sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Taas se päivä

Näköjään oon ottanut perinteeksi kirjoittaa äitienpäivästä, joten ei nyt aleta katkomaan hyviä traditioita. Aikaisemmat aivotuhnut täällätäällä ja täällä.

Tänä vuonna äitienpäivä ja koko viikonloppu meni töissä. Yövuoroissa. Olisin itseasiassa halunnut skipata koko homman juurikin noiden öitöiden takia mutta en kehdannut. Näin jälkikäteen tuntuu oikeastaan vähän hölmöltä että miksi nyt en sitä sitten kotona vaatinut tavalliseksi sunnuntaiksi. Työpäiväksi. Että antakaa mun nyt vaan keskittyä hoitamaan nämä hommat. Mutta niinhän se on että nää äitien- ja isienpäivät taitaa olla tärkeämpiä jälkikasvulle.

Mun äiti tuli myös poikkeuksellisesti meille tänä vuonna, yleensähän me on menty sinne mun lapsuudenkotiin. Ja käyty Siipan mutsin haudalla. Mutta nyt nää töitöit sotki joten tänä vuonna näin. Mutsi toi mukanaan lohta ja pihvejä, me väkerrettiin parsaranuja ja murskaperunoita soosseineen. Piti olla vielä täytettyjä latva-artisokkia mutta totesin että vittu ei jaksa. Kauppahallista napattiin ekat raparperit joten kauden eka piirakka pyöräytettiin sitten äitienpäiväksi. Kaksikko inhosi, Kolmas olisi voinut syödä sen itse kokonaan. Kuvia ei ole koska en jaksanut sitäkään. Yhdessä kokkailtiin ja se oli erityisen kivaa.

Parasta tässä äitienpäivässä oli se että Eka halusi katsoa mun kanssa eilistä Euroviisumaratonia Areenasta, en nähnyt siitä töiden takia kuin vilauksia. Ihan parasta että en ole ainoa viisufani meidän perheessä. Parasta oli myös se että sain voileipäkakkua lauantaina. Oli ihan paras aamupala ikinä! Sekä paras voileipäkakku koskaan. Onneksi sitä on vielä vähän odottamassa....

Vanhemmuus on toki ollut se juttu elämässä mikä on opettanut ja kasvattanut eniten. Lapset kasvattaa mua jatkuvasti miljoonasti enemmän kuin mä heitä ikinä. Mut kuitenkin se vanhemmuus on mulle vain yksi rooli muiden seassa ja niin sen haluan pitääkin. Oon oppinut inhoamaan sanoja äitiys ja isyys. Kuka vaan voi synnyttää ja siittää (okei tämä ilmaisu oli nyt tarkoituksella karrikoitu, ei tietenkään voi, eilinen lapsettomien lauantai osoittaa sen hyvin. Lue kuitenkin loppuun ennenkuin provosoidut) mutta vanhemmaksi ei ihan kenestä tahansa olekaan. Ja sitä se kasvattaminen ja tämä muu lasten mukana tuoma touhu ennenkaikkea vaatii. Että pystyt olemaan vanhempi. Ani kirjoitti ihan perkeleen hyvin aiheesta.

Kyllä minä niin taas mieleni pahoitin!
Kamalan ahtaasti määritelty ja jalustalle nostettu rooli.
Ja mitä jos ei halua olla tuollainen äiti? Mitä jos ei pysty olemaan tuollainen äiti?

Nyt voisi ehkä ajatella että mulla olisi jotain äitienpäivää vastaan. No ei varsinaisesti ole, just hyvä kun vietetään. Mua vaan ärsyttää se, että en jaksaisi jotenkin yhtään noita raskaita, ainaisia normeja joihin tämäkin päivä on ahdettu. Ainakaan ulkopuolelta saneltuna. Koska hei, ei se äitiys ole samanlaista kaikilla. Silti sitä roolia kuitenkin tungetaan sinne samaan muottiin. Lapsikaan ei välttämättä näe omaa äitiään sellaisena tietynlaisena, muualla määriteltynä.

Äitiyttä glorifioidaan ihan turhaan. En kestä kuulla yhtään lausetta teette arvokasta työtä. Tai että äidit on sankareita. Miten se äidin vanhemmuus on arvokkaampaa kuin isän? Tai puolikasten? Tuolla jatkuvalla ja vuodesta toiseen ilmenevällä glorifioinnilla isketään äiteihin vaan ihan turhaa leimaa ja tietynlaista roolia. Maalataan turhaan tietynlaiset odotukset näitä äitienpäiviä sekä koko äitiyttä kohtaan, joita kaikki ei välttämättä edes halua tai tunne omakseen. Miten paljon korulauseita me saadaan lukea äitiydestä näin äitienpäivän alla. Musta edelleen kaikkia päiviä saa bilettää jos niin haluaa, en sano että poistetaan kalenterista. Mutta miksi sieltä pitää tätä yhtä niin isosti nostaa yli muiden? Äiti on kuitenkin aina äiti. No eihän ole! Perustelkaa paremmin.

Ei tehnyt tänään hirveesti mieli sometella. Feedi oli kaikkialla täynnä sitä äitiyttä. Äiti äiti äiti äiti. Ihmeellistä ylisanailua ja valmiiksi päälle liimattua. Ilmaset kahvitkin olisi saanut meidän asukaskahvilassa. En muista että muina vietettyinä päivinä olisi saanut. Veteraanit tai vaikka synttäreiden viettäjät. Miksi juuri äidit?

