keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Yhteis-vitun-haku

Heti ensi kättelyssä taputan itseäni olalle oikein raflaavasta otsikosta ja heitän perään pienet vanhemmuusoksennukset ja nillitykset. Tällä kertaa en marise omasta koulukuumeesta vaan jurmutan tuosta esikoisesta.

Meillähän Ekalla on edessä yhteishaku. Se on itseasiassa nyt jo niinkuin käynnissä ja jatkuu ensi kuun puoliväliin. Aihe alkaa meidän perheessä olla sellainen, että vanne kiristää kaikilla osapuolilla. Älkää ymmärtäkö väärin, mä en ole todellakaan päättämässä lapseni puolesta että mitä hän tulevaisuudellaan tekee (tai no senverran kyllä päätän että jotain sen täytyy opiskella vaikka oppivelvollisuus loppuukin). Mutta mun täytyy kyllä sanoa että mä olen heitä, joiden mielestä oppivelvollisuus saisi jatkua vähän pidempään. Joku yleissivistävä pakollinen oppilaitos peruskoulun jälkeen olisi mun mielestä vielä paikallaan ihan jokaiselle nuorelle. Koska mun mielestä iällisesti liian nuoret joutuu liian isojen päätösten eteen tässä peruskoulun loppuessa.

Peruskouluhan on siinä mielessä helppo rasti kaikille, että siinä on yhdeksäksi vuodeksi tiedossa mitä tehdään. Kaikki käy saman. Se koulun alkaminen ekalla luokalla oli ihan pala kakkua, jos vertaa nyt tähän nykytilanteeseen. Kun ollaan ihan oikeasti täysin tuntemattoman edessä. Tämä jos mikä on pelottava vaihe.

Toisillahan on hurjan ajoissa tosi vahva näkemys siitä omasta tulevaisuudestaan ja varma tieto siitä, mitä he haluavat isona tehdä. Musta vaan tuntuu että tuo porukka noissa ysiluokkalaisissa on tosi pieni marginaali. Ei ysiluokkalaisen vielä tarvitse tietää mitä haluaa tehdä isona. Ei yhdenkään alaikäisen mun mielestä tarvitse. Vanhemmilla pitäisi olla enemmän sananvaltaa siinä, mitä peruskoulun jälkeen tehdään. Nyt mun mielestä korostetaan hirveästi sitä nuoren omaa päätäntävaltaa. Joka toki on tärkeä sekin, vaan vastuu tuosta on musta monelle vähän liian kova vielä tässä vaiheessa.

Mä olen kyllä sitä mieltä että opiskelee mitä vaan, niin se ei varmasti mene hukkaan. Mutta, olen itse ottanut isoja harha-askeleita aikanaan omien opintojeni kanssa ja saman virheen on tehnyt myös Kaksikon isä. Meistä molemmat katuu niitä valintoja, joita silloin nuorena piti tehdä. Kun ei oikeasti tiennyt mitä haluaa. Meistä molemmat tekisi nyt ihan erilaiset valinnat, jos voisi. Tästä syystä me ei anneta meidän lasten päätyä ihan mihin tahansa opiskelemaan. Välttämättä.

Mä olisin aikanaan itse kaivannut mun vanhemmilta vähän osallistuvampaa ja sanotaanko nyt näin, päättävämpää otetta, kun olin itse näiden valintojen edessä. Tokihan mäkin kovapäisenä teininä uhittelin että opiskelen mitä mä haluuuuun, vaikka en todellakaan tiennyt mitä haluan. Meillä on vähän se tilanne että Eka ei tunnu edes ihan hahmottavan kaikkia opintokokonaisuuksia. Tai sitä, mikä minkäkin ero on. Tai ainakin tämmöinen olo mulla on jäänyt meidän jutteluiden jälkeen. Miten mä voin antaa lapsen valita opintonsa, jos se ei edes tiedä mitä se valitsee?

