keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Kulttuuria, kulttuuria; Talvisirkus ja Taivaslaulu

Viikon sisään on mahtunut pari kivaa kulttuuritapahtumaa, jotka niputan tässä nyt yhden ja saman postauksen alle.

Viime viikolla tuli käytyä Talvisirkuksessa. Vuosi sittenhän kävin katsastamassa Unen jopa kahdesti (rapsaa täällä), koska hurahdin Talvisirkukseen täysin ja meinasin että perheenkin pitää se nähdä. Pesueemme nuorisojaosto ei kuitenkaan tykännyt joten meinasin että tänä vuonna keksitään sitten perheen kanssa jotain muuta ja Talvisirkustelen muussa porukassa. Varmistelin vielä tuossa syksyllä että vieläkö on niin että Kaksikkoa ei kiinnosta ja koska edelleen oli näin, niin hankin lipun vain itselleni. Kuka arvaa mitä sitten kävi!!? Toka ilmoitti että hänkin haluaisi Talvisirkukseen. Ja sitten taas päätti että ei haluakaan.


Tämän vuoden teemana on Matkalla. Viime vuoden esityshän löi mut niin ällikällä, että odotukset oli tänä vuonna aika korkealla. Tämän vuoden esitys on tosi erilainen, mutta hyvällä tavalla. Kaunis, eteerinen, lämmin, innovatiivinen, loputtoman kekseliäs ja ennenkaikkea tosi hauska. Esitys on täynnä ihan huikeaa akrobatiaa ja taiturointia, mutta samanlaista sydämenpysäyttelyä kuten viime vuonna, ei tarjolla tällä kertaa ole. Tarkoitan siis sitä kuolemanpyörää. Sensijaan tänä vuonna suusta pääsi kesken esityksen useampikin aaaawwwwww.

Olin etukäteen kuullut että tämän vuoden Talvisirkuksessa olisi muutama kohta, jotka on sillä ja sillä rajalla että soveltuvatko lapsille. Noh, mun kanta on että siellä on pari sellaista juttua, jotka varmaankin vanhemmissa herättää olon että nyt ei ehkä ole tuo juttu suunnattu ihan perheen pienimmille, mutta oikeasti luulen että lapset eivät niitä edes tajua. Se vain tuntuu aikuisesta siltä, että tuo ei sovi lapselle. Edelleenkin mä kyllä olen sitä mieltä noin kokonaisuutena, että lasten kanssa kannattaisi suosia niitä tunnin pituisia päivänäytöksiä eikä niitä kahden tunnin iltaesityksiä.


Ajatuksia ja melko ääripäisiäkin mielipiteitä sensijaan tämän vuoden Talvisirkus herättää. Meitä oli taas tällä kertaa vähän isompi seurue katsomassa ja osa meidän porukasta oli sitä mieltä että esitys oli liian poliittinen. Tietyillä stereotypioilla leikiteltiin liikaa ja se ei tuntunut hauskalta. Mun mielestä esityksen aikana kannattaa lähinnä ottaa hyvä asento ja nauttia näkemästään ja unohtaa turhat poliittiset nyanssit. Mä en sellaisia esityksestä löytänyt mutta ymmärrän kyllä mitä teatteriseurueeni tarkoitti. Itsellä ei ihan niin syvällisiä ajatuksia ilmennyt mitä toisilla heräsi. Lähinnä toljottelin haavi auki ja olin kateellinen toisten kropan hallinnasta.

Osa meidän porukasta tykkäsi hurjasti tämän vuoden Talvisirkuksesta, osa sitten taas ei juurikaan. Esitys on tänä vuonna täynnä huumoria ja sehän on tunnetusti vaikea laji. Kaikki ei uppoa kaikkiin. Stereotypioilla leikittely on vähän vaikeaa, mutta ne auttaa kyllä tyypittämään missä mennään. Ja koska tällä kertaa teemana oli matkustaminen, helpotti aina kun tiesi missä reissataan.


Mä tykkäsin tämänkin vuoden Talvisirkuksesta ja jos Toka vielä haluaa niin vien hänet sitä katsomaan. Tiedän kyllä jo etukäteen kohdat, jotka meillä tulee herättämään kommentointia. Ei se mitään, hyvä että ajatuksia herää. Kannattaa muuten varata käteistä mukaan! Sirkuksen bändi kauppaa väliajalla levyään, kustanti muistaakseni kympin. Mullahan ei tietenkään käteistä ollut ja jäi harmittamaan.

