perjantai 1. tammikuuta 2016

Lukuhaaste: Diktaattorin keittiömestari

Kuten uhosin, yksi vuoden 2016 jutuista on lukuhaasteeseen osallistuminen. Mä olen ainakin jo kolme vuotta haaveillut lukupiiristä, mutta koen sen kuitenkin mulle liian hankalaksi. En välttämättä aina pääsisi paikalle plus koen jotenkin tosi haastavana sen, että etukäteen määritellään mitä pitäisi lukea. Mun lukuinto kun saattaa kulkea sellaisia polkuja että välillä huvittaa ja välillä ei. Luen myös paljon fiilispohjalta napattuja kirjoja.

Lukuhaaste sen sijaan tuntui heti omalta jutulta. Sitä kun voi soveltaa, ei tarvitse lukea kirjoja siinä järjestyksessä kun teemat on listattu ja saa hyppiä vaikka yli jos siltä tuntuu. Ajattelin että kirjoitan jokaisesta lukuhaasteen myötä luetusta kirjasta myös jotain blogiin, niin saan vähän pidettyä silmällä että onnistuuko tämä vai ei. Laitan jatkossa kaikki lukuhaasteen kirjat saman tägin alle (Lukuhaaste2016). Lisäksi merkitsen kuhunkin postaukseen aina ne kohdat lukuhaasteesta, jotka kuittaan kirjan lukemisella. Kaikkia viittäkymmentä en viitsi jokaiseen postaukseen joka kerta liittää. Vuoden aikana tulee toivon mukaan luettua muitakin kuin vain lukuhaasteen kirjoja,mutta sitä en tiedä päätyykö ne blogiin asti.

Kirjapinossa odotteli Kenji Fujimoton Diktaattorin keittiömestari, joka mun on pitänyt lukea jo vaikka miten kauan. Se on vaikuttanut todella mielenkiintoiselta vaan kun aina on vasurilta kiilannut joku ohi. Palautin vuoden vikana päivänä kirjastoon ihan älyttömän läjän kirjoja, jotka oon jossain kirjakiimassa mennyt lainaamaan, mutta joita tulee tuskin kuitenkaan luettua muuten kuin pakolla siinä vaiheessa kun niitä ei saa enää uusittua. Eli nyt ei löytynyt yhtäkään syytä miksikö ei olisi jo Kenjin vuoro. Lisäksi kuittaan sillä Lukuhaasteesta kaksi kohtaa:

1. Ruuasta kertova kirja
10. Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja (tämän kohdan jätän kyllä vähän avoimeksi, voi olla että vuoden aikana luen jonkun toisen aasialaisen kirjailijan kirjoittaman kirjan ja kuittaan sillä varsinaisesti tuon kohdan 10)


Diktaattorin keittiömestari on kirjoitettu salanimellä. Kirjoittaja on kyllä toiminut Pohjois-Korean hovissa kokkina, mutta varsinaisesti Kenji Fujimotoa ei ole olemassa. Ja syykin siihen selviää jo kirjan alussa. Kim Jong-il uhkasi nimittäin Kenjiä puukottamisella useita kertoja yhteisten vuosien aikana, jos Kenji pettää hänet. Useiden kirjojen kirjoittaminen Rakastetusta Johtajasta voitaneen laskea pettämiseksi?

Kirja sijoittuu kolmentoista vuoden aikahaitarille, lähtien vuodesta 1982 jatkuen vuoteen 2001. Pikaisesti yhteenlaskettuna tuosta tulee paljon pidempi aika, mutta Kenji on vähentänyt tuosta Japanissa vietetyn ajan. Hän kuitenkin tuo kirjassa kaiken aikaa esille, minä aikakautena kirjoittaa. Ja keskittyy pääsääntöisesti aikaan Pohjois-Koreassa. Nykyäänhän Kim Jong-il on jo kuollut ja vallan kahvassa on hänen poikansa. Kenji palveli kuitenkin nimenomaan Kim Jong-iliä ja kirjoittaa hänestä.

Lukiessa alkaa välittömästi tehdä mieli sushia. Sushi on mielestäni kirjassa isossa osassa koska sushi on ylipäätään syy, miksi Kenji päätyi hoviin kokiksi. Annoksia kuvaillaan senverran seikkaperäisesti, että ei tarvitse olla suurensuuri sushin ystävä saadakseen kuolalitran suuhunsa nieleskeltäväksi. Varaa siis sushit lukemisen kylkeen naposteltavaksi!
Kenjin mukaan Kim Jong-il omasi hyvin tarkan makuaistin ja hän huomasi pienetkin muutokset ruoan maussa. Ketä tahansa kotikokkia ei siis kelpuutettu kokkaamaan Rakastetulle Johtajalle. Kenji olikin onnekas, koska Kim Jong-il oli sitä mieltä että hän kokkaa maailman parhainta sushia. Tämä pelasti Kenjin varmasti kerran jos toisenkin Rakastetun Johtajan kiukulta.

Kenji kertoo työnsä lisäksi paljon arkielämästä Pohjois-Koreassa. Ja sitä on jotenkin tosi hankala käsittää näin pullamössölänkkärinä. Köyhien ja rikkaiden ero on nimittäin Pohjois-Koreassa ihan valtava! Lisäksi rahvaalle ei saa paljastaa, miten loisteliaasti Pohjois-Korean eliitti elää.  Ja kaikki nivoutui Kim Jong-iliin. Hänen turvallisuutensa kun pyrittiin takaamaan kaikin keinoin. Lähtien johtavien virkamiesten autojen rekisterinumeroista (autojen rekisterinumerot alkavat numeroilla 2-16, johtuen Suuren Johtajan, Kim Il-sungin syntymäpäivästä 16.2) aina siihen, mitä Kim Jong-ilistä puhutaan. Kaikkea salakuunnellaan, myös ollessasi ulkomailla. Perheesi tekemisiä tarkkaillaan, vaikka he eivät edes olisi kanssasi Pohjois-Koreassa. Jos työskentelet Kim Jong-ilin läheisyydessä, et saa välttämättä tavata perhettäsi laisinkaan. Vuosikausiin. Vaikka olisit pohjois-korealainen.

Vaikka eläisi pienen eliitin seassa ja Kim Jong-ilin lähipiirissä, Pohjois-Korean pelottavuudelta ei voi sulkea silmiään. Pelko on jatkuvasti läsnä. Esimerkiksi jokainen puhelu nauhoitetaan ja puhelun tiedot tallennetaan. On siis melko vaivatonta selvittää kenen kanssa on keskusteltu ja mitä.
Kuitenkin lukiessa tuli vähän olo, että voisikohan kirjoittaja kärsiä jostakin tukholmansyndrooman tapaisesta? Kirjoittaja ei juurikaan kritisoi Kim-dynastiaa ja kun kritisoi, tekee sen selvästi hyvin varovasti. Tämä välittyy varsinkin kirjan lopussa olevista Kim Jong-ilille kirjoitetuista kirjeistä.

Kim Jong-ilistä on hyvin vaikeaa muodostaa kuvaa kirjan perusteella. Rakastettu Johtaja on selvästi tiukka. Hän pitää kuitenkin huolta lähipiiristään (eri juttu sitten miten hän pitää huolta kansastaan...), on huumorintajuinen ja toimii jopa amorina Kenjin ja hänen vaimonsa välillä. Kuitenkin hän on keinoja kaihtamaton ja jos haluaa jotain, hän myös saa sen. Rakastettu Johtaja on yksinhallitsija sanan varsinaisessa merkityksessä. Pohjois-Koreassa ei ole mitään, johon Kim Jong-ilin koura ei olisi yltänyt. Hänet tunnettiin ennenkaikkea suurena elokuvien ystävänä. Niin suurena, että hän saattoi joskus vaatia kohtausten uudelleen kuvaamista, jos kyseessä oli Pohjois-Korealaista tuotantoa oleva elokuva ja Rakastettu Johtaja oli tyytymätön. Jos hän halusi voittaa vaikkapa vesiskootterilla ajon, hän vaati itselleen hieman paremman vesiskootterin kuin kilpakumppanilla oli. Ja kaikkein käsittämättömin; Kim Jong-ilin syödessä kipulääkettä jossa oli riippuvutta aiheuttavia ainesosia, hän halusi että myös muutama muu Johtajan lähipiiriin kuuluva syö samaa lääkettä jotta hänen ei yksinään tarvitse olla lääkeriippuvainen.

Tarinan sekaan on ripoteltu valokuvia sekä karttoja eri alueista. Nämä oli sinänsä mun mielestä vähän turhia koska eivät tuoneet kirjaan kovin erityistä ulottuvuutta. Olisi riittänyt että Kenji kirjoittaa niistä. Toki kartoista vähän hahmotti Kim Jong-ilin suuruudenhulluutta. Häneltä kun löytyi mm. liikututeltava uima-allas, joka oli vesiliukumäkineen niin valtava, että multimiljonääritkään eivät sen nähdessään meinanneet uskoa silmiään.

Ehdottomasti mielenkiintoisinta antia kirjassa oli Kim Jong-ilin perhettä käsittelevät luvut. Hänellä oli Kenjin mukaan useita vaimoja, liuta naimattomia lapsia eikä perillisetkään välttämättä olleet aina ihan vilpittömiä. Kenjin mukaan Rakastettu Johtaja ei juurikaan välittänyt turhan virallisista ja muodollisista juhlista, mitä on todella hankala uskoa jos katsoo kirjassa olevia valokuvia.

Kirjan lopussa on Itä-Aasian tutkijan Miika Pölkin analyysi Pohjois-Koreasta ja eritoten japaninkorealaisten vähemmistöryhmästä. Pölkin mukaan japaninkorealaiset kokevat pikemminkin negatiivisena Kim Jong-ilin yksityiselämän repostelun. Mikä tuntuu musta todella jännältä, luulisi että närää aiheuttaisi nimenomaan se, kun selviää miten eliitti Pohjois-Koreassa elää. Kun tiedossa on kansan nälänhätä. Ja moni kansalta kielletty asiahan on kuitenkin sallittua eliitille.
Pölkki tuo myös hienosti ja kiteytetysti esille Aasian historiaa ja puolia, joita mä en ainakaan tiennyt. Hän myös avaa Juche-aatetta, jonka myötä on ehkä aavistuksen helpompi ymmärtää miksi erot kansan ja eliitin välillä on Pohjois-Koreassa niin valtavat.

Kirja ei ole kovin pitkä mutta se on paikoin hieman vaikealukuinen. Kaikkien nimi kun tuntuu olevan Kim. Vaikka Kenji kertookin nimenomaan Kim Jong-ilistä, on musta melko pysäyttävää että hän ei mainitse kirjassa sanallakaan lapsiaan, jotka sai toisen vaimonsa kanssa. Sensijaan lapset ensimmäisestä liitostaan hän mainitsee useaampaankin otteeseen. Ehkä tämä johtuu siitä että vanhemmat lapset ovat Japanissa, kuten Kenjikin. Nuoremmat lapset ja Kenjin toinen vaimo jäivät Pohjois-Koreaan Kenjin loikattua Japaniin.

Tämä oli niitä kirjoja, jotka herättivät mielenkiintoa aihetta kohtaan. Jopa niin paljon, että tuli olo että pitäisiköhän lukea aiheesta lisääkin. Tuskin kuitenkaan niin teen. Google onneksi ruokki vähän uteliaisuutta.

Lukuhaaste täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?