torstai 11. elokuuta 2016

Tajunnanvirtaa

Ihan näin yleisesti olisi kauhean kiva tietää että milloinka on se vuosi, jolloin mä en panikoisi koulunaloitusta. Siis sitä ajankohtaa. Nyt on saatu yksi lapsi jo pois peruskoulusta ja toinenkin on kohta ihan kalkkiviivoilla ja vielä mä panikoiden googlaan että koska ne koulut alkoikaan. En oo vieläkään ihan sataprosenttisen luottavainen sen suhteen, että oikea ajankohta on tiedossa.
Tai sitten vastavuoroisesti kaikki koulut voisi alkaa samaan aikaan. Tässä kun joka päivä joku puhuu siitä miten tänään alkaa koulut niin kuulkaa voin kertoa että ei paljon sydän lyö tasaisessa tahdissa.

Mä olen tässä viime päivät nostatellut verenpaineita etsimällä meille pimennysverhoja. Kun muutettiin tähän nykyiseen kotiin, niin ikkunoissa oli valmiina pimentävät rullaverhot. Ollaan tässä asumisen aikana saatu rikottua ne jo kolmesta makkarista, joten ehkä nyt on aika tehdä asialle jotain. Mähän inhoan kaikki tämmöisiä verhohommeleita ja oon aika antisisustaja ja ajatuskin oksettaa, joten tämä on mulle oikeasti vastenmielistä touhua. Mun puolesta voitaisiin ripustella ikkunoihin vaikka pyyhkeitä mutta kun ikkunat ylettää maahan asti, ei pyyhkeissä riitä pituus. Kun on olemassa se aviomies-palvelu niin miksei voi olla olemassa myös jotain vaimopalvelua meille, jotka ei vaan handlaa näitä tämmöisiä. Mä haluaisin vaan nukkua hämärässä. En voi tietää niistä nipsuista ja napsuista ja muista vipstaakkeleista.

Kehtaankohan edes tunnustaa.... Ostettiin vihdoinkin Kolmosen junnusänkyyn patja. Poikaparkahan on tähän asti nukkunut pinnasängyssä (älkää kivittäkö kovin kovaa) ja meidän sängyssä. Mutta nyt kun hän oppi puhumaan, on saatu kuulla aika monta kertaa että mun sänky on liian pieni. Jos ensimmäinen lapsi on se jonka kanssa ihan kaiken harjoittelee niin viimeinen on näköjään se lapsi, jonka kanssa menee sieltä mistä aita on matalin. Tai ainakin kiireettömin. Mutta lapsen oma kommentointi osui vihdoin johonkin riittävään syyllisyysjuttuun ja nyt on patja hankittu. Omassa huoneessa se ei kyllä saletisti suostu nukkumaan. Voitaisiin melkein ihan suosiolla kärrätä se junnusänky meidän makkariin ja hankkia juoksumatto tai crosstraner Kolmosen huoneeseen sängyn paikalle.

Pikkasen oon meinannut tipahtaa johonkin olymppialaiskuplaan. Aivan sama mitä sieltä tulee. Oon seurannut jo kaksi äärimmäisen jännittävää ampumisfinaalia, jotain laivajuttuja sekä analysoinut tiukasti Siipan kanssa että miksi naisten voimistelussa permannolla ohjelmaan kuuluu musiikki mutta miehillä ei. Etukäteen ajattelin että potkupallo on ainoa mitä viitsisi vahdata mutta sitten kävikin niin että ei. Miekkailua pitäisi vähän kyllä katsoa, se on muuten ihan hemmetin mukavaa touhua. Jos sulle aukeaa mahis käydä kokeilemassa niin mene. Tykkäsin!

Kaksikko ei koskaan etukäteen stressaa mistään koulutarvikkeista tai muista mutta ihan jokavuosi pitää tukat hoitaa kuntoon ennen kouluja. No pikkasen pääsi unohtumaan ja koska lapseni ovat ihan yhtä neuroottisia kuin mäkin sen suhteen kuka hiuksiin saa koskea, saatiin aika vasta ensi viikolle. Peikkopojat kestäkööt siis vielä viikon. Mun mä voin kokeilla osaisinko tehdä noille sun hiuksille jotain-yritelmät ei vakuuttaneet. Jännä. Että ei sellainen elävän kampauspään ura innostanut. Ihan vaan kokeilupohjalla.

