pitää mukautua ja se kauhistuttaa.. tuntuu jotenkin nahkealta, vaikka samaan aikaan fiilis on innostunutkin. Ihme hakemista tämä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on musta jotenkin ihan älyttömän hämmentävää. Silloin kun Kaksikko oli päiväkoti-ikäisiä, meillä pyyhki menemään tosi vaivatta. Okei, mä olin sen kymmenisen vuotta nuorempi ja perheessä oli kaksi jäsentä vähemmän kuin nykyään. Mutta en vaan tajua että miten tähän ei meinaa tottua? Nimenomaan, ihme hakemista.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?