maanantai 31. lokakuuta 2016

Vegaaninen One pot härkiksestä vol.2

Mä ihastuin siihen one potiin härkiksestä niin kovin, että tekaisin vielä toisen. Vähän erilaisen mutta kuitenkin samalla idealla. Yksi pata, härkiksestä. Kuvamateriaalia tulossa myöhemmin, unohdin valokuvapankkini eli kännykän töihin. Tämä olkoon tämän vuoden lihattoman lokakuun viimeinen resepti. Kyllä tekisi mieli keittää mitalikahvit tämän rypäyksen jälkeen! Osa reseptiikasta oli toki jo ennestään olemassa mutta esimerkiksi jokainen vegaaninen ohje on kehitelty tämän kuukauden aikana. Normiarjen ja kaiken yllättävän keskellä ei aina ihan se helpoin rasti. Mutta kivaa oli, oikeasti. Hyvää alkavaa marraskuuta kaikille.

Tarvitset:
paketillisen härkistä
pari tl suolaa (muista maustetut suolat! Tähän sopii hyvin esimerkiksi tl valkosipulisuolaa ja tl savusuolaa)
pari tl savupaprikaa
pari tl oreganoa
0,5 tl kanelia
yksi tl lipstikkaa
pari tl jeeraa
chilihiutaleita
pippuria
5 rkl öljyä + pari rkl ruusukaaleille + pari kuullotteluun
yhden sipulin
pari valkosipulinkynttä
pari porkkanaa
100g vihreitä papuja
puolikkaan punaisen paprikan
ruusukaalia maun mukaan
200g pastaa
purkillisen kookosmaitoa
kuutisen desiä kasvislientä
reilu ruokalusikallinen paseerattua tomaattia
2 rkl curryjauhetta
suolaa

Vaikka tätä nyt one potiksi huutelenkin, tarvitaan tämän valmistamisessa vähän uuniakin. Nimittäin ruusukaalit paahdetaan. Leikkaa ruusukaalien kanta pois ja kuori tarvittaessa uloimmat lehdet. Puolita ruusukaalit ja levitä ne leivinpaperin päälle uunipellille leikkuupinta ylöspäin. Pirskota pinnalle öljyä ja ripottele päälle suolaa. Paahda 200 asteisessa uunissa vartin verran. Pinnassa pitää olla kunnolla väriä.

Kippaa härkis kulhoon ja lisää sekaan 5 rkl öljyä, suola, savupaprika, oregano, kaneli, lipstikka, jeera, pippuri sekä maun mukaan chilihiutaleita. Sekoita hyvin ja jätä maustumaan.

Lämmitä pari ruokalusikallista öljyä padassa. Pilko vihreitä papuja vähän pienemmäksi ja freesaa niitä öljyssä. Lisää silputut sipulit ja curry mukaan kuullottumaan. Pilko porkkanat ja paprika ja lisää nekin mukaan. Lisää kookosmaito ja kasvisliemi. Anna porista miedolla lämmöllä, kunnes porkkanat ovat lähes kypsiä. Lisää paseerattu tomaatti ja suola ja sekoita hyvin. Lisää pasta ja keitä se lähes kypsäksi. Nakkaa lisää vettä pataan tarvittaessa. Kaada härkis sekaan ja anna lämmetä pari minuuttia. Maista ja mausta lisää tarvittaessa. Nosta lopuksi paahtuneet ruusukaalit pinnalle. Ja sit syödään!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?