sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Lukuhaaste: Katoava aika

16. Et ole ikinä ennen kuullut kirjasta

Tajusin kannen kuvituksen vasta luettuani kirjan. Oikeastaan koko kirjan
voi kiteyttää tähän kuvaan
Yritin lukaista lukuhaasteen välissä jotain täysin totaalista aivot narikkaan-hömppää, mutta ei vain lähtenyt. Oon jotenkin nyt niin väsynyt ja vetämätön ja alamaissa että ajattelin kevyen piristävän. Tartuin pariinkin chick-lit kuningattaren tuotokseen mutta ei. Päätin sitten kuitenkin että haen inspiraatiota lukuhaasteen puolelta. Se vaan tuntuu nyt jotenkin ihan tosi motivoivalta kirjahommissa. Tähän väliin pitää vaan saada jotain vähän kevyempää. Ja aina parempaa, jos mukana on vähän seikkailua.

Huomasin muuten että en ole kaikkien lukuhaaste-postausten kohdalla kertonut itse kirjasta mitään, vaan lähinnä omia fiilareita lukukokemuksesta. Tämä on ollut ihan tietoinen valinta ja olen tehnyt sen niiden kirjojen kohdalla, jotka on olleet isoja ilmiöitä lukumaailmassa ja joiden juonikuvioita on todennäköisesti käsitelty aika laajasti jo aiemmin eri medioissa. Yritän postata lukuhaasteeseen liittyvät jutut mahd pian lukukokemuksen jälkeen ja aika on joskus vähän rajattua. En siis ole käyttänyt turhaa aikaa kirjoittaakseni juonikuvioita, jotka voi lukea kymmenistä muista kirja-arvioista. Että tämä nyt vaan sitten tiedoksi.

Nappasin Justin Go'n Katoava aika-kirjan täysin lukuhaasteen ulkopuolelta, herätteenä kirjastossa. Takakansi innosti. Kuitenkin se sopisi lukuhaasteen useampaankin kohtaan, joten hyödynnetään se tässäkin. Lisäksi takakannen perusteella kirja tuntui viihteelliseltä. Ajattelinkin sijoittaa tämän kohtaan Viihteellinen kirja.

Mulla on kirjanmerkkinä printti lukuhaasteen kirjoista ja ajattelin tätä haasteen viihteelliseksi kirjaksi sillä silmällä, että Siippa toivoi mun lukevan jotain myös printin oikealta puolelta. Haasteen 50 kohtaa on nimittäin tulostuneet niin että reilu puolet kohdista on paperin vasemmalla puolella ja loput sitten oikealla. Mun ruksit ja yliviivaukset kuitatuista haasteen kohdista on toistaiseksi osuneet vain vasemman sarakkeen kohtiin joten nyt viihteellisen kirjan myötä saisin yhden ruksin myös oikeaan parakkiin. Ja Siippa voisi nukkua yönsä rauhassa.
Puolessa välissä kirjaa totesin että tämä ei muuten ole viihdyttävä. On hyvä, mutta ei viihdyttävä. Tästä tuli sitten kuitenkin lukuhaasteen kirja, josta en ollut koskaan ennen kuullut. Ja ruksi osui jälleen lukuhaasteen vasempaan parakkiin. Sori Siippa.

Kirja kertoo Tristanista, jolle aukeaa mahdollisuus muhkeaan perintöön. Ennen sen lunastamista hänen täytyy kuitenkin todistaa olevansa sukua jättiläisperinnön jättäjälle Ashleylle. Tristan reissaa ympäri ämpäri Eurooppaa todisteiden ja johtolankojen perässä ja sukeltaa samalla sisälle Ashleyn ja hänen salamarakkautensa Imogenin tarinaan. Lähtökohdat kirjalle on siis melkoisen muikeat. Rakkautta, seikkailua, vähän jännitystäkin.

Pariisissa Tristan tutustuu nuoreen ranskattareen, Mireilleen. Aika pian tarina kääntyykin käsittelemään kahta rakkaustarinaa, Ashleyn ja Imogenin sekä Tristanin ja Mireillen. Kahden parin tarinat noudattavat yllättävän samanlaista polkua. Tosin mun mielestä luvut Ashleyn ja Imogenin tarinasta tuntuivat mielekkäämmältä. Tristanin ja Mireillen suhde jää etäisemmäksi, kirjoittaja ei lähde sitä avaamaan kovin syvälle. Heidän keskustelunsa ovat täynnä ihmeellistä jahkaamista, joka ei etene mihinkään. Kirjailija antaa ymmärtää että sähköä kyllä löytyy ja kipunoitakin mutta tätä ei lähdetä syventämään. En osaa sanoa olisiko kirja sitä kaivannut. Ehkäpä, koska luvut Tristanin ja Mireillen tarinasta tuntui pääsääntöisesti tosi pitkästyttäviltä. Lisäksi Mireille oli musta hahmona tosi väritön, raskas ja ihan turhan ripustautuva.

Ashleyn ja Imogenin lupaavan suhteenalun keskeyttää ensimmäinen maailmansota. Kuvaukset sodasta ovat poikkeuksellisia kirjan tematiikassa. Ashleyn ja Imogenin kohtalon sanelee sota ja vaikka sinänsä tykkäsin brutaaleista sotakuvauksista, ne ei mielestäni ehkä kuitenkaan sopineet kirjan kokonaisuuteen. Eivätkä varsinaisesti johdatelleet tarinaa mihinkään. Ashley ei tunnu traumatisoituvan sodasta joten senkään pohjalta en ymmärrä miksi sotaa kuvaillaan niin yksityiskohtaisesti. Jos joku traumatisoituu, niin se on Imogen. Mutta sotakuvaukset käsitellään kirjassa nimenomaan Ashleyn vinkkelistä.

Kirja oli sinänsä ihan viihtyisä mutta alun tiivis tunnelma ei kanna koko kirjan läpi. Jossain vaiheessa homma vähän lössähti. Tämä oli ihan vauhdikas opus mutta pikkuhiljaa kevyt lukeminen meinasi muuttua vähän raskaaksi tarpomiseksi. Tarina oli venytetty mun mielestä tarpeettoman pitkäksi. Hahmot ei enää taipuneet niin moneen suuntaan siinä vaiheessa. Vaikka tarina koukutti niin ei tämä jaksanut pitää lukijaansa kovin vahvassa otteessa. Kirjan kyllä ahmi mutta ei sitä tehnyt mieli hotkaista. Ihan jees mutta jälkimaku jäi kuitenkin melko miedoksi. Semmoinen liian löysäksi keitetty kananmuna.

Tämä oli Justin Go'n esikoisromaani. Hänessä on ehdottomasti ainesta ja odotan hänen seuraavaa kirjaansa ennenkuin muodostan lopullisen mielipiteeni. Tämä esikoinen ei mua vielä saanut vakuuttumaan riittävästi.

Lukuhaaste täällä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?