Ekalla on nyt vähän se asenne että hän yrittää jatko-opintonsa valita sen mukaan, missä pääsisi mahdollisimman helpolla. Että ei nyt vaan tule liian rankkaa. Joka on musta sinänsä ihan ymmärrettävä näkökulma mutta mun mielestä täysin väärä. Koska eihän koulun ole tarkoituskaan olla mitään kattoon räkimistä. Tottakai sen pitää välillä tuntua rankalta ja tottakai niiden omien opintojensa eteen täytyy tehdä töitä. Nythän se opiskelu ihan oikeasti vasta alkaa! Ja tämä toimii meillä nyt vähän kiistakapulana. Eka haluaisi hakeutua sellaisen koulutusohjelman pariin, joka on täysin vanhentunut. Jonka hyöty on rehellisesti sanottuna onneton, juurikin tuon vanhentuneisuutensa takia. Musta olisi nyt ihan karhunpalvelus päästää hänet kouluun, jonka hän suorittaisi ihan vasurilla. Koska mitenkäs sitten kun pitäisi hakeutua vielä siitä eteenpäin opiskelemaan? Kun on vapaamatkustellut sen tutkintonsa ja sitten pitäisi selvitellä tie jatko-opintoihin.

Ekalla on olemassa haaveammatti. Johon voi käsittääkseni opiskella aika montaakin erilaista reittiä. Kuitenkin, kun kyseessä on vielä tosi nuori henkilö (Ekahan täytti 15 vasta joulukuussa) olisi mun mielestä järkevintä nyt pitää kaikki mahdollisuudet niin avoinna kuin mahdollista. Antaa mielen vielä kasvaa ja vahvistua ja opiskella sellaista yleishyödyllistä. Ja ylipäätään opiskella sellaista, josta saisi jotain eväitä jatkoon edes jossain muodossa. Eikä mitään sellaista, joka todetaan vanhentuneeksi kokonaisuudeksi. Joka tuskin riittää duuniin saatika pohjaksi jatko-opintoihin. Vaan mitenkä ajat tämän läpi sille nuorelle, jolle on painotettu vähän joka taholta sitä että itse saa valita?

Tässä vuosien varrella on ollut muuten hauska seurata oman kaveripiirin suhtautumista, alitajuista sekä tiedostettua, jälkikasvun opintoihin. Aika moni nimittäin iskostaa niitä omia toiveita lapsien opinnoista jo siitä lähtien, kun lapsi syntyy. Vappuna, vanhojen tanssien aikaan ja lakkiaisten hujakoilla haaveillaan miten se omakin lapsi sitten aikanaan painaa sen valkolakin päähän. Vaan mitä jos ei painakkaan? Mä en ole sen isommin haaveillut suuntaan enkä toiseen siitä, mitä lapset isona tekisi. Kunhan päätyvät hommiin joissa ovat tyytyväisiä. Oon pyrkinyt aina välttämään puhumasta penkkareista tai ylppäreistä, koska ne tarkoittaa automaattisesti lukiota. Mutta nyt kun tässä ollaan ihan konkreettisesti noiden valintojen edessä, tuntuu että olisiko näistä pitänyt kuitenkin jutella vähän toiseen sävyyn jo aiemmin. Kun toinen selvästi on vielä vähän.. no sanotaan nyt vaikka kypsymätön noiden ajatustensa kanssa. Eikä ihan älyttömästi tunnu vastaanottavan mitään mitä aiheesta koittaa jutella.

Asiasta keskusteleminen on tosi vaikeaa, koska Eka heittää jatkuvasti kehiin sitä korttia että häntä painostetaan. Vaikka ei todellakaan painosteta, se on häneltä vaan osittain yksi tapa yrittää että saisi tahtonsa läpi. Opon kanssa on juteltu ja kuvittelin jo että no nyt on vähän selvemmät kuviot mutta vielä mitä. Kai lasten pitää antaa tehdä tietyt mokat elämässään mutta voisiko ne olla kuitenkin jotain muita kuin kouluun ja duuniin liittyviä? Tuntuu muuten tuon pienimmän uhmailut ja muut taas melko pieneltä tämän isoimman juttuihin verrattuna...

