perjantai 2. syyskuuta 2016

Lukuhaaste: Pieni kirjapuoti Pariisissa

6. Kirjastosta kertova kirja


Mä olen aiemminkin soveltanut lukuhaasteen kohtia ja niin tälläkin kertaa. Pieni kirjapuoti Pariisissa ei nimittäin kerro kirjastosta, mutta ei se mitään. Se kertoo kuitenkin kirjakaupasta ja se on melkein sama joten siksi tämä menee haasteen tähän kohtaan. Tai oikeastaan kirja ei kerro kirjakaupasta vaan kirja-apteekista. Ja juuri sellaisena mä miellän kirjastotkin, kirja-apteekkeina. Sieltä löytyy lääke ihan kaikkeen, ihan aina!

Tämä kirjakauppa, tai siis kirja-apteekki, ei ole mikä tahansa pulju. Se nimittäin sijaitsee laivalla. Kauppias Jean Perdu osaa valita jokaiselle asiakkaalleen juuri oikean kirjan kulloiseenkin sielunmaisemaan tai mielentilaan, juuri oikeaan aikaan. Hän itse nimittää kirjakauppalaivaansa kaunokirjallisuusapteekiksi. Vaikka Perdu osaa lukea muista ihmisistä mikä on vialla, omaa rikkinäistä sydäntään hän ei saa ehjäksi. Se on särkynyt jo kauan sitten, nuoruuden rakastetun kanssa. Eräänä päivänä Perdu lukee tämän entisen tyttöystävänsä kirjoittaman kirjeen, joka muuttaa kaiken. Ja sitten mennään!

"Lukeminen on päättymätön matka. Pitkä, niin, oikeastaan ikuinen, ja sen kuluessa tullaan armollisemmaksi ja rakastavammaksi ja suvaitsevammaksi."

Kirjan sävystä tuli tosi nopeasti mieleen Siilin eleganssi. Tämä ei ole yhtään samanlainen mutta joku tai jokin kirjassa sai ekana miettimään Siilin eleganssia. Joka oli sinänsä hauska juttu, koska kyseiseen kirjaan viitataan tässä tarinassa pariinkin otteeseen. Mä alan itseasiassa tulla siihen lopputulemaan, että Ranskaan sijoittuvissa kirjoissa on kaikissa jotenkin samanlainen sävy. Ihan sama onko kirjailija itse ranskalainen vai ei. Se sävy on sellainen, että lukijan päässä alkaa soimaan haitarimusiikki, aurinko paistaa, lasissa on punaviiniä, tuoksuu laventeli, viltillä on pikniktarpeet, puistossa on perheitä ja päässä juoksee vain filosofisia asioita.

"Luvallanne, sillä, mitä luette, on pidemmän päälle paljon enemmän merkitystä kuin sillä, kenen kanssa menette naimisiin."

Tämä oli varsinainen hyvän mielen kirja, alusta loppuun. Se otti hellästi syliin, lohdutti ja piti kädestä kiinni kaiken aikaa. Tarina koukutti tasaisesti, mutta varsinkin ihan lopussa se iski otteensa lukijaan kaksin käsin, eikä päästänyt irti. Ihana, ihana, ihana kirja. On ihan parasta että maailmassa kirjoitetaan tämänkin kaltaista kaunokirjallisuutta. Jonka jokainen sivu on silkkaa mannaa sielulle, olematta kuitenkaan ihan hömppää.

"Perdu halusi, että Anna tuntisi olevansa kuin pesässä. Että hän havahtuisi loputtomuuteen, jota kirjat tarjosivat. Niitä olisi aina riittävästi. Ne eivät koskaan lakkaisi rakastamasta lukijaansa. Ne olivat luotettavia kaikessa arvaamattomassa. Elämässä. Rakkaudessa. Kuoleman jälkeenkin."

Vaikka kirjan lähtötilanne osuu Pariisiin ja Seineen, sijoittuu kirja isoksi osaksi eteläiseen Ranskaan. Kirjailijalla on ihan hillitön taito osata kuvata tarinaa ympäröivä miljöö. Minä vietin tämän ansiosta juuri muutaman päivän tällä viikolla Provencessa. Ja jos edellinen ikäväni Ranskaan ehti hieman lieventyä, niin nyt se on taas päällä ihan täysillä. Olisipa kevät, olisipa keväällä Ranskassa.

"K:n kohdalle hän on juuri kirjoittamassa: Keittiölohtu. Se tunne, kun liedellä porisee jotain herkullista, ikkunaruudut huurtuvat, ja rakastettu aivan kohta istahtaa seuraasi pöydän ääreen ja kahden lusikallisen välissä vilkaisee sinuun tyytyväisenä. (Tunnetaan myös nimellä: Elämä)."

Tarina oli täynnä kerroksellisuutta ja täynnä pieniä opetuksia. Se summasi yhteen monta mun elämänfilosofiaa, kuten "saan henkeä vain kuin luen". Tietyllä tapaa mulla jäi tästä myös hieman Paolo Coelhomainen maku. Ehkä se oli juurikin se filosofisuus ja sellainen tietynlainen sen mukana tuleva kiiltokuvamaisuus. Huomasin että mun piti monessa kohdassa karistaa se itselleni tyypillinen kyynisyys hetkeksi pois, jotta tämä ei olisi ollut liian purkkaa. Mutta ei tämä sentään sellaiseen coelhomaisuuteen sortunut. Eli jos brassien suurin nykyfilosofi ei uppoa niin ei huolta, tämän kyllä uskaltaa lukea.

Rakastin kirjan loppua! Jos tykkäsit Siilin eleganssista, tämäkin uppoaa suhun. Jonkun mielestä tämä saattaisi olla liian yksioikoinen, mutta tämä nimenomaan mun mielestä vaati lukijalta jopa vähän naiivin mielentilan. Tartu tähän silloin kun syksyn melankolia painaa ja ikävöit kesää.

Kaikki kursivoidut lainaukset kirjasta.

Lukuhaaste täällä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?