maanantai 14. maaliskuuta 2016

Älä väheksy

Kuinka moni muistaa sieltä omasta lapsuudesta tai nuoruudesta että vanhempi väki (vanhemmat, opettajat, sukulaiset, aikuiset) harrasti sellaista vähän väheksyvää silloin kun minä olin nuori-keskustelua? Mä en muista että se suoranaisesti olisi silloin tuntunut väheksyvältä mutta nyt kun sitä seuraa ulkopuolelta, niin kyllähän se paikoin sitä on. Halutaan nostaa se oma kokemus tärkeämmäksi.

Mikähän tarve ihmisellä on tuohon? Nostalgisoida menneitä ja sitä kautta polkea nykyhetkeä. Tasan varmasti asiat ei silloin olleet yhtään paremmin. Erilailla ehkä mutta tuskin paremmin. Ehkä kyse on enempi siitä että se nuorten maailma ei tunnu itsestä enää sellaiselta missä olisi tarttumapintaa. Se ei avaudu. Mutta miksi nuoren pitäisi elää jonkun toisen nuoruus? Miksi on tarve tyrkyttää se oma historia ja oma näkemys? Tai ehkä pitäisi kysyä, miksi on tarve käydä keskustelua vähättelevään sävyyn? Voihan niistä omista kokemuksistaan ja omista kasvuvuosistaan toki jutella, tasaveroisesti.

Tämä on pistänyt aika lailla silmään kun itsellä pyörii tuota nuorisoa tässä nurkissa. En tiedä koska se voivottelu varsinaisesti alkaa mutta omasta kaveripiiristä yllättävän moni sitä harrastaa. Ja mun on pakko sanoa että mua risoo aivan suunnattomasti ihmiset jotka vatvoo teinien tekemisiä. Milloin ne käyttäytyy huonosti ja milloin ne on kovaäänisiä ja milloin ne toimii väärin ja milloin sitä ja milloin tätä. Hohhoijaa. Kokeiltaiskos välillä sen paheksumisen sijaan kasvattamista? Kyllä niitä vieraitakin lapsia ja nuoria saa ohjeistaa.

Sosiaalisen median kautta tämä ilmiö tulee ainakin mun feedillä tosi hyvin ilmi. Aikuiset siellä kauhistelee milloin mitäkin. Vaikka ne nuoret ei varmasti ole tässä vuosien saatossa oikeasti juurikaan muuttuneet. Ihan samat asiat niitä kiinnostaa sukupolvesta toiseen. Myöhään valvominen, kavereiden kanssa hengailu, ulkonäkö jne. Yhtälailla ihan aina nuoria kiinnostaa esimerkiksi se, että onko suosittu vai ei. Ne keinot vaan muuttuu. Jos ennen mittarina toimi se, kuinka paljon ihmisiä sun ympärillä hyöri niin nykyään se mittari saattaa olla tykkäysten määrä valokuvissa. Se on musta tosi hankala sanoa että kumpi noista nyt sitten on se parempi ja kumpi huonompi. Ihan yhtä epäaitoja tai aitoja keinoja ne saattaa olla.

Se on toki totta että maailma on muuttunut monella tapaa raadollisemmaksi. Mutta se on muuttunut kovemmaksi myös muilla ikäryhmillä, ei vain teineillä. En tiedä pitäisikö siihen raadollisuuteen miten yrittää sopeutua vai taistella vastaan vai löytää joku kultainen keskitie. Maailma muuttuu ja kehitys kehittyy. Mennyttä aikaa ei saa takaisin.

Älkää siis väheksykö nuoria, he kyllä kasvaa ja se maailmankuva siitä laajenee. Polkemalla kasvatetaan vaan kuilua sukupolvien välillä. Kysykää sen sijaan mitä niille nuorille kuuluu, millaista sisältöä niiden elämässä nykyään on. Se on maailma joka muuttuu, ei nuoret.

Ps. Mun piti alunperin kirjoittaa salakuvaamisesta mutta ei nyt vaan lähde.


6 kommenttia:

  1. Mun mielestä teinit on just ihania! Ei tosin ole omia, että mielipide voisi siinä vaiheessa olla vähän vähemmän ruusuinen. Mutta joitain nuorten leirejä vetäneenä olen sitä mieltä, että teini-iässä on jotain aivan erityisen herkkää. Samaan aikaan uskomattoman viisaita, taitavia, osaavia ja uskaltavia tyyppejä - ja toisaalta epävarmoja, hämmentyneitä, viattomia, hyväuskoisia ja huolettomia. Toisinaan se tuntuu näin aikuisen näkökulmasta jopa välillä kauhistuttavalta, miten sitä selvisikään teini-iästä järjissään(/hengissä), kun ryhmänpaineen, kokeilunhalun ja näyttämisentarpeen ristitulessa paineli menemään milloin missäkin ja teki loppuelämäänkin vaikuttaneita valintoja. Onneksi nuorilla tuntuu usein olevan suojelusenkeli olallaan.

    Enkä jaksa itsekään nuorison mollaamista, mutta toisaalta tuo "kun minä olin nuori" papatus voi toisinaan olla sellaista hyväntahtoista pilke silmäkulmassa -lausuttua. Jonkinlainen sukupolvelta toiselle siirtyvä rituaali, jossa kypsän iän saavutettuaan pääsee vähän jäpättämään nuoremilleen, kuten itselle vanhukset aikanaan. Mutta ihan liikaa sitä silti harrastetaan. Tavoitteenani on tulla senioriksi, joka yhä jaksaa aidosti kiinnostua nuorten tekemisistä eikä paina villaisella siksi, ettei jaksa enää ymmärtää. Oma äitini on tästä hyvä esimerkki (nuorten aikuisten parissa tehnyt pitkän uran toki, auttaa asiaa), toivon pääseväni samaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teinit ON ihania! :)

      Tiedäkkö mun mielestä kaikesta ei aina tarvitse olla omakohtaista kokemusta ennenkuin voi olla mielipide. Tai ainakin musta tuntuu että sehän on tosi keskustelua halvaannuttavaa jos voi jutella aiheesta vaan sellaisten tyyppien kanssa, joilla kokemus puhuu. Ja mä haluan ainakin jakaa eteenpäin sitä ilosanomaa että teinien vanhemmuus ei ole yhtään niin perseestä kuin yleisesti luullaan.

      Se on ihan totta että tietty sellainen tietynlainen elämänviisauden eteenpäin jakaminen on tärkeää. Mut ehkä kyse on just siitä sävystä että miten sen tekee. Onko se vilpitöntä vai alentuvaa. Musta sen voi tehdä jäpättämättäkin. Saletisti sorrun itsekin välillä siihen mutta yritän tietoisesti välttää sitä alentuvaa sävyä. Ei se musta johda mihinkään. Just toi että jaksaisi olla vilpittömästi kiinnostunut, ymmärsi nykyajan kotkotuksia tai ei :)

      Poista
  2. Komppaan. :) Tosin mullakaan niitä teinejä ei ole. Kuin sisaruksissa.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Mitä sullon syrämmellä?