keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Paluu päiväkotiin

Musta tuntuu vähän nuivalta arvostella päivähoitoa, koska olen kuitenkin tosi kiitollinen siitä että on olemassa järjestelmä, joka mahdollistaa että me päästään molemmat töihin. Mutta koska maksan siitä palvelusta niin varmaankin saan vähän arvostella sitä? Lisäksi en kiukuttele vaan täällä, palautetta on annettu ihan oikeaan osoitteeseenkin.

Kolmashan aloitti päivähoidossa elokuun lopussa. Pienten ryhmässä, vuoropäiväkodissa. Kaikenkaikkiaan ja loppupeleissä koko homma starttasi aika kivasti käyntiin. Toki jotain pientä alkukankeutta oli, onhan hoidon aloitus tosi iso juttu. Mutta ehkä kuitenkin vähemmän, mitä me jännitettiin. Aika pian Kolmosen hoitoon jättäminen alkoi sujumaan tosi jouhevasti, ongelmana sensijaan oli hoidosta hakeminen. Tyyppi sai lähes aina ihan törkeät huutokilarit. Kyse ei ehkä niinkään ollut siitä että tultaisiin hakemaan kesken kivojen leikkien tai että Kolmas ei haluaisi kotiin. Vaan pikemminkin siitä, että se oli se hänen tapansa ilmaista ikävää. Tuollainen n. kolmivuotias on kuitenkin vielä tosi pieni. Ei hän osaa joka tilanteessa ilmaista tunteitaan mitenkään loogisesti. (pohdinpa tässä vielä sulkeisten verran sitä, kun aina ne lapsen hakukiukut laitetaan sen piikkiin että lapsella on hoidossa niin kivaa ja hän ei haluaisi lähteä. Mutta onko oikeasti aina niin? Vai voisiko olla että siinä tilanteessa lapsi ei ehkä osaa näyttää tunteitaan vielä muilla keinoilla? Musta ihan hyvä juttu miettiä)

No sitten tuossa pari hetkeä ennen joululomaa oli edessä suurensuuri Varhaiskasvatussuunnitelma. The Vasu. Jota oikeasti odotettiin tosi paljon. Mutta me ei kyllä Kolmosen vasussa juteltu oikein mitään. Ajatellen että siellähän justiinsa pitäisi tulla sitä päiväkodin näkökulmaa esiin suhteessa meidän lapseen, tai näin ainakin mä olen asian vähän ymmärtänyt. Että konkreettisesti tuodaan esiin miten siellä menee. Musta se oli kuitenkin aika peukaloiden pyörittelyä ja siinä mielessä "turha" reissu, että Siippa oli järjestänyt työnsä niin että pääsi lähtemään ajoissa ja mä jätin unet yövuorojen jälkeen vaan pariin tuntiin koska päiväkodilla piti olla niin aikasin. Mulle on aika vaikeaa jättää niitä vähiäkin unia välistä, mutta koska olihan se nyt kuitenkin vasu niin ajattelin että ei sitten nukuta.
Nyt me siellä kuunneltiin kuitenkin lähes koko se vasuun varattu aika kun se hoitaja hoki vaan että no kertokaa nyt vähän jotain. Eikä saatu oikein mitään keskustelua aikaiseksi noin niinkuin siitä kokonaisuudesta. Pitkin syksyä on saatu Kolmosesta palautetta päiväkodilta ja ollaan pidetty tosi tärkeänä että jos nyt ei ihan päivittäin niin viikoittain käydään dialogia päivähoidon kanssa että miten menee. Mitä me hänestä siinä nyt alettaisiin kertomaan mitä päivähoidolla ei ole jo tiedossa? Odotettiin että tuolla olisi pureuduttu siihen päivähoitoon vähän syvemmin. Muistelisin myös että Kaksikon aikana Vasuun piti täyttää jotain papereitakin? Nyt ei kyllä tarvinnut.

