tiistai 18. lokakuuta 2016

Pizzapannari mifusta

Mifu jäi polttelemaan mulla vielä lisäkokeilun verran. Marika sattui tuossa edellisessä mifu-postauksessa mainitsemaan pizzakan, joten ajattelin että kokeilen mifua pizzapannariin. Monihan näkyy tekevän mifusta nepalilaista ja paneer-tyyppisiä ruokia, jossa mifu varmasti toimiikin hyvin. Mä vaan en jotenkin näe mifua kastikkeen osana, vaan toisentapaisena täytteenä ruoassa. Joten, pizzapannari it is! Vaikka se nyt ei ehkä ihan järjettömästi eroa siitä piirakasta, jonka jo mifusta tein. Mutta aivan sama. Meillä ainakin uppoaa lähes kaikki syötävä, joka sisältää sanan pizza.

Pizzapannaria olen vilautellut blogissa joskus aiemminkin. Se on ennenkaikkea aivan mahdottoman oiva hävikkiruoka. Sekaan voi napata nimittäin kaikki unohtuneet juustonkannikat, kermojen tms. jämät, nahistuneet kasvikset, ihan mitä vain. Pizzapannari toimii myös hyvin kylmänä, eli sitä voi napata evääksi tai nopeaksi välipalaksikin.

Mifupannariin tarvitset:
paketillisen Mifu välimeren tomaattia
4 dl jauhoja (mä tykkään laittaa suolaisiin pannareihin jonkun sekoituksen, esim. täysjyvä tai graham)
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
8 dl maitoa
2 kananmunaa
100g sulatettua voita
sipulia ja valkosipulia silputtuna ja maun mukaan
erilaisia täytteitä, esim aurinkokuivattu tomaatti, tuore tomaatti, paprika, paahdettu munakoiso, kesäkurpitsa, sienet, paahdettu kurpitsa, oliivit, ihan mitä vaan keksit ja haluat laittaa
juustoraastetta
pizzamaustetta
pippuria

Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja suola. Lisää joukkoon maito, kananmunat ja voi. Sekoita hyvin ja jätä turpoamaan.

Paista mifu kuumalla ja kuivalla pannulla. Anna nesteen haihtua ja mifun ottaa vähän väriä. Nosta liedeltä syrjään. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.

Silppua sipulit. Kaada pannaritaikina leivinpaperilla peitetyn pellin päälle. Ripottele mifu tasaisesti taikinan päälle. Nakkaa sipulit ja muut valitsemasi täytteet perään. Mausta pizzamausteella ja pippurilla. Lisää lopuksi pinnalle juustoraastetta.

Paista uunissa n. 45 minuuttia. Pannari saisi olla kauttaaltaan kypsä, eli jos näyttää että ei meinaa hyytyä niin laske uunin lämpöä ja pidennä paistoaikaa.


3 kommenttia:

  1. meillä mifusta on tullut jonkinlainen kauhuruuan synonyymi :)
    Eilen tuli telkkarista mifu-mainos ja puoli huushollia kokoontui päivittelemään ja puistattelemaan sen äärelle, toisinaan kun kissat nirsoilevat, minulta kysytään että miksi tarjoan viattomille luontokappaleille mifua.
    Selvästikään en osannut hyödyntää tätä raaka-ainetta edes kelvollisesti ;)
    En uskalla kokeilla uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin ja jatkona vielä, että joskus yli kymmenen vuotta sitten tekemäni kasvipizzapannari kuuluu sekin tällaisten legendaaristen kauhuruokien kategoriaan.

      Että en taida nyt ihan heti testata mifi-kasvis-pizzapannaria. hmh.

      Poista
    2. Ahahahaaa, nyt tekisi mieleni jo kysyä ihan reseptiä tähän kauhujen ruokaan :D

      Onneksi kaupat on täynnä hyviä ruokia joista voi tehdä oikeasti hyvää ruokaa. Tai sitten voi tehdä kuten mä teen. Teen ihan pokkana ruokaa niistä "kauhu"-leiman saaneista, en vaan kerro asiasta etukäteen. Ja sitten kun äityvät kehumaan että "onpa hyvää" niin täräytän tiskiin mitä oikeasti syövät.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?