Paria päivää myöhemmin suuntasin Tampereelle moikkaamaan Kolmosen kummitätiä ja lunastamaan synttärilahjaani. Kolmosen kummitäti nimittäin hankki mulle synttärilahjaksi teatteriliput tähän joulukuulle. Tampereen työväen teatterissa pyörii tulkinta rakastamastani Taivaslaulu-kirjasta. Tämä oli ihan hurjan mieluinen lahja koska en muista koska olisin viimeiksi käynyt teatterissa.

Ekaksi on pakko kertoa matkasta. Reissasin nimittäin ekaa kertaa Onnibusilla ja ei voi kyllä kuin kehua. En oo junallakaan huristellut moneen aikaan mutta ehdottomasti Onnibus oli miellyttävin matkakokemus koskaan. En yleensä tykkää olla "toisten kyydissä" mutta nyt ehdottomasti rupean kyllä käyttämään Onnibusia koska reissu oli mennen tullen niin kiva. Ei todellakaan mitään paikallisbussien rynkytystä ja vittuuntuneita kuskeja (kuka muistaa vielä tämän tyypin? Satuin muuten sen kyytiin viikko sitten ja ihan yhtä perseilijä se oli taas) . Ja hei wifikin toimi moitteettomasti! Tykkäsin kun sen automaattikuulutuksen jälkeen myös kuski vielä huikkasi että kuka on. Ja väärinkäsitysten välttämiseksi mainittakoon että maksoin matkani itse. Menopaluu 11 euroa.

Ennen teatteria käytiin syömässä. Edellisellä Tampereen kulttuurireissullahan käytiin Masussa, joka oli aivan mahtava. Masun menukokonaisuus motivoi ja inspiroi ihan älyttömästi ja vieläkin kaivelen joskus jostain makunystyröistä muistoja hillittömästä ruoasta. Nam!!! Tällä kertaa suunnattiin Lapland Hotelissa olevaan Dabbaliin. Päädyttiin tälläkin kertaa menukokonaisuuteen joka kyllä täytti ja oli hyvää, mutta ei räjäyttänyt samalla lailla tajuntaa kuin Masu.

Mä en muista koskaan käyneeni syömässä missään lappiteemaisessa paikassa. Mutta jotenkin tuntuu että jos teemana on pohjoinen, niin kai nyt olisi varaa käyttää mielikuvitusta vähän laajemminkin ja tarjota jotain muutakin kuin niitä ainaisia poronkäristyksiä ja lakkoja. Tai jos niitä tarjoaa niin ehkä niitäkin voisi ryydittää jollain uudella ja raikkaalla? Tai edes jollain lapinlisällä. En sinänsä nurise, itsehän ruokani valitsin ja se oli oikeasti hyvää. Mutta oisin ehkä kaivannut vähän mielikuvitusta lautaselleni.

Keittiön tervehdys
Tällä kertaa mielikuvituksellisin maku löytyi keittiön tervehdyksestä. Ennen alkuruokaa saimme kylmää porkkanakeittoa, jossa oli jujuna joku maku, joka tuntui ihan älyttömän tutulta mutta ei kuitenkaan keksitty että mitä se oli. Joku kivan pehmoinen ja pyöreä, vähän appelsiinimainen ehkä. Asian suhteen ollaan edelleen pimennossa. Keiton kylkiäisenä saapuneet leivät oli myös ihan taivallisia!

Alkuruoaksi syötiin lohikeittoa. Hyvä kokonaisuus ja hyvä maku. Mulla vaan on monesti vähän se että ravintolassa tykkäisin syödä sellaista ruokaa, johon en välttämättä itse taipuisi kotikeittiössä. Dabbelin lohikeitto maistui samalta kuin mun tekemä. Hyvää ja varmaa.


Pääruokana söimme poronkäristystä. Liha oli ihanan mureaa, en muista koskaan syöneeni yhtä hyvää poronkäristystä. Jotain pientä ylläriä jäin kuitenkin kaipaamaan. Lisäksi lihaa oli tosi paljon suhteessa muussiin. Puolukat sopi kokonaisuuteen kivasti ja toivat raikkautta. Riista pelkiltään on helposti vähän raskasta.