Lisäksi heti kättelyssä, kun vasu aloitettiin, hoitaja pudotti meille sen pommin että Kolmas siirtyy isojen ryhmään tammikuussa. Tätä aihetta sivuttiin puolikkaan lauseen verran joskus elokuussa, että ehkä. Että katsotaan sitten loppuvuodesta ja jutellaan. Kuviteltiin että asiaa olisi ehkä vähän pohjustettu muutenkin, kuin vain ilmoittamalla että muuten nyt hei näin. Tuli vähän olo että olisikohan näitä juttuja voinut miettiä tarkemmin jo vähän etukäteen. Se kun nyt ei varsinaisesti ole yllätys että Kolmas täytti marraskuussa kolme. Kuten ei sekään ole yllätys, että tammikuussa tulee yleensä ryhmiin lisää uusia lapsia, jolloin luontevasti isoja siirretään pienten tieltä. Olisikohan ollut kaikille osapuolille järkevintä ja jouhevinta, että Kolmas olisi voinut aloittaa suoraan siellä isojen ryhmässä silloin elokuun lopussa? Nyt, oltuaan siis päiväkodissa vajaa neljä kuukautta, lapsi siirretään uuteen ryhmään ja taas opetellaan uuden ryhmän tavoille.

Tässä nyt sattui se onni, että mulla on pitkät vapaat heti tässä lomien perään eli pystyn olemaan lapsen kanssa totuttelemassa siellä uudessa ryhmässä, jos sille on tarvetta. Ja itseasiassa loppupeleissä ollaan oikeasti oltu ihan tyytyväisiä tähän ryhmänvaihtoon. En kai voi kovin seikkaperäisesti lähteä kuviota avaamaan, mutta sanotaanko näin että meistä tuntuu siltä että työntekijöiden henkilökemiat pelaa keskenään paremmin siellä uudessa ryhmässä. Jotenkin sellainen maku on jäänyt, vaikkakin on oltu siihen alkuperäiseenkin ryhmään kovasti tyytyväisiä. Lisäksi nyt Kolmas saa jälleen olla pieni, pienten ryhmässä täytyisi olla iso. Eikä tästä todennäköisesti ole ainakaan haittaa esimerkiksi puheenkehitykselle, jonka kanssa Kolmosella on omat haasteensa.

Musta on tuntunut pitkin syksyä myös vähän nuivalta se, että kaikki keskustelu- ym ajat sovitaan mun kanssa. Tämä nyt on vähän ensimmäisen maailman mittaluokan hommia mutta oikeasti koen vähän tyhmänä sellaiset stereotyyppiset hommelit näissä vanhemmuuskuvioissa. Ne on mulle isoja juttuja ja ongelmia. Mulla on olo että systemaattisesti se olen minä, jolta kysytään että koska kävisi mikäkin juttu. Vaikka myös isä kuskaa lasta todella paljon päiväkotiin. Häneltä ei ikinä kysytä mitään tuollaisia. Meillä oikeasti on pikemminkin niinpäin, että Siipalla on tämä arjen pyörittäminen ja aikatauluttaminen paljon paremmassa jamassa kuin mulla. Mä tupla- sekä triplabuukkaan itseäni jatkuvasti enkä osaa aikatauluttaa. En oikeasti usko hetkeäkään siihen, että se nyt olisi vaan sattumaa keneltä kysytään. Koska nuo kyselyt on ihan selvästi tähdätty niin, että kysytään kun mä vien tai haen. Mä ymmärrän että vallalla on se käsitys että äidit vastaa näistä logistiikoista mutta mä koen sen oikeasti vähän ahdistavaksi. Ehkä mä ensi kerralla vaan sanon että sopikaa isän kanssa. Mutta noin kokonaisuutena. Osaa ne isätkin kalenteria käyttää. Meillä ainakin.

