sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Satunnaisia hajatuksia

Kaikkea pientä vilistelee taas mielessä. Oksentelen ne nyt tähän satunnaisessa järjestyksessä.

Kävin jokunen aika sitten oman brunssiporukkani kanssa Helsingin keskustassa brunssilla. Koska Siipan isä oli silloin huonossa kunnossa, suuntasin paikalle autolla, jotta pääsisin nopeasti takaisin kotiin jos Siipan pitäisi suunnata sairaalalle aiemmin kuin oltiin suunniteltu.

Helsingissä, kuten muissakin kaupungeissa, on jatkuvasti tietöitä ja milloin kaistoja suljettuna ja milloin mitäkin poikkeusjärjestelyjä liikenteessä. Mun lähipiirissä hyvin moni (nainen) inhoaa keskustassa ajamista ja mulle ei ole koskaan oikein auennut että miksi. Tiedän lukemattomia ihmisiä (naisia) jotka oikeasti eivät mistään hinnasta suostu ajamaan Helsingin keskustassa. Joo onhan siellä tosi ärsyttävää mennä kun on paljon yksisuuntaisia katuja tai ei pääse kääntymään tai löydy parkkipaikkaa. Tai jos löytyy niin se maksaa kuukauden palkan verran. Mutta noin muuten. Ajamistahan se vaan on, tapahtui se kaupungissa tai missä vaan. Samat liikenne- ja ajosäännöt ne on, olet ratin takana missä vaan. Vieraassa paikassa ajaminen kuumottelee aina mutta eihän ne paikat muutu tutuiksi jos ei mene ja aja. Jos ei edes kokeile.

Jotenkin haluaisin kuitenkin taipua ajattelemaan, että tämän ei tarvitsisi olla mikään sukupuolittunut juttu. Mutta en voi kuitenkaan olla miettimättä miksi naiselle on "sallitumpaa" piiloutua sen oman sukupuolensa alle, kun eteen tulee jotain epämukavaa? Miksi se menee aina niinpäin että esimerkiksi keskustassa ratin takana onkin mies. Miksi naiset tykkäävät piiloutua niin mielellään nimenomaan sen sukupuolensa alle, jos eivät osaa jotain? Siinä on ihan hillitön sävyero että sanotko tai esitätkö ettet osaa jotain koska olet nainen vai että sanot suoraan jos et osaa jotain koska et ole opetellut.

Sitten mietiskelin että miksi me tunnetaan myötähäpeää? Mitä ne jutut, jotka sitä myötähäpeää synnyttää, meille kuuluu? Minkä on sen tunneilmiön funktio? Ja voisiko olla että joskus myötähäpeän sijaan olisikin osuvampaa tuntea myötätuntoa?

Toki tässäkin nyt sitten on se kolikon toinenkin puoli. Tokihan vaikka esimerkiksi huono käytös on ihan omiaan herättämään myötähäpeää. Ja sen tyyppisissä tilanteissa se myötähäpeä on ihan aiheellistakin. Mutta ehkä tuossakin tilanteessa sen myötähäpeän (joka useimmiten tapahtuu kuitenkin hiljaisesti) ratkaisuna voisi toimia että sanoo toiselle, että nyt muuten käyttäydyt huonosti. Ja onko se noissa tilanteissa oikeastaan edes myötähäpeää?

Mä olen itse kokenut myötähäpeää mm. siitä että vauvoja tai pieniä lapsia, jotka eivät vielä ymmärrä homman funktiota, on puettu vaikka jonkun lätkäjengin vaatteisiin ja sitten niistä räpsitään valokuvia ja pusketaan some täyteen. En ole itse penkkiurheilija joten en ymmärrä sitä että lapset varustetaan urkkalogoilla. Mutta mitä sillä on oikeasti väliä? Ei yhtään mitään. Ne on vain vaatteita ja niiden käyttötarkoitus on pitää ihmisiä lämpimänä. Ja sen ne tekee, logoilla tai ilman.

