torstai 5. toukokuuta 2016

Puhellaan

Luin jo viime syksynä ihan älyttömän hyvän jutun kielistä. Kohu maahanmuuttajista oli silloin isoimmillaan ja aihe oli tosi ajankohtainen. On se sitä vieläkin mutta syystä x tämä jäi silloin luonnoksiin. Meinasin jo poistaa koko tekstin mutta sitten tämä alkoi kuitenkin vielä mietityttämään.

Elokuisessa Hesarin kuukausiliitteessä oli aivan järjettömän hyvä juttu Helsingissä puhutuista kielistä. Miten älyttömän montaa kieltä nykyään kuulee, kun liikkuu ulkona.

Mä huomaan että siihen erilaisten kielten kakofoniaan on jo niin tottunut, että ei oikein enää edes tiedosta mitä kieltä ihmiset puhuu. Ainakin musta tuntuu että Helsingissä on niin kauan kuullut muutakin kuin suomea, että siihen on tottunut. Toki se puhuttujen kielten määrä on kaikenaikaa kasvanut mutta noin muuten. Siihen on tottunut että suomi ei ole ainoa kieli jota kuulee.

Joku aika sitten duunissa kuuntelin kun työkaveri puhui puhelimeen ruokatunnilla. Sieltä tuli sekaisin suomea, englantia ja jotain muuta, en tiedä mikä se kolmas kieli oli ja unohdin kysyä kun puhelu loppui. Eikä sillä mun mielestä loppupeleissä ole väliäkään mikä se oli. Koska pointti oli siinä miten hillittömän kuulosta se oli. Miten luontevasti ne kielet sekoittui keskenään. Tarina jatkui, äänenpaino pysyi samana, kieli vaan vaihtui. Mä olen niin kateellinen! Musta olisi ihan mahtavaa osata puhua noin. Ja osittain tuo oli tuossa Hesarinkin jutussa pointtina.

Kielen merkitys ja oppiminen on Suomessa mun mielestä jotenkin hassuissa lähtökohdissa. Suomea opetetaan kirjakielenä ja sellaisissa muodoissa, jotka ei kuitenkaan ole arjessa käytössä. En nyt tarkoita että esimerkiksi maahanmuuttajille pitäisi opettaa suomea slangina tai murteina. Mutta kuitenkin ehkä sellaisessa muodossa, jonka saavat käyttöön ja jota ymmärtävät. Omassa kaveripiirissä on muutama maahanmuuttaja, jotka ovat päätyneet Suomeen suomalaisen puolison mukana. Heidän suomenkielen oppiminen takkuaa juurikin sen takia, että kielikursseilla opetettu suomi on niin erilaista kuin käytössä oleva suomen kieli. Aikuisilla on muutenkin valtava kynnys käyttää uutta kieltä, varsinkin kun suurinpiirtein kauppatorin ryöstelevät lokitkin ymmärtää englantia. Suomea ei-äidinkielenään puhuvat lapset ja nuoret on niin eri tilanteessa koska integroituvat suomenkieleen koulun kautta ihan toisella tavalla.


Hesarin jutun luettuani jäin miettimään sitä että miksei tuota valtaisaa puhuttujen kielten määrää hyödynnetä enemmän? Kuten jutussakin tuotiin ilmi, moni maahanmuuttaja saattaa puhua sujuvasti neljääkin eri kieltä, ei kuitenkaan suomea. Silti kuitenkin Suomessa aina painotetaan sitä suomen kieltä. Joka on tärkeää, en sano sitä. Se on tärkeää maahan integroitumisen kannalta. Mutta painotetaanko sitä hieman liikaakin? Voisiko vähemmälläkin suomen kielen osaamisella pärjätä, jos osaa hyödyntää sitä muuta kielitaitoa? Voisiko vähemmälläkin suomen kielen osaamisella tehdä töitä? Riippuen toki hieman töistä. Ja nimenomaan sitä omaa koulutuspohjaa vastaavaa työtä? Kun Suomessa asuu jo niin paljon ihmisiä, joiden äidinkieli on jotain muuta kuin suomi, niin kuulostaa mun korviin jotenkin aivan hukkaan heitetyltä potentiaalilta. Miten paljon osaamista valuu ihan hukkaan vain siksi, että ei puhu riittävän hyvin suomea.

Puhekieli on aivan mahtava ilmaisukeino. Siitä voi tehdä ihan omannäköisen. Jotenkin tuntuu että osaa ihmisistä pelottaa että suomen kieli katoaa kokonaan, jos siitä ei pidetä kiinni kynsin hampain. Oli kyseessä puhekieli tai kieliopillisesti oikein puhuttu kieli. Mä en ajattele noin. Kautta aikojenhan kieli on rikastunut ja muuttunut. Sen pitääkin rikastua ja kehittyä. Harrastan itse ihan älyttömästi uusiosanoja ja -sanontoja. Musta on tärkeää, että se kieliopillisesti oikea suomen kieli opetetaan myös, sekä kantiksille että maahanmuuttajille, mutta jotenkin se puhekielenkin oppiminen pitäisi mun mielestä huomioida kotiuttamisessa. Että senkin oppisi. Rohkaistuisi puhumaan.

