tiistai 9. elokuuta 2016

Heihei loma

Sinne se sitten meni. Viiden viikon kesäloma. Mä kyllä murisen ja marisen tänä vuonna aika paljonkin loman loppumisesta. Kun kevät ja kesä oli enempi vähempi täynnä huolta, murhetta, surua ja stressiä niin tuntuu että vaikka oli loma, niin ei ole levännyt. Kerännyt voimia. Saatika ladannut akkuja. Ei ole saanut etäisyyttä asioihin kun kaikki on vielä niin lähellä ja uuttakin huolta on pukannut päälle. Musta tuntuu että oon aivan ihan yhtä väsynyt kuin ennen lomaakin. On vähän huijattu olo. Mihin voi valittaa?

On tässä kyllä ollut lähihetkinä paljon kivaakin. Aamupala torilla, johon kaveri raahasi oli ihan paras viikonaloitus. Tosin iskin kaverin niskaan sellaisen satsin meidän kesää että ei varmaan kyllä pyydä toiste. Sitten kaikki lapset on vihdoin kotona. Johan tässä viitisen viikkoa oltiinkin hajallaan. Lisäksi Siippa on jotenkin kyllä vaan ihan maailman ensteks paras. Osaa riittävästi potkia perseelle ja sitten taas sopivasti antaa muhia yksinään.

Lisäksi marisen myös siitä että kesä tuntui loppuvan kuin seinään kuun vaihduttua. Miksi nämä muutokset tapahtuu aina sillälailla kertalaakista? Eikö voisi sillälailla pikkuhiljaa valua kohti syksyä. Eikä sillälailla että samantien. Vettä sataa ja tukka irtoaa tuulessa.

Tiedättekö kun oikein potkii niin sitten tuntuu ettei mikään tahdo onnistua ja sieltä on tosi vaikea jotenkin saada sitä mielialaa takaisin tutuille raiteille ja nähdä kaikkia kivojakin juttuja. Sitä huomaa olevansa vähän masentunut ja vaikka se ei lähdekään syvenemään, niin sieltä on tosi vaikea ponnistaa pois. Musta tuntuu että kaikki kirjatkin mitä mä tässä luen on ihan paskoja ja ihan hirveää diipadaapaa ja täyttä ajanhukkaa. Vaikka se huonous johtuu nyt vain ja ainoastaan musta. Ehkä pitäisi pitää lukutauko.

Kolmosen päiväkotikin vähän stressaa. Ensi viikolla taas alkaisi seitsemän viikon loman jälkeen. Lapsi itsehän saa hysteerisen kohtauksen jos asian ottaa puheeksi eikä kuulemma ole todellakaan menossa. Siellä on kuulemma liikaa pelottavia pieniä lapsia. Sillä lailla.

Saatiin vieläkin lisää huonoja uutisia Ekan kouluun liittyen. En mene yksityiskohtiin mutta viikkoa ennen koulujen alkua ilmoitettiin että Eka ei pääsekään siihen koulutusohjelmaan mihin haki vaan on neljännellä varasijalla. Siis viikkoa ennen koulujen alkua??!! Hän kyllä pääsee siihen kouluun, mutta ei siihen kokonaisuuteen mihin haki ja nyt sitten vaan odotellaan että varasijalta nousisi. Kuulemma todennäköistä on että paikka aukeaa mutta se voi tapahtua vasta kuukausien päästä, joka tarkoittaa sitten aikamoista kirimistä. Lisäksi asiassa ärsii eniten se, että kyseinen kokonaisuus oli ihan samalla tavalla yhteishaussa esillä, kuin kaikki muutkin toisen asteen paikat. Ja nyt viikkoa ennen koulujen alkua meille selviää että sinne hakeminen onkin vain toive. Että siihen ei haeta samalla tavalla kuitenkaan. Miksi sitten kuitenkin annetaan ymmärtää että sinne voi hakea? Samalla lailla kuin muihinkin. Kun Eka kesäkuussa sai postia että hänet on hyväksytty tuohon kouluun, niin toki me oletettiin että hänet on hyväksytty siihen _mihin haki_. Eikä johonkin, mihin ei hakenut.

