perjantai 5. helmikuuta 2016

Lukuhaaste: Helena Ranta - Ihmisen jälki

23. Oman alansa pioneerinaisesta kertova kirja
(Miina Sillanpään syntymästä 150v)

Helena Ranta on katsellut mua kirjapinosta aika kauan.
Kiitos kärsivällisyydestä, nyt pääset takaisin kirjastoon.
Mä en ole lukuhaasteen kohdista kehitellyt sen isompia paineita. Oon lukenut ja sitten survonut enempi vähempi lukemani myös osaksi lukuhaastetta. Tammikuun alussa luin vielä paljon kirjoja, jotka ei päätyneet ollenkaan lukuhaasteeseen mutta nyt viime ajat olen lukenut vain lukuhaasteen kirjoja. Koska tämä on vaan oikeasti jotenkin tosi hauskaa!

Vaikka tosiaan aika lupsakasti lueskelen menemään, niin Oman alansa pioneerinaisesta kertova kirja tuntui hankalalta. Ja nimenomaan siksi, että kenet tähän nyt valitsisi? Kun on niin monta upeaa naista, jota haluaisi tituleerata pioneeriksi. Oikeushammaslääkäri Helena Rannasta kertova kirja on möllötellyt mun kirjakasassa aika kauan. Taisin lainata sen lähemmäs vuosi sitten, olen vaan uusinut sitä lainaani kun en ole ehtinyt lukemaan. Tuo kannen tuiman lempeä katse sitten sen ratkaisun teki. Helena Ranta jos kuka on pienen erikoisalansa pioneeri.

Jos joku nyt ei tiedä niin Helena Ranta on hammaslääkäri, joka ajautui Estonian uppoutumisen myötä reissaamaan ympäri maailmaa kriisialueille selvittämään erilaisia ihmisten tai luonnonvoimien aiheuttamia katastrofeja. Helena Ranta on pitänyt aina omassa työssään tärkeänä nimenomaan sitä ruohonjuuritasolla työskentelyä. Hänellä olisi ollut mahdollisuus tehdä myös "siistiä sisätyötä" mutta polte kriisialueille on ollut senverran kova, että jos kutsu on käynyt niin Helena on mennyt. Hän on kokenut tärkeäksi laajentaa ihmisoikeudet koskemaan myös vainajia ja tämän takia hän on myös opiskellut lakia. Jotta ymmärtää myös sen lakipuolen jargonin, joka väkisinkin tulee vastaan kun käsitellään rikoksia ihmisyyttä kohtaan.

Ranta on keitetty monessa liemessä. Hän on ollut mainitun Estonian lisäksi mukana selvittämässä mm. Srebrenican verilöylyn uhreja, Balkanilla kaivamassa ja tunnistamassa joukkohautojen uhreja, Irakissa sodan aikana sekä vuonna 2004 Thaimaassa tunnistamassa tsunamin uhreja. Hän on vankka asiantuntija kenttätyön suhteen ja on päässyt jakamaan tietotaitoaan ympäri maailmaa luennoimalla ja kouluttamalla. Lisäksi hän on ollut monissa ensimmäisissä asiantuntijaryhmissä mukana, joiden pohjalta on kehitetty pysyviä porukoita mahdollisia kriisitilanteita silmällä pitäen.

Vaikka itse uikutan jatkuvasti alanvaihtoa, mua kiinnostaisi tämän nykyisen alan tiimoilta työskennellä kriisialueilla. Musta tuntuu että kuukausilahjoittaminen hädänalaisille ja satunnaiset eettiset lahjat ei vaan riitä. Haluaisin tehdä enemmän. Ja tiedän että ihan konkreettisesti mun taidoista olisi apua kriisialueilla. Mulla vaan ei ole munaa hakeutua ja lähteä noihin hommiin, koska en halua jättää perhettä. En myöskään halua olla se vanhempi, joka jättää lapsensa työn takia ja jonka lapset sitten miettii että miksi työ oli mulle tärkeämpi. Ja koska kriisialueilla työskentely on aina vaarallista, en todellakaan haaveile että ottaisin perhettä mukaan. Piiloudun siis oman pelkuruuteni taakse ja tyydyn lukemaan heistä, jotka uskaltaa.

Musta oli kiehtovaa lukea alasta tarkemmin. Tuntuu hämmästyttävältä että jokaisen hampaat on yksilöllisiä, ihan kuin sormenjälki. Koska omaan silmään hampaista otetut röntgenkuvat näyttää ihan samanlaisilta keskenään. Ranta valoittaa että eri maiden hammaslääkäreillä on oma tapansa paikata hampaita ja eri maissa paikkaamiseen käytetään vähän erilaisia materiaaleja ja tekniikoita. Ja pelkästään näiden seikkojen avulla voidaan päätellä mistä maasta kotoisin uhri todennäköisesti on.

Kirja kertoo todella laajalla skaalalla ja yksityiskohtaisestikin rankasta työstä. Jäi olo että Rannan työ vaatii ennenkaikkea kylmiä hermoja ja sitä, että pystyy työntämään ne omat inhimilliset tunteet taka-alalle ja suhtautumaan työhön työnä. Se ei tarkoita kuitenkaan että Ranta olisi tunteeton, hän vain kokee että jonkun täytyy tämäkin työ tehdä. Uskaltaisin väittää että aika harva ihminen kykenisi tekemään iänmääritystä joukkohaudoista löytyneille raskaana olleiden naisten sikiöille ilman tuota taitoa.

Helena Ranta on antanut kasvot hammaslääketieteelle ja sen merkitykselle esimerkiksi kriisialueilla ihmisoikeuksien kannalta. Hänet voidaan yhdistää myös sotarikosten tutkinnan kasvoiksi, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Rantaa taitaa parhaiten kuvata kirjassakin esitetty maininta Oikeushammaslääkäri ilman rajoja.

Vaikka kirja keskittyykin pääsääntöisesti oikeushammaslääkäri Rantaan, valaistaan hieman yksityiselämääkin. Lukijalle kerrotaan lapsettomuudesta, eroon päätyneestä avioliitosta, lapsuudesta, sisaruksien perheistä sekä rakkaaksi muodostuneesta Åminneforsista. Ranta haluaa selvästi vaalia yksityisyyttään ja valitsee tarkoin mitä kertoo itsestään lukijoille. Mun on pakko myöntää että olisin kaivannut vähän laajempaa raotusta yksityiselämän puolelle. Ymmärrän kyllä tämän linjanvedon mutta paikoin Rannan työstä lukeminen alkoi jo puuduttamaan ja siihen kaikkeen kauheuteen vähän turtui. Olisin kaivannut sitä inhimillistä puolta enemmän, asioita jotka eivät liity itse työhön. Ranta mainitsee tekevänsä työtään ammattilaisvaihteella ja tuntui että lukijalle välittyi nyt vain se. Kuitenkin noin raskaan työn tekijälle elämän eri osa-alueiden tasapaino on varmasti aivan älyttömän tärkeää, jotta pää kestää työkomennuksia. En jaksa uskoa että pelkkä itku puhdistaa riittävästi.

Lukuhaaste täällä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?