perjantai 5. elokuuta 2016

Lukuhaaste: Yöperhonen

20. Kirjan nimi viittaa vuorokaudenaikaan



Mä sain Yöperhosen joululahjaksi viime jouluna, mutta sain sen luettua vasta nyt. Vaikka en ole Katja Ketulta lukenut kuin muistaakseni kaksi kirjaa, niin on pakko sanoa että tämä nainen on kyllä todella raikas suomalaisten naiskirjailijoiden joukossa. Jotenkin tosi veikeän erilainen. Vaikkei tykkäisikään tuotannosta niin siitä ei voi olla eri mieltä.

Yöperhonen kertoo Vernasta, joka suuntaa Venäjän takamaille selvittämään isänsä ja sitä myötä sukunsa kohtaloa. Kirjassa käydään läpi myös suomalaisten loikkaamista Neuvostoliittoon, siirtolaisten vainoja ja vankileirillä elämistä. Tematiikkaa joka jätti kyllä kieltämättä lukijan aika sanattomaksi. Ihailla täytyy sekä kirjailijan mielikuvitusta että aiheeseen perehtymistä.

Kirjan kieli on Kettumaiseen (ehe ehe) tapaan hyvin omaperäistä, kekseliästä ja jopa lukijaa haastavaa. Tarina vaati ainakin multa hyvin paljon keskittymistä ja lukeminen myös söi yllättävän paljon energiaa. Tämä kirja otti enemmän kuin antoi, mutta hyvällä tavalla. Täytyi itse olla koko ajan hyvin vahvasti läsnä. Paikoin tuli vähän jopa aliarvioitu olo, koska teksti on niin haastavaa. Mutta, koska Katja Kettu kirjailijana oli entuudestaan tuttu, ei tämä tullut yllätyksenä.

Olin aiemmin lukenut siis Kätilön ja ei saisi tietenkään verrata koskaan ikinä, mutta jollain tapaa Kätilö kolahti muhun enemmän. Pääsin sen tarinaan paremmin sisään ja se oli tarttumapinnaltaan jotenkin lukijaystävällisempi. Yöperhonen on kyllä hyvä ja omaa luokkaansa ja täysin kaiken hehkutuksen ansainnut. Se vaan ei ollut niin paljoa mun juttu kuin Kätilö oli. Nyt on tietysti hyvä huudella täältä sohvan nurkasta kun oon lukenut Ketulta vain kaksi kirjaa mutta sanon silti että toivoisin lukevani häneltä jatkossa jotain toisentyyppistä. Sekä Kätilö että Yöperhonen oli tietyllä tapaa hyvin samanlaisia, vaikkakin tarinat toki oli ihan eri. Mutta maailma, aika ja osin paikkakin oli sama. Ehkä mä pelkään että mulle käy Katja Ketun kanssa kuten Sofi Oksasen kanssa kävi. Että musta tuntuu siltä että vaikka tarinat vaihtuu niin luen aina samaa kirjaa. Toivoisin naiskirjailijoilta uskallusta hypätä välillä muihinkin nahkoihin. Oon kyllä ruvennut miettimään vähän sitäkin että vaadinko mä vaan naiskirjailijoilta liikaa? En mä ihan näin vastaavalla intohimolla ja poltteella ajattele mieskirjailijoista.

Jo Kätilöä lukiessani mietin että Kettu osaa kyllä kirjoittaa seksistä ihan älyttömän hyvin. Sama jatkuu Yöperhosessa. Hän osaa kuvailla sitä kirjan tematiikkaan sopien, kauniisti mutta karusti, yksityiskohtaisesti mutta kuitenkin mielikuvitusta ruokkien. Ja hän osaa kuvailun silloinkin, kun seksi on vain vallanväline. En tykkää harlekiinimaisesta kirjoittamisesta mutta tykkään kun seksistä osataan kirjoittaa.

Yöperhosta lukiessa toivoin moneen otteeseen että voi kun tämä jo loppuisi. Mutta se johtui oikeasti kyllä vain musta, ei kirjasta. Väärä aika ja paikka jne. Mutta sitten kun kirja lähestyi loppuaan, mäkin heräsin. Tykkäsin lopun juonenkäänteistä ja toivoin että kirja vielä jatkuisi. Ehkä ne juonenkäänteet olisi voinut ilmaantua vähän aiemmin? Jokatapauksessa, tämä kyllä oli oikein hyvä. Ei ehkä kevyt kesälukeminen mutta ehdottomasti sellainen, joka kannattaa hutaista.

Lukuhaaste täällä

4 kommenttia:

  1. Mä en lämmennyt tälle kauheasti. Kätilö kuuluu mun TOP 10-lukukokemuksiin (olikin jotenkin masentavaa, kun luin sen, Nälkävuoden ja Jään putkeen ja sitten olikin melko vaikea enää panna paremmaksi) mutta tämä oli jotenkin vähän.. yliyritetty?
    Jollen ihan väärin muistele niin Ketun novellikokoelma Piippuhylly oli erittäin kelvollinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä tää oli hyvin kirjoitettu mutta jotenkin vähän ehkä ratsasti Kätilöllä? Ei tää munkaan suosikiksi noussut mutta se johtui ihan muista syistä. Siitä on ainakin se pari vuotta kun oon Kätilön lukenut ja silti se jotenkin kumpusi mieleen vähän väliä tätä lukiessa.

      Pitääpä pitää mielessä tuo Piippuhylly.

      Poista
  2. Novellikokoelma on kelvollinen. Kätilö oli vaikuttavin. Tämä jäi laimeaksi. Teatraalisuus puski läpi varsinkin lopussa.
    Auts toi Penan putki, sen jälkeen on kyllä mahdotonta lämmetä mihinkään kun on jo Jäässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hittolainen pitääkö mun lukea tuo Yöperhonen uusiksi jos säkin oot sitä mieltä että se on teatraalinen :D mä en sitä löytänyt mutta muuten kyllä koin että tämä oli laimea mun makuun. Jännä miten niin Kätilön kaltainen kirja voi olla sitten ihan toisenlainen kokemus.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?