sunnuntai 10. tammikuuta 2016

#lääppijä

Mä olin jotenkin ajatellut että josko en tänä vuonna innostuisi ja sekaantuisi ihan niin paljoa jokaiseen somemyllytykseen. Mutta nyt vaan en voi olla hiljaa enkä voi olla tarttumatta aiheeseen. Twitterissä kun kohahti taas viikonloppuna ja sitä kautta aihe levisi muillekin netin kentille. Taustaa aiheesta esim. täällätäällä ja täällä.

Jokainen nainen kokee elämänsä aikana häirintää. Ihan jokainen. Musta tuo on karmaiseva luku. Jokainen äiti, sisko, tytär, mummi, täti, serkku. Mitä vaaditaan oikeuden saamiseksi? Mä en edes lähde nyt sille tielle, että kirjoittaisin mitä ajattelen viikonloppuna päästetyille setämiesten aivopieruille. Nyt vittu oikeesti!

Mä olen häirinnästä kirjoittanut aiemmin mm. täällä. Ja jälleen kerran mulla on olo että taas tässä taistellaan ihan tuulimyllyjä vastaan. Eikä se pitäisi mennä niin. Ei tämän pitäisi tuntua mahdottomalta asialta muuttaa. Vaan kun tuntuu. Kahden teinin äitinä tuntuu aika epätoivoiselta. Kun tämä yhteiskunta on mitä on niin miten mä saan kasvatettua ja lutvittua tämän oman tonttini niin, että mun lapsista ei tule setämiehiä? Miten mä saan lapseni kasvatettua niin, että kohdatessaan häirintää, he osaisivat toimia eikä lamaantua?

Tietynlainen häirintä on niin arkipäiväistä että me ei edes tajuta järkyttyä siitä. Ja ei sen pitäisi olla niin. Ihan hirveän moni näyttää todenneen asiasta ihan saman, miltä mustakin tuntuu; en edes jaksa aloittaa. Kun häirintä on niin yleistä. Jopa arkipäiväistä. Musta älyttömintä on, että ilmeisesti ihmiset ei edes tajua lääppivänsä. Sellainen maku mulla ainakin jäi kun lueskelin keskusteluja. Että se nyt on ihan normaalia mukamas, tietyissä tilanteissa ja tietyllä historialla. Sellainen olo mulla on ihan omaa arkeanikin peilatessa. Kusessa ollaan kun käytöstavat, ajatusmaailma ja rajat on oikeasti tänä päivänä noin pahasti hukassa. Tämä on niin yleistä ja arkipäiväistä että en itse edes pysty erittelemään kaikkia kertoja, kun olen kohdannut lääppijän.

Aina, kun näistä asioista aletaan puhumaan, nousee esiin kaksi seikkaa. Ensinnäkin se, että myös miehiä ahdistellaan (ja tämä onkin ihan yhtä tärkeä aihe, en vaan aina ihan ymmärrä että miten se, että puhutaan häirinnästä ja lääppimisestä sulkisi ulkopuolelle sen, että sitä tapahtuu myös miehille. Aihe ei ole naisten etuoikeus, vaikkakin naiset häirintää kokevat enemmän. Ongelma on itse teossa, ei pelkästään sukupuolessa) ja toisekseen, kun ihmisiä liittyy keskusteluun mukaan yhä enempi ja enempi kertomaan kokemuksistaan, joku mies loukkaantuu aina että no nyt tässä leimataan taas kaikki miehet. Ei, ei leimata. Mutta kun ongelma on näin laaja, pitäisi huolestua ihan tosissaan. Kun tätä tapahtuu niin paljon, sekä miehille että naisille, pitäisi jo herätä.

Ja huomaatteko myös sen kaavan, että yksikään nainen ei ikinä ylläty tai järkyty siitä, miten laaja tämä kuvio on ja miten yleistä häirintä on. Mutta kun tästä asiasta puhutaan niin aina löytyy miehiä, jotka ei suostu uskomaan ongelman laajuutta. Aina. Miksi? Mä olen niin vihainen ja voimaton että en pysty edes kirjoittamaan kaikkea mitä asian tiimoilta mielessä pyörii. Miksi on tarvetta mitätöidä nämä kokemukset, joita ihmisillä on lääppijöistä?

Vaikkakin on tärkeää puuttua itse tekoon, on myös tosi iso juttu miettiä miten toimia, jos lääpitään. Tämä somepöhinä on vasta alkua sille. Me eletään oikeasti siinä maailman ajassa, jossa toivonmukaan päästäisiin jo eroon esim. sanonnasta rakkaudesta se hevonenkin potkii. Ei muuten potki! Tämä ongelma on osa meidän kulttuuria, asia ei ole uusi eikä se ole tänne vasta ilmestynyt vaan se on aina ollut täällä. Jokapäivä. Kaikki naiset sen on tienneet, osa miehistäkin mutta asiaa ei ole aiemmin tehty näin näkyväksi. Ja nyt kun tehdään niin asia yritetään lakaista maton alle tietyiltä tahoilta. Ei näin, ei enää!

4 kommenttia:

  1. Juurikin näin, eipä tähän ole lisättävää. Musta tämä vaan on surullista. Jospa se joskus muuttuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Surullista, nimenomaan! Ja kokolailla ärsyttävää. Pakko vaan uskoa että kyllä se muuttuu. Kun tietyt ikäluokat väistyy. Pelkään vaan että paska valuu alaspäin. Että vaaditaan vielä useampi sukupolvi ennenkuin muuttuu.

      Poista
  2. Word!
    Mulla ei ole oikein tähän lisättävää.
    Häirintä on ainakin mun kohdalla todellakin niin arkipäivästä, että mua suorastaan naurattaa tää hulabaloo. Jos alkaisin listaamaan kertoja, kun olen kokenut häirintää, siitä tulisi melkoinen opus.

    Jotenkin tossa Wallinin letkautuksessa tiivisty niin paljon tätä ajattelumallia. Jos sulla on ollu torttu jossain esillä, niin kyllähän sitä nyt saa koska tahansa miehet katsoa, vaikka sitten ilman lupaa. Jos sulla on rintavakoa paljastava paita, niin kyllähän niitä saa miehet koskea ilman lupaa, koska oot tietosesti valinnut sellaisen paidan. Jos sulla on herkkupylly, niin saahan sitä nyt koskea, kun se on siinä esillä.

    UGH.
    Oon niin ärsyyntyny!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sit must on kanssa ihan älytöntä että ihmiset (lähinnä miehet) ei suostu tajuamaan sitä miten aikaisin se häirintä ja lääppiminen alkaa. Että se ei ole mitään k-18 kamaa vaan oikeasti siitä saa kärsiä viimeistään siinä vaiheessa kun murrosikä alkaa, valitettaavasti monesti jo aiemmin. Ei ole oikeasti kasvuikäisen hommia joutua kohtaamaan ja miettimään rasvaisia setämiehiä.

      Ja muakin naurattais tän touhun kokoluokka jos ei itkettäisi niin paljon.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?