lauantai 28. toukokuuta 2016

Kohti omavaraisuutta osa 1

Me on asuttu tässä nykyisessä kaupunginosassa reilu nelisen vuotta. Aika pian muuton jälkeen huomattiin että alueella asuu paljon aktiivisia kaupunkiviljelijöitä ja vähän siellä sun täällä näkyy viljelylaatikoita ja -säkkejä. Siirtolapuutarhoja ja kotiviljelyksiä. Yhdellä jos toisella parvekkeella notkuu amppelimansikkaa ja ties mitä hilavitkutinta. Ja monen talonyhtiön pihaltakin löytyy kimpassa pystyyn pistettyä viljelystä. Erilaisia ihan naapurissa toimivia yhdistyksiä löytyy asian tiimoilta useampikin eikä mene varmaan päivääkään ettei joku huutele joko talonyhtiön tai sitten kaupunginosan omalla facebook-sivulla siemenien ylituotannon tai jonkun muun viljelyyn liittyvän perään. Aktiivisia siis ollaan kasvattamaan.

Silloin jo muutama vuosi sitten alkoi aika äkkiä tulla olo että mäkin haluuun kun katseli ihmisiä kuopsimassa viljelyksillään. Mua on jo pitkään, oikeastaan vuosi vuodelta aina enemmän ja enemmän houkutellut tietynlainen omavaraisuus. Kaupungissa asuessa se vaan on vähän haasteellista. Monta vuotta tyydyttiin siihen että mutsi kantoi meille mökin kasvimaan tuotoksia mutta joku pyörä jossain on alkanut pyörimään melko vinhasti koska omiakin multavarpaita on alkanut kutittamaan. Saan suoranaisia kicksejä siitä kun saan haalittua meille syötävää jostain muualta kuin kaupan kautta. Ihan tiloissa olen jos saan hyödynnettyä satokauden antimia ja aina parempi jos ne on itse kasvatettu. Meidän parvekkeelta on vaan niin ihana näköala että sitä ei tee mieli iskeä tukkoon tekemällä sinne pientä sademetsää. Pelkkä parvekeviljely ei siis käy.

Lupasin jonain heikkona hetkenä vuosi sitten toukokuussa mutsille, että se saa tuoda meidän partsille pari tomaatin taimea. Mutsi ilmeisesti haisteli että nyt on lapsella joku luontoon paluun tarve ja muilutti meille riittävän helpot systeemit millä aloittaa. Kasvatussäkki kahdella taimella. Niitä hellittiin ja hoidettiin ja kasvatettiin pitkin kesää ja saatiin lopulta tosi paljon satoakin. Sitten kun kesä vihdoin ja viimein alkoi. En tiennyt tomaatin kasvattamisesta yhtään mitään ennen viime kesää mutta hurahdin niin täysin että tänäkin vuonna meille tuli pari taimea. Mutta tämän lisäksi tänä vuonna kävi myös toisenlainen flaksi. Voitettiin nimittäin arpajaisista pari viljelylaatikkoa tuossa lähellä olevasta kaupunginosayhdistyksen omistamalta palstalta. Nyt kuulkaa vaihtui yrttien ylläpito ihan nextille levelille.

Tässä on ollut taas kaikenmaailman muuta sutimista mutta vihdoin tällä viikolla saatiin kasvatuslaatikoihin vaihdettua mullat ja kylvettyä siemeniä. Ja olipahan muuten ihan älyttömän terapeuttista hommaa! Mieli lepäsi ja tuli oikeasti yllätyksenä miten älyttömästi tykkäsin siitä tekemisestä. Toki homma nyt oli sinänsä helppoa koska oli laatikot ja mullat valmiina, kompostit ja muut vieressä. Että sen kun ottaa ja pusertaa. Mutta silti, mä siis en ole oikeasti kokenut aiemmin mitään poltetta tämmöiseen, tämä on hiipinyt jostain pikkuhiljaa. Tämä eka vuosihan menee nyt pitkälti kokeilun piikkiin. Että minkätyyppinen se paikka on jossa viljellään, onko miten kuuma, tuuleeko jnejne. Kovan kasvatuksen ja hoivaamisen alla nyt ekana vuotena on taittopapu, herne, porkkana, punajuuri, jääsalaatti ja pinaatti. Ensi vuodelle on suunniteltu jo ainakin raparperia ja kurpitsaa.

Siellä lepää! Siksakkinen kastelukuvio by Kolmas
Lapset, eritoten Toka ja Kolmas on olleet tässä ihan erityisen innostuneesti mukana. Siippa ja Eka ei välttämättä niinkään. Tekevät mitä käsketään pyydetään mutta selvästi eivät omaa ihan samaa poltetta kuin me muut. Eikä sillä oikeastaan ole niin väliäkään, ehkä parempikin että ei ole liian monet sormet syyhyämässä että mitä tehtäisiin! Kolmas on maailman huvittavin kun jokakerta kun mennään palstan ohi (kuljetaan siitä siis ohi päivittäin muulloinkin kuin vain kastelu- ja rikkaruohojen kitkemisreissuilla) hän toteaa että äitin ja mun farmi. Mutta jotta että. Saa nähdä lähteekö mitä itämään ja koska ja mitenkä vai marssitaanko naapurissa olevaan puutarhaliikkeeseen ostamaan valmiita taimia. Onni siitäkin muuten! Puuttuvat kamppeet voi hakea ihan vierestä. Wannabe-omavaraisuutta.