Jälkkärinä saatiin aina napakymppiin osuva herkku eli paistettua leipäjuustoa lakkojen kanssa. Seassa oli myös piparia ja nämä maut tukivat toisiaan kyllä todella hyvin. Tätä syödessä taas muistui miten hyvin leipäjuusto sopii myös jälkkäriksi, meillä kun siitä tehdään useimmiten ruokaa. Onneksi jääkaapista löytyy pala tätä herkkua, paistan sen iltapalaksi hillon kera.

Vatsat saatiin siis täyteen ja oltiin tyytyväisiä mutta ehkä sorruttiin Masun jälkeen luomaan Dabbelille vähän turhan korkeat odotukset. Nälkä kyllä lähti ja sitähän me lähdettiin hakemaan. Viini oli myös hyvää!



No sitten itse teatteriin. Aika moni on varmaankin lukenut kirjan ja mäkin yhtä linkkiä tuolla ylempänä tarjosin, joten en ala näytelmän lähtöasetelmia sen ihmeemmin kertomaan. En osaa oikein sanoa että oliko kirjan lukemisesta haittaa vai hyötyä. Yritin jo heti kättelyssä asennoitua siihen, että en vertaisi kirjaa ja näytelmää keskenään. Monena hetkenä onnistuinkin, mutta en ihan koko aikaa. Ihan aluksi piti vähän nieleksiä sitä että Aleksin ja Viljan näyttelijät olivat rutosti vanhemman näköisiä, miten kirjan mukaan heidät mielsin. Tosin näytelmäkin kulkee niin pitkän aikajanan läpi että sillä ei periaatteessa ole väliä. Se nyt vain oli se, mihin ensimmäisenä kiinnitin huomiota.

Lisäksi kirjan maailmahan on aina omanlaisensa. Sitä saa luotua itsekin omanlaisekseen. Mutta kun katsot, oli se näytelmä tai leffa, niin katsot toisen näkemystä. Ja silloin vaan pitää yrittää työntää sitä omaa näkemystä taka-alalle. Kirjassa oli muutama kohtaus, jotka koin hyvin voimakkaana. Näytelmässä ne eivät taas tavoittaneet vastaavaa tunnemyrskyä. Pari kohtausta jäi mun mielestä jopa vähän laimeiksi. Ainakin jos vertaan sitä tunnekuohua, mitä kirjan kanssa koin.

Tykkäsin että näytelmä kuitenkin oli aika uskollinen kirjalle, ei onneksi kuitenkaan orjallisen uskollinen. Lisäksi täytyy muistaa että mä olen lukenut Taivaslaulun vauvavuonna. Kun olen itsekin ollut välillä tosi väsynyt ja hormonipäissäni. Voi olla että jos lukisin sen nyt, niin reagoisin ihan eri tavalla kuin ekalla lukukerralla. Rakastin Taivaslaulun kielenkäyttöä ja jännitin ja pelkäsin etukäteen, että mitä jos näytelmä on ihan pelkistetty ja kieli muutettu. Kirja kun kosketti nimenomaan kielellisen antinsa vuoksi. Onneksi tämä osoittautui turhaksi peloksi, näytelmä mukaili kirjaa kielellisesti just eikä melkein.

Näytelmä on ehdottoman hienosti toteutettu ja täynnä mahtavia roolisuorituksia. Kirjan maailma roikkui paikoin pienenä painolastina mun nilkassa mutta en missään nimessä sanoisi että kirja oli parempi. Koska en halua verrata. Taivaslaulu näkyi herättävän suuria tunteita, välillä naurettiin ja välillä aika moni yleisössä näkyi pyyhkivän kyyneleitä. Mikään kepeähän tämä ei ollut. Suosittelen varaamaan nessuja riittävästi mukaan. Olisipa muuten mielenkiintoista tietää, miten oikeasti lestadiolaisyhteisössä kasvaneet näytelmän kokevat. Näytelmässä nimittäin kuvataan lestadiolaisuuden ristipaineita ihan älyttömän hyvin. Ja osuvasti, vähän kyseenalaistaenkin.