Ylipäätään jos miettii monia juttuja niin mitä väliä milläkin yksityiskohdalla on? Miksi ne on juuri ne yksityiskohdat jotka kiinnostaa niin paljon? Ihminen on utelias luontaisesti joo, mutta eikö sellainen yleinen taso riitä tyydyttämään sitä uteliaisuutta? Tiedän tuohon vastauksen kyllä itsekin, ei se riitä. Mutta mua mietityttää että mistä se meidän pohjaton uteliaisuus kumpuaa? Ja oon huomannut sen että kun tiettyjen ihmisten uteliaisuutta ruokkii niin se on ihan loputon oravanpyörä. Sensijaan, kun pysyttelee yleisellä tasolla, ei joudu myöskään niin paljoa uteluiden kohteeksi. Ainakaan niin intensiivisen uteliaisuuden.

Tässä kun luin näitä viime kuukausien ja viikkojen pohdintojani, niin tuli kyllä jännä fiilis. Miten paljon asioiden kirjoittaminen ja pohtiminen, kommenttien jälkeenkin, selkiyttää sitä omaa ajatusmaailmaa. Lisäksi huomaan, että mitä enemmän luen toisten blogeja, sen enempi inspiroidun näiden omien juttujeni kanssa. Tosin huomaan kyllä sen, että joku filtteri saa olla omassa päässä aika herkästi käytössä. Ettei unohdu se että sitä näkee vain sen, mitä kirjoittaja on päättänyt mun nähdä. Ja se sama filtterihän on ihan tarpeellinen tuolla interwebsin ulkopuolellakin. Sielläkin me nähdään pääsääntöisesti vain se, mitä toinen päättää näyttää. Tai tuoda julki itsestään. On jännää huomata että kaikesta sosiaalipornosta huolimatta ihmiset on aika simpukoita.

Sitten olen ihan hurjan iloinen siitä, että viime aikoina vuodesta toiseen on säilynyt se että hiukset voi kiinnittää sillä lailla sotkuisesti. Nimittäin mä olen viimeinkin saanut kasvatettua omani siihen pituuteen, että ne saa kiinni. Pidin silloin muutama vuosi sitten rastoja aina kiinni, joten sitten kun pätkäsin locksit pois, meni pitkään että halusinkin kuontalon jota ei pidetä kiinni. Mutta nyt pidempi malli on taas superkiva ja tekisi mieli kokeilla kaikkea kiinnityshommeleita. Mun hiukset on aina olleet sellaiset, että niitä ei vaan saa kiinnitettyä siististi ja sileästi. Ei edes ammattilaiset. Joten on ihan mahtavaa että se sottaisuus, jota mä olen harjoittanut ihan aina, onkin nykyään semmoista päiden valtavirtaa.

Oon hakenut sopivaa postausta, johon mahduttaisin radiossa soineen Black eyed peasin biisissä kuuluneen "I'm so 2008, you're so 2000 and late"-pätkän. Olin unohtanut tuon kokonaan ja se on yksinkertaisesti niin nerokkaan hauska, että otan kyllä heti käyttöön. Tästä tuli nyt sitten se postaus, johon tämä aivoitus tuli. 2008 oli muuten aivan mahtava vuosi!

Koska muuten saa laittaa joulukuusen esille? Illat on jo tosi pimeitä ja kynttilät ei nyt jotenkin tehoa. Huomaan kaipaavani sitä kuusenkoristeiden ja -kynttilöiden komboa pimeässä illassa. Ja jos ei kuusta saa vielä laittaa niin glögin korkkaan kyllä ihan just heti kohta. Keittiötä tonkiessani huomasin että meillä on pari avaamatonta glögiä viime vuodelta sekä yksi hehkuviini. Lisäksi himoiltiin jo Siipan kanssa vähän Tuomaan markkinoita. Päästin jouluhulluuteni jo ihan valloilleen Pinterestissä. Joululomakin on jo mallailtu kalenteriin. Harmi ettei Jouluradio jo pelitä. Jostain syystä mulla on muuten hyvin vahva fiilis että tätä lukiessa mun lukijoista erityisesti Sinkkis pyörittelee tällä hetkellä silmiään aika reippaasti. Pus!

Nyt mä jatkan töitä sekä haaveilua lasillisesta valkoviiniä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?