torstai 18. elokuuta 2016

Seksismistä ja kasvatuksesta

Viikon sisään on meuhkattu enempi vähempi Sannin Vahinko-biisin musavideosta. Ja sen eettisyydestä. Mä en valitettavasti ehtinyt sitä videota nähdä, joten en pysty heittämään subjektiivista näkemystä sisällöstä. Enkä sanomaan oliko oikein vai väärin poistaa se video. Mutta yritän jutella asiasta ylemmällä tasolla.

Nämä on musta vähän hankalia keissejä eritoten artistin näkökulmasta. Koska tokihan lyriikat, esiintyminen ym. on aina sen artistin näkemys siitä omasta jutustaan. Ja kaikille se oma juttu ei varmasti aukea sellaisena, kuin sen haluaisi välittää. Mä ajattelen myöskin että ensisijaisesti artistit ei ole kasvattajia. Paitsi omien lastensa kohdalla. Mutta, joku vastuu siitä kokonaisuudesta on ehkä oltava. Kun fanipohjana on iso joukko alaikäisiä lapsia. Ja siinä tullaankin musta sen hankaluuden ääreen. Millainen vastuu? Ja vastuu mistä?

Musta on hyvä että vanhemmat on valveutuneita sen suhteen, mitä lapset kuuntelee ja tekee. Mutta, ehkä tässäkin olisi hyvä asettua sinne lapsen saappaisiin. Mä en lähtisi sille linjalle että ei lapsi ymmärrä mitä laulaa. Ei ehkä kokonaisuutena ymmärräkään. Ja voihan siltä lapselta myös kysyä, että mitäpä luulet että tässä laulussa lauletaan, ennenkuin kieltää. Uskaltaisin nimittäin väittää, että nämä laulamiset ja musavideo-improt on enempi sitä iloa musiikista. Eikä niinkään sen analysoimista, mitä laulaa. Sen aika tulee sitten vanhempana. Pienempänä se laulaminen on sitä oman idolin fanittamista ja fiilistelyä, sitä mitä musiikki parhaimmillaan on. Elämyksiä ja tunteenkirjoja. Tulkintaa ja ajatuksia. Aikuisena se ilmenee keikoilla itkemisenä, olona että pakahtuu sen musiikin äärellä, tunneskaalasta toiseen heittelynä. Viaton laulaminen lapsuudessa on se ensiaskel musiikin ja fanituksen maailmaan. Enkä mä näe sitä laisinkaan pahana.

Lisäksi mun on pakko sanoa että Sannit ja Antti Tuiskut ja muut kotimaiset versiot on vielä aika laimeaa kamaa siihen mitä tulee kun lapsi on esiteini tai teini. Kun kuvioihin tulee esimerkiksi rap ja sen eri variaatiot. Sanoitukset on jo aika paljon kovempaa kamaa. Ja noita kuuntelee jo ala-asteikäiset muksut. Tässäkin toki olisi helppo heittää että ei ne ymmärrä niitä sanoituksia kun ne on englanniksi. Ja tasan muuten ymmärtää tänä päivänä, kun englannin oppiminen alkaa jo äidinmaidon mukana. Sisältö ei ehkä aukea mutta varmasti suomentaminen pelaa. Ja Urban Dictionary avaa ne slangisanat, joita ei ymmärrä.

