sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Pienin parrasvaloissa

Tuo kuopukseni on viime ajat toiminut blogin puolella vähän statistin roolissa, joten postataanpa nyt pelkästään hänestä. Kolmas kun on harpponut aika isoja kehitysaskeleita tässä alkuvuodesta.

Isommin postasin pienimmästä silloin, kun tehtiin tammikuussa paluuta päiväkotiin monen viikon loman jälkeen. Pyöritelläänpä siis päiväkotia nyt ensin hetkisen. Vaihto isompien ryhmään oli ehkä parasta, jota Kolmosen päiväkotiuralla on tähän mennessä vastaan tullut. Ryhmän hoitajien dynamiikka keskenään näkyy toimivan ainakin näin vanhemman silmiin ihan älyttömän hyvin. Pienten puolella taas erinäinen sekoilu näkyy jatkuvan... Suurin syy sille, miksi koen ryhmän vaihdoksen hyvänä, on se että Kolmas tuntuu sujahtaneen osaksi ryhmää paljon paremmin. Pienten puolella hän näytti mun silmiin aina olevan jotenkin ulkopuolinen. Isompien ryhmässä hän taas on ihan selvästi osa sitä porukkaa, hänellä on siellä oma paikkansa. Jolla on varmasti ihan älytön merkitys lapselle itselleen.

Ensimmäiset viikot toki oli vähän haasteellisia sopeutua. Kolmas kuitenkin aika pian kehitti kiintymys-suhteen pariin hoitajaan, jotka ovat selvästi muotoutuneet hänelle nyt tärkeiksi tällä etapilla. Me ollaan kotona kaiken aikaa pyritty puhumaan päiväkodista positiiviseen sävyyn, silloinkin kun koko kuvio on lapsesta tuntunut vaikealta. Ja hittovie, se on pikkuhiljaa kantanut hedelmää. Viemiset ja hakemiset ei ainakaan tällä hetkellä sisällä itkua tai huutoa, tosin vastaavia episodejahan on nähty myös välillä silloin kun Kolmas menee mummolaan, eli ei nämä ole edes olleet pelkästään päiväkotiin sidottuja juttuja. Kolmosen hoidontarve on edelleen aika minimaalinen, mutta lapsi on silti sopeutunut (oon edelleen sitä mieltä että siinä ei ole mitään mieltä että lisätään hoitopäiviä vain siksi että lapsi sopeutuu, en usko että pakko toimii tässä minään kestävänä ratkaisuna ja kun tarve ei ole tämän isompi niin sitä ei aleta kasvattamaan vain sentakia että aikuiset pääsee helpolla) todella hyvin. Hän puhuu itse päiväkodista kivana paikkana ja tykkää sinne mennä. Ja vaikka olisi parikin viikkoa pois päiväkodista niin ei reagoi siihen arjen alkamiseen. Tosin meidän etuhan on se että Kolmosen hoitopäivä alkaa useimmiten vasta klo 10.30 eli aamut saadaan olla rauhassa, aikaisia hoitoonviemisiä on todella harvoin. Viimeiksi tällä viikolla yksi hoitajista puhui miten Kolmas on alkanut tulla esiin kuorestaan, on alkanut pikkuhiljaa ottaa osaa yhteisleikkeihin ja muutenkin tuntuu relanneen.

Ja puhumisesta puheenollen.... se puhuu!!! Ihan kuten ollaan kaiken aikaa ajateltu, kyllä se alkaa puhumaan sitten kun asia riittävästi kiinnostaa. Paljon tulee edelleen sellaista omaa mölinää mutta pikkuhiljaa selkeä sanavarasto on alkanut laajenemaan, Kolmas toistelee paljon perässä mitä hänelle jutellaan ja omat viittomat on pikkuhiljaa korvautuneet sanoilla. Puheterapiassa käydään kerran parissa kuukaudessa tsekkailemassa missä mennään, Kolmas tykkää tosi paljon käydä siellä leikkimässä. En koe että puheterapiasta nyt varsinaisesti olisi ollut Kolmosen kohdalla mitään konkreettista apua puheenkehityksen kannalta mutta toki oli hyvä että selvitettiin että mitään varsinaista vikaa lapsessa ei ole. Hän alkoi puhumaan sitten kun alkoi, ei silloin kun olisi "pitänyt".