Mä olen sitä mieltä että mistään äitimyyteistä ja muista ei päästä ikinä eroon jos me ei opita tuomaan sitä tasa-arvoa myös näihin vietettyihin päiviin. Aina vaan liimataan päälle oikein korostetusti että se äidin rooli on nimenomaan olla äiti. Oltais vanhempia jooko. Ja ei, musta ne ei välttämättä ole sama asia. Ja joo, juhlitaan! Kakkua ei voi koskaan olla liikaa! Juhlitaan ihan kaikkea mutta tasa-arvoisesti. Ei nostettais sitä yhden roolin päivää aina niin reippaasti muista yli.

Vai onko se sittenkin niin että me äidit ylläpidetään tätä kaikkea? Että tän päivän kuuluukin olla just tuollainen, yli muiden? Koska niin paljon törmää äitienpäivinä niihin pettyneisiinkin äiteihin. Kun ei keitettykään kahveja eikä saanutkaan nukkua. Kun ei tätä päivää vietettykkään "niinkuin kuuluisi". Että nyt kaikki stop koska on äitienpäivä. Onks pakko jos ei haluu? Musta se sellainen "niinkuin kuuluisi"-viettäminen lähinnä polkee naisten asemaa siinä vanhemmuudessa. Kun ne odotukset on saneltu jo etukäteen ulkopuolelta että miten tämän roolin pitäisi mennä. Ja jos se ei olekaan sellaista niin se olisi muka vääränlaista äitiyttä. Naisia uhriutetaan mutta tokihan naiset myös uhriutuu ihan itsekin. Jos ei ole "niinkuin kuuluisi". Koska ne odotukset on luotu jossain muualla kuin siellä omassa mielessä. Loputon oravanpyörä. Vähän masentavaa.

Ja kyllä, sain mäkin lahjoja ja kukkia. Ne on nyt nää yövuorot mitkä varmaan pisti ärsyttämään. Ja PMS. Joo niin sen täytyy olla.

2 kommenttia:

  1. peukut tälle bd!

    En perusta äitienpäivästä yhtään.
    Tai siis...
    mulle on ihan sama juhlitaanko sitä meillä kotona. Jos lapset eivät ole tehneet kortteja /lahjoja, ei haittaa. Puolisolta en niitä odotakaan, en ole hänen äitinsä.

    Meillä juhlitaan suunnilleen kuukauden sisään 4/5 perheen syntymäpäivistä ja muutamia ulkopuolisia synttäreitä myös, ei paljon juhliminen nappaa sit enää. :)

    Jos äitiyttä arvostetaan vain yhtenä päivänä vuodessa ja jos se arvostus on sitä, että *pitää* olla hankalat kravatit kaulassa, ylihintainen noutopöytä ja timantteja, ollaan kyllä pahasti hakoteillä.
    Tää on joku patriarkaatin salajuoni varmaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kun sunnuntaina selailin erinäisiä feedejä somessa niin jäin miettimään että miksi se on just äitienpäivä joka saa meidät postaamaan joka paikan täyteen lahjoja ja muuta mitä me on saatu. Ymmärrän että ne lasten tekemät jutut on kiva jakaa ja mä oon samaa mieltä, ne on tosi suloisia. Mut mikä tarve meillä on jakaa kaikki äitienpäivän ruusupuskat ja ei-lapsilta tulleet jutut just äitienpäivänä. Ei näy samanlaista tulvaa esimerkiksi synttäreinä tai jouluna tai muina juhlapäivinä kun lahjotaan. Miksi se on just se äitienpäivä jolloin meillä on niillä omilla toimillamme ihmeellinen tarve vahvistaa niitä ennakko-odotuksia.

      Mä perustan kyllä äitienpäivästä ja ihan kaikista juhlapäivistä mutta miksi se on just tämä äitienpäivä jonka kohdalla ne perinteet on niin tiukassa? Joulua ja muuta voi viettää aika omanlaisesti mutta äitienpäivä on tosi tiukassa. Annetaan nukkua-aamupala-lahjoja jne. Näin tai ei ollenkaan.

      Mulla on vähän kaksijakoiset ajatukset tuon suhteen että äitiytta arvostettaisiin vain yhtenä päivänä vuodessa. Toisaalta musta tuntuu että hyvä jos edes yhtenä päivänä (vaikka edelleen mua ärsyttää isosti nämä termit äitiys ja isyys, tykkäisin siitä sanasta vanhemmuus enempi) mutta toisaalta koen että just tuo, että "vain yhtenä päivänä arvostetaan" vahvistaa ja ylläpitää niitä tiettyjä stigmoja ja kääntyy oikeasti enempi naista alentavaksi kuin arvostavaksi. Musta on ihan ok jos äitienpäivänä isketään ne kravatit ym kaulaan mutta niin että se tuntuu kaikista luontevalta ja siltä oman perheen jutulta, ei siksi että niin odotetaan että pitäisi. Aergh mua väsyttää vieläkin niin sikana ettei tahdo ajatus juosta nyt ruudulle asti :D

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?