maanantai 7. marraskuuta 2016

36

WTF??!!! Joko se on vuosi taas vierähtänyt? Pientä henkistä hyperventilointia je eikun eteenpäin. Mulla oli eilen synttärit.

Tänä vuonna ei megabileilty kuten vuosi sitten (nyt kyllä tuntuu siltä että olisi pitänyt, varsinkin kun tasaisin väliajoin saan kuulla kavereilta siitä miten mun pitäisi taas pitää jotkut kotibileet meillä) mutta sain onneksi rakkaan laajennetun perheen ympärilleni. Kolmosen kummitäti nimittäin suuntasi meille viikonlopuksi lapsinensa, juhliakseen meidän neljävuotiasta sekä tietty sitten mua siinä ohella.

Lauantaina juhlittiin Kolmosen synttäreitä. Juuri sopivalla porukalla, sopivassa mittasuhteessa. Oli ihanaa nähdä ihmisiä mutta myös ihanaa ettei itse tarvinnut tänä vuonna olla se jota juhlitaan. Marraskuu on täynnä menoa joten näitä välivuosia ei jaksa juhlia kovin isolla voluumilla. Lauantai-illaksi suunnattiin Kolmosen kummitädin kanssa Kulttuuritalolle Rocky horror show'hun, josta taidan kirjoitella oman postauksensa. Siippa vahti suvereenisti sillä aikaa viittä lasta ja siivosi synttärien jälkiä.

En kaipaa ikävuosia jotka alkoi kakkosella. Mutta tämä ajan pikajuoksu saa mut hieman rytmihäiriöilemään. Vuosikymmen kolmen- ja neljänkympin välissä jäänee historiankirjoihin siitä, että ei muista mitään koska aika kului niin nopeasti että ei ole ehtinyt tapahtua mitään ja sitä myötä ei ole mitään muistettavaakaan.

Nyt kun tämä sukupuolien korostamattomuus on ollut taas esillä, niin mä olen miettinyt että minkälainen sitä itse olisi jos olisi saanut kasvaa sellaisessa kulttuurissa, jossa vaikkapa nyt juuri sukupuolia kohtaan ei olisi ollut tiettyjä odotuksia. Nimittäin jatkuvastihan mä täälläkin pohdin sitä että "millainen pitäisi olla" ja että "en kuulu mihinkään". Miten paljon kivuttomampaa kaikki voisi olla, jos tietynlaisia odotuksia ei olisi ollut. Jos ne odotukset saisi luoda ihan itse itselleen. Enkä tarkoita vain sukupuoleen liittyviä odotuksia vaan muitakin. Toivottavasti meidän lapset saavat jo kasvaa sellaiseksi kuin ovat, eikä sellaisiksi kuin odotetaan. Ettei sitten tarvitse aikuisiällä kipuilla vaan voi senkin energian käyttää toteuttamaan niitä omia intohimon kohteita.

Huomaan olevani kyllä vuosi vuodelta varmempi siitä mitä mä haluan. Mutta jos miettii että mä olen ollut "virallisesti" aikuinen jo kahdeksantoista vuotta, niin aika kauan tätä päämäärätöntä haahuilua on kestänyt. En koe että aika olisi mennyt hukkaan tai että nyt varsinaisesti katuisi mitään, mutta koen että sitä omaa epävarmuutta on ruokkinut ne ulkopuolelta tulleet turhat odotukset. Ja ne muiden odotukset on saaneet sitä omaa mieltä niin isoon solmuun että ei ole pystynyt ihan täysin hahmottamaan mitä haluaa nyt vaikka tehdä työkseen. Musta on pöljää että pitää ensin kipuilla pois muiden asettamia odotuksia ennenkuin voi nähdä kirkkaasti mihin suuntaan haluaa mennä. ihan turhaa ajanhukkaa.

Mutta. Nyt taas vuotta vanhempana. Eikä edes vielä keski-ikäisenä, vaikka niin aiemmin luulin. Perkele.

Maailman parhaat teinit yllätti lahjoilla <3 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?