sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Lukuhaaste: Tuntematon sotavanki

49. Vuonna 2016 julkaistu kirja


Kun tuossa vuoden alussa lueskelin lukuhaasteen eri kohtia, ja huomasin siinä kohdan Vuonna 2016 julkaistu kirja, tiesin heti minkä kirjan siihen sijoittaisin. Enkä ole ehkä yhdenkään lukuhaasteen kohdalla oikeasti odottanut lukemista niin kovin, kuin tätä neljäysiä odotin. Myönnän olevani nyt täysin subjektiivinen intoni kanssa, tämän kirjan on nimittäin kirjoittanut kaverini Ira. Mutta ihan sama, tämä on musta nimittäin niin järjettömän siisti homma että nyt saakin olla innoissaan.

Jo vuosien ajan mä olen vaihtanut Iran kanssa lukuvinkkejä. Jokainen kirja, jonka hän on vinkannut, on ollut silkkaa kultaa. Joten kun kuulin että Ira alkaa kirjoittamaan omaa kirjaa, olin tosiaan melko tohkeissani. Olen myötäelänyt kirjan synnytystä ja todella odottanut sen ilmestymistä. Ira on jaksanut raportoida sekä sukututkimuksen että kirjan vaiheita jo pitkään ja niitä on ollut todella jännittävää ja mielenkiintoista seurata. Mutta nyt yritän fanityttöillä vähän vähemmän ja kertoa lukemastani.

Tuntematon sotavanki kertoo vaietusta salaisuudesta. Iran isoisä on ollut sotavankina Suomessa eikä hänen henkilöllisyyttään tiedä kuin Iran edesmennyt isoäiti. Tai jos joku on tietänyt jotain, on vaikenemisen muuri kuitenkin pitänyt. Isoisän henkilöllisyys on säilynyt mysteerinä. Nyt vuosikymmeniä myöhemmin Ira alkaa selvittää isoisän henkilöllisyyttä sekä vanhoilla että uusilla metodeilla. Tutuiksi tulee niin mikrofilmien selailu kirjastoissa ja arkistoissa kuin myös nykyaikaiset DNA-testit. Ira huomaa pian että urakka on isompi kuin hän on kuvitellutkaan ja että sukututkimus on todella koukuttavaa puuhaa.

Kirja on hyvin tietokirjamainen mutta lopputulos on kuitenkin seikkailuhenkinen. Hyvin pian tuli olo että kirja on todella koukuttavasti rakennettu ja tarinaa halusi suorastaan ahmia. Ira pilkkoo DNA-osuuksia ja nykyaikaisia tutkimusmenetelmiä auki paljonkin ja ne saattavat paikoin tuntua vähän dadaalta, jos varsinainen tiedepuoli ei kiinnosta. Haploryhmä? Genomilinja? Mitäääh? Vaikuttaa todella mielenkiintoiselta mutta vaikealta asialta. Onneksi DNA-hommelit ei kuitenkaan aiheuta kompastumista lukemiselle. Lisäksi on pakko myöntää että itsellänikin heräsi halu ja mielenkiinto sylkäistä putkeen ja katsoa mitä selviää. Joskin kyllä vielä lämmittelen ajatuksella. Kuten Ira kirjassa mainitseekin, kaikki mitä perimästämme selviää, ei välttämättä olekaan vain hyviä uutisia.

Ira kirjoittaa hyvin seikkaperäisesti mitä kaikkea on tämän matkan varrella tehnyt selvittääkseen isoisänsä henkilöllisyyden. Lukiessa tuli mietittyä useampaan kertaan että voi jösses millainen työ tuossa kaikessa on ollut. En ole ihan varma kestäisikö omat hermot. Lisäksi ainakin lukijana huomaa, että isoisän etsimisen lisäksi Ira tekee myös matkaa omaan minuuteen.

Mä en ole koskaan tehnyt sukututkimusta, joten aihe on mulle vieras. Mulle selvisi tämän lukukokemuksen kautta paljon ihan ehtaa tietoa aiheesta, sekä muutama juttu mitä en olisi osannut kuvitellakaan. Nimittäin pelkkä biologian purkaminen DNA-testein tai ajan uutisten lukeminen mikrofilmeiltä ei riitä. Pitää yrittää ryömiä aikalaisten ihon alle. Pitää yrittää ymmärtää ajan henkeä, silloista kulttuuria ja silloisia tapoja. Jotta voisi ymmärtää asioita ja ratkaisuja, jotka tuntuvat itsestä vaikeasti ymmärrettäviltä peilattuna nykyaikaan. Uskaltaisin väittää että meidän jokaisen perimästä selviää myös jotain sellaista yllättävää, jota voi olla vaikea ymmärtää. Ja koska DNA-rimpsut ei selitä kaikkea, pitää yrittää ryömiä sinne esi-isien mieleen. Ja itseasiassa juuri nämä seikat ja niiden avaaminen olivatkin mun mielestä Tuntemattoman sotavangin kaikista antoisinta luettavaa. Paljon on muuttunut sota-ajoista, paljon on asioita joita ei voi yrittämättä ymmärtää. Suomen historian tietämyksestäkään ei ole haittaa, sitä käydään kirjassa läpi paljonkin ja on hyvin selvää, että sukutukimuksen kohdalla tuota taitoa tarvitaan.

Kirjan luettua löysin itseni miettimästä useammankin kerran miten vaikeaa on määritellä esimerkiksi se että kuka on venäläinen ja kuka suomalainen, kun puhutaan heimokansoista. Määritteleekö sen maantieteelliset rajat vai ihmisen oma identiteetti? Tästä ei kuitenkaan niin kauaa ole kun meitäkin pidettiin venäläisinä vaikka suomalainen identiteettimme on aina ollut vahva.

Seuraavaksi tämä kirja lähtee lukuun mun äidille. Jännä nähdä mitä ajatuksia hänellä herää, tiedän että hän on kiinnostunut sukututkimuksesta. Kiitos Ira että jaksoit pitää meidät uteliaat niin hyvin kartalla kirjan vaiheista, tätä matkaa oli huikeaa seurata vierestä. Jes, sä teit sen!!

Lukuhaaste täällä

1 kommentti:

Mitä sullon syrämmellä?