Tällä hetkellä tilanne on se että uusia sanoja tulee jatkuvasti ja sitä tahtia että me ei enää edes pysytä perässä. Hän yrittää toistaa kaikkea ja kaikkia. Äänenpainot on aivan ihania ja tunne välittyy ihan sananpuolikkaastakin. Miksei sitä aina voisi jutella noin? Vasta puhumaanoppineen ihmetyksellä, hei vitsi mitä mä osaan. Hassu seurata millaisia ahaa-elämyksiä sanat ja niiden tarkoitukset pienessä mielessä herättää. Esimerkiksi sana ylämummo hämmentää pientä ja näkee että hän pohtii ihan tosissaan että miten se mummo tähän maaliin nyt liittyy. Kolmas sanoo oman nimensä mitä hassuimmalla tavalla, josta mun tekisi mieli ottaa lapselle lempinimi käyttöön.

Kolmosen lempparikirja on tällä hetkellä mun vanha aapinen, jota on luettu niin ahkerasti että tyyppi tunnistaa tällä hetkellä lähes kaikki aakkoset. Hän osaa myös laskea kahteenkymmeneenkuuteen ja tunnistaa numerot sinne asti. Myös takoperin eli laskee suurimmasta pienimpään päin. Meidän kauppareissut kestää aina ikuisuuden kun pitää tunnistaa niitä numeroituja käytäviä.

Kolmas tietää olevansa kolmevuotias, mutta on itse sitä mieltä että on jo yhdeksän. Kysyttyäessä näyttää aina sormilla yhdeksää ja jos hänelle sanoo että olet kolmevuotias niin hän korjaa että ei ole vaan yhdeksän. Ihailtava itsetunto!

Heräsin tuossa taas tajuamaan että pojun hiuksia ei ole leikattu vielä koskaan. Hänellä on siis reilu kolmevuotiaana edelleen sitä samaa vauvatukkaa latvoissa, mitä on ollut aina. Päiväkodin valokuvauksen jälkeen vähän vilauttelin että josko sitä voisi leikata, Kolmas ei nimittäin anna pitää pinnejä tai pompuloita tai mitään päässään mutta Siippa ei suostunut. Toisaalta voisi olla aika hauskakin antaa sen kasvaa niin kauan kuin Kolmas itse haluaa. Että vielä muutaman vuoden päästäkin hänellä saattaisi olla sitä vauvatukkaa. Alan lämmetä asialle.

Alkuvuodesta Kolmas oppi myös kuivaksi. Yksiäkään vahinkoja ei ole sattunut, vaippa on päällä vain yöunien ajan. Tässäkin näköjään homma alkoi parhaiten pelittämään sitten kun Kolmas itse malttoi hokata kuvion. Toki päiväkodissa on potatettu sieltä alkusyksystä asti mutta se selkein ahaa-elämys tapahtui joululomalla ja vaipan pystyi jättämään tosi nopeasti pois sen jälkeen. Lukuunottamatta niitä yöunia.

Lomakin alkoi, myös Kolmosella. Hän on mun kanssa kotona melkein kaksi viikkoa. Sen suurempia villejä lomasuunnitelmia meillä ei ole, mitä nyt ruhjoin heti ekana iltana kitalakeni vereslihalle turkinpippureilla. Kaksikko hiihtolomaili juuri isilässä joten kovin pitkiä vapaita en kehtaa koululta kerjätä koska ei olla mihinkään pidemmälle reissuttelulle suuntaamassa. Nyt on Ekan vikat mahikset korotella numeroita spettariin joten muutamaa päivää pidempää vapaata ei koululaisille nyt heru. Tukholmassa kyllä kävästään mutta muuten ajattelin maata sohvalla ja tuhota kirjakasaa Kolmas kainalossa. Ja hoitaa House Of Cardsin neloskauden pois.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?