torstai 18. helmikuuta 2016

Puhutaan seksistä (..taas)

Nyt sattui silmään Hesarista niin hyvä Maija Aallon kolumni seksistä, että oli ihan pakko alkaa bloggaamaan aiheesta.

Ekaksi kaivelin kuitenkin esiin mitä oon aiemmin horissut täällä seksistä. Löytyi ainakin tämä ja tämä.

Taas on tutkittu miten me harrastetaan seksiä. Aina vaan vähemmän ja vähemmän. Mikä on musta toisaalta hassua ja toisaalta ihan loogista jos ja kun ajatellaan miten yliseksualisoituneessa maailmassa me eletään. Seksi myy mutta ei meidän makkareihin asti. Erityisen mielenkiintoista mun mielestä on se, että yliseksualisoituminen ei ole sama asia kuin seksuaalinen vapautuminen. Monesti kuitenkin tuntuu että ne niputetaan samaan.

Mä uskon että ihmisten haluttomuuteen vaikuttaa myös se, että seksi ei ole enää vain naisten velvollisuus. Enää ei tarvitse suorittaa niitä "aviollisia velvoitteita" jos ei siltä tunnu. Ei ne miehetkään sekunnissa valmiita hommiin ole mutta uskon että juju on nimenomaan siinä että seksin ei tarvitse olla naiselle enää pelkkä velvollisuus. Ja kun siitä haluttomuudesta ei puhuta, ollaan aikamoisessa oravanpyörässä. Jos ei koskaan oikeasti avata mitä sen haluttomuuden taustalla on, tilanne menee siihen että vongataan ja torjutaan ja vongataan ja torjutaan. Mutta ei puhuta syistä. Se vaikuttaa ennenpitkää myös miehen haluihin, jos aina torjutaan (toki nämä kuviot on myös joskus toisinkinpäin). Varmasti joskus ne puheet voisi unohtaa ja oikeasti vaan pistää sitä melaa mekkoon mutta se toimii apuna vain hetkessä, ei itse asiassa.

Jokainen määrittää itse sen mitkä on ne omat rajat. Ja parisuhteessa olisi varmaan ihan hyvä vähän määritellä niitä yhteisiä rajoja. Seksi nyt kuitenkin kuuluu parisuhteeseen, toisilla kerta viikkoon ja toisilla kerta vuoteen. Mikä vaan nyt tuntuu siltä oikealta. Kuitenkin mulla ainakin on vähän se olo että seksittömyyttä halutaan sysätä helpommin naisten niskoille. Silloinkin kun haluttomuus johtuukin miehestä. Ja se juurikin ehkä johtuu siitä että seksiä on pidetty aiemmin nimenomaan naisten velvollisuutena ja miesten nautintona. Että ei voi sanoa ei. Naisille se on ollut välttämätön paha. Miesten taas täytyy nauttia aina seksistä, eihän mies voi olla nauttimatta. Ja seksi on ollut miehelle myös vallan väline, keino hallita. Nuoremmille tämä voi ajatuksena tuntua tosi oudolta, mutta vuosikymmeniä parisuhteessa olleille se ei välttämättä olekaan ihan niin vieras ajatus. Raiskaus parisuhteessa on kriminalisoitu vuonna 1994. Tuosta on vasta 22 vuotta. Ja eihän asian kirjaaminen lakiin tarkoita vielä sitä että asenteet muuttuu samaa tahtia ja samassa ajassa. Jos halutaan käyttää sanaa velvollisuus parisuhteen ja seksin kohdalla, niin silloin pitäisi puhua molempien velvollisuudesta. Käsitteillä on merkitystä.

Kuitenkin, vaikka naiset voi nyt vaikuttaa omaan seksielämäänsä aiempaa enemmän, on naisten orgasmit vähentyneet. Tämäkin vaan on musta vähän kaksiteräinen miekka. Pelkät orgasmit on ehkä vähän huono mittari vaan kun niillä on oikeasti merkitystä. Lisäksi Aallon tapaan, mäkin uskon että monilla meistä on kaiken aikaa vähän paha olla. Erityisesti naisilla. Siitä pienestä pahasta olosta on tullut niin standardi, että me ei edes huomata sitä. Se vaan vaikuttaa sitten vähän kaikkeen.

Lisäksi uskon myös siihen että parisuhteissa ei enää välttämättä tunneta sitä kumppania ja hänen mieltymyksiä. Koska ne mieltymyksetkin saattaa muuttua. Periaatteessa parisuhdekin on sellaista jatkuvaa kasvun myötä tapahtuvaa tutustumista toiseen. Ja tämän kaiken muun arkihapatuksen myötä se tuntuu joskus tosi työläältä. Että miksei asiat nyt voi olla niinkuin ne on aina olleet. Tuttua ja turvallista. Mutta ei ne ole, kasvua ja kehitystä tapahtuu, myös siellä kammarin puolella ja se vaatii vaivannäköä. Eihän se, että elää parisuhteessa, takaa ja tarkoita sitä että myös tuntee sen kumppaninsa. Toisethan tuntevat itsensä yksinäisemmäksi kuin koskaan parisuhteessa.

Aalto mainitsee myös vääristyneen kehonkuvan, sekä omaan että toisen vartaloon. Mä lisään tähän päälle myös vääristyneet odotukset sekä oletukset. Joita suolletaan meidän aisteille joka puolelta. Aalto mainitsee myös sen että seksistä on tullut kovin vakava asia, vaikka hauskaahan sen piti olla. Mä huikkaan että myös parisuhteista on tullut kamalan vakava asia. Musta tuntuu että ne seikat, joihin parisuhteissa kehotetaan panostamaan, on välillä vähän vääriä. Musta se on ihan ok jos nyt ei aina tunne järjetöntä seksipoltetta sitä kumppaniaan kohtaan. Mutta sen kumppanin pitäisi aina kuitenkin tuntua järjettömän hyvältä ystävältä, läheiseltä tukipilarilta sekä tutulta turvasatamalta. Ja noita seikkoja ei saa kuntoon vain sillä että harrastetaan x-määrä seksiä viikossa.

Mulle on tullut yllätyksenä se, että sitä ei aina itsekään tunne itseään seksualisesti. Silloin joskus teininä kun seksivalistus alkoi, puhuttiin paljon että itsetyydytyksen kautta voi tutustua itseensä ja omaan seksuaalisuuteensa. No kuulkaa, ei se riitä. Ei alkuunkaan. Koska ei se teini-ikäinen minä ole yhtään sama kaveri kuin tämä nykypäiväinen minä. Seksinkään saralla. Siihen uuteen tyyppiin pitää tutustua jotta sen tuntee. Sensijaan että aina hoetaan miten kumppaniinsa pitäisi tutustua niin me ollaan ilmeisesti unohdettu myös se, että itseensäkin pitää tutustua kaiken aikaa. Ei me pysytä samanlaisina tuttuina ja läpikoluttuina.

Ehkä mä vaan en ole osannut etsiä tai katsoa riittävän tarkasti, mutta musta tuntuu että seksistä ei puhuta riittävästi, kun takana on vuosikymmeniä kestänyt suhde. Ei puhuta niistä oikeista asioista. Ne on siellä tabu-kentällä. Ikäihmisten seksualisuuteen on herätty mutta entäs keski-ikäiset? Puhutaan että nelikymppiset on tosi vapautuneita seksin saralla koska ovat hyväksyneet itsensä. Mutta miten se tapahtuu? Mitä se vaatii? Eikai ainakaan sitä kriisiä?

Tutkimuksia on tehty viime vuosina paljonkin. Mutta täysin ne ei ole selittäneet sitä, miksi meidän seksielämä on näivettymään päin. Ja tämä on musta vaan niin ristiriitaista, jos mietitään mihin suuntaan me ollaan menossa. En usko sekuntiakaan mihinkään konservatiivisiin arvoihin. Mutta jos ajatellaan että tässä on haettu tasa-arvoa avioliittoihin, herätty keskustelemaan transsukupuolisten pakkosteriloinnista sekä sateenkaariperheiden oikeuksista (puhumattakaan valtaväestöä koskevista vapautumisista) niin jos nyt ei olla otettu askeleita niin ainakin on katsottu sinne avoimeen ja monimuotoisempaan päin. Miksi nämä ei välity tutkimustuloksiin? Vai välittyykö?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?