Tämä uutinen tuli paria tuntia ennen, ennenkuin Eka lähti Assemblyille joten se Assyjen eka päivä meni aika penkin alle pojalla. Loppuaika oli kuulemma kivaa ja sunnuntaina tänne kotiutui oikein iloinen nuori. Joka sitten nukkua losotti kaksikymmentä tuntia putkeen univelkoja pois. Mitkä unenlahjat??!! Tänä aamuna sitten löysin kundin huoneestaan puoli kasilta nukkumassa vaatteet päällä? Kuka tietää mihin se on ollut lähdössä vai lieneekö jossain käynytkin. Kyllä se illalla meni nukkumaan ihan yökkäreissä.

Mutta tänään siis on viimeinen kokonainen vapaapäivä. Kesäloma itseasiassa loppui jo viime perjantaina. Perinteisesti tuntuu että mitään ei saatu aikaiseksi, ainakaan niitä juttuja mitä mietittiin. Seuraava loma koittaa hetikohta jouluna joten sinne asti pitäisi jostain löytää paukkuja. En oo vielä yhtään valmis syksyyn. Toivottavasti saadaan samanlainen intiaanikesä ja lämmin syksy, kuin viime vuonna.

Senverran kyllä oon syksytellyt, että laitoin meidän herneet jo talviteloille. Ne on selvästi satonsa jo tuottaneet joten lyhensin varret. Papukin alkaa olla hommansa hoitanut, satoa saatiin valehtelematta useampi kilo. Tälläkin hetkellä keittelen pötkylöitä pakkaskuntoon. Lokakuun kylvöjä tuli hahmoteltua jopa paperille asti (mikä mua vaivaa??!!).

Vielä tähän samaan postaukseen tungen ärsytyksen aiheeni Tuomas Enbuskesta. Mun piti itseasiassa snäpätä tästä mutta en jaksakaan, menkööt tänne. Vittu että ärsytti tämä "kannattaisi valita työ, jota rakastaa, niin loman ja työn ero ei olisi niin suuri"-heitto. En viitsi edes linkata mistä tuon luin koska ärsyttää niin paljon. Siis ootko nyt tosissasi? Perusajatus tuossa kyllä siis on just hyvä, mutta että kannattaisi valita??!! Valita??!! Nyt kannattaisi ehkä laskeutua pikkasen sieltä norsunluutornistaan ja tarkistella speksejä. Vaikkakin tuo olisi se lopullinen tähtäin, niin sitä ennen saattaa olla vuosia ja työpaikkoja kun noin ei ole. Ja niiden aikanako ei saisi ahdistua siitä, että on ihan väärässä paikassa hommissa? Lisäksi tässä maassa ollaan niin koulutuskeskeisiä, että se unelmien työ saattaa vaatia vuosien opinnot pohjille. Kaikki ei välttämättä heti edes tiedä mikä se oma unelmien työ olisi. Vaikka miten ponnistelisi niin aina ne muutokset ei tapahdu kovin akuutisti ja nopeasti. Kaikilla ei välttämättä edes ole mahdollisuutta hypätä, vaikka eteen tulisi myös akuuttia ja nopeaa. Musta olisi tosi virkistävän ihanaa joskus lukea että on ihan ok tuntea joskus myös paskoja ja negatiivisia tunteita. Eikä aina vaan sitä että ei saisi tuntea ja jos tuntee niin pitäisi äkkiä päästä niistä tunteista ja ajatuksista eroon. Tähän vielä semmoinen tuplakeskarin heiluttelu.

Tuli syksy nopeasti tai yllättäen, mä toivoisin että se kuitenkin olisi vähän suopeampi vuodenaika kuin mennyt kevät ja kesä oli. Pakko vielä heittää tähän loppukevennys, vaikkakin se varmaan pistää sankoin joukoin liikkeelle kaikki, jotka natseilevat lasten yksityisyydestä blogeissa. Mutta kyllä kuulkaa on virkistävää seurata tota pienintä, jonka mielestä on siisteintä ikinä kun pippeli heiluu. Ja se täytyy varmistaa monta kertaa päivässä. Vaikka keskellä kauppaa, jos siltä tuntuuu.

Noniin, sitten eikun leuka kohti rintaa ja takaisin arkeen.