En osaa sanoa kumpaa suosittelisin, näytelmää vai kirjaa, jos jompi kumpi pitäisi valita. Kirja on aina kirja ja siksi kokemuksena laajempi. Mutta Taivaslaulu osoitti kyllä sen että näytelmäkin voi olla ihan mahtava, vaikka itsellä olisi isot ajatelmat valmiiksi siitä, millaista "pitäisi" olla. Kirjassa tykkäsin siitä, että raskaista aiheista huolimatta kirjan sanoma ei ollut vain uskonnon negatiivisia puolia täynnä. Kirjan hahmot kun saivat selvästi myös paljon lohtua uskostaan. Näytelmä noudatti onneksi samaa linjaa. Tykkäsin myös että näytelmään oli sisällytetty virsiä, jotka sopivat esityksen tematiikkaan aukottomasti. Muutenkin kokonaisuus oli ihanan pelkistetty. Näyttelijöitä oli vähän, lavastuksessa oli noudatettu vähemmän on enemmän-mentaliteettia ja yllättävän paljon jätettiin katsojan mielikuvituksen prosessoitavaksi. Mikä oli ihan mahtava tapa!

EDIT Ainoa kritisoitava seikka joka tuli vasta jälkikäteen mieleen, oli toisella puoliskolla eräässä kohtauksessa ollut viittaus Haavoitunut enkeli-maalaukseen, jonka koin itse korniksi kontekstiin nähden. Vaikka uskonto onkon suuresti esillä koko näytelmän läpi, viittaus Haavoittuneeseen enkeliin herätti mussa ajatuksen lähinnä rikkinäisestä äidistä. Mitä siinä varmasti haettiinkin. En kokenut että siinä olisi yritetty viitata mitenkään uskontoon. Äiditkin voi ja saa mennä rikki mutta eivät he enkeleitä ole. Äitien rinnastaminen enkeleihin ylläpitää mun mielestä lähinnä äitimyyttiä. Ja siitä ajatuksesta haluaisin eroon.

Sinänsä kyllä ehkä kuitenkin koen että kirjan lukemisesta oli "hyötyä" ennen näytelmän näkemistä. Osa kohtauksista aukesi tarkemmin, esimerkiksi suruvaippojen lentäminen. Olisi saattanut pyyhkiä ihan ohi jos en olisi kirjan perusteella tiennyt mitä tapahtuu. Niin tai näin, teatterissa pitää kyllä alkaa käymään useammin. Ja Tampereella. Myös Tampereella pitäisi käydä useammin. Ihana reissu!

Kaikki esityskuvat Talvisirkuksen kuvagalleriasta täältä. Ruokakuvat omia. Ja hei, Taivaslaulua esitetään muuten myös Oulussa!!

2 kommenttia:

  1. Me olemme menossa katsomaan Talvisirkusta heti joulun jälkeen. Olemme käyneet katsomassa sen varmaan viitenä vuonna peräkkäin ja esitykset ovat olleet hyvin taidokkaita vuodesta toiseen.

    Me olemme myös erittäin tyytyväisiä Onnibus-matkustajia. Sunnuntaina menemme Saloon kuopuksen kummien luo. Matkat maksavat muutaman euron / henkilö. Varailin myös äidilleni matkan meille jouluksi Onnibusilla. Vr nyhtää moninkertaisen summan samasta matkavälistä.

    Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa mennä, suosittelen ehdottomasti! :) Mulla oli alunperin haaveena mennä Talvisirkusta katsomaan jo ennakkonäytökseen mutta jotenkin aika sitten hurahti ja sitten jahkattiin että mennäänkö millä kokoonpanolla ja sitten ne ennakkoliput olikin jo menneet. Nyt sitten kävin työpaikan piikkiin Talvisirkustelemassa ja vähän harmitti kun meiltä jäi pari ylimääräistä lippua niin hyvinhän tuosta olisi voinut ottaa yhden teininkin mukaan. Eipä ne liput olleet tarkoitettu perheenjäsenille mutta turhaan hukkaanheitettyä mun mielestä, kun jäävät kokonaan käyttämättä.

      Edullisia junalippuja saa kuulemma Veturin kautta. Mutta mä nyt jotenkin tykästyin kyllä tuohon bussilla matkaamiseen, ainakin noin jos itsekseni menen. Mulla yhtenä isona kynnyksenä kotimaan reissuille on ollut se että mä joudun aina ajamaan mutta tässä löytyi nyt kyllä tosi kiva vaihtoehto sille.

      Ihanaa joulunalusaikaa sinnekin :)

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?