maanantai 25. heinäkuuta 2016

Lukuhaaste: Keskilännen keittiöt

19. Kirjan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi




Mä en oikein osaa määritellä mun unelmaduunia. Siitä oon kuitenkin täysin varma että se liittyy jotenkin ruokaan. Siksi tämä olikin tosi ilmeinen valinta haasteen kohdaksi, jossa piti lukea jotain omasta unelmaduunistaan.

Keskilännen keittiöissä pääosassa on ehdottomasti ruoka. Sitä on paljon ja tämmöistä ruokarakastajaa tämä kirja helli kyllä alusta loppuun. Toissijaisesti kirja kertoo huippukokki Evasta. Miten hänestä tuli se iso nimi alallaan, joka hän on. Eva itse ei juurikaan ole äänessä vaan Evan tarinaa seurataan hänen läheistensä ja ystäviensä kautta. Jokainen luku on tavallaan jokin selkeä ajanjakso Evan elämässä. Ajallisesti edetään hyvinkin kronologisesti, mutta välillä harpataan moniakin vuosia eteenpäin lukujen välillä. Ja itseasiassa jokainen luku oli kirjoitettu niin, että ne olisi voineet olla eri kirjailijan kynästä. Kun kertojahahmo vaihtui, vaihtui myös kerrontatyyli. Kirjailija sukeltaa todella uskottavasti jokaisen hahmon sielunmaailmaan. Mun lempparihahmo oli ehdottomasti Evan isä Lars ja musta olikin vähän harmillista että hän oli mukana niin pienen matkan.

Mutta takaisin kirjan päähenkilöön eli ruokaan. Kirja käsittelee ruokaa ja syömistä hyvinkin eri näkökulmista eri henkilöiden kautta. Tarina paikoin jopa vähän irvailee nykyajan -ton innostukselle. Miten kaiken pitäisi olla luomua ja lähiruokaa ja mahdollisimman eettistä ja superterveellistä. Toki kirja tuo esille senkin, miksi sillä on väliä mitä suuhusi laitat. Mutta tarinassa käsitellään nimenomaan makuja ja aistien synnyttämiä kokemuksia, ei niinkään sitä että ravinnon pitäisi olla aina vaan terveellistä. Tärkeintä on että ruoka on täynnä rakkautta ja sen jäljen jättää aina tekijä, ei sisällysluettelo ja ravintorikkaus. Ja tämä kirja kuvailee ruokaa niin seikkaperäisesti ja yksityiskohtaisella intensiivisyydellä, että lukijakin voi maistaa mitä on tarjolla.

Tämäpä olikin verrattain tosi veikeä lukukokemus. Oikeastaan ihan helvetin kova. Lupsakka lomaluettava mutta samalla myös äärimmäisen hyvä tarina sekä mahtavasti kirjoitettu kertomus. Joskus sitä aina lukee kirjoja, joiden kirjoittajat osaavat suoltaa sen älynsä ja tilannetajunsa tekstiksi. Tämä oli just sellainen. Ehdottomasti yksi parhaita lukukokemuksia tänä vuonna. Humoristinen, lämmin, paikoin traaginen mutta suuhun jäi kaikenkaikkiaan oikein hyvä maku.

Kansi lupailee että tämä on vähän niinkuin Jennifer Eganin Aika suuri hämäys (josta kirjoitin täällä) mutta kyllä mun mielestä Keskilännen keittiöt oli parempi. Kirjan loppu jätti kaipaamaan enemmän, ehkä jopa jatko-osaa. Saa nähdä.. Nyt mun on ehdottomasti pakko käydä googlaamassa onko Stradal kirjoittanut mitään muuta. Tykkäsin ehdottomasti tarinan lisäksi myös kirjailijan tyylistä, se nimittäin on hyvin omalaatuinen. Vaikea kuvailla, mutta lukiessa huomaa että nyt ollaan jonkun ihan uuden äärellä.

Kirjan kansi on suorastaan nerokas, näin kun kirjan lukeneena sitä tarkastelee. Siinä on yksinkertaisesti kaikki! Omaan hyllyyn tämä, kiitos!

Älä muuten lue tätä nälkäisenä!

Lukuhaaste täällä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?