6 kommenttia:

  1. Hyvä että yhdellä sentään on siistiä ja hauskaa ja heiluvaista :)

    Jaksamista ja muuta sentapaista.
    Erityisesti tuosta enbuskesta samaa mieltä. Kunpa elämä olisikin vain itsekkäitä, helppoja, itsestään selviä valintoja.
    Mutta kun on kaikenmoisia reunaehtoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Ja juu, kyllä heiluu. Jatkuvasti. Isänsä kertoi että mukavinta on olla uimahallissa pesu- tai pukutiloissa kun siellä havainnoidaan muidenkin heilumisia :D

      Musta tuo Enbusken näkökanta on hirmuisen naiivi. Kuten oli myös ratkaisut joita hän tarjosi, jotka oli tasoa "ainahan voi alkaa yrittäjäksi". Mutta just nuo reunaehdot. Ne on huomioitava ja niitä on ajateltava. Ja joskus sitä joutuu sitten väliaikaisesti tekemään ratkaisuja ja päätöksiä jotka ei ole vain niitä kivoja ja pelkkää omaa etua. Ärsyttää kun tuntuu että nykyään ratkaisuksi kaikkeen on se että pitäisi päästä eroon kaikista paskoista tuntemuksista ja asioista, vaikka se tapahtuisi muiden kustannuksella ja hyvin itsekkäästi. Toki itsekäskin pitää olla mutta ei se voi olla se ainoa lähtökohta ja määränpää. Mun mielestä negatiivisista tunteista puhutaan nykyaikana ihan liian vähän ja ne on aivan liian demonisoituja. Nekin kuuluu osaksi elämää ja elämänvaiheita eikä niistä aina pääse eroon vaan sillä että päättää päästä niistä eroon. Joihinkin voi vaikuttaa itse ja joihinkin ei voi. Niinhän se on positiivistenkin tunteiden kanssa. Että oleppa hiljaa Tuomas Enbuske!

      Poista
    2. mun mielestä tota yrittäjyyttä tarjotaan vaihtoehdoksi melkein liikaa. Montako luovan alan yksityisyrittäjää tämä maa tarvitsee? Paljonko personaltrainereita, ajatushautojia ja vastaavia; koska - jos nyt vedetään paljon mutkia suoriksi - sehän tuntuu olevan se ainoa oikea tapa löytää itsensä ja tulla onnelliseksi. Henkistyä, perustaa yritys ja henkistää sen jälkeen muita. Tai vaihtoehtoisesti olla luova ja luovitella sitten muita.

      On varmasti totta, että sellaisessa työssä työn ja loman eroa ei ole, on varmasti aivan mahtavaa saada tehdä sellaista työkseen.
      Mutta ja mutta.

      Kaikki ratkaisut eivät aina siltikään ole helppoja ja itsestään selviä. Kaikista ei ole luoviksi yrittäjiksi, personaltrainereiksi tai yrittäjiksi ylipäätään. (liika turvallisuushakuisuus?)

      Kun kotona on kolme keskenkasvuista, ei voi kaikissa käänteissään lähteä liikkeelle vain omaan napaansa tuijottamalla.
      Totta kai omat ambitiot ovat tärkeitä ja itsensä toteuttaminen ja työssään viihtyminen, mutta mun nähdäkseni mulla on kolme todella hyvää syytä olla olematta täydellisen itsekäs ja tehdä ratkaisuja jotka eivät ehkä aina ole itselleni mieluisia, mutta silti ovat oikeita.
      Ja grr/rumasana jos sellainen tilanne ei saa ottaa päähän.

      Poista
    3. Mä oon ihan samaa mieltä. Enkä jotenkin mitenkään päin näe että kaiken ratkaisu olisi yrittäminen. Ja ainakin kaikki mun tuntemat yrittäjät ovat toki joo onnellisia hommissaan, mutta puhuvat myös jatkuvasti niistä yrittäjyyden ongelmista. Eli ei sekään ole mikään aukoton ratkaisu onnellisuuteen työelämässä vaan sen myötä tulee sitten vähän erilaiset ongelmat ja haasteet. Miksi siitä työelämästä edes pitäisi maalata sellainen onnellisuuden tyypillistymä? Ei mikään elämässä ole aina kivaa ja ihanaa, ei työkään joten miksi siitä työstä kuitenkin väkisin yritetään tehdä sellaista?

