lauantai 12. marraskuuta 2016

Lukuhaaste: Mies, ja hänen asiansa

33. Kirjailijan viimeiseksi jäänyt kirja


Lukuhaastetta miten sattuu soveltava osallistuja tässä taas moi! Oon toki hyvin tietoinen että tällä haasteen kohdalla ehkä haettiin enempi sellaista ihan oikeasti viimeiseksi jäänyttä kirjaa. Että kirjailija on joko kuollut tai lopettanut kirjojen kirjoittamisen jostain toisesta syystä. Ja tiedän että tämä tuskin on Pirkko Saision viimeiseksi jäänyt kirja. Mutta tämä on Saision tällä hetkellä viimeisin ja niin hiien hyvä että siksi se on nyt tässä.

Mä rakastan Pirkko Saision kirjoja. Ja olikin ihan mahtavaa tarttua tähän kun tiesi että tämä on takuuvarma helmi. En ole ikinä koskaan lukenut Pirkko Saisiolta huonoa kirjaa. Jos joltain kirjailijalta pitäisi suositella koko tuotantoa, olisi mun valinta ehdottomasti Pirkko Saisio. Tykkään älyttömästi hänen kirjoitustyylistään. Se on suorastaan huumaava. Kyllä, olen ehdottomasti fanityttö.

Mies, ja hänen asiansa kertoo arvostetusta miehestä. Jolla näyttäisi ulkoisesti olevan kaikki hyvin. On nuori vaimo ja rahaa ja tärkeä työ ja muita status symboleja. Mutta kuolinilmoitus lehdessä pistääkin miehen sekaisin. Miehellä on nimittäin salaisuus. Ja pieni ilmoitus lehdessä nostaa tämän salaisuuden pintaan ja työntää miestä kohti..... enpäs kerrokaan, tiedät sitten kun luet.

Saisio itse on kertonut että kirjan teemana on syyllisyys. Ja sen saakin napattua helposti kirjasta. Mutta mun mielestä toinen kirjan kantava teema oli suru. Se pomppasi esille vähän väliä. Ja nimenomaan tähän päähenkilön surumaailmaan mä pystyin samaistumaan helposti. Suru kun on saanut mutkin viime aikoina vähän sekaisin.

Kirja oli Saisiomaiseen tapaan kirjoitettu aika näytelmämäisesti. Mutta tykkäsin siitä, musta on virkistävää lukea Saision tyylillä kirjoitettuja kirjoja. Ne toimii aukottomasti. Ja vaikka tyyli on viiltävän yksityiskohtainen, jää lukijankin mielikuvitukselle roimasti tilaa. Tässä kirjassa sai ihanan vapaasti mielikuvitella esimerkiksi henkilöhahmojen ulkonäön. Niihin ei liian tarkasti puututtu, sensijaan tunnetilat oli kuvailtu niin reippaan tarkasti että ne pystyi elämään itsekin.

Pidän Saision huumorista. Se menee jonnekin yli sarkasmin ja ironian. Älykästä ja suoraviivaista. Ihailtavaa ja ainutlaatuista. Sellaista mikä naurattaa vaikka ei välttämättä pitäisi. Koska mistä vaanhan voi vitsailla, tärkeää on muistaa se että kuka vaan ei voi vitsailla mistä vaan. Ja tätä ajatusta Saisio osaa pyörittää hyvin taitavasti.

Tarinassa tuli pari suvaintovaihetta, joiden kohdalla mietin että eihän tämä nyt vaan lässähdä. Mutta ehei, taas kiihdytettiin ja kirjan loppua kohden tarina vain tiivistyy ja muuttuu jopa jännittäväksi. Ja kun se loppui, olo oli jossakin sellaisissa tunnetiloissa joita on vaikea kuvata.

Pirkko Saisio, nostan hattua neroudellesi!

Lukuhaaste täällä

2 kommenttia:

  1. Tähän pitänee tarttua - jotain on Saisiolta tullut aiemminkin luettua ja siitä pidettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tää oli kyllä sellainen jota suosittelen ihan vilpittömästi. Ja on musta sentyyppinen että uppoaa hyvin erilaisiin lukijoihin.

      Poista

Mitä sullon syrämmellä?