Jos nyt joku hyvä asia tässä arjen alkamisessa on, niin se että saadaan joku aikataulu ja normaalius ruokailuihin. Koko kesä on syöty mitä sattuu ja miten sattuu ja alkaapa muuten tuntumaan olossa. Farkut kiristää senverran että pari kesäkiloa on tullut ja hengittäminen tuntuu senverran inhalta että nestelastia on.

Mutta vaikka on syöty niin oon taas jokavuotiseen tapaan harmitellut miten paljon kaikkea ihanaa jäi lomalla syömättä. Mitä kaikkea mietti että pitäisi ja sitten ne vaan jäi. Mä kestän jos lomalla jää näkemättä vaikka mitä, mutta maistamatta jääneet on mulle pettymys ja se sellainen että jotain jäi kokematta. Voihan tässä toki nytkin syödä ja kokeilla vaikka mitä mutta ei se ole sama kuin lomalla. Ei vaan ole.

Ja syömisistä puheenollen, sain intoa tähän elooni kun hokasin että lokakuussahan voisi taas toteuttaa viimevuotiseen tapaan lihattoman lokakuun täällä blogissa. Ja toki himassakin. Me tosin syödään niin kasvispainotteisesti aina että kovin ihmeellistä se ei himassa ole. Viime vuoden speksit löytyy tuolta lihaton lokakuu-tunnisteen alta. Paljon uutta on tarttunut vuoden varrella ja muutama uusikin juttu tullut kokeiltua. Eli jos vaan aika riittää niin ehdottomasti toteutan, olisiko sulla jotain toiveita? Ideana siis tehdä pääsääntöisesti kasvisruokaa niin että postaan jokaisena lokakuun päivänä myös reseptin blogin puolelle. Vaikka nimi on lihaton lokakuu, niin täysin lihaton se ei ole mutta ideana olisi käyttää laadukasta lihaa niinä kertoina, kun sitä syö.

Vaikka meinasin että en, niin oon ehkä vähän sitten kuitenkin jäänyt koukkuun snapchatiin. Eikä sillä, kun ei liikaa filtteröi niin eipä siihen aikaa kamalasti mene. Nyt just snäppäilen yövuoroistani vähän sellaisella ennen, aikana, jälkeen-idealla. Mikä on ollut aika hauskaa. Blogin kaikkien aikojen luetuin postaus on vaan jatkuvasti tuo Vinkkejä yövuoroon, mutta nyt snäpissä yövuoroillaan vähän eri tavalla. Oon siellä omalla nimellä mutta hurjasti mielelläni seurailisin just sua, jos sulla snäppi on käytössä. Eli ilmianna itsesi!

Hauska muuten, kaikki se arjen alkamisen ahdistus suli kun vaan tuli töihin. Tosin tässä nyt ollaan vähän jännän äärellä sen suhteen että mä en muista mitä täällä pitäisi öisin tehdä. Nooh, onhan tässä aika monta hetkeä aikaa vielä kaivella nystyröitä ennenkuin aamu koittaa. Mutta noin, jännästi kyllä saanut kovalevyn tyhjäksi vaikka meinasin että en ole lomaillut. Salasanat sentään muistin!

Ainiin, en tainnut muistaa blogin puolella kertoakaan. Meidän siistit sisäkissat otti tuossa pari viikkoa sitten ja herätti jotkut uinuvat metsästäjänvaistonsa. Pikkulintu oli lentänyt meidän parvekkeelle jostain rakosesta ja jäänyt sinne jumiin koska parvekelasit oli kiinni. Kissanpojat sitten otti ja metsästi sen linnun. Siipan mennessä partsille lintuparka roikkui ihan hengettömänä toisen kissan suussa. Ja kissalla oikein sellainen perinteinen mitä??-ilme päällänsä. Nämä katit pelkää muurahaisiakin joten vähän ihmetyttää mistä tämä tämmöinen mutta eikai siinä, kissoja sitten vaan madottamaan. Ja sehän se vasta erirattoisaa hommaa on. Kyllä juuei ole se ensteks suurin rakkaus. Siippa veti nahkahousut jalkaan ja koppasi kissat vuorotellen kainaloon ja minä sitten koitin ruiskia suurinpiirtein kissaan päin sitä matolääkettä. Ihanaa oli. Ja nyt joka kerta, kun partsilta kuuluu jotain outoa vipatusta tahi muuta ääntelyä niin sitä on ihan neuroottisena kyttimässä että mitä siellä nyt on. Kyllä on lemmikit rentouttavia. Ja kaikinpuolin herttaisia. Niinkauan kunnes ne raahaa jotain raatoja sun jalkoihin.

Hurja villipeto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?