keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Lukuhaaste: Säädyllinen ainesosa

7. Vihervuosi 2016-sloganiin "Minun maisemani - maalla ja kaupungissa" sopiva kirja


Jälleen sovellan. En nimittäin oikein missään vaiheessa ole tajunnut lukuhaasteen tätä kohtaa. Minusta tuossa yhden haasteen sisällä on tavallaan kaksi eri kohtaa ja sitä myötä kaksi eri haastetta. No ihan sama. 

Säädyllinen ainesosa kertoo 50-luvun Helsingistä. Ja tietyllä tapaa mä koen että se on mun sielunmaisema. En samaistu 50-luvun ajan henkeen, en sodanjälkeiseen mielentilaan, en naisen asemaan (jotka kaikki ovat kirjassa esillä hyvin vahvoina). Mutta samaistun niihin samoihin taloihin ja puistoihin, katuihin ja kujiin jotka yhä edelleen on olemassa. Ja siksi tämä kirja oli minun maisemani.

Kirja kertoo Saarasta, joka muuttaa miehensä ja lapsensa kanssa maalta Helsinkiin. Yläkerrassa asuu kiehtova naapuri Elisabeth, joka kutsuineen ja hienoine ystävineen on jotain ihan muuta, mihin Saara on tottunut. Elisabethin seurassa pääsemme myös Ranskaan ja Ruotsiin, mutta Helsinki on se, joka niputtaa tämän kirjan. Ruoka on myös tärkeässä asemassa kirjan sivuilla, mutta hyvin eri tavalla kuin voisi kuvitella. Nälkä kuitenkin tuli.

Heti ensiksi on sanottava että tykkäsin tästä kirjasta ihan mahdottoman paljon. Suorastaan hotkin sen. Palvoin sitä. Musta tuli heti kättelyssä Leena Parkkisen fani. Tykkäsin tästä niin paljon että ensimmäistä kertaa mä koen jopa vähän vaikeaksi kirjoittaa jostakin kirjasta. Koska tämä oli niin hyvä että haluaisin vaan hautoa sitä itselleni ja pitää salaisuutena sen, että tämä on hyvä. Pitää kaiken omanani. Kirjan juoni oli hyvin erilainen, mitä mä odotin sen olevan. En lukenut mistään mitään paljastuksia etukäteen, enkä halua itsekään nyt paljastaa mitään. Haudon vain.

Tämä muistutti mua muutamasta muusta kirjasta, joita luin joskus teininä ja jotka myös olivat 50-luvun Suomesta. Yhdenkään nimeä en just nyt toki muista mutta sieltä jostain ne lukumuistot kumpusivat. Säädyllinen ainesosa tulee myös jäämään lukumuistoksi, joka toivon mukaan kumpuilee esiin aina välillä. Muistuttaen siitä, mitä tunsin ja mitä ajattelin kun luin. En voinut kunnolla nukkua, en oikein syödäkään. En ennenkuin painoin kirjan kannet kiinni viimeistä kertaa. 

Samaistuin lukemisen aikana vahvasti Saaraan, joka tunsi itsensä sosiaalisissa tilanteissa hyvin ulkopuoliseksi. Mutta Saaran lailla uskon, että mullakin tulee ne hetket jolloin valaistun. Kirjan hahmot olivat niin aitoja ja uskottavia, että tuntuu kuin olisi saanut uusia ystäviä. En uskalla enää jokaiseen haasteen kohtaan tätä huudella mutta menköön vielä nyt tähän, ehdottomasti vuoden paras lukukokemus!

Jostain syystä mä alan tarkastella kirjojen kansia aina vasta sitten, kun olen ne jo lukenut. Niin tälläkin kertaa. Ja nytkin kävi niin että tajuan kannet kun olen lukenut kirjan. Miten paljon kannet kertovat, miten hienoja kannet onkaan.

Huh, vähän hengästyttää. Lisää Leena Parkkista!!!!

Lukuhaaste täällä

4 kommenttia:

  1. Minullakin tämä ostettuna mutta en ole saanut luettua. Kiva kuulla että toimii kuitenkin. Kauhea nirsoiluvaihe vaan lukurintamalla että ei oikein tiedä mihin ryhtyis. Kummallista. Tai hetkonen, taitaa olla taas erinomaisen kirjan jälkeinen lamaannus päällä... Joten kyllä tää tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lueluelue!! Haluaisin tosi mielelläni kuulla mitä tykkäsit. Muutaman kirjabloggauksen luin tänään ja on näkynyt herättävän rakkautta muissakin. Varasin kirjastosta myös pari muutakin Parkkista mutta musta tuntuu että uskallanko mä lukea niitä? Mitä jos ne ei olakaan yhtä hyviä?

      Mä en ole vielä uskaltanut lukea sun Tiranan sydän-bloggausta, koska aloitin sen itse juuri.

      Poista
    2. En sano Tiranasta siis tähän mitään.! Toiv tykkäät!
      Parkkisesta taas luin niin mairittelevia blogipostauksia että päädyin ostamaan sen. En ole aiemmin Parkkista lukenut. Tuo on hyvä ja paha kun löytää loistokirjan: haluaa lukea koko tuotannon ja samalla pelkää ettei kirjat yllä siihen lumouksen antaneeseen! Minulla on paha Coetzee -höperyys päällä. Ei voi elää ilman.

      Poista
    3. Mä olen huomannut että en halua/uskalla lukea kirjabloggauksia kirjoista jotka odottaa lukemista tai jotka haluan lukea. Ettei vaan mene mikään yllätysmomentti hukkaan :) sitten jälkikäteen on kiva fiilistellä.

      Tykkäsin kissasta ainakin niin paljon että toivon että Tiranakin kolahtaa.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?