Muistan joskus omassa nuoruudessa lukeneeni jostain vanhemmille suunnatun jutun että älä puhu nuorille nuorten kielellä. Että älä käytä slangia. Ja muistan miten pöljältä se kuulosti kun mutsi käytti joskus jotain slangisanoja. Nyt vanhempana pystyn huomaamaan sen, että kyse ei ollut ehkä kuitenkaan siitä että olisi noloa jos aikuinen tai vanhempi puhuu slangia. Ero on siinä, puhuuko luontevasti aina niin vai yrittääkö vaan puhua. Mun äiti on asunut suurimman osan elämästään pk-seudulla, mutta on alunperin kotoisin muualta ja puheesta kuulee edelleen että hän ei ole syntyperäinen helsinkiläinen. Kuulostaa varmasti hyvin erilaiselta, jos hän yrittää vääntää stadia, koska se ei ole hänelle yhtään luonteva puhekieli. Mulle taas on. Mä olen aina puhunut näin. Miten sitä voi olla tietoisesti puhumatta jollain tietyllä tavalla? Oli kyseessä slangi tai ei.


Nyt aletaan olla omien kanssa vähän samassa. En aina tajua mitä he puhuu, puhekielihän kehittyy kaiken aikaa. Ja osa heidän käyttämistään ilmaisuista ei ole mun ikäluokan käytössä. Puhekielen jatkuvan kehityksen lisäksi myös se vaikuttaa, mikä ikäryhmä on kyseessä. Ei viisitoistavuotiaat puhu samalla tavalla tai käytä samoja juttuja puheessaan kuin kolmikymppiset. Toki ne erot ei kokonaisuudessaan ole niin valtavia, ne on ne pienet nyanssit jotka tekee sen, että puolin ja toisin ei aina ymmärretä toisiamme. Paljon on samojakin juttuja mitä käytetään, sekä mun ikäluokassa että sitten nuorten kielessä. Mutta siellä ei tarvitse olla lauseessa kuin yksi tai kaksi juttua, mitä en ymmärrä ja sitten ollaankin jo ihan kujalla aiheesta.

Mä muistan ihan elävästi sen, miltä se tuntui teininä kun oma äiti oli niiiin nolo puheensa ja slangin yrityksensä kanssa. Muistan miltä se tunne tuntui. Kaksikko on nyt jo vanhempia kuin mitä olen itse ollut kun ekan kerran musta tuntui tuolta. Musta tuntuu että heistä ei ehkä tunnu nololta mun puhekieli, koska se on kuitenkin aina ollut tämmöinen. Mutta se, että en aina tajua heidän kaikkia swägä-besu-käty-retu-ugu bre-heittoja on selvästi se, mikä nolostuttaa. Tosin tekevät selvästi välillä ihan tahallaan jotain heittoja, mistä tietävät että mulla ei ole hajuakaan mitä tarkoitetaan.

Tämä on musta toisaalta tosi hassua. Että me puhutaan samaa äidinkieltä, mutta ei ymmärretä toistemme puhetta. Joskus vuosia sitten ollessani Irlannissa amerikkalaiset kaverini ihmettelivät ihan samaa. Että pubissa he eivät ymmärtäneet yhtään mitään siitä irkkujen englannista, vaikka kyseessä kuitenkin on sama kieli. 

Nykyään puhekieli ei onneksi ole enää sellainen vedenjakaja kuin joskus. Nykyajan vanhemmat ovat kasvaneet puhekielen ympäröimänä ja se on siirtynyt käyttökieleksi luontevasti myös sinne omaan aikuisuuteen. Ja sitä myötä käytettäväksi myös omille lapsille. Ja työyhteisössä. Ja missä vaan.

Musta on tosi mielenkiintoista pysähtyä kuuntelemaan puhetta. Miten paljon puhekieli on muuttunut siitä omasta teini-iästä. Miten paljon maahanmuuttajat rikastuttavat suomen puhekieltä omalla kielellään. Aikanaanhan stadin slangi syntyi ruotsin ja venäjän kielen pohjalta. Mun nuoruudessa slangiin alkoi tulla enempi viitteitä englannin kielestä. Ja nyt sitten sitä rikastuttaa moni muukin kieli. Mulla ei ole intoa salakuunnella kenenkään keskusteluja, mutta tykkään kuunnella vieraiden puhetta. Miten paljon eroja siinä on. Mitä tajuan, mitä en tajua. Toki osa nykyilmaisuista ei istu omaan korvaan yhtään. Jotkut jutut kuulostaa ihan todella hölmöltä (esim. bae. En tajua tuota yhtään enkä tykkää).

