lauantai 19. marraskuuta 2016

Lukuhaaste: Maman finlandaise

43. Kirjassa mukana Pablo Picasso (syntymästä 135v.)


Lukuhaasteessa on ollut pari kohtaa, joihin oon suhtautunut pienellä ärtymyksellä. Tämä Pablo Picasso oli toinen ja se kohta, jossa kirjassa piti mukana olla Marilyn Monroe oli toinen. Helpollahan pääsisi, jos lukisi molemmista vaikka elämäkerrat. Mutta kun en halunnut, haasteessa on jo riittävän monta elämänkerrallista kohtaa. Toivoinkin, että olisi sattunut eteen kirjat, jossa molemmat olisivat jotenkin sivuhahmoina. Luulinkin löytäneeni pari sellaista, mutta aina kävi niin että "vaaditut" hahmot olivatkin mukana vain muutaman lauseen verran. Luovutin ja kuittasin lukuhaasteen kohdat sitten oman mittapuuni mukaan vaillinaisesti. 

Pablo Picasso löytyy ihanasta Maman finlandaise-kirjasta Rivieran entisenä asukkaana. Haastekohdan sai kyllä pukattua mutta itse tarinassa Pablo ei ole. Toisaalta, mitäpä sitten. 

Pimeänä vuodenaikana mun yhtenä ehdottomana varaventtiilinä toimii lukeminen. Ja erityisen paljon tykkään silloin lukea iloisia kirjoja, jotka tulvivat aurinkoa sekä tekstinä että ympäristönä. Maman finlandaise oli juurikin sellainen. Musta aivan parasta on aloittaa pimeä ja kylmä päivä lukemalla muutama kymmen sivua jotain lämmintä. Luin Maman finlandaisen puoleen väliin asti eräänä aamuna muun perheen nukkuessa. Seurana mulla oli kynttilät ja kahvikuppi. Koko loppupäivä rullasi kuin unelma.

Maman finlandaisen takaa löytyy Helena Liikanen-Renger, joka pitää myös Chez Héléna-blogia. Kirja onkin syntynyt osittain blogitekstien pohjalta. Kirja kertoo suomalais-ranskalaisen perheen elämästä. Haasteista, iloista, arjesta. Sopeutumisesta uuteen ja kaipauksesta vanhaan. Etelä-Ranskasta, joka tuntuu kaukauselta paratiisilta. Kirja on tavallaan blogi kansien välissä.

Maman finlandaisesta tuli äärettömän hyvä mieli. Kirja on kirjoitettu realistisesti mutta kuitenkin ihanan vaaleanpunaisen filtterin läpi. Ja juuri sitä filtteriä mä tarvitsen nyt näin harmaana vuodenaikana. Haasteet ja vaikeudetkin tarkastellaan positiivisen kautta joten tämä kirja oli todella hellivä. Tykkäsin!

Aina silloin tällöin saa lukea internetsistä erinäisiä soraääniä siitä, että bloggaajalta ilmestyy kirja. Mä en ihan ymmärrä sitä koska ainakin tähän asti kaikki kirjat, joita mä olen bloggaajilta lukenut, on olleet ihan mahtavia. Ihan sama onko kyseessä ollut keittokirja vai omaelämäkerrallinen teos. Toivottavasti saamme jatkossa lukea myös lisää kirjoja, joiden takaa löytyy bloggaaja. Täältä löytyy ainakin yksi lukija.

Lukuhaaste täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä sullon syrämmellä?