perjantai 29. huhtikuuta 2016

Lukuhaaste: Taivaalta tippuvat asiat

32. Kirjassa on myrsky


No moi Selja Ahava!

Luin just sun kirjan, Taivaalta tippuvat asiat, ja on pakko sanoa että se on tähän asti vuoden paras lukukokemus. Kirjoitin ensin lukukomeus ja on tämä kyllä sitäkin. Musta tuli ihan sun fanityttö. Mä rakastan tätä sun kirjaa. Sen voisi lukea aina vaan uudestaan ja uudestaan ja uudestaan ja se olisi aina vaan yhtä ihana.

Kirkuva fanikirje sikseen, Taivaalta tippuvat asiat oli aika lyhyt kirja, mutta se kertoi ehdottomasti pitkän tarinan. Kirja kertoo oikeastaan kolme tarinaa, jotka kaikki liittyvät toisiinsa. Tytöstä, jonka äiti kuolee yhtäkkiä. Naisesta, joka saa kahdesti suuren lottovoiton. Ja miehestä, johon salama iskee viidesti. Tarina ei suoraan alleviivaa kysymyksiä miksi käy niinkuin käy, mutta se kylvää kysymysten aihiot lukijan mieleen. Joskus tulee vastaan asioita ja kohtaloita joita ei voi ymmärtää. Siitä huolimatta on mentävä eteenpäin. Tässä hetkessä saattaa olla jotain, mitä ei enää kohta sitten olekaan. Miten siitä voi selvitä? Miksi meille käy näin?

Vaikka kirjassa käydäänkin läpi kolmea eri tarinaa, on äitinsä menettäneen tyttären tarina selvästi eniten keskiössä. Ainakin musta tuntui siltä. Kirja visioi vaikeita aiheita aivan ihanasti, jos näin nyt voi sanoa. Kun kaivetaan syötäväksi viimeiset äidin pakastamat mansikat, miten erilaiselta ne maistuu. Mitä pyörii mielessä kun pikkuhiljaa kasvaa ja huomaa mahtuvansa äidin vaatteisiin ja kenkiin. Millaisia satuja äiti kertoisi, jos voisi vielä kertoa. Vaikka kirja on kokonaisuudessaan surullisten tarinoiden ympäröimä, se naurattaa silti monin paikoin. Ikäviä asioita ei vedetä farssiksi mutta surunkin keskeltä löytyy aina huumoria. Aina. Vaikka välillä on pala kurkussa, kumpuaa sieltä seasta välillä nauruakin. Surullakin voi olla ääriviivat.

Kirja on kirjoitettu osin satumaisessa muodossa. Ja se osui aivan kohdilleen, ainakin mun mielikuvitusta kirja ruokki juuri satumaisuutensa takia. Ahava osaa kaivautua lapsen näkökulmaan yhtä mainiosti kuin Pauliina Rauhala Taivaslaulussa. Kirja on kanttansa myöten nerokas. Tämä tarjosi lämpöä ja kauneutta hyvin erilaisessa muodossa. Ja lohtua, se tuntuu kaikista voimakkaammin jääneen oloksi tämän lukukokemuksen jälkeen.

Vaikka hahmot elävätkin tragedioiden keskellä, ovat he kuitenkin täynnä pohjatonta viisautta. Osittain tragedioista johtuen, osin siitä suunnasta johon tragediat ovat heidät työntäneet. Ja kaikesta huolimatta jokaisessa hahmossa on vahva samaistumispinta. Tämä kirja kannattaa löytää.

Ahava oli mulle vieras kirjailija, mutta tämä kirja ansaitsi ehdottomasti paikkansa Finlandia-ehdokkaana. Ja itseasiassa voisin kuvitella että tämä oli vahva ehdokas voittajana. Miten mainiota onkaan löytää uusia mahtavia kirjailijoita, eritoten naiskirjailijoita. Joita juuri kaipasinkin.

Tämä oli niin hyvä lukukokemus että tekee mieli hetki kellua siinä, ennenkuin tarttuu seuraavaan. Kyse ei ole siitä ettäkö pelkäisi seuraavan kokemuksen olevan huonompi, vaan siitä että tätä tahtoo vielä hetken imeskellä. Ennen seuraavaa namua. Juurruttaa ja syventää, liueta hiljalleen. Antaa kirjan laskea siemenet ja antaa niiden itää jotta jonain päivänä sieltä mielen läpi kasvaisi rehevä puu. Ihan niinkuin Taivaalta tippuvissa asioissa.

Lukuhaaste täällä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?