Mun mielestä ratkaisuna ei toimi se, että poistetaan musiikkivideot ja kielletään lapsia kuuntelemasta.  Ei se ole lasten ja nuorten suojelua vaan rankkaa aliarvioimista. On hyvä olla huolissaan ja on hyvä olla kiinnostunut, mutta näissä olisi tosi tärkeää säilyttää se suhteellisuudentaju. Esimerkiksi pedofilia on vakava asia, mutta toimiiko ratkaisuna aina se pedofiliakortin heiluttelu? Mun mielestä pedofiliankin suhteen tarvitaan ihan eri keinot käyttöön, kuin musavideon kieltäminen. Näen myös erityisen tärkeänä että vanhemmat luottaisi siihen lapseensa ja siihen, että sieltä lapsesta löytyy toimivat aivot. Ei lapset ja nuoret välttämättä lähtökohtaisesti mitenkään ihannoi sitä esineellistämistä tai seksualisoimista. Ei ainakaan silloin, jos näistä asioista puhutaan kotona. Jos niiden käsittely on osa kasvatusta. Ja se juuri onkin mun mielestä se ratkaisu; keskustelu. Lapsi ja nuori ei mitenkään välty kohtaamasta tiettyjä nyansseja, vaikka vanhemmat ne kieltäisi. Voisiko niitä kohdata kenties yhdessä? Lasta ja nuorta tukien ja valmistaen.

Ennenkuin tuomitsee ja kieltää, vanhempien olisi tosi hyvä perehtyä tämän päivän popkulttuuriin ja eri ilmiöihin sen ympärillä. Kieltäminen ei ole mikään ratkaisu. Tai on, mutta se voi olla väärä ratkaisu. Perehdy artisteihin, perehdy lyriikoihin. Älä tuomitse jotain mistä et tiedä mitään. Muista että vaikka oma kantasi ja katsomuksesi olisi se mikä on, et voi ahtaa lasta sinne oman näkökantasi sisälle. Lapsen ja nuoren täytyy saada muodostaa turvallisesti se oma näkökanta asioihin. Meillä on keskusteltu paljonkin sekä musa- että leffapuolen jutuista. Meidän nuoret tietää että mua turhauttaa esimerkiksi naisten seksualisoiminen sekä naisia halventavat lyriikat. He tietävät että mua ärsyttää kun naisräppärit eivät lyö läpi yhtä helposti kuin miesräppärit ja ylipäätään naiset joutuvat tekemään uskottavuutensa eteen paljon enemmän duunia kuin miehet. He tietävät että mun mielestä kaikessa kanssakäymisessä pitää huomioida jokaisen mukavuusalue. Toista sekä itseään pitää osata kunnioittaa. Eikä tämä keskustelu rajoitu vain popkulttuuriin, vaan ihan kaikkeen.

Ja näistä jutuista voi ihan oikeasti keskustella pientenkin lasten kanssa, ikään sopivalla tavalla. Eikä kaikkea tarvitse purkaa millekään mikrokosmoksen tasolle, vaan voi puhua ja selittää ylätasolla. Kertoa miksi on huolissaan. Toki rajanveto kuuluu vanhemmuuteen, mutta siihen kasvamiseen kuuluu myös se oman mielipiteen muodostaminen. Sekin on totta että keskenkasvuinen mieli ei kykene vielä muodostamaan mielipidettä asioista, jotka ei kuulu sinne keskenkasvuiseen mieleen. Mutta se onkin vanhemman duuni tarjota ensinnäkin riittävät välineet ja tuki sen mielipiteen muodostamiseen sekä valita ne tarjottavat asiat, joista lapsi sen mielipiteen voi muodostaa. Ikään sopivalla tavalla. Miten se voi tapahtua jos vanhempi päättää lapsen puolesta sen mielipiteen? Lisäksi musta on tosi erikoista kasvattamista jos lapsi saa kuunnella musiikkia, mutta ei laulaa kuulemaansa. Musiikkiin on vaikea iskeä ikäsuositusta, jota noudattaa. Joten siksikin, keskustelkaa.

Mainittakoon nyt sekin, että musta on tosi kurjaa jos huolissaan oleminen toimii synonyyminä kukkahattuilulle. Kyllä saa ja pitää olla huolissaan, ilman että siitä tuomitaan. Asiat on melko huonosti jos mikään lapsiin liittyvä ei huolestuta. Mutta, se suhteellisuudentaju! Sille huolellekin on ihan hyvä vetää vähän rajoja.

