torstai 14. heinäkuuta 2016

Lukuhaaste: Tappajahai

28. Perheenjäsenellesi tärkeää aihetta käsittelevä kirja


Siippa omistaa kirjoja ehkä yhdellä kädellä laskettavan määrän. Ja niistä jokainen on luettu ihan hiirenkorville. Hän kyllä lukee jatkuvasti jotakin kirjaa, mutta omistaa niitä tosiaan todella vähän. Laiskuutta vai laatuun satsausta? Alkuvuodesta, kun selailin lukuhaasteen eri kohtia ja bongasin tämän kakskasin, pyysin sitä miettimään mulle jonkun kirjan, joka on yksi sen omistamista lemppareista. Ja aika pian se kiikuttikin mun käteen Tappajahain. Lukeminen kuitenkin venyi tänne kesään asti, mutta oikeastaan nyt olikin hyvä hetki lukea se. Katsottiin tämä nimittäin leffana jokunen aika sitten Kaksikon kanssa. Mä en oikeasti edes tiennyt että leffa on tehty kirjan pohjalta!

Tuo painos jonka mä luin, on painettu vuonna -76. Se tuoksuu niin vanhalle kirjalle kuin vaan voi. Fonttia ja paperia myöten tuntee että se on vanha. Ja kun aloin lukemaan, aika pian huomasi että se on ollut omistajallaankin melko kauan. Yhdeltä sivulta löytyi nimittäin hampaanjälkiä ja toista taas oli poltettu sytkärillä reunoista.

Suomennos vasta 70-lukulaista olikin! Suosikkini oli "he piehtaroivat hätäisesti ja kiihkeästi kylmällä hiekalla". Hahaa, ei kukaan sano piehtaroi enää. Ihan rehellisesti sanottuna repeilin vähän väliä tekstille enkä voinut oikein ottaa kirjaa vakavasti, koska teksti oli niin kömpelöä. Eikä se valitettavasti johtunut pelkästään vuosikymmenestä, koska hyvin kirjoitettu kirjahan on ajaton.

Mä olen nähnyt Tappajahain elokuvana kymmeniä kertoja. Olen justiinsa sitä sukupolvea joka kasvoi näitä katsoen. Hyvin on ajat muuttuneet, mun reilu 15-vuotias ja vajaa 14-vuotias sai katsoa tämän tosiaan vasta tovi sitten. Aikuisten kanssa. Itsehän olin nähnyt tämän samanikäisenä jo vuosia aiemmin useita kertoja. Ja tietenkin katsonut sen yksin.

Jokatapauksessa, mulla on elokuvan vuoksi hyvin vahva visio Tappajahaista. En usko että olisin tätä kirjaa lukenut ikinä, ellei sitä olisi mulle käteen isketty. Juurikin siksi että olen kasvanut elokuvan parissa. Vaikea sanoa muodostiko mielikuvitus minkäänlaista kokonaisuutta luetun tekstin pohjalta, vai pyörikö elokuva vaan niin vahvana mielessä. Tätä oli tosi vaikea lukea ilman, että samalla mietti elokuvaa. Tappajahain tunnari soi ainakin päässä koko ajan lukiessa.

Vaikka elokuvaa ja kirjaa ei ikinä saisi verrata keskenään, en vaan voi välttyä siltä nyt. En voinut välttyä siltä lukiessakaan joten on vähän hankala kirjoittaa kirjarapsaakaan ilman, että sortuu vähän rinnakkain asetteluun. Idea kirjassahan on hyvin pitkälti sama kuin leffassakin. On hai, joka syö ihmisiä ja sitä yritetään ottaa kiinni. Elokuvahan pohjautui oikeastaan vain tuohon. Kirjassa sen sijaan on rutkasti henkilöhahmoja, joita ei elokuvassa ollut. Esimerkiksi Brodylla olikin kolme lasta, joka meinasi heti kättelyssä hämmentää mua tosi paljon. Miksi se yksi lapsi oli tiputettu elokuvassa pois? Lisäksi kirjassa oli koukeroita ja juonenkäänteitä, sekä hahmojen välisiä suhteita, joita ei elokuvassa nähty. Ja osittain näiden vuoksi kirja on rutkasti elokuvaa sekavampi. Sekavuus menee osittain myös huonosti kirjoitetun kokonaisuuden piikkiin. Leffaan tarinaa oli onneksi riisuttu juuri sopivasti.

Koska leffa pyöri nonstoppina silmissä, tuntui Tappajahain lukeminen jopa vähän tylsältä. Vaikka tarina oli elokuvaa paljon leveämpi, musta tuntuu kuitenkin etten saanut kirjasta mitään uutta irti. Ehkä tämä vaan on elokuvana niin lapsuuden klassikoita, että kirja ei voi ajaa ohi. Tällä kertaa elokuva oli rutkasti kirjaa parempi.

Lukuhaaste täällä

2 kommenttia:

  1. Hyvä kirja on ajaton, mutta käännös kyllä vanhenee.
    En tiedä miksi; ehkä kohdekieli elää niinpaljon, että käännökset siksi helposti alkavat tuntua korneilta?
    Vai näkyykö jonkin tietyn ajan käännöksissä enemmän kääntäjänä kädenjälki?

    Niin tai näin, luepa samalta kirjailijalta Meren tytär.
    Oiva tarina sekin, merellä ja merestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot ihan oikeassa. Ja ainakin tämä kirja oli sellainen, että mukana on jonkinverran puhekieltä ja nimenomaan sen ajan kohdekieltä. Pitäisi varmaan lukea samalta kääntäjältä enemmän, jotta osaisi sanoa minkä verran se mahdollinen kädenjälki näkyy. Ja varmaan pitäisi lukea käännöksiä, jotka on tehty 70-luvulla. On siinäkin muuten ammatti. Kun pitäisi saada se alkuperäinen teksti kääntymään alkuperäistä kunnioittaen. Mua jäi nyt ihan kiinnostamaan uudemman käännöksen versio tästä kirjasta... Tosin tässäkin on muuten jännä vertailla leffaa ja kirjaa. Elokuvat on niin paljon ajattomampia. Vaikka viime vuosien trendi leffojenkin puolella on ollut uudelleenfilmatisointi.

      Kiitos vinkistä, pistänpä varaukseen.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?