perjantai 14. lokakuuta 2016

Kukkakaalikeitto kolmella tapaa

Mitääääh? Näin paljon lihatonta lokakuuta takana, eikä vielä yhtäkään reseptiä keitoista. Asia korjataan välittömästi keitolla, jota voi varioida kolmella eri tavalla.

Kukkakaalikeittoon tarvitset:
yhden keskikokoisen kukkakaalin
sipulin
yhden jauhoisen perunan
2 rkl voita + voita kuullottamiseen
litran kasvislientä
3 dl kuohukermaa
2 tl suolaa
mustapippuria

Puhdista ja pilko kukkakaali, kuori ja pilko peruna. Kuori ja silppua sipuli. Kuullota ed mainitut voissa paksupohjaisessa kattilassa. Kaada joukkoon kasvisliemi ja keitä kannen alla puolisen tuntia. HUOM! Jos haluat keittoon vähän paahteista vivahdetta, niin paahda kukkakaali uunissa. 225 astetta, nuput pellille ja paahtumaan kunnes ovat saaneet väriä ja ovat pehmeitä. Päälle voi pirskottaa hieman öljyä ja suolaa.
Lisää 2 rkl kylmää voita, suola ja pippuria. Soseuta sauvasekoittimella. Sekoita lopuksi joukkoon kerma ja kuumenna.

Tämä on siis peruskeitto ja versio numero yksi.

Numero kakkoseen tarvitset:
2 rkl curryjauhetta
2 rkl voita

Aloita keiton tekeminen lisäämällä kattilan pohjalle voi ja curryjauhe. Lämmitä hetki ja kuullota kasvikset curryvoissa. Lisää seuraavaksi kasvisliemi ja valmista loppuun kuten yllä. Tämä on syksyllä kivan lämmittävä.

Numero kolmoseen tarvitset:
yhden fenkolin
voita

Kuullota voissa ensin puolikas fenkoli pienittynä. Lisää sitten muut kasvikset ja valmista kuten peruskeitto. Höylää toisesta fenkolin puolikkaasta mandoliinilla ohuita lastuja. Säästä fenkolin vihreät versot ja ripottele niitä fenkolilastujen kanssa keiton päälle. Tämä on vähän kesäinen.

En äkkiseltään löytänyt kuva-arkistoistani yhtäkään kuvaa kukkakaalikeitosta. Vaikka me syödään sitä jatkuvasti. Heitin tähän nyt sitten vaan jonkun kuvan soseutetusta keitosta. Paras bloggaaja ikinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?