Uskaltaisin myös väittää että lähes jokainen 80-luvun kasvatti on laulanut lapsuudessaan ja nuoruudessaan esimerkiksi Princeä tai Madonnaa. Muistatteko niitä sanoituksia? Eipä sitä sisältöä tosiaan silloin ymmärtänyt, ainakaan samoin kuin nyt aikuisena. Mä osaan Madonnan Blonde Ambition-kiertueen edelleen ulkoa etu- että takaperin. Jos joku ei tiedä, niin se oli juurikin se kiertue jossa Madonnalla oli ne Jean-Paul Gaultierin suunnittelemat tötterötissi-puvut, jossa Madonna hieroi alapäätään joka toisen biisin aikana, jossa lavalla tanssi nunnia verkkosukkahousuissa jne. Mä olin 9-10 vuotias tuossa vaiheessa. Kuinka moni kokee vahingoittuneensa näistä?

Jos nyt vielä palataan Sanniin senverran, niin voin myöntää että olen kokenut esimerkiksi tuon Vahinko-biisin vähän ristiriitaisella tavalla. Se on musta enempi esineellistävä kuin voimiinnuttava, mutta se on vain mun näkemys biisistä ja sanoituksista. Olen Sannia kuunnellut sen, mitä radio on häntä soittanut eli en tosiaankaan hallitse hänen koko tuotantoaan. En koe että hänen musansa lyriikoiden puolesta osuu mun maailmaan, mutta se johtuu siitä että mä olen keski-ikäinen. Hänen musansa ei osu mun maailmaan, koska en ole nuori aikuinen. Mutta juuri tuotahan se nuoren aikuisen elämä on, josta hän laulaa.

Sinänsä mä en yllättynyt että tästäkin asiasta nousi niin mahdoton haloo. Jos jaksetaan ihmetellä sitä faktaa, että olympialaisissa harrastetaan seksiä, niin onko mikään ihme että ratkaisuna lasten suojelemiseksi nähdään musiikkivideon poisto sekä hiljaiseksi hymistely. Mähän nyt olen tunnettu pervo ja vapaamielinen, mutta se nyt ei liity tähän mitenkään. En koe olevani mitenkään salliva vanhempi, ymmärtäväisempi ehkä mutta tänne ei varmaan aina välitykään se, miten tiukka mä monesti olen. Mulle kyse on kuitenkin siitä, että mulla on tietty mittapuu, millälailla haluan lapseni kasvattaa ja millaisia valmiuksia yrittää antaa heille kohtaamaan maailmaa. Ja nämä jutut on siellä mun mittapuulla hyvin korkealla.

6 kommenttia:

  1. Mä näin vaan otsikoita tästä ja olen vähän samoilla linjoilla sun kanssa. Eli että hyvähän se on toisaalta vähän olla malttia jossainpäin, mutta toisaalta musiikki on ilmaisua ja lapsilta sen kieltäminen on hankalasti rajattavaa kyllä sanoisin. Mutta jos ihan rehellisiä ollaan, niin enemmän mä olen huolissani kotimaisten sanoituksista kuin ulkomaisten artistien, koska osataan sitä meilläkin olla roiseja (Sini Sabotage lauloi etelän puhumisesta , Petri Nygård kiroilee ja ryyppää sanoituksissaan ja jo Eppu Normaali aikoinaan kehotti "ryyppämään ryyppäämään joka aamu sännätään" :D Ja siis mä fanitan Eppuja!).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua on tässä vähän jotenkin hämmentänyt sekin, että levy-yhtiötä ja muita tahoja on niinkin rajusti suomittu. Käsittääkseni jokaisen alaikäisen vanhemmalta oli suostumus tuohon musiikkivideoon. Mutta tosiaan kun en ole nähnyt sitä lopputulosta niin paha sanoa että oliko oikea vai väärä ratkaisu poistaa. Mutta noin yleisesti jos miettii pop-kulttuuria ja tämän ajan ilmiöitä niin juurikin tuon hankalan rajoittavuuden takia näistä pitäisi enempi keskustella eikä vaan paheksua. Tai keskustella paheksuen :D