      Mä en myöskään usko että kaikista on yrittäjiksi. Se on kuitenkin ainakin ekat vuodet todella epävarma elinkeino, ehkä jotain marginaaleja on joissa näin ei ole mutta isoksi osaksi. Ehkä tuollainen henkistyminen ja muu onnistuu jos sulla on kumppani joka kykenee tarvittaessa elättämään myös sut. Meillä näin ei ole. Pikemminkin mä olen se jolla on parempi palkka, vaikka olen huonosti palkattu minäkin.

      Mä olen enempi vähempi viisitoista vuotta siirtänyt näitä omia työhaaveitani. Ensisijaisesti perheen takia enkä ole asiasta katkera yhtään koska ei ole olemassa mitään parempaa syytä olla epäitsekäs. Osaksi tässä meni niin pitkään senkin takia etten tiennyt mitä haluaisin tehdä duunikseni. Ja nyt kun tiedän niin kyllä mä koen että ihan syystä mua vituttaa (ruma sana sanotaan niinku se on) kun joudunkin vielä odottamaan. Nyt tosin alkaa tuntua siltä että tämä ratkaisu oli parempi näin koska opiskelu työn ohella olisi ollut liian raskasta. Eli mä haen suosiolla päiväopiskelijaksi ja sitten vaan eletään tiukemmin. Mutta harmittaa tietty silti. Vähän.

      Poista
  2. Suurin osa ihmisistä kuitenkin käy töissä ansaitakseen rahaa elämiseen. Silloin se elämän merkitys tulee niistä työn ulkopuolisista asioista: perheestä, harrastuksista, itselle mieluisasta tekemisestä ja olemisesta. Kun käy töissä elättääkseen perheen, on lomalta pudotus aina tuntuva, vaikka työ olisikin ihan ok.

    Onpa outoa tuo kouluun hakeminen, että haetaan mutta ei tiedä että mihin ohjelmaan pääsee/joutuu. Toivottavasti asia ratkeaa parhain päin.

    Minä olen elänyt vaiheen jolloin ihan normisettiä oli huomauttaa, että ruokapöydässä ei saa räplätä pippeliä ja jos siihen ehti jo koskea, niin pitää pestä kädet :D :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei joo just tuo! Että haluaako sitä edes että työn ja loman ero on häilyvä. Kyllähän se työn perus pitäisi olla juuri se, että se perusidea on se elannon hankinta. Toki plussaa jos työ on myös iso voimavara mutta kyllä mä kanssa koen että haluan löytää ne ehdasti kivat jutut muualta kuin työstä. Se miksi nyt jatkuvasti niin isosti rutkutan, johtuu siitä että oon täysin varma että tämä työ ja tämä ala ei ole se mitä haluan tehdä. Haluan pois mutta kun se ei ole ihan kaikilta osin vain mun käsissä. Koska en omaa koulutusta muualle, täytyy sitä ensin hankkia ja nyt täytyy odottaa että tulee uusi mahdollisuus hankkiutua kouluihin. Ja mua kyllä joka vuosi mietityttää sekin että _miksi_ se lomalta paluu ei saisi harmittaa? Miksi sinne töihin pitäisi hypellä riemuiten takaisin loman jälkeen? Vaikka on hyvä juttu että työ on mielekästä niin täytyykö sen kuitenkin olla niin iso osa elämää, että loman loppuminen ei voisi tai saisi harmittaa?

      Kuulin eilen korvanappiini että tuo koulujuttu on ekaa kertaa tänä vuonna näin. Liittyy jotenkin johonkin syrjintähommeleihin ja tällä niitä yritetään vähentää. Henkilö, jonka kanssa tästä juteltiin, oli kyllä mun kanssa samaa mieltä että tämä uusi tapa ei ole kyllä kenenkään etu. Ei oppilaiden eikä oppilaitosten. Että katsotaan kuinka monta vuotta tällä sapluunalla menee. Salainen lähteeni kuiskaili myös korvanappiini että Eka on tällähetkellä varasijalla kaksi eli ehkä tämä tästä :)

      Tämä alapäävaihe on kyllä musta ehkä maailman huvittavin. Lapsihan oli sitä mieltä että myös mulle voitaisiin ostaa pippeli.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?