maanantai 25. tammikuuta 2016

Lukuhaaste: Jänis jolla on meripihkanväriset silmät

2. Matkakertomus

Tänä vuonna takana taitaa olla n. kymmenen luettua kirjaa ja tämä
saattaa olla niistä paras!
Pyörittelin jo joskus syksyllä käsissäni Edmund de Waalin Jänis jolla on meripihkan väriset silmät-kirjaa. Pyörittelin ja luin takakantta ja plarailin sivuja ja silti se vaan päätyi takaisin hyllyyn. Kiinnosti mutta ei riittävästi sillä hetkellä. Joululomalla mietiskelin lukuhaasteen eri kohtia ja varailin kirjastosta kymmeniä kirjoja. Nimenomaan lukuhaastetta ajatellen. Edmund de Waal osui myös tällä kertaa haaviin. Tosin saadessani kirjan käteeni, en enää muistanut mihin kohtaan lukuhaastetta sen ajattelin. Takakannen perusteella tästä tuli mun kirja, joka on matkakertomus. Vähän taas ehkä mutkan kautta haettu mutta ei se mitään. Musta on ihan kivaakin, että kaikki lukuhaasteen kohdat ei ole ihan ilmeisiä.

Kirja kertoo kirjailijan suvun historiasta. Huikean tarinan, johon lukija pääsee mukaan. Mä itseasiassa luulin että kirja on fiktiota, totuus selvisi mulle vasta kun aloin lukemaan. Edmund perii sukulaiseltaan 264 netsukea, pieniä taidokkaita japanilaisia hahmoja jotka on tehty norsunluusta tai puksipuusta. Ajan kanssa pienet esineet herättävät Edmundin mielenkiinnon ja hän haluaa tietää mistä ne ovat tulleet. Ne kun ovat olleet suvussa jo sukupolvia. Ja tätä matkaa me päästään mukaan seuraamaan. Matkustamme netsukeiden ja Edmundin kanssa 1800-luvun lopulta aina nykypäivään saakka.

Matkan lisäksi kirja tarjoaa kosolti historiaa. Mun sisäistä rojalistia helli luvut ja seikkaperäiset kertomukset Itävalta-Unkarin keisarikunnasta. Kaiken kepeän jälkeen mulle tuli yllätyksenä myös kirjan synkkä puoli. Tärkeät, tärkeät luvut, jotka täytyi tulla kirjoitetuksi. Kirjailijan suku on juutalainen ja historia ei ole koskaan ollut juutalaisten puolella. Toisen maailmansodan aikaiset tapahtumat ovat surullista luettavaa. Voi vain kuvitella miten pelottavaa on ollut kun kodin ovien läpi tunkeudutaan, tavarat ja muistot rikotaan, koti tuhotaan ja perhe häpäistään. Asia on edelleen vaikea ja se heijastuu myös Edmundin tekstistä. Hän pohtii itsekin että kuinka tuosta ajasta voi kirjoittaa.

Mä olen lukenut paljonkin kirjoja juutalaisuudesta ja historiasta mutta tämä oli jollain tapaa ihan omanlaisensa tuossa kategoriassa. Kirjailija pystyi välittämään sukunsa käänteitä todella aidosti ja koukkuna toimii nimenomaan se, että kirjailija itsekään ei ole ollut niistä ihan perillä. Paljon selviää vasta kirjan kirjoittamiseen kuuluvien selvitysprosessien aikana. Järkytys ja suru on aitoa. Kaikesta tuli henkilökohtaista myös kirjailijalle. Historia kun on osa myös hänen perimäänsä.

Japanilainen taide on mulle vierasta. Tämän kirjan avulla se aukesi vähän. Heillä on ne omat juttunsa, joissa japanilaisia voi pitää taiteen mestareina. Netsukien tarina alkaa kirjailijan suvun kohdalla Pariisista. De Waalin mukaan ranskalaiset ajattelevat että japanilainen taide perustuu pitkälti pienuuteen ja siksi siitä puuttuu kunnianhimo. Suuremmat linjat taiteessa, kuten tragedia ovat japanilaiselle vieraita. Mä olen kyllä tässä erimieltä. Googlatkaapa huviksenne netsukien kuvia. Pienen tekeminen jos mikä vaatii suurta intohimoa että jaksat keskittyä siihen. Yhden netsuken tekeminen kestää vähintään kuukausia, toisia netsukeja on tehty vuosikausia. Tragedia taas on monesti hyvin dramaattista ja dramaattinen jos mikä on helppoa.

Kirja on mielenkiintoinen ja hyvä mutta joku kosketuspinta siitä paikoin puuttui. Sitä ei pystynyt lukemaan pitkää aikaa kerrallaan koska ei vaan jaksanut keskittyä riittävästi. Vaikka jatkuvasti huomasi miettivänsä että mitähän seuraavaksi tapahtuu. Takakansikin sanoo että pitelet käsissäsi mestariteosta. Mietin lukiessani useamman kerran että koskahan se mestariteos alkaa. En osaa missä vaiheessa se tapahtui mutta yhtäkkiä huomasin olevani täysin kirjan pauloissa. Yllätyin että tykkäsin tästä näin paljon! Tarina on niin hyvin kerrottu, että sitä ei halunnut jättää kesken. Kirja tarjosi jatkuvasti sellaisia koukkuja, että sitä halusi lukea. Ilman niitä, tämä olisi jäänyt varmasti kesken ja lukematta. Netsuket itsessään ovat pieniä kertomuksia.
Kirja oli senverran vilkas, että luettuaan teki mieli lukea se heti uudestaan. Kaikkea oli niin paljon, että viimeisillä sivuilla tuntui että alku meni ihan ohi. Lisäksi mulla heräsi muutama kysymys, johon olisin kaivannut vastauksia. Muutama seikka jäi kerrottunakin sillä lailla ilmaan, että ne jäi hieman vaivaamaan. Tämän haluan ehdottomasti myös omaan kirjahyllyyni! 

Netsuket kulkevat pitkän matkan. Himotuista taide-esineistä lasten leluiksi, piilotettuina patjaan ja sitten takaisin sinne mistä ovat lähtöisinkin; Japaniin. Läpi vuosisatojen ja erilaisten historiallisten käänteiden jälkeen ne ovat kuitenkin pysyneet saman suvun hallussa. Ne ovat eläneet monessa mukana ja jatkavat elämäänsä yhä edelleen. Mäkin haluaisin osata kirjoittaa just tällaisia kirjoja. Tämä oli aivan ihana!

Lukuhaaste täällä

2 kommenttia:

  1. Minä lumouduin tästä jo alkukirjoituksesta. Ehdottomasti toissavuoden paras lukukokemus. Huikea! Ja kiva kuulla, että sinäkin kokeilit :)! Kansi on kyllä surkea sisältöön nähden!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tykkäsin ehdottomasti! En nyt ehkä lumoutunut mutta tämä oli tosi kivan erilainen ja jotain ihan muuta, mitä odotti siinä vaiheessa kun kirjaan tarttui. Ja asetti kyllä riman korkealle ajatellen muita kirjoja, joita tänä vuonna lukee. Ja en kanssa ymmärrä tota kantta :D

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?