tiistai 15. maaliskuuta 2016

Lukuhaaste: Oneiron

8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin


Hehe, toistan nyt itseäni. Kuten Normastakin, ajattelin myös Oneironin kohdalla että en ota tätä osaksi lukuhaastetta. Mutta on kuulkaa pakko! Nimittäin jos soimasin Sofia tasaisesta kirjoitustavasta kirja kirjalta niin Laura Lindstedt tekee sen mitä Sofilta kaipaisin. Okei, en ole lukenut häneltä vielä muuta tuotantoa mutta ainakin musta tuntuu vahvasti siltä, että Laura ei jumitu tasaisen tutulle tielle vaan valkkaa aina uuden polun. Hän tekee sen nimittäin jo yksien kansien välissä.

Yhtään omia kirjoittajan taitoja ylistämättä, enkä myöskään tohdi verrata itseäni Finlandia-voittajaan, mutta pakko sanoa että heti kun aloin lukemaan Oneironia, musta tuntui että jos kirjoittaisin kirjan niin haluaisin kirjoittaa just näin. Jos olisin kirjailija niin haluaisin kirjoittaa Oneironin. Senlisäksi että mä haluaisin kirjoittaa Oneironin, haluaisin myös tehdä siitä leffan. Mä näen sen jo päässäni. Mad Max vs. Noitapiiri vs. 12 apinaa.

Rakastuin Oneironiin heti kun aloin sitä lukemaan. Tämä oli musta virkistävän erilainen. Ymmärrän kyllä hyvin miksi moni on jättänyt sen kesken, tämä kirja nimittäin on juuri niitä jotka jakaa lukijansa mustavalkoisesti. Joko rakastat tai vihaat, välimuotoa ei ole. Teksti on paikoin psykedeelisen poukkoilevaa. Ja tämä on ehdottomasti vaikealukuisin kirja vähään aikaan. Välillä teksti soljuu ja välillä se taas takkuaa ja koko ajan kuitenkin tapahtuu paljon. Tämä ei missään nimessä ollut paras Finlandiavoittoinen jonka olen lukenut, mutta ehdottomasti kivan erilainen.

Kirjailijan ilmaisutyyli on huikea. Samaistuin moniin lauserakenteisiin ja pystyin tuntemaan samantien mitä esimerkiksi tarkoitetaan kun ajatus jää tinnittämään yön tunteina. Huikeaa suomenkieltä, ei välttämättä mitään uusia juttuja. Mutta vanhoja sanoja käytettiin tuoreesti ihan uudessa kontekstissa. Rakastin!

Mietin kaiken aikaa että miten näin fantasiapohjainen tarina voi loppua. Kirjahan siis kertoo elämän ja kuoleman välitilasta sekä henkilöistä tuossa välitilassa. Mutta kyllä se vaan loppui just niinkuin pitikin. Kun tämän kirjan kannet sulki viimeisen kerran, jäi hyvä ja rauhallinen olo.

Lukuhaaste täällä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?