Joskus kirjoittelin tänne jonkun postauksen siitä, miten sitten voi alkaa huolestumaan jos mut tapaa jostain puutarhasta juttelemassa munakoisoille ja silittelemässä herneenversoja. No nyt kuulkaapa aletaan olla aika lähellä sitä pistettä. Tää keski-ikäisyys on aika jees! Kyllä me vielä sinne maalle muutetaan. Lisäraportointia luvassa kun on jotain mitä raportoida. Ja taidan muuten postata nämä jutut kummitädilleni tällaisenaan, hän kun ihmetteli viime kesänä pelkästään meidän partsilla nököttäviä yrttejä. Että kun ei olisi kuulemma minustakaan koskaan uskonut. Hah, kyllä minä tässä vielä oman elämäni agronomiksi alan! Nythän olen muuten alkanut haaveilemaan omasta kanalasta...

Rusketusraidat

8 kommenttia:

  1. oih, ihana, minäkin haaveilen :D mutta aika, ja tämä poropeukaloisuus tuppa olemaan melkoisena ongelmana haaveille!

    nimimerkillä
    maaliskuussa istutin 20 tomaatin taimenta, joista puolet lähti kasvamaan, mutta nekin kuoli jo huhtikuussa :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika se on munkin ongelma. Onneksi muu perhe sitten vähän ottaa koppia tarvittaessa :) Poropeukalot löytyy täältäkin, onneksi mulla on kärsivällinen äiti joka jaksaa vastata kysymyksiin ja näyttää kädestä pitäen. Mähän en noita tomaatintaimia ole itse istuttanut vaan ne on kasvattanut ja istuttanut äiti :D Mä en saisi itse ikinä aikaiseksi... kastelen ja lannoitan ja hoivaan ja kerään sadon mutta se aloitus, se on mulle liian iso kynnys.

      Poista
    2. No mä sain viime vuonna kaverilta ja äidiltä 20cm valmiita tomaatintaimia ha onnistuin tappamaan nekin. Jostain syystä ei ole tänä vuonna annettu enää :D

      Poista
    3. Mun äitihän aina ensi töikseen meille tullessaan marssii partsille katsomaan että Mites rehut voi :D ja nyhtää siellä irti jotain..

      Poista
  2. Minä haaveilen joka kevät kauniista kukkapenkistä ja siististä hyötypuutarhasta. Näen jo itseni napsimassa sieltä yrttejä ja tomaatteja. Todellisuus on enemmän sellaista voikukkavetoista hommaa ja sen yhden perennapenkin jonkilaisessa kuosissa pitäminen useimpina vuosina epäonnistuu. Olen ajatellut lykätä tätä viherpeukalointivaihettani keski-iästä eläkeikään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä haaveilen myös valtavasta pihasta ja paikasta viljellä :D Luulen että sitten todellisuudessa nuo viljelylaatikot on ihan riittävän haasteellinen mulle. Siinä on mukana hommissa 30 muutakin viljelijää joten apua ja tsemppausta kyllä saa. Eikä tarvitse yksin taistella niitä voikukkia vastaan. Vaikkakin ne voikukat taitaa olla meidän kolmivuotiaan mielestä koko farmin parasta antia, varsinkin nyt kun ovat puhalluskukka-vaiheessa. Plus hyödynnän tarvittaessa myös meidän äitiä sekä kummitätiäni joilla molemmilla on vuosikymmenien tausta sekä kukkien että muiden viljelysten saralla.

      Mun kummitädillä on ollut aina tosi kadehdittava piha. Iso ja siisti. Paljon kaikkea ja hillitön väriloisto mutta silti paljon tilaa ja avaruutta. Ihan järjetön hommahan sen ylläpidossa täytyy olla mutta ei tuo tunnu häntä stressaavan. Mä olen ollut tässä vähän sormi suussa että mitkä nyt sitten on rikkaruohoja ja mitkä ei. Tuolla meidän palstalla kun on istutettu myös yhteiseksi hyötykasveja. Sen voikukan sentään tunnistan :D

      Poista
  3. Minä olen myös tänä keväänä istuttanut ensimmäisen kerran parvekkeelle vähän vihreää vuosien haaveilun jälkeen. Kesäkurpitsan siemenestä on kasvanut nelilehtinen taimi, kirsikkatomaatissa on kolme kukkaa ja minttu puskee uutta versoa juuristaan. En ole vakuuttunut, että vihannekset tulevat kantamaan hedelmää, mutta viihtyisyys on jo taimien myötä lisääntynyt monta pojoa.

    Hauskinta oli mielestäni tuo siemenestä istuttaminen, siinä loorassa on havaittavaa muutosta lähes päivittäin. Mintun kasvua en edes huomannut ennen kuin nyt kolmen viikon jälkeen. Yllättävän rattoisaa puuhaa, vaikken mikään viherpeukalo ole koskaan ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei jos se sun kesäkurpitsa kukkii niin syökää ne kukat! Ihan parhautta :) Mä voisin viljellä kesäkurpitsaa ihan vaan niiden kukkien takia....

      Musta on kanssa kutkuttavinta seurata sitä muutosta mikä tapahtuu päivittäin. Ja just siksi mäkin haluan kasvattaa kaiken siemenestä lähtien, nuo tomaatit on poikkeus. Meidän kasvatuslaatikoissa ekat itämiset tapahtui alle viikossa. Siis alle viikossa niistä siemenistä on lähtenyt kasvamaan jotain vihreää joka toivon mukaan päätyy meidän lautasille. Ihan hillitöntä!! Tunnen itseni tosi dorkaksi kaupunkilaiseksi joka kerta kun tuota hämmästelen :D Mutta joo, eihän ne sinne kaupan hyllyillekään kasva valmiiksi :P Ja hei entä se pettymys jos mitään ei lähdekään itämään. Mä ainakin jään aina miettimään että mitä mä tein väärin, pitäisikö kokeilla uudestaan vai unohtaa koko juttu, miksi mä en saanut niitä kasvamaan jne. Niinkuin se nyt pelkästään musta olisi kiinni.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?