tiistai 11. lokakuuta 2016

Vegaaninen kurpitsaohratto

Jos jollekulle on jäänyt epäselväksi, niin mä rakastan kasviksia ja juureksia jotka paahdetaan uunissa. Tämä resepti on alunperin bongattu Tomi Björkin keittokirjasta Huippukokin kotiruokaa, mutta mä olen muuttanut matkan varrella vähän valmistustapaa sekä murjonut tämän vegaaniseksi. Lisäksi olen oikonut vähän mutkia ja jättänyt osan vaiheista pois. Tomi nimittäin teki tähän kylkeen myös kurpitsasipsejä, jotka on tosi jees mutta musta tämä on nopeampi tehdä ilman. Jos haluat hifistellä niin tee ihmeessä, ne on kyllä hyviä ja antaa tälle ruoalle kivan lisän.

Risottohan on aivan ihanaa ruokaa. Kotimainen versio on tietenkin ohratto, joka tehdään nimensä mukaisesti ohrasta. Meillä syödään nykyään aika puolet ja puolet ohraa ja riisiä. Ei olla korvattu riisiä kokonaan ohralla, mutta on paljon ruokia jossa ohra on ehdottomasti paikallaan. Ohrahan on rakenteeltaan vähän erilaista kuin riisi eli voi olla että vaatii hieman totuttelua, että oppii ohraa syömään. Esimerkiksi juuri ohratto on rakenteeltaan hieman erilaista kuin risotto. Jos ohra tuntuu liian vieraalta niin sen voi tästä ohjeesta myös vaihtaa risottoriisiin.

Tarvitset:
Yhden myskikurpitsan (butternut)
pari rkl öljyä
suolaa ja pippuria
yhden salottisipulin
pari valkosipulinkynttä
pari desiä kasviperäistä kermaa
8 dl kasvislientä
2 dl ohrasuurimoita
50g vegaanista parmesania
yhden reilun rkl:n kasviperäistä fraichea
puolikkaan sitruunan mehun
pinjansiemeniä ja/tai kurpitsansiemeniä

Kuori kurpitsa. Leikkaa myskikurpitsa keskeltä poikki. Kaavi siemenet ja rippeet pois (siemenet voi putsata ja paahtaa, googlaa). Leikkaa sentin kokoisiksi paloiksi ja laita palat kulhoon. Nakkaa perään ruokalusikallisen verran öljyä sekä suolaa ja pippuria. Sekoita hyvin. Levitä palaset uunipellille yhteen kerrokseen ja paahda 225 asteisessa uunissa, kunnes palat ovat kypsiä. N. 20-25 min. Anna palojen jäähtyä hetki.

Hienonna sipulit. Kuumenna rkl öljyä kattilassa ja kuullota sipuleita. Lisää n. puolet paahdetuista kurpitsoista sekä kerma. Anna muhia muutama minuutti miedolla lämmöllä. Sekoita pyreeksi sauvasekoittimella ja mausta suolalla ja pippurilla. Paahda kuivalla pannulla pinjansiemeniä se määrä, mitä haluat niitä ruokaan laittaan. Varo polttamasta! Ota siemenet sivuun ja anna jäähtyä.

Kuumenna kattilassa puolet kasvisliemestä, lisää sekaan ohrasuurimot. Anna hautua miedolla lämmöllä, välillä sekoittaen. Lisää nestettä sitä mukaa kun se imeytyy ohraan, samaan tapaan kuin risottoa tehdessä. Kun ohra on sopivan kypsää ja kaikki kasvisliemi käytetty, lisää sekaan kurpitsapyre, loput paahdetuista kurpitsakuutioista, vegaaninen parmesan sekä fraiche ja sekoita hyvin. Mausta suolalla ja sitruunamehulla. Ripottele lopuksi päälle pinjansiemenet ja/tai kurpitsansiemenet.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?