Mä ymmärrän sen että kaikkia lapsia ja perheitä ei pystytä täysin yksilöimään. Jokaisen tarpeisiin ja odotuksiin ei välttämättä pystytä vastaamaan sillä lailla, kun me haluttaisiin. Mutta oon kyllä myös tosi vahvasti sitä mieltä että kyllä pitää voida saada vaatia. Kaikkea ei vaan voi laittaa sen piikkiin että ei pystytä tai ei voida tai ei ehditä. Sitten on systeemissä aika paljon kehittämistä jos kaikki yksilöt tasapäistetään. Koen edelleen aika kohtuuttomaksi sen pienten puolella esitetyn toiveen, että Kolmas herätettäisiin aamuisin seitsemältä. Mikä on ihan järjetöntä, jos katsotaan meidän perheen arkirytmiä. Päiväkodin rytmiinhän se toki istuisi, vaan kun meidän arkirytmiä sanelee muutkin tarpeet.

Meidän hoidontarve on toistaiseksi aika vähäistä. Me ymmärretään se, että lapsi reagoi enempi vähempi voimakkaasti tiettyihin juttuihin, koska hän on hoidossa niin vähän. Mua kuitenkin turhauttaa jotenkin ihan älyttömästi se asenne, mitä me päivähoidosta saadaan. Ihan kaikki jutut pistetään sen alle, että Kolmas on niin vähän hoidossa. Pitäisikö meidän nyt väkisin alkaa lisäämään sitä hoidontarvetta? Vaikka sille ei ole tarvetta. Ihan vaan siksi, että tietyt seikat sujuisi helpommin. Mä ainakin kaipaan enempi sitä tukea tälle nykytilanteelle, enkä sitä että kaikki kuitataan nykytilanteesta johtuvaksi.

Mä koen tietyllä tapaa hirveän hankalaksi sen keskustelemisen päivähoidon henkilökunnan kanssa. En epäile hetkeäkään heidän ammattitaitoaan. Mutta heillä on nimenomaan se ammattikasvattajan näkökulma. Me taas ollaan meidän lapsen ja meidän perheen asiantuntijoita. Mä koen tavallaan että kummankin osapuolen pitää joustaa. Päivähoidon pitää pystyä mukauttamaan meidän lapsi mukaan niin, että tarpeet lähtevät kuitenkin lapsesta ja perheestä. Ja vastavuoroisesti meidän pitää osata mukauttaa päivähoito osaksi meidän perheen arkea, samalla tavalla kuin koulu ja työt on. Päivähoidossa eletään sitä päivähoidon arkea ja tässä kotona sitten taas sitä kotiarkea.

Mutta tänään se nyt sitten taas jatkuu. Käydään tänään ja huomenna vähän haistelemassa ilmapiiriä, katselemassa uusi lokero ja sänky. Ollaan paikalla nyt se mikä sitten ollaan. Voihan olla että Kolmas sujahtaa sinne ihan ilman ongelmia mutta pystyn nyt vähän takapiruilemaankin, jos sille on tarvetta.  Harmittaa vaan että itsellä on etukäteen vähän kökkö maku suussa, johtuen syksystä. Toivottavasti uuden ryhmän myötä makukin paranisi.

4 kommenttia:

  1. Meillä taas saatiin ruinaamalla ruinata että lapsi (3,5v.) saataisiin isojen ryhmään. Meidän pk:ssa on kaksi pienten ryhmää (pienet pienet alle 2v. ja isommat pienet 2-3v.) ja syksyllä tuossa isompien pienten ryhmässä keski-ikä laski lähemmäs kahta vuotta ja se selkeästi näkyi silleen, että ryhmän toiminta muuttui enempi niiden pienempien mukaiseksi (ts. meidän ryhmän vanhimpia ollut lapsi ei oikein saanut mitään uusia virikkeitä ja kasvattajien huomio oli enempi perushoidossa, vaipat monelle jne). Syksyllä kun kyseltiin että josko olisi arviota isompien ryhmään siirrosta, niin vastaus oli luokkaa "ei voi tietää". No, sit alle kuukausi ennen joulua saatiin kuulla että siirto isojen ryhmään realisoituu vuoden vaihteessa. Lopputulos on siis toivomamme, mutta prosessi ehkä tökkii (ja päiväkoti on siis superhyvä, tai siis eihän mulla vertailukohtaa ole kuin kaveripiirin kokemuksia muista päiväkodeista, jotenkin musta vaan tuntuu että jotain prosessiohjausta noissa päiväkodeissa voitaisiin tarvita).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, aika jännä kokemus tuokin. Voisi tosiaan tuossa teidänkin tilanteessa että olisi kaikkien etu, jos ainakin ne yli kolmeveet pääsisi isompien ryhmään.

