perjantai 27. marraskuuta 2015

Uusia Ystäviä

Joko bongasitte tämän viikon someilmiön? Nainen postasi paikalliseen kirppisryhmään kavereiden kaipuustaan ja löysi satoja kohtalotovereita.

Yksi aikuisisiän isoimmista jutuista mulle on aina ollut kaverisuhteiden muuttuminen. En oikeasti koe että vanhemmuuskaan olisi ollut mulle niin iso kriisi, kuin muuttuneet kaverisuhteet on olleet. Ja mähän olen koko blogin olemassaolonkin ajan tasaisin väliajoin kipuillut aihetta täällä. Mulla on ollut aina tarve iskeä ihmisiin sellaisia me ollaan kavereita aina-leimoja koska saan siitä itselleni lohtua. Että on jotain lopunelämää kestävää. Ja sitten kun hommat ei menekään niin, otan sen tosi raskaasti. Oletan että se johtuu siitä että mulla ei ole sisaruksia ja multa puuttuu sentakia elämästä se sellainen suhde, joka olisi lopunikää mukana. En laske parisuhteita tuohon kategoriaan kuitenkaan. Mutta just siksi mä koinkin tämän kavereiden perään huutelu-ilmoituksen äärimmäisen lohdullisena. Mä en olekaan ainoa?!

Mun mielestä yksi ihmeellisimpiä asioita elämässä on se, että miksi osa ystävyys-suhteista kestää lähes kaiken ja osa sitten taas ei juuri mitään. Ja miten ne on juurikin ne ystävyys-suhteet jotka rakoilee, joiden kuvitteli kestävän about kaiken? Tietysti erilaiset kokemukset ja tapahtumat vaikuttaa. Siltikään mun tajuntaan ei jotenkin uppoa se, että miksi toiset suhteet kestää ja toiset ei. Koska en ole huomannut mitään sellaista yhdistävää tekijää, joka varmistaisi sen kestävyyden. Tuntuu että se on enempi sattuma joka näitä sanelee. Miksi toisten kavereiden kanssa ei haittaa vaikka ei olisi vähään aikaan jutuissa, tarina ja tohina jatkuu siitä mihin se viimeiksi jäi, vaikka välissä hurahtaisi vuosikin. Ja miksi taas toisia kaverisuhteita saisi olla vaalimassa lähes päivittäin?

Lisäksi musta on jollain tapaa outoa pohtia ja tarkkailla sitä miten erilailla tässä on vuosien varrella kasvettu. Osaa lapsuudenkavereista ei tahdo enää tunnistaa samaksi ihmiseksi. Ei meistä tietenkään kukaa ole enää mikään räkivä teini. Mutta silti, mä ainakin toivon että mussa säilyisi aina se sellainen perusminä. Ne sellaiset piirteet, jotka mussa on ollut aina. Iloisuus, luotettavuus, huumori, sinnikkyys jne. Kaikista kavereista, varsinkaan heistä jotka on tuntenut sieltä jostain lapsuudesta asti, ei voi sanoa samaa. Mikä saa ihmisen perustan muuttumaan? Eikai sillon voi enää puhua pelkästään aikuiseksi kasvamisesta?

Mä innostuin tuosta kaveriryhmästä välittömästi ja olenkin buukannut itselleni jo parit "kaveritreffit". Voi olla että niistä ei irtoa mitään pidemmällä juoksulla mutta onpahan ainakin yritetty. Se nyt on jo niin kolmen lapsen myötä todettu että lasten kautta mä en osaa ystävystyä. Toki on jotain yksittäisiä tyyppejä jotka on peräisin lasten kautta mutta noin yleisesti. Ja vaikka käteen ei jäisikään mitään loppuelämän kavereita niin toivon ainakin että oppisin kohtaamaan uusia ihmisiä helpommin enkä vetäisi itseäni välittömästi sosiaaliseen lukkoon. Ja haluaisin että ryhmän kautta saisin myös mahdollisuuden vähän spontaanimpiin juttuihin. Nykymenollahan se on monesti sitä että kun jotain ket-tu-ketöriä yrität miettiä niin se on aikaisintaan kahden viikon päähän kun onnistuu. Hyvänä herätteenä hetkeen tarttumisesta sainkin jo maailmankaikkeudelta merkin kun Etna pyysi extemporena leffaan. Mentiin ja oli niin kivaa!