Englannista tulee edelleen paljon sanoja suomen puhekieleen. Mutta siinä on nykyään eroa, miten ne sanat valikoituu. Mun nuoruudessa ne sanat sovellettiin sillä lailla että istuivat siihen puhekieleen. Esim. chillata. Nykyään tuntuu että se sana napataan suoraan, sen ihmeemmin sovittelematta tai taivuttelematta ja sitä käytetään foneettisesti suht samalla tavalla kuin alkuperäisestikin. Esim. booty. Mutta just näin sen pitää siltikin mennä. Vaikka vähän välillä ärsyttääkin. Kehittyen ja kasvaen.

2 kommenttia:

  1. Mun mielestä tuntuu, että moni suhtautuu suomen kieleen samalla tavalla kuin suomen kulttuuriin. Että sen pitäis pysyä jotenkin muuttumattomana ja siitä pitäis pitää kynsin ja hampain kiinni.
    Mutta eihän se ole minkään kielen taikka kulttuurin luontainen tila, molemmat imee vaikutteita alati muuttuvasta ympäristöstä ja maailmasta. Ja juur esimerkiksi maahanmuuttajat on sellainen todella paljon rikastuttava ilmiö.
    Enkä jaksa uskoa, että suomen kieli jotenkin onnistuisi katoamaan kokonaan.

    Peräänkuulutan kyllä sitä, että kieli muuttuisi luonnostaan.
    Mun mielestä oli aina hassua, kun omassa kotikaupungissani ikätoverit alkoivat teineinä väkisin vaihtamaan "miä" pronominin "mä"-muotoon ja puhuivat vanhemmistaan mutsina ja faijana. Koska oli coolimpaa puhua pääkaupunkiseutulaisittain.
    Oon pitänyt kynsin ja hampain omasta puhetyylistäni kiinni, vaikka pk-seudulla on tullut asuttua jo kohta seitsemän (!!!) vuotta. Tietysti on sanoja, jotka on luonnostaan muuttuneet. Esim. enään en puhu Hesasta vaan Helsingistä tai rautatieasemasta vaan steissistä.
    Helsingissä on ihanaa kuulla paljon eri kieliä ja eri murteita!

    Suomen kieli taitaa verrattain olla aika nuori kieli ja monikaan ei tunnu ymmärtävän kuinka paljon sanoja me ollaan itseasiassa vaan "varastettu" muista kielistä. Ehkä niitä sanoja ja synonyymejä nuorten kautta tulee vielä lisää! :)

    Mikähän mun pointti oli... Noh, anyhow, eläkööt kielet!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei just tota mä ajattelin, ei tainnut vaan ihan tekstistä välittyä :D että se suomen kieli on paikoin ajatuksena ihan sidottuna suomen kulttuuriin. Ehkä tietyissä yhteyksissä se on jopa yhtä kuin. Ja en ymmärrä kanssa että miksi sitä muutosta ja kasvua ja kehitystä pelätään niin älyttömästi. Aina sitä on tapahtunut, aina sitä tulee tapahtumaan. Mennään mielummin mukana ja vaikutetaan siihen millaiseksi tämä meidän kulttuuri, kielellinen ja muu, kehittyy.

      Mulla on paljon maahanmuuttajia työkavereina ja viikoittain tulee tilanteita ja hetkiä kun keskustellaan jostain kielioppisäännöistä tai sanojen merkityksestä jne. Leikitellään sillä kielellä. Ja tätä tapahtuu muidenkin kuin suomenkielen kohdalla. Esimerkiksi musta on hauskaa tentata mun amerikkalaista työkaveria erilaisten englanninkielisten sanojen merkityksestä. Esimerkiksi ruusukaalin englanninkielistä sanaa brussel sprouts jaksoin ihmetellä tosi pitkään. Että jos vertaa suoraan suomea ja enkkua, niin miten erilainen merkitys tuolla on. Mistä se brussel tulee kun sehän on ihan ruusun näköinen. Ja sprouts? No sen duunikaveri osasi tosi hyvin selittää, sprout kun tarkoittaa versomista ja kasvua maan läpi. Blaablaablaa :) ansaitsisin jonkun palkinnon ainaisesta jaarittelusta.

      Musta tuntuu tiedätkö että tuo väkisin tietyllä lailla puhuminen teininä on enempi sidottuna siihen kehitysvaiheeseen, kuin siihen missä asuu. Koska ihan samaa tapahtuu täällä pk-seudulla, syntyperäisten helsinkiläisten seassa. Huomasin ilmiön jo omassa teini-iässä ja nyt sen on huomannut omissa teineissä. Tuntuu että on jotenkin vähän jatkuva "kilpailu" siitä kuka hallitsee viimeisimmät fraasit ja ilmaisut puhekielessä. Ja on muka joku tietty tapa "miten" pitäisi puhua. Mun mielestä on tärkeintä että se oma puhekieli on sellainen omaan suuhun istuva. Ei liian siistitty, ei teennäinen, ei päälleliimattu. Vaan sellainen että ilmaiseminen tuntuu omalta. Ja mä tykkään kanssa kuunnella erilaisia murteita ja erilaisia kieliä ja sitä miten ne sekoittuu keskenään.

      Ei mullakaan mitään pointtia ollut :D Eläköön tosiaan!

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?