perjantai 24. kesäkuuta 2016

Lukuhaaste: Tyhmä neitsyt

24. Kirjasammon päivän täkynä vuonna 2016 ollut kirja


Tyhmä neitsyt oli Kirjasammon päivän täkynä 11.3.2016. Mulla oli jo silloin kirja varauksessa, joten päätin että kun sen käsiini saan, niin se olkoon lukuhaasteen kohta 24. Ja halusin mä tämän kyllä lukea muutenkin. Ennenkuin olin lukenut kirjan takakantta tai perehtynyt yhtään siihen mikä tämä on, olin jo ihan rakastunut kirjan nimeen. Sen voi ymmärtää niin monella eri tavalla.

Tämä ei ole mikään tuore kirja. Ida Simons kirjoitti kirjan jo vuonna 1959 mutta se nousi uudelleen suuren yleisön tietoisuuteen pari vuotta sitten, kun hollantilainen kustantaja löysi sen äitinsä kirjahyllystä. Kelatkaa mikä tarina! Tämä klassikko oli painunut ihan unohduksiin, mutta sitten se sattui osumaan oikean ihmisen käteen. Tyhmä neitsyt nousi sensaatiomaiseksi menestykseksi ja se käännettiin useille kielille. Mikä mieletön tuhkimotarina. Harmi ettei Ida Simons itse päässyt nauttimaan esikoisteoksensa uudesta menestyksestä. Nyt kun kirjan on lukenut niin ei voi kuin ihmetellä että miten tämä kirja on voinut päästä unohtumaan?

Kirjan takakannessa Simonsia puhutellaan Antwerpenin Jane Austenina. Ja se mullakin tuli mieleen kun luin kirjaa eteenpäin. Tämä on ihan oman aikakautensa Jane Austen. Ja kuitenkin ihan yhtä ajaton. Pidin aluksi kirjaa vähän tylsänä mutta pian huomasin että tämähän on tosi kiva ja suloinen. Tosin austenmaisesti tämäkin kirja sisältää murheita ja juonitteluja. Ei vain hömppää.

Kirja kertoo 12-vuotiaasta juutalaistyttö-Gittelistä tuossa 20-30-luvun taitteessa. Tarina pyörii Gittelin perheen, ystävien ja elämän ympärillä. Tämä on eräänlainen kasvutarina, matka historiaan, retki erään nuoren tytön elämään. Ja jos perehtyy Simonsin omaan tarinaan (jota on tarjolla muutaman sivun verran heti kirjan alussa), voi Gittelin tarinasta löytää monia yhtymäkohtia myös Simonsin elämään. Tämä herätti ajatuksia, vähän järkytystäkin mutta monessa kohdassa halua ahmia tekstiä. En muista koska viimeiksi mulla olisi ollut kirjaa ja lukemista kohtaan vastaava polte.

Tyhmä neitsyt on yksinkertaisesti nerokkaasti kirjoitettu. Ei jotenkin uskoisi että tämä on kirjoitettu jo aikoja sitten, kirja voisi olla kirjoitettu ihan vasta. Se on tuoreenmakuinen ja virkistävän erilainen. Gittelin hahmo on ihanan lapsenomainen ja lukija pystyy havainnoimaan tarinasta asioita paljon ennen Gitteliä. Pystyin samaistumaan Gittelin intohimoiseen suhtautumiseen, jota hän kokee pianonsoittoa kohtaan. Mua ei polta soittaminen mutta mä haluaisin vaan lukea. Gittel ei tiedä mitään ihanampaa kuin pianonsoitto, mä taas en tiedä mitään parempaa kuin lukeminen. Ja se, miten Simons tuo tekstillään läpi esiteini-ikäistä Gitteliä on kadehdittavaa. Hillitön muuntautumiskyky!

Tämä on huumorintajuinen, sarkastinen, paikoin kepeä. Kaiken sen alta hiipii kuitenkin yllätyksellistä synkkyyttä, joka on jälkikäteen tarkasteltuna tehnyt tuloaan kaiken aikaa. Simons ohjaa lukijaa haluamaansa suuntaan, viritelläkseen yllätystä. Harvoin tulee luettua kokonaisuutta, jossa kaikki toimii yhtä saumattomasti kuin Tyhmässä neitsyessä. Mä en oikein tiedä mitä tästä kirjoittaisin. Koska tarinassa itsessään nyt ei ollut mitään kovin ihmeellisiä tärppejä, joita kertoisin juonesta. Tämä vaan upposi ja toimi ihan mielettömän hyvin.

Rakastin! Ehdottomasti omaan hyllyyn hankittavien listalle. Jos kaipaat elämääsi Jane Austenia niin lue tämä.

Lukuhaaste täällä

2 kommenttia:

  1. Tämä oli ihan kiva mutten ihan rakastunut. Mutta hyvähän se.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen austenisti, ehkä tämä siksi upposi muhun niin kovasti.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?