15 kommenttia:

  1. Mä olin kerran semmosessa myyntikoulutuksessa - se oli tosi hyvä koulutus, vaikka vihaan myymistä, ehkä se oli oikeasti enemmän dialogikoulutus - jossa toinen kouluttajista kävi lapsensa kanssa keskusteluja "kuvittele pahinta" -taktiikalla.

    Siis tyyliin: "Joo, ei tietenkään sun tarvii mennä lukioon. Kannattaa miettiä, mitkä on semmosia töitä, joita on kiva tehdä ulkona Suomen talvessa."

    En tiedä toimisko se teillä, en tunne tapausta. Musta se kuulosti vaan aika hyvältä taktiikalta saada toinen ees vähän miettimään asiaa itse.

    Vanhentuneisuus koulutusohjelmassa kuulostaa nimittäin kyllä tosi huonolta diililtä, etenkin kun nyt näyttää siltä, että aikuiskoulutus ei ole etu, josta ei voitais luopua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei toi kuulostaa muuten tosi käypältä keinolta, nimenomaan huonosti vastaanottaville teineille :D kokeilen, kiitos!

      Mua ihmetyttää että noita vanhentuneita koulutuksia edes pyöritetään. Ja tämän faktan olen kuullut ystävältäni, joka toimii opona parissa oppilaitoksessa, jossa tuo koulutusohjelma pyörii eli sinänsä lähteeseen kyllä luottaisin. Päivitystä on kuulemma tulossa mutta ei vielä ihan lähivuosina. Älytöntä. Mulle kävisi kyllä vallan hyvin lapsen kouluttautuminen vähän mihin vaan, jos hänellä olisi kertoa mulle joku suunnitelma siitä miten ja mitä aikoo opiskella. Vaikka hänellä on toiveammatti niin kuitenkaan mitään suunnitelmaa sen suhteen, että mitä opiskelisi jotta pääsisi toiveammattiinsa töihin, ei ole olemassa. Ja siksi mä nyt tästä niuhoan.

      Poista
  2. Niinno mä menin itse lukioon siksi että se oli se jatkoaika :) Meidän koulun opo on superhyvä, saa kyllä melkein ipanan kuin ipanan löytämään väyliä toteuttaa itseään ja omia vahvuuksiaan jatkossakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkoaikaa mäkin olen nyt kuitenkin liputtanut...

      Noiden koulussa on muuten tosi pysyvä henkilökunta vaan tietty justiinsa opo on vaihtunut vaikka miten monta kertaa. Nykyinen tuli vasta vuoden alussa, on kyllä joskus aiemmin tuolla ollut mutta ei se nyt paljon helpota kun nykyiset ysit ei häntä tunne. Eikä tässä kamalasti ehdi tutustumaankaan... Jokaisen ysin hän on kyllä yksitellen tavannut.

      Poista
  3. mahtaako lapsukaista pelottaa ettei pääse sinne, minne oikeasti haluaisi - sinne joka todesti johtaisi siihen haaveammattiin?
    Saisiko sen millään ylipuhuttua laittamaan kolme-neljä ekaa vaihtoehtoa sen haaveammatin mukaisiksi ja viimeiseksi varmuudeksi sen vanhentuvan koulutuksen? Entä se vanhentuva koulutus - pääseekö siihen ammattiin /tehtävään jotain muuta reittiä; onko siitä olemassa jotain yo-pohjaista tai muuten vain edistyneempää /uudistetumpaa muotoa? Kannattaisiko hakeutua suoraan sinne? Tai reitille joka johtaa siihen suuntaan.
    Pystyisikö puhumaan, että nyt on se hetki jolloin kannattaa tehdä rohkeita vetoja: jos kerran on haaveammatti ja on mielessä vielä tämmöinen melko hyvä joskin aavistuksen verran vanhentunut varasuunnitelma, niin eikö kannattaisi ensin heittää kehiin ne unelmat ja sitten katsoa, mihin tie johtaa? Onko joku kaveri /tuttu pelotellut että se-ja-se-koulu on ihan hirmu kaamea ja opettajatkin ihan ylivaativia? Voiko sen sanaan luottaa, vai onko sillä kaverilla muutenkin taipumusta hiukan liioitella?
    Onko pelko siitä, ettei pääse sinne, minne ehkä oikeasti haluaisi, todellinen, ja miten todellinen? Paljonko ehtii vielä petrata kevään aikana? Paljonko edes tarvitsee?

    Meillä viime keväänä yhteishaku ei tullut millään tavalla kotiin: nuoriso täytti haut koulussa yhdessä opon kanssa tiettynä päivänä.
    En tiedä, olisiko mitään ollut tehtävissä, jos lapsi olisi hakenut täysin vanhemman vakaumuksen vastaisesti johonkin...(minä kun heti alussa sanoin, että allekirjoitan ihan mitä vain; höh, ei tarvinnut allekirjoittaa yhtään mitään.)
    Teinille oli itselleen selvä, että lukioon ja vaikein valinta oli se, mitä laittaa ykkösvaihtoehdoksi - tiedettiin jo valmiiksi että "joutuu" sinne. Tätä valintaa oli itse omassa päässään kypsytellyt toista vuotta. Ei sillä tulevaisuudestaan ole vielä mitään käsitystä :)

    Jatkoaika on parillekin tuttavanuorelle ollut enemmän kuin hyvä vaihtoehto. Tietyssä mielessä lukio on omalle nakerollenikin "jatkoaika" tai "suojapaikka" , eihän se vielä ole millään tavoin valmis aikuiseen elämään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen että lapsukaista hiertää ehkä eniten se, että hän ei tiedä mitä kannattaisi opiskella. Toiveammatti kun on sinänsä alana sekä duunina aika uusi juttu. Ja tosiaan, sitä voi mennä tekemään aika montaa eri reittiä. Luulen että Ekalle pitäisi olla vähän selvempi väylä näyttää, että opiskelet tuosta ja sitten tuota ja sitten aukeaa portit paratiisiin :)

      Tuota kolme-neljä vaihtoehtoa ja vikaksi sitten se vanhentuva koulutus vinkkasi opokin ja tosiaan luulin että Eka olisi samaa mieltä mutta sitten se ei kuitenkaan ollut ymmärtänyt jotain koulutusohjelmien eroja ja taas ollaan alkupisteessä pläääääh.. Tuota samaa mäkin yritän hänelle liputtaa. Tosin opona työskentelevä kaverini sanoi että siihen ykkösvaihtoehtoon kannattaisi panostaa. Mulla on nyt tässä vähän verkot vedessä sen suhteen että pyysin henkilöä, joka työskentelee sillä Ekan toiveammattialalla vähän vinkkaamaan mitä kannattaisi tehdä. Miten kannattaisi opiskella. Mutta hänestä ei ole vielä kuulunut mitään joten odotellaan.... mä en osaa sanoa miten paljon yo-pohjaa vaaditaan vai onnistuisiko muitakin reittejä. Vähän varmaan riippuu mitä siellä tekee....

      Rohkeita vetoja mäkin suosittelisin nyt tekemään vaan justiinsa tuo kun tuohon kehitysvaiheeseenkin kuuluu se posketon epävarmuus niin nää on nyt tosi isoja juttuja. Ja siksi mä koen että liian nuoret joutuu tämmöisten eteen. Ei ne ole vielä valmiita tämmöisiin päätöksiin, ainakaan Eka :)

      Mä luulen että hänelle ei välttämättä nyt kukaan ole maalaillut sen ihmeemmin että joku oppilaitos olisi toista kaameampi vaan hän on ihan itse tehnyt ne skenaariot. Ja kokee tällä hetkellä muutenkin selvästi koulu- ja opiskeluväsyä joten luonnollisesti ajattelee että johonkin missä ei tarvitse opiskella. Vaikka nythän se opiskelu todenteolla vasta alkaa. Onneksi tässä nyt on vielä muutama viikko aikaa jutella ja menettää hermoja :P Ja teinithän liioittelee aina ja kaikessa. Kaverithan on katoppa suurinpiirtein pistämässä jo omia firmoja pystyyn peruskoulun jälkeen ja niiden vanhemmat kuulemma kannustaa niitä siihen ;)

      Meille tuli kotiin semmoinen lappunen, missä oli että vanhemman kuuleminen yhteishaussa. Ja jos ei sitä palauta allekirjoitettuna niin yhteishakua ei saa tehdä koululla.

      Ja hei just tuo että ei nämä ole vielä valmiita aikuisen elämään. Ja musta nämä ratkaisut on just sellaisia aikuisen elämän juttuja.

      Poista
  4. Moi, mulla on ollut pyytämäsi, tähän liittyvä juttu mietinnässä jo pidempään, mutta sain sitä vasta nyt kunnolla eteenpäin. Laitan sen ulos tuossa ensi viikon alkupuolella. Mutta kyllä mä kovasti kannustan hakeutumaan lukioon ja opiskelemaan korkeakoulussa. Kilpailu työpaikoista haavealalla ei tule varmasti helpottumaan, ja monella samoista työpaikoista kilpailevalla tulee olemaan paperit yliopistosta tai muusta korkeakoulusta. Iän myötä toki työkokemus tulee kompensoimaan, mutta sen ensimmäisen työpaikan löytäminen voikin olla yllättävän vaikeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikun oikeasti tosi kiva että viitsit panostaa ajan kanssa. Tässä on vielä aikaa ennenkuin ne haut pitää tehdä, tuo yhteishakuinen nyt vaan on hieman malttamaton. Mutta enemmän hyödymme oikeasti sellaisesta kattavammasta reportaasista kuin summittaisesta otannasta eli take your time! Ja kiitos vielä :)

      Poista
    2. Arvasin jo lukiessa mikä ala on kyseessä ja Tommin kommentti vahvisti epäilyni.

      Olen koulutukseltani medianomi AMK (ns. "hyvästä koulusta", näissäkin on isoja eroja "uskottavuudessa" ja koulusta valmistuneiden maineessa) ja muutama entinen luokkakaverini on myös alan töissä. He ovat siis lukion (tai kaksoistutkinnon) käyneitä, erittäin vahvalla harrastustaustalla ja kandin paperit kädessä saaneet töitä.

      Aiemmin pelkkä lahjakkuus ja harrastuneisuus riitti. Nämä harrastajat eivät kuitenkaan olleet mitään puuhastelijoita, vaan tehneet kovaa työtä omalla ajallaan. Nykyään kilpailu on entistä kovempaa, kun alan koulutuksiakin löytyy. Niin visu- kuin konseptipuolellakin. Sekä tietenkin koodarit ja muut.

      Mitä korkeampi koulutus ja hyvämaineisempi opinahjo, sitä helpompaa on saada töitä sen oman lahjakkuuden lisäksi. Hyvämaineisiin kouluihin puolestaan on kova kilpailu, joten alle tarvitaan hyvä yo-todistus. Myös AMK:hon. Tämän lisäksi tietenkin erilaiset pääsykokeet ja haastattelut ratkaisevat. Paras reitti kyseiselle alalle olisi varmasti jonkinlainen erityislukio, kaksoistutkinto tai normilukio ja aktiivinen harrastaminen. Tämän jälkeen sitten kannattaa hakeutua sen oman kiinnostuksen alueen mukaiseen korkeakouluun. Kyseisellä alallahan on todella monia erilaisia rooleja.

      Poista
    3. Hehee, joo mä olen kysymyksilläni ahdistellut jokaista, jonka luulen tietävän aiheesta edes jotakin mistä voisi olla apua. Alahan on kuitenkin loppupeleissä vielä verrattain uusi joten mä en osaa kaikkiin kysymyksiin vastata. Ja epäilen osaako esim. Opokaan.

      Kaksoistutkinto on ollut se, joka poikaa itseään kiinnostaisi. Se ei mun mielestä missään nimessä ole huono vaihtoehto, mutta kun se toinen tutkinto siinä olisi juurikin se vanhentumassa oleva. Sen myötä ei kuulemma oikeasti opi välttämättä juuri mitään, jos on vahva harrastuneisuus taustalla, joka tuolla mun esikoisella siis on. Varmaankin ehkä jotain uutta tulisi, mutta noin kokonaisuutena ei jotenkin tunnu siltä että "kannattaisi" tuhlata paukkuja yhtään siihen vanhentuvaan tutkintoon. Vaan panostaa täysillä mielummin lukioon jotta sitten sen jälkeen olisi mahdollisimman laajalla skaalalla mahdollisuudet jatko-opintoihin. Nimenomaan siksi kun kilpailu on kovaa.

      Vaikka pojan haaveet pysyisivät samana nämä kaikki vuodet, niin siitä huolimatta se jatkoaika koulun suhteen olisi mun mielestä se paras ratkaisu. Koska ala on kuitenkin niin laaja ja just se että mihin se oma kiinnostus sitten asettuu. Se kun ei hänellä ole vielä yhtään tiedossa, toistaiseksi se on koko ala joka kiinnostaa.

      Kiitos sullekin tuhannesti tästä viestistä! Näistä on oikeasti todella paljon apua kun jutellaan ja mietitään :)

      Poista
  5. Pelkällä yo-tutkinnolla (+harrastuneisuus) pääsee kyllä helpommalla kuin tekemällä kaksoistutkinnon. Ne kaksoistutkintotaistaiset omassa korkeakoulussani olivat olleet lähes valmiita heittämään lusikan nurkkaan, kun joutuivat tekemään iltakouluna osan opinnoista ja aina olivat se "friikki", joka ei ihan kuulunut porukkaan. Niin amiksessa kuin lukiossakin. Lisäksi he tunsivat tekevänsä enemmän töitä kuin luokkatoverinsa amiksessa. Tämä toki on vain parin ihmisen kokemus ja yhdeltä paikkakunnalta. Joten välttämättä ei ole tuomittu ulkopuoliseksi tai muuta vastaavaa. Muihin verrattuna työmäärä silti saattaa näyttää isolta, kun aina on tekemässä lisäksi jotain muuta kuin muut.

    Tsemppiä valintoihin niin teinille kuin äidillekin :D Eiköhän asiat siitä vielä lutviudu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä siis tuo edellinen anonyymi. Näköjään vastasin väärään kohtaan.

      Poista
    2. Mä muistelen että omassa kaveripiirissäni kaksoistutkinto tuntui rankalta ja harva jaksoi panostaa molempiin täysillä. Tosin sitten taas mun kummipoika opiskelee kaksoistutkintoa eikä ole kokenut sitä liian rankaksi. Pari iltaa viikossa menee koulun takia pidempään. Että kai se on monesta tekijästä kiinni että mitenkä se menee. Tosin tuon oman lapseni tuntien kaksoistutkinto ei olisi mun mielestä se hänen juttunsa vaan justiinsakin se, että panostaisi yhteen opinahjoon ja sitten siihen harrastuneisuuteen.

      Ja kiitos, kyllä nämä lutviutuu :) näistä sun ja Tommin jutuista on ollut todella paljon apua! Jostain syystä kun joku ulkopuolinen sanoo näitä niin hän ei koe että painostetaan, jos mä sanon niin kokee ;) Hankalaa tässä on se että mä en voi tehdä lapseni puolesta päätöksiä mutta koen että en voi antaa hänen myöskään tehdä ilmiselviä virheitä näin ison asian suhteen. Mutta, nyt näyttää tosiaan taas vähän paremmalta tilanne.

      Poista
  6. Siis ensinnäkin: En voi käsittää miten pitkään olen roikkunut blogissa mukana, Eka on jo noin iso! (Ja kyllä, sulla lienee vieläkin vahvemmat fiilikset asian suhteen, heh heh.)
    Mähän olen kanssa niin klassinen esimerkki tällaisesta ikuisuusopiskelijasta että oksia pois, mutta...
    Mulla oli 15-vuotiaana vahva käsitys unelma-ammatista. Onneksi kuitenkin tuli vaihtarivuosi, lukio ja sitten aika monta välivuotta, koska se käsitys alkoi vaihdella varsin vahvasti. Nytkin on jonkinlainen "visio", mutta en vieläkään - 30 v, ikuinen ylioppilas- tiedä miten se toteutuisi.
    Mies ei mennyt lukioon vaan töihin satamaan. Tienasi hyvin ja oli siellä yli 10 vuotta, ja olisi saanut olla elämänsä loppuun asti. Mutta oli onneton. Meni amikseen, kolme vuotta, ja luo nyt uraa maailmalla tienaten enemmän kuin minä ikinä näillä miljoonalla opintopisteelläni.

    Tutkimattomia on herran tiet, etenkin kun poliittiset päätökset voi olla mitä vaan. Tsemppiä tsemppaukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedäkkö sen ajan kulumisen huomaa kaikista parhaiten muiden lapsista :D Toki niitä hetkiä tulee itsellekin kun tajuaa että ei helvetti, ne on jo NOIN isoja. Mutta kun ne on kaikenaikaa niin lähellä niin se ei iske jotenkin ihan niin päin näköä, kuin sitten toisten lapsista.

      Mulla ei kai vieläkään ole olemassa ihan suoranaista unelma-ammattia. Mutta on olemassa pari alaa, johon koen tosi vahvaa intohimoa ja joista koen että tuolta se unelma-ammattikin löytyisi, jos pääsisin opiskelemaan. Eli mullakin puhutaan varmaan enempi visiosta mutta musta sekin on jo aika hyvin! Jos miettii että meidän lapset tulee valmistumaan ammatteihin, joista monia ei ole vielä olemassakaan, niin eikö se ole aika luonnollista että tämän kaiken jatkuvasti muuttuvan ja kehittyvän maailman ympäröimänä sitä ei itsekään osaa tai halua nimetä jotain tiettyä nimikettä, mihin haluaisi?

      Mun puolesta mun lapset saa mennä amikseen, jos siltä tuntuu. Mutta niin että heillä olisi vähän varmempi olo asian suhteen, kuin esim. Ekalla tällä hetkellä on. Koko amiksen tutkinto tuntui olevan tyypin puheissa vaan siksi, kun ei muutakaan keksi saatika uskalla tavoitella. Koska hänen kohdallaan mun mielestä se on juuri se uskallus, joka on tökkinyt isosti. Pelkää niin paljon epäonnistumista ja ettei pärjää, ettei uskaltaisi edes kokeilla jos saisi täysin itse valita. Mun puolesta käyköön amiksen, mutta niin kauan kuin ne haaveet tulevaisuudesta on niin epävarmalla pohjalla kuin hänellä on, niin mun mielestä kannattaisi ottaa se aikalisä yleissivistävien opintojen parissa. Amistelkoot sitten sen jälkeen.

      Kaikki mun tuntemat satamatyöläiset on olleet vähän sitä mieltä että se on vain väliaikaista ja se on eräänlainen "suojatyö". Ilmeisesti niillä on siellä sellainen "suuri perhe"-tyyppinen yhteisö mutta ei se kenenkään unelmaduunia taida kuitenkaan olla. Ihan mahtavaa että sun mies löysi sen oman jutun, opiskeli ja pääsee nyt toteuttamaan itseään. Se kysyy sulta ihan helvetisti mutta uskon että se hänen onnellisuus heijastuu suoraan sinne teidän parisuhteeseen. Mä ainakin huomasin itsessäni tässä että kun töissä alkoi liikaa kiristämään ja oikeasti vaan enempi ja enempi tuntui että tämä ei oo se mun juttu, niin se alkoi heijastumaan tänne kotiinkin ja varsinkin parisuhteeseen.

      Mua kammottaa noi poliittiset päätökset mutta yritän ajatella niin että en vaan voi jättää päätöksiä niiden varaan. Että niin tai näin niin nyt alkaa olla aika toteuttaa itseään myös ammatillisella puolella ja tavoitella sitä jotain omaa. Vaikka olisi huonot ajat ja ties mitä. Pakko uskoa että jotenkin kaikki saadaan järjestymään.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?