      Kautta aikojenhan löytyy noita lyriikoita, jotka on kyseenalaisia. Junnu Vainiot ja muut. Eli eihän tämä nyt varsinaisesti uusi ilmiö ole että löytyy musiikkia, joiden sanoitus ei osu vaikka nyt lapsille. Ja yhtälailla ne on silloin ainakaankin radiossa soineet. Se on totta että netissä pysyy kaikki aina mutta sensijaan että sitä pelätään niin älyttömästi jatkuvasti, niin ehkä sen kanssa pitäisi vaan opetella elämään? Mä en ihan aina ymmärrä sitä, että luuleeko ihmiset että jotain asioita ei tapahdu tai niitä ei tehdä, jos niitä ei löydy netistä? Jos paheksutaan sitä että lapset laulaa nyt vaikka Sannin Vahinko-biisiä, niin todellako siinä on ongelmana se, että jos sen taltioi nettiin niin se pysyy siellä ikuisesti? Eihän se, että niitä videoita ei löydy netistä, tarkoita sitä että ne lapset ei laulaisi sitä Sannin Vahinkoa. Mä en kai enää ymmärrä että mikä tässä on se ongelma :D

      Poista
  2. Amen!

    Nimim. tarhaikäisestä asti Leevi and the Leavingsia luukuttanut.
    Ja mm. seuraavia sanoja täyttä kurkkua laulanut:

    "Mä muistan kyllä sen
    kun sormi sun sukkiksissa
    nyhjättiin porttarissa naapurin

    Kun sua mä saanut en
    kai syttymään sählätessä
    Nappeja etsiessä laukesin

    Ja broidin raju seksilehti pulpettiin piiloon ehti
    Reksi saa seksistä raivarin

    Mieletön Melinda
    Hitto mikä hilloviiva
    ilman pikkupöksyjä ja rintsikoita"

    Ja musta tuli jotakuinkin ihan normaali.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsehän olen kasvanut kuunnellen Bätmäniä ja Ryydmania sekä Raptoria. Ei ne niidenkään lyriikat ehkä ihan ala-asteikäisten kamaa olleet :D Mutta en muista saaneeni ikinä keneltäkään palautetta että olisi ollut sopimatonta laulaa niitä.

      Poista
  3. Eipä juuri lisättävää. Mullekin tuli tässä mieleen juuri Leevi and the Leavingsin lyriikat, nehän ei todellakaan aina ole olleet lapselle sopivia sanoituksia. Mutta niitä on silti kuunneltu ja en minä nyt tiedä siitä normaaliudesta, mutta mahdolliset puutteet ja viat voin kai kuitenkin huoleti lukea jonkun muun syyksi. Lapsena olen lauleskellut myös E-roticcia ja Madonnaa, tokikaan niistä englanninkielisistä lyriikoista en alussa hirveästi ymmärtänyt mitään ja jälkikäteen olen ajatellut kukkahattumaisesti että voi kamala, mutta niin. Kylläpä ne lapset vaan kuulee ja näkee kaikenlaista, vaikka niitä kuinka rajoittaisi. Jokin aika sitten meinasin ajaa metsään, kun takapenkiltä kuului viisivuotiaan hoilaamana "Että mitähän vittua, mulla alkaa huumori loppua.." Tosin käytiin kyllä silloin keskustelu aiheen tiimoilta niin, että laulun hoilaaminen loppui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo just että kun se totaalikieltäminen ei ole kovin pitkäkestoinen ratkaisu. Musta on parempi jutella ja selittää että mikä on lasten maailmaa ja mikä ei. Keskustella. Ja sitäkin rajaa ehkä miettiä että miten lapsi mieltää sen laulamansa. Koska en tosiaan jaksa uskoa että ne sanoitukset lapselle itselleen olisi mitenkään sellaisia että hän juurikaan miettisi _mitä_ laulaa. Vaan se on vaan laulamista. Enempi se ottaa sinne aikuisen korvaan se laulaminen tai pikemminkin ne lyriikat.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?