Kaveriryhmä paisui aika äkkiä ihan mahdottoman kokoiseksi mutta musta se ei haittaa. Sieltä on aika näppärä poimia ne itselle sopivat jutut. Tai huikata omista jutuista. Säikähdin aluksi että onko tämä nyt vaan sitten parikymppisten baariseuran metsästystä mutta onneksi ei. Kaikenikäisiä löytyy. Ja mikä hassuinta, sieltä löytyy myös tosi paljon mun lapsuudenkavereita. Niitäkin, joista luulin että heillä on ne omat porukkansa ja systeeminsä mihin ei pääse mukaan.

Lisäksi tämä sai mut taas aktivoitumaan niiden olemassa olevien kavereiden suhteen, joiden kanssa ei ole ollut jutuissa vähään aikaan. Se ei ole keneltäkään pois että kyselee kuulumisia. Ja ehkä näkisikin. Mun olisi hyvä muistaa että jos koen oman arkeni kiireiseksi niin muut kokee myös varmasti sen oman arkensa ihan yhtä kiireiseksi. En usko että mikään kaveriryhmittymä saa mut koskaan lopettamaan pohtimista ja ihmettelyä. Mutta on vaan tosi helpottavaa kuulla että nämä jutut on ihan yhtä kovia kipupisteitä muillekin. Ja muutkin kokee että haluaisivat tehdä asialle jotain. Ei yksin vaan yhdessä.

4 kommenttia:

  1. Mä näin ton artikkelin ja harmittelin paria asiaa. En asu Kalliossa, en ehdi nähdä oikein niitä vanhojakaan kavereita, olen nykyään erakkointrovertti ja silleen, mutta kuitenkin sisäisesti kaipaan kauheasti sosiaalisia ympyröitä ja tuntuu, että moni ystävyyssuhde on kyllä saanut kuoliniskun ruuhkavuosien myötä. Toisaalta on ollut sellaisia "velvollisuusystäviä", joiden kanssa olen saanut aikaiseksi nähdä tasaisin väliajoin ja nyt huomannut, että vatvomme vanhoja juttuja eikä, edes elämäntilanteiden samankaltaisuudesta huolimatta, meillä enää ole sellaista yhteistä maaperää joka kirvoittaisi nauruja tai vertaistukea. Että ehkä jotenkin antaa tämän ystävyyden jäädä fb-kaveruudeksi. Mutta olisi kivaa kun jaksaisi, ehtisi ja pääsisi useammin ihmisten ilmoille, ja äh, joku sellainen matalan kynnyksen kaveriporukka avoimilla kutsuilla. Tahtoo kans. Ehkä perustan sellaisen sit Espanjaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään asu Kalliossa ;) Eikä moni muukaan ryhmässä lusiva. Eikä ne kaikki tapahtumat ja jutut mitä siellä näkyy suunnitteilla olevan (taidenäyttelyt, konsertit, museot jne) ole myöskään Kalliossa eli se ei oo mikään kriteeri.

      Mulla on tuo sama ajankäytöllinen ongelma. Lisäksi mä poden huonoa omaa tuntoa omista jutuistani koska ne on pois perheen yhteisistä jutuista. Aika hölmöä. Mäkin sain ekat kaveritärskyt sovittua vasta joulukuun puolelle mutta toisaalta tuon ryhmän etuja on se, että sieltä voi haalia seuraa vaikka tämän päivän lounaalle tai sitten vasta hiihtolomaksi.

      Ja hei tunnistan myös tuon sun kuvaileman kaveruuden. Että vatvotaan menneitä ja nauretaan joillekin kymmenen vuoden takaisille jutuille. Ne yhdistävät tekijät on siellä. Niistä kaverisuhteista on ollut tosi vaikea päästää irti mutta oon myös todennut, niinkuin säkin, että ehkä sentyyppisistä suhteista on turha haaveilla mitään pitemmän ajan kuvioita.

      Mä en missään nimessä ole ehtinyt kahlata kaikkia viestejä läpi, mutta oon kyllä tuolta bongannut useammankin ulkosuomalaisen, joka on muuttamassa vasta kesällä takas tms. Että sen Espanjan ryhmän lisäksi liity ihmeessä tuonnekin ;) Se nimittäin just on matalan kynnyksen touhua, kaikkihan siellä on samassa jamassa. Kukaan ei tunne toisiaan mutta kaikilla olisi kova halu tehdä porukalla jotain.

      Poista
    2. Uusia Ystäviä. Spin-off ryhmiäkin alkaa olla aika monta :)

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?