sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Elokuvissa

No nyt kuulkaa. On lähtenyt ihan lapasesta tämä tämmöinen elokuvailu. Oon nähnyt kolmen päivän sisään neljä elokuvaa. Elokuvateatterissa. Ja on ollut ihania elämyksiä. Voikun aina voisi nähdä kaikki teatterissa. Ajattelinkin vähän rapsastella näistä mitä nyt on nähty, koska ne on kaikki aika tuoreita raitoja.



Kun kuulin ekan kerran Finnkinon mystery-näytöksistä, pissin vähän henkisesti hunajaa. Ihan mielettömän mahtava konsepti! Jos joku siis ei tiedä niin kerran kuussa on ympäri Suomea Finnkinon teattereissa, samana päivänä ja samaan kellonaikaan, leffanäytös josta ei tiedetä etukäteen mikä leffa siellä pyörii. Ikäsuositus kerrotaan sekä muutamalla lauseella hyvin ympäripyöreästi mitä on luvassa. Mutta itse leffa selviää siis sitten kun se lähtee pyörimään. Mä olen haaveillut mystery-näytöksestä jo pari kuukautta mutta aina se on jäänyt. Nyt kerrankin sattui osumaan kohdalleen ja mentiin katsomaan, minä, Siippa ja Kaksikko.

Oli oikeasti aika kutkuttavaa jännitellä trailerien aikana että mitähän on luvassa. Oltiin etukäteen veikkailtu että josko se olisi joko Love Records tai Tappajan näköinen mies. Trailerien jälkeen, ennen valojen sammumista, kävi Finnkinolta työntekijä toivottamassa kaikki tervetulleeksi ja paljastamassa muutaman knopin. Että on ollut runsaasti suitsutettu, Cannesissa esitetty ja usean Oscarin ehdokas. Kaksikko tutisi tässä vaiheessa penkeissään ja sitten se alkoi.



Mystery-näytöksen parhautta on juurikin se, että silmille saattaa lävähtää jotain, jota tuskin kävisit muuten katsomassa. Tällä kertaa leffana oli Carol ja luulen että ei oltaisi sitä ainakaan teatterissa käyty katsomassa noin niinkuin omatoimisesti.

Mä en itseasiassa halua tästä elokuvasta paljastaa mitään. En juonta, en juuri mitään. Koska leffan taika oli juurikin se yllätyksellisyys, joka menee pilalle jos kerron. Sanon vain että mene katsomaan! Cate Blanchett on edustanut mulle aina vähän sellaista yhden ilmeen näyttelijää mutta tässä leffassa rakastin häntä ihan älyttömästi. Ihana, mahtava roolisuoritus. Kaiken suitsutuksen arvoinen! Rooney Mara kantaa myös oman osansa mutta Cate oli tämän elokuvan tähti.

Elokuva oli paikoin vähän hassusti leikattu mutta kyllä se kantoi ihan alusta loppuun. Tämä oli kaunis, koskettava ja ihanan yllättävä. Viimeisin mainittu menee varmasti sen piikkiin että ei tiedetty leffasta yhtään mitään. Ja hyvä niin. Älä säkään liikoja perehdy, mene vaan katsomaan. Tulee ensi-iltaan tuossa vajaa kolmen viikon päästä. Carol on ehdottoman tärkeä elokuva sanomaltaan tässä maailman ajassa. Rakkaustarina ja kertomus siitä, kun erilaisuutta ei hyväksytä.
Elokuvan ikäsuositus on k-12 mutta ainakin meidän 13v koki että pyyhki yli ja lujaa. Juteltiin kyllä leffasta jälkikäteen ja koitettiin avata kohtia jotka tuntui epäselviltä mutta selvästikin Toka oli vielä liian nuori ymmärtääkseen elokuvan aikakautta. Eli mieti tarkkaan minkäikäisen viet katsomaan Carolia. Eka taasen osasi hyvin huomata jotain yhtymäkohtia esimerkiksi The Imitation Gamen aikakauteen.



Mä selailen joka viikko meidän lähileffateatterin tarjontaa. Koska haluan mahdollisuuksien mukaan käydä katsomassa leffat siellä. Tuossa viikko takoperin huomasin että Spotlight on siellä ensi-illassa tällä viikolla. Leffan pelkkä näyttelijäkaarti hengästytti mua niin paljon että halusin ehdottomasti tuon nähdä, melkein sama mistä itse leffa kertoisi. Vaan olihan se elokuva ihan törkeän hyvä!

Tarina piti katsojaa hyppysissään heti ensi minuutilta lähtien. Leffahan kertoo viidentoista vuoden takaisista tapahtumista Boston Globen toimituksessa. Tositapahtumiin perustuva tarina välittää katsojille katolisen kirkon seksiskandaalin, joka laajeni pian globaaliksi ja syöksi katolisen kirkon kriisiin. Vaikka aihe on rankka, tykkäsin että pedofilialla ei kuitenkaan mässäilty elokuvassa samalla tavalla kuin esimerkiksi Sleepers - Katuvarpuset-leffassa. Vaan elokuva pureutui nimenomaan siihen toimittajien työhön. Arkiseen pakerrukseen, taustojen selvittämiseen, kilpailuun ajan kanssa ja siihen miten reportaasi tehdään. Tämä elokuva on hyvä muistutus siitä, mistä journalismissa on oikeasti kyse. Mua mietitytti hurjasti että vieläkö toimittajan työ on nykypäivänä samanlaista? Kun kaikki on niin paljon reaaliaikaisempaa ja ihmiset haluavat kaiken nähdäkseen heti.

Mainittu näyttelijäkaartikin oli ihan mieletön. Michael Keaton voitti mut ihan puolelleen vuosi sitten Birdmanissä ja vaikka Keatonin rooli Spotlightissa onkin jotenkin vaisumpi (menee täysin roolihahmon piikkiin), oli tämäkin taas taattua Keatonia. Musta on jotenkin tosi huojentavaa että häneltä alkaa vihdoin karisemaan se Batmanin viitta pois. Rachel McAdams on mun ehdottomia suosikkeja naisnäyttelijöistä, hän on jotenkin tosi monipuolinen. Varma nappisuoritus tässäkin leffassa, ainoana naisnäyttelijänä miesporukassa muuten. Mark Ruffalon silmiä voisin tuijotella tuntikausia ja Liev Schreiber on kanssa ihan hunajaa. Lievin hahmo oli itseasiassa tässä leffassa mun suosikki. Hänen roolisuoritustaan oli ilo seurata.

Spotlight oli tosi miellyttävää leffakatseltavaa mutta toimii myös kotisohvalta käsin hyvin. Eli tätä ei ole pakko teattereihin asti raahautua vahtaamaan mutta suosittelen tämän kyllä katsomaan.



No siinä samalla kun katselin että jippii, Spotlight on tuossa naapurissa, niin huomasin että niinpä on ensi-illassa muuten myös The Revenant. Oon mehustellut sitä jo viikkokausia. Vaikkakin myönnän tykkääväni sekä Leonardo DiCapriosta että Tom Hardysta, oon intoillut The Revenantista nimenomaan ohjaajansa takia. Alejandro González Iñárritu on musta jotain ihan käsittämätöntä. Itkeä tekisi aina mieli kun katselee sen leffoja, hänen kädenjälkensä on jotain niin poikkeuksellisen lahjakasta. Anyway, me ei olla Siipan kanssa tehty kaksin oikein mitään vähään aikaan joten ylipuhuin sen lähtemään mun kanssa leffaan. Kahdesti. Peräkkäin. Me vietettiin tuossa naapurin leffateatterissa perjantaina siis aika monta tuntia. Ja kyllä kuulkaa kannatti! Jokaisen minuutin arvoista.

The Revenent on ihan älyttömän raaka leffa. Paikoin jopa vastenmielinen. Jos et siis tykkää verta ja suolenpätkiä-tyyppisistä rainoista, tää ei ole sua varten. Ei tämä mitään Tarantinoa sentään ollut mutta kuitenkin aikamoista menoa. Mä en itse lämpene mistään älyttömästä murjomisesta mutta Revenantista kyllä tykkäsin. Tarina oli niin kantava ja tämän leffan henki nyt vaan oli senverran raaka että sen brutaalisuuden kykeni ymmärtämään.

Mä en ollut etukäteen perehtynyt elokuvaan juurikaan. Ihan tietoisesti. Viime päivät välttelin lukemasta arvosteluja tai mitään, joka viittaisi leffaan. Halusin säilyttää täydellisen tietämättömyyden siihen asti, että näen leffan itse. Toki mun silmiin oli osuneet suitsutukset Leon roolisuorituksesta ja kyllä mäkin hänelle tästä sitä Oscaria povaisin. Mutta noin itse leffasta, kokonaisuudesta, tarinasta en tiennyt juuri mitään. Helpompi istua tuntikausia niin.

Elokuva perustuu tuonne 1800-luvun puolivälin paikkeille. Ja on siis tositapahtumiin perustuva, vaikkakin käsikirjoituskaarti on muutellut vähän sitä alkuperäistä pohjaa. Leolta osasin odottaa kovaa suoritusta ja sen hän kyllä tarjosikin, mutta todellinen yllättäjä tässä oli Tom Hardy. Jos pystyisitte näkemään mut niin vetäisin tässä sellaisen O-M-G-hönkäyksen. Aivan mieletön rooli, aivan mielettömästi vedetty. Jos Tom Hardya ei tuosta palkita niin se jos mikä on vääryys!

Pakko vielä vähän mehustella itse pääpirua eli Iñárritua. Hänen kuvaustapansa on musta hyvin poikkeuksellinen. Käytetyt kuvakulmat ja muut efektit ovat aivan ainutlaatuisia. Iñárritun leffat kannattaa aina käydä katsomassa teatterissa, koska niistä saa vähän sellaisen 3D-tyyppisen elämyksen, ilman niitä laseja siis. Musta tuntuu että se on aivan sama mitä mä häneltä katson niin lumoudun täysin. Ja en voi painottaa liikoja miten paljon tykkään siitä, että hän pysyy sille omalle tavalleen uskollisena elokuva elokuvalta. Ihana, ihana visionääri!

The Revenant ei välttämättä vie vuoden elokuvan pystiä, vaikka se varmasti siellä kärkisijoilla kamppaileekin mutta ohjaajan Oscaria lähtisin kyllä tyrkyttämään Iñárritulle.



Lauantaina kävin Kaksikon kanssa katsomassa Steve Jobsin. Lähiteatterin esitysajat ei ole tiedossa kovin pitkälle ja Steve pyöri nyt vain yhden ainoan näytöksen verran lähipäivinä. Erityisesti Eka, jota tietokoneet ja hommeloinnit niiden takana kiinnostaa, on odottanut tätä leffaa joten se käytiin katsomassa nyt.

Steve Jobs on myös täynnä vahvoja roolisuorituksia. Erityisesti Kate Winslet korjasi potin. Katehan sai roolinsa lähestulkoon kerjäämällä, häntä pidettiin turhan nättinä tyttönä Joanna Hoffmanin rooliin. Samaten Seth Rogenin näyttelemä Woz lukeutui mun suosikkeihin. Jaksaisin itseasiassa katsella Rogenia missä roolissa tahansa. Tykkään tyypistä ihan mahdottomasti, hörötystä myöten.
Steve Jobsin roolissa nähty Michael Fassbender tekee myös vahvan ja ennenkaikkea uskottavan roolisuorituksen, josta jää käteen lähinnä olo että Steve Jobs oli melkomoinen mulkku.

Kaksikko tykkäsi leffasta tosi paljon ja olikin itseasiassa kiva jutella leffan kuvioista tyyppien kanssa, jotka on perehtyneet Appleen sekä Jobsiin itseäni paremmin. Toki mullakin peruskuvio on ollut selvillä, kysyt keneltä tahansa koodarilta tai muilta tyypeiltä ketkä ohjelmistoja ja muuta vääntää, niin Jobsia ei kovin korkealle arvosteta. Vaan ne on nimenomaan Woz, Hertzfeld, Tevanian ja muut joita palvotaan. Steve Jobs totesi itsekin että soittajat soittavat instrumentteja orkesterissa ja orkesterinjohtaja soittaa orkesteria. Ja hän oli nimenomaan orkesterinjohtaja.

Mä vähän ihmettelin Danny Boylen näkökulmaa leffaan. Kaikki oli nimittäin lanseeraustilaisuutta. Tämä toki oli hyvin omaperäinen näkökulma elämänkertaleffojen skenessä mutta itse olisin kaivannut muutakin. Kokonaisuus tuntui tuosta näkökulmasta vähän tylsältä. Tosin luulen että tämä on niitä leffoja jotka joko iskee tai sitten ei iske, johtuen juurikin tuosta näkökannasta mistä leffa esitetään. Tämän voi kyllä katsoa jos ei muuta keksi, mutta en nyt varsinaisesti koe että Steve Jobsin sielunmaisemasta olisi avautunut mitään uutta. Ihan jees parituntinen.

Viikon päästä olisi enskarissa The Danish Girl, joka vaikutti trailerinsa perusteella sellaiselta, että tulee olemaan mulle se vuoden elokuva. Huikea huikea ja aiheeltaan niin kovin tärkeä. Se on pakko nähdä pian! Ja jos joku Leonardo DiCaprion parhaan miesnäyttelijän pystiä tavoittelee niin se on itseoikeutetusti Eddie Redmayne. Jonka suoritusta Stephen Hawkingina rakastan edelleen. Muista tulevista leffoista The Big Short kutkuttelisi myös, puhumattakaan kovista kotimaisista. JättiläinenLove RecordsTappajan näköinen mies ja Äkkilähtö nyt ainakin äkkiseltään mainittuna. Huikea elokuvallinen kevät edessä!

2 kommenttia:

  1. Minulla on kans leffahulluus menossa! Joku 4 leffaa tällä viikolla. Revenant yksi. Hyvä että jaoit kokemuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just mien että kirjat ja leffat on ainoat joiden avulla selviän talvikuukausista :D Hei mitä oot käynyt katsomassa? Suosituksia??

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?