      Vaikka se nyt ei ehkä tästä mun itkuvirrestä ihan täysin käynyt ilmi, niin me ollaan ihan tyytyväisiä ryhmänvaihtoon. Otti vaan päähän tuo tapa millä se tehtiin. Just ennen lomaa, lapsella taisi olla siinä vaiheessa viisi hoitopäivää jäljellä kun tuo ilmoitettiin. Mitään sellaista päiväkodissa ei oo ollut, minkä takia nuo ryhmäjaot ja muut olisi jääneet viime tinkaan tai mikä olisi ollut sillälailla epävarmaa että ei aiemmin olisi voinut sanoa. Eli meilläkin just prosessi tökki.

      Mä en enää ihan varmaksi muista mut haluisin sanoa et isojen veljien kohdalla ne ryhmänvaihdot tapahtui aina syyskauden alussa. Eli jo kesälomalle jäädessä oli tiedossa miten sitten syksyllä.

      Meille ei tälle viikolle ehtinyt kertyä kuin yksi kokeilupäivä uudessa ryhmässä, mä kun sairastuin. Mutta sen yhden kerran perusteella jäi kyllä tosi hyvä maku ja uusi ryhmä tuntuu tosi ihanalta. Sieltä löytyy yksi tuttu hoitaja, jota lapsi menikin heti halimaan. Mikä on meidän supervierastajalta tosi hyvin, tuossa oli kuitenkin kolmen viikon tauko. Ensi viikolla jatketaan, toivottavasti pysytään vaan terveenä....

      Poista
  2. Meillä aikoinaan sekä kuopus että keskimmäinen siirtyivät isojen ryhmään alle 3-vuotiaina ja tyyliin viiden päivän varoitusajalla. Onneksi ovat olleet sopeutuvaista ja nopeasti lämpenevää sorttia, eivätkä vierastaneet (kuten taas esikoinen teki aikoinaan). Hienosti solahtivat. Mutta juu, kyllä noissa päiväkotien prosesseissa ja joustavuudessa usein kehittämisen varaa olisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta on hyvä kuulla että näitä kokemuksia on muillakin ja toisaalta taas on tosi harmillista että tätä tosiaan esiintyy sitten laajemmiltikin.

      Mun mielestä se ajoissa tai ainakin aikaisemmin kuin muutaman päivän varoajalla tietäminen olisi tärkeää senkin takia, että vaikkakin toki se on lapsi joka hoidossa on, niin uuteen joutuu sopeutumaan myös vanhemmat. Sekä työntekijät. Nyt tällä kerralla pienten ryhmästä siirtyi rytinällä iso läjä lapsia ja se on iso juttu sekä yksilö- että ryhmätasolla. Lisäksi tuossa meidän päiväkodissa, kun työntekijöitä pyörii vähän eri tavalla ihan jo sen vuorotyön takia, olisi tärkeää että jos lapsi saa jonkun kontaktin luotua aikuiseen, niin mietittäisiin että koska on oikea aika sitten sille että se kontakti rikkoutuu. Eli voisi vähän ennakoida että jos syksyllä aloittaa lapsia, jotka olisi ikänsä puolesta potentiaalisia siirtymään vuoden vaihteessa, niin onko se miten järkevää että muutaman ensimmäisen hoitokuukauden sisään niitä uusia ryhmiä tulee eteen kaksi. Nämä ei mun mielestä vielä edes oikeasti vaan voi olla mitenkään ylitsepääsemättömiä juttuja vaan ihan loogisia ja kaikkien etua ajavia.

      Nyt muutaman hoitopäivän jälkeen tuntuu enempi ja enempi siltä että ryhmänvaihto oli hyvä juttu, pienten puolella näkyy olevan aika kaoottista